V
vaimonen
Vieras
Entä ovatko muut lukeneet surrended wifes- kirjaa? Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mun elämäni muuttui tasapainoisemmaksi ja mielekkäämmäksi, kun tajusin homman idean. Olin aikoinani kova tekemään töitä, pidin kiinni itsenäisyydestäni, en sallinut miesten auttaa tai neuvoa, lapsistakaan en hirveästi perustanut ja olin feministi.
Noh, useiden vaiheiden jälkeen (pitkä tarina) olen nyt tilanteessa, että olen kolmen lapsen kotiäiti ja mies on meillä perheen pää, olen nk. alistuva vaimo. Tämä ei tietenkään tarkoita, että mies saisi kohdella minua miten sattuu, vaan rakkaudella ja kunnioituksella. Hän ohjaa minua rakkaudella ja minä hoidan kodin, lapset ja miehen, mies työnsä ja "johtamisen" perheessä. Moni on meillä käydessään aluksi ihmetellyt, miten voi nykynainen elää kuin 50-luvun kotirouva, miehen määräysvallassa ja hänestä riippuvaisena, mutta hämmästynyt, kun huomannut miten hyvin meillä tämä toimii.
Veikkaan, että moni nainen olisi onnellisempi toteuttaessaan tätä luonnollista järjestystä. Työpaineet, nyrjähtänyt tasa-arvoajatus ja miesmäisyyteen pyrkiminen ovat tehneet monet naiset onnettomaksi. Sen huomaa mm. erotilastoista ja monista muista asioista. Ei naista ole tehty mieheksi eikä miestä naiseksi. Lukekaa kirja ja pohtikaa!