Alan ymmärtää että minulla on alkoholiongelma.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Täysi ymmärrys täältä, harrastan itse aikalailla samaa. Viikolla tosin en juurikaan naukkaile, mutta viikonlopuisin kyllä.
Minulla on kaveri joka ottaa joka päivä tissutellen pienen sievän, hänellä syynä vaikea parisuhde ja masentunut mies. Nainen hakee sitten alkoholista pientä helpotusta arkeen.

Luulen että olet masentunut, lähtisin ennen A-klinikoita hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Heillä on vaitiolovelvollisuus, joten lastesi puolesta et joudu pelkäämään että sossu tulisi kuvioihin mukaan.

syitä juomiseen voisi jokainen ihminen listata vaikka kuinka paljon. alkoholisti aina syyttääkin juomisestaan itsensä ulkopuolisia tekijöitä. se, että alkoholi on ainoa lohdun tuoja on muutettavissa oleva seikka. alkoholia ei kukaan pakota juomaan, joten se on oma valinta. alkoholistin lapsena olisin iloinen jos ap ja muutkin juopot pelastaisivat lapsensa. se ettei juo lapsen nähden, ei tee juomisesta yhtään sen hyväkksytympää. voimia ap:lle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 4n äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Nyt ole humalassa... ai saatana että vihaan itseeni.....

Moikka. En enaa inise täällä. Anteeksi,

ai, no sitten sulle on enää turha tänään mitään naputella.

Sanos muuta. Joutasin kuolla.

Josta jo juttekinkin puhelimessa kriisipuhelimessa..... Olisi parempi kaikille.
 
Jos juominen on sinulle mielestäsi ongelma, niin sinulla on ongelma.

Itse hieman hämmästelen miksi olet jo kuolemaa tekemässä kun taas korkkasit. En dokaile jatkuvasti kuitenkaan tai laista lastenhoidosta, tappele miehesi kanssa tms. Alkoholi on siis sinulle ongelma koska et halua juoda ja juot silti?

En oikein tajua joidenkin kommentteja että soita heti kriisilinjalle. Onko täsäs nyt kyse todellakin hirveästä hädästä vai harmituksesta vain koska tuli taas korkattua?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kärpäsestä härkänen:

Niin. En tiedä. Kyllä mulla ongelma on. En tiedä onko se alko vai koko elämäni. En ole kertonut mitään elämästäni, kerroin vaan suhteestani alkoon.

Sen tuedän että mulla on ollut rankempi elämä kuin 90% suomessa, mutta silti mietin ettei mulla ole oikeutta kitistä.
 
No niin, hieronnasta ja salilta palattu. Haluan kertoa oman tilanteeni.

Viinin lipittämisestä alkoi tulla minulle tapa ja myöhemmin muuttui siksi, että oli töistä tultua saatava heti lasi pari. Parhaimmillaan illassa kului 6 isoa lasia. Sain aamulla aina pelätä onko tilanne ok jos joudun puhaltamaan.

Tulin raskaaksi eikä alko onneksi maistunut ja huomasin, että voin tosiaankin olla ilman viiniä.

Nyt vauva puolivuotias ja olen taas aloittanut viinin maistelun, mutta nyt asettanut itselleni tiukan rajan mitä voin viikossa ottaa. Hyvin toiminut ja jos tästä lähtee lipsumaan, niin ainut keino olla täysin ilman.

Olen myös löytänyt itselleni uusia harrastuksia, salin yms tuoden uutta elämääni.

Aimmin olin myös masentunut, koska tajusin, että alko hallitsee ja nyt tajuaa miten paljon voi kaikkea muuta tehdä kun ei ole pöhnässä.

Tärkeintä tilanteessasi on, että tosiaankin uskallat tunnustaa itsellesi, että jotain on pielessä. Tämä on vahvuutta sinussa!! Tee päätöksiä ja pidä niistä kiinni. Uskon, että onnistut!!!!!!!!!!!
 
Hei. Soita oman alueen sosiaalivirastoon ja kerro ongelmasta. Toivo ja _vaadi_ että saat maksusitoumuksen Lapuan Minnesotahoitoon. Sieltä saat avun ja ymmärrät mitä alkoholismi on, suosittelen todella lämpimästi. Minnesotan hoitomallia löytyy myös muualta suomesta, enhän tiedä mistä olet kotoisin. Sosiaalivirastosta osataan kyllä kertoa, kuin myös AA klinikalta.
Ja kyllä, sinulla on hätä NYT. Jos soitat heti, pääset varmasti hoitoon jo tänään tai huomenna.

-S-
 
Ymmärtääkseni A-klinikassa on vähän se ongelma, että siellä yrittävät kouluttaa alkoholistista kohtuukäyttäjää, ja tämä harvoin onnistuu jos tietty raja on ylitetty. Kannattaa käydä mieluummin AA:ssa. Mene sinne vaikket olisikaan tilanteestasi varma tai tietäisi, oletko 'vielä' holisti ja osaatko/haluatko lopettaa juomisen. Ainakin ajatukset selkiytyvät ja saat kuulla muiden tarinoita. Puhuea ei ole itse pakko, ellet halua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkoholistin sisko:
Hei. Soita oman alueen sosiaalivirastoon ja kerro ongelmasta. Toivo ja _vaadi_ että saat maksusitoumuksen Lapuan Minnesotahoitoon. Sieltä saat avun ja ymmärrät mitä alkoholismi on, suosittelen todella lämpimästi. Minnesotan hoitomallia löytyy myös muualta suomesta, enhän tiedä mistä olet kotoisin. Sosiaalivirastosta osataan kyllä kertoa, kuin myös AA klinikalta.
Ja kyllä, sinulla on hätä NYT. Jos soitat heti, pääset varmasti hoitoon jo tänään tai huomenna.

-S-

Ihan ymmärrettävää hätää alkoholistin siskolta. Silti, minusta ap:llä ei nyt ole näin suuri hätä että ihan kissankokoisilla kirjaimilla pitää alkaa huudella että soita heti!
 
Entäpäs jos varaisit lääkäriajan taikka ajan A-klinikalle ja pyytäisit antabusreseptiä? Silloin et ainakaan pystyisi juomaan.

Ei tuo juominen näytä oloasi ainakaan parantavan, koska ihanan nousuhumalan jälkeen sulle tuli syyllisyys, kuolema-ajatuksia ja itseinho. Ja mikäli sinulla on taipumusta masennukseen, niin alkoholi pahentaa masennusta. Auttaa ehkä hetkellisesti, mutta pitemmän päälle vetää vain mielialaa alemmas.
 
En halua enää elää. Mutten tiedä miten saada henki pois ns nätisti. Pelkään kipua, pelkään tietoa siitä että nyt kuolen.... Joku tooooooooooosi iso kasa lääkkeitä. Sitä kai vaan nukahtaa ikiuneen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkoholistin sisko:
heh, et taida tietää mistä puhut? Onhan se hätä NYT suuri, jos pidemmän aikaa on jo miettinyt kannattaako elää.

Käsittääkseni taustalla on muitakin ongelma, alkoholi vain yksi niistä. Joten eipäs niputeta kaikkea alkon syyksi joka käsittääkseni on seuraus ongelmista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En halua enää elää. Mutten tiedä miten saada henki pois ns nätisti. Pelkään kipua, pelkään tietoa siitä että nyt kuolen.... Joku tooooooooooosi iso kasa lääkkeitä. Sitä kai vaan nukahtaa ikiuneen.

Okey, nyt taitaa olla se hätä sitten. Ootko nyt ihan tossisasi siellä asian kanssa. Itsemurhaako tekemässä jo?

Soita miehellesi ja kerro missä mennään. Hän varmasti auttaa nyt ensihädässä jos et kriisilinjoilta apua saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja s:

Juu minulla on kasa muita ongelmia. Ihanasti osasit nähdä asian taa.... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja apua:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En halua enää elää. Mutten tiedä miten saada henki pois ns nätisti. Pelkään kipua, pelkään tietoa siitä että nyt kuolen.... Joku tooooooooooosi iso kasa lääkkeitä. Sitä kai vaan nukahtaa ikiuneen.

Okey, nyt taitaa olla se hätä sitten. Ootko nyt ihan tossisasi siellä asian kanssa. Itsemurhaako tekemässä jo?

Soita miehellesi ja kerro missä mennään. Hän varmasti auttaa nyt ensihädässä jos et kriisilinjoilta apua saa.

Ei en oo tosissani. Olen liian pelkuri. Kuten sanoin, pelkään kipua ja tietoa että nyt kuolen..

Mutta ajatus ikiunesta on houkutteleva. Mä pelkään kuolemaa mutta ajattelen et se sama kuin syvä uni. Et silloin tiedä enää mitään. Mä haluaisin nauttia elämästä, tästä ainoasta joak minulle on annettu, mutta mä vaan mokaan kaiken. Muilla on parempi ilman minua ja ongelmiani.
 
Sulla on vakava masennus. Mulla oli itsetuhoisia ajatuksia silloin, en kuitenkaan ikinä olisi mitään tehnyt.

Soitto mielenterveystoimistoon? Jos syöt lääkkeitä, ne eivät selvästikään auta ja alko pahentaa tilannetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja itsesääli on turhaa:
Sulla on vakava masennus. Mulla oli itsetuhoisia ajatuksia silloin, en kuitenkaan ikinä olisi mitään tehnyt.

Soitto mielenterveystoimistoon? Jos syöt lääkkeitä, ne eivät selvästikään auta ja alko pahentaa tilannetta.

Mä soitin. Eivät voineet ottaa puheluita vastaan. NEuvoivat soittaa tänään uudelleen.

Ja ei, en tod kääri itsesäälissä. Inhottavaa että niin luulet.
 
Yhteistyössä