Alle 3-v ei tarvitse seuraa tai virikkeitä..?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kotiäippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Muistakaa että on olemassa muitakin hoitomuotoja kun täyteen ahdetut päiväkodit. Suomessa on ihania pieniä päiväkoteja, lapsia n. 10 pienten puolella ja 3-4 hoitajaa.
 
Olen joutunut viemään omat lapseni hoitoon vähän turhan aikaisin (toisen 1 vuotiaana ja toisen 2 vuotiaana). Tässä omia kokemuksiani:

- mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hänelle luo turvallisuutta rutiinit ja päivärytmit. Pienelle lapselle tylsyys on usein sitä parasta, kun taas hektiseen elämään tottunut aikuinen yrittää tuputtaa herkästi virikemaailmaansa, vaikka lapsi olisi vähempäänkin ihan tyytyväinen
- minusta tietynlainen turvallinen, jopa tylsähkö kotiympäristö auttaa lasta keksimään itse itselleen leikkejä. Myös hiljainen ympäristö on välillä ihan oikeasti hyvästä, ettei tarvitse totuttautua taustameteliin kroonisesti.
- päivähoito on ihan hyvä paikka, jos hoitajat ja organisaatio on hyvä. Omilla lapsillani oli erittäin hyvä päiväkoti, mutta silti siellä hoitajia siirrettiin osastolta toiselle, hoitajia oli sairaana, oli harjoittelijaopiskelijoita jne. Meillä tytär oli alussa hyvin arka, joten jos ns. "oma täti" olikin sairaana tai koulutuksessa tai lomalla, niin tyttö oli iltaisinkin itkuinen
- päivähoidossa loppujen lopuksi ehditään yllättävän vähän tehdä laululeikkejä, askarteluja, lorutteluja, kirjan lukemista jne. Olen ollut itse päiväkodissa hoitoapulaisena ja huomasin, että periaatteessa kotiäitinä ehdin esimerkiksi vaipanvaihdon tai ruoanlaiton yhteydessä laulamaan (ilman 10 lapsen taustameteliä) ja loruilemaan, kun olen tehnyt ruokaa, niin hieman isompi lapsi on voinut maalata tai muovailla sillä aikaa jne.
- jos töihin on pakko mennä, lyhennetty työaika on ihan ykkösjuttu. On hyvin paljon myös omasta itsestä kiinni, onko työasiat pakko vai "pakko" hoitaa. Jos työaika päättyy 2 minuutin päästä, ei ole pakko avata sitä sähköpostia vielä kerran... Työtaakan uudelleenjärjestely on esimiehen ongelma, ei työntekijän. Jos sinulle ei makseta kotona työasioiden murehtimisesta, sitä ei ilmaiseksikaan kannata tehdä.
- tiedän esikoispoikani kaveriperheen, jossa on suunnilleen samanikäiset lapset kuin itselläni. Äiti kertoi valehdelleensa, ettei hän jaksa hoitaa 3 vuotiasta poikaa, jotta hän sai enemmän aikaa itselleen vauvan kanssa. Poika kävi tarhassa ja oli ihan tyytyväinen, mutta hän oli erittäin mustasukkainen vauvalle. Poika ei oikein tajunnut, miksei hän saanut olla kotona, koska hän ei ymmärtänyt, mitä äiti tekee oikein vauvan kanssa. Muistaakseni lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on myös sanonut, että vaikka lapsen kotona hoitaminen on raskasta, niin perheen yhtenäisyyden kannalta olisi hyvä, jos äiti suinkin vain jaksaa hoitaa kaikkia lapsia kerralla ilman, että "ongelmakäyttäytyjä" pitää ikäänkuin rangaistuksena viedä kodin ulkopuolelta pois. Kun ongelmat saa ratkaistua kodin sisällä, välit yleensä äidin ja esikoisen välillä ovat hyvin lämpimät.
- tarvitseeko lasta välttämättä treenata ennen kouluikää, jottei hän vaan jäisi pois kehityksestä? Ovatko tanssitreenit, englannin kerhot ja kuvataidekoulut ihan välttämättömiä? Ovatko ne enemmän äidin vai lapsen harrastusta? En väitä, etteikö ne ole ihan kivoja, mutta joskus ihan saman asian voi ajaa jumppa kotona lapsen kanssa tai laulelu ja leikkiminen kotona (kirjoja, videoita yms. on saatavana).
- mitä enemmän harrastuksia, päiväkerhoja yms. niin sitä enemmän myös tauteja. Lastenlääkärimme mukaan alle kolmevuotiaan vastustuskyky on todella huono esim. flunssaa vastaan
- ehkä kotiäitiys tekisi hyvää myös sen kannalta, että oppisi itse ottamaan rennommin ja vetämään henkeä ilman kroonista uraputkea. jos miettii, montako vuotta on jäljellä vielä eläkeikään niin...
- uskon, että hyvä, avoin suhde lapseen kantaa hedelmää myös myöhemmin ja esim. murrosiässä kommunikointisuhde toimii, kun on tottunut viettämään aikaa yhdessä niin arkena kuin pyhänäkin
- jos työelämä alkaa liian nopeasti, menetetään se kotiäitiyden iso etu eli kiireettömyys. Kun palaa töihin, elämä on aikataulutettua: herääminen, lapsi tarhaan, työpäivä, lapsen nouto, kiireesti kauppaan ja ruokaa tekemään, pikaisesti leikkiä ja sitten jo äkkiä iltatoimille ja nukkumaan... Ja sama uudestaan seuraavana aamuna.
 
Täällä oli keskustelua siitä miksi lapsi on päivähoidossa jos vanhempi on kotona.
Minäpä kerron:
Esikoinen on kohta 3vee. Meillä on 4kk ikäiset kaksoset. Kuka tahansa saa tulla kokeilemaan tätä yhdistelmää huolehtien myös siitä että
a) antaa sille kohta kolmevuotiaalle virikkeitä (joitä hän ei eri tutkimuksien mukaan tarvitse?!?) että hän ei hajota koko taloa ja leikkii hänen kanssaan
b) on hänen kanssaan pari kertaa päivässä ulkona
c) hoitaa myös ne kaksoset ja pitää niille seuraa
d) laittaa 2 krt päivässä ruuan

Minulla ei ole tähän kyllä valmiuksia joten SIKSI se alle kolmevuotias on päivisin päiväkodissa. Että hänellä on seurana muutakin kuin väsynyt äiti ja kaksi huutavaa vauvaa.
 
Aivan eri asia jos on todellista tarvetta!! En usko että kukaan sanoi etteikö 3-vuotias tarvitsisi virikkeitä?! Kysehän oli alle 3-vuotiaista tarkoittaen kai reippaasti alle?! Ainakin meidän tyttö olisi ollut 2,5v-3v iässä täysin valmis hoitoon. Ei olisi paljon äidin perään huudellut vaan mennyt innoissaan muiden joukkoon =).

Serkkuni ns kaverin lapsi määrättiin vietäväksi osapäiväisenä päiväkotiin kun hän oli 4-vuotias. Täysin jälkeenjäänyt ikäisistään johtuen siitä ettei äitinsä leikkinyt, vienyt ulos, hankkinut leluja jne. Tällaisissa tapauksissa luonnollisesti pitääkin viedä!! Vaikkei tämä naisihminen olisi muuten vienyt mutta pakotettiin...

Minulla ei vaan ole tullut edes mieleen että lapsen/lapset voisi viedä hoitoon jos on itse kotona! Nyt meidän isommat lapset aloittivat kerhon johon pääsee vasta 4-vuotiaana. Kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Vaikka "vain" kotona ovatkin olleet niin ihan normaaleja, seurallisia lapsia ;).
 
Lapsemme oppi päivähoidossa (meni 1,5v ikäisenä) hirmuisesti erilaisia leikkejä, lauluja ja oppi päiväkodissa kuivaksi, kiitos päiväkodin väelle aktiivisuudesta. Potalla kävivät 5 kertaa päivässä. Päiväkodissa on ohjattua toimintaa lapsille 2 krt päivä, opetellaan arkipuuhia, sitten on vapaata leikkiä ja ulkoilua ja tietysti unet ja ruokailut. Kyllä voi sanoa että on lapsi viihtynyt! Itkua tuli alkuun melkein joka päivä päiväkodissa kerran tai kaksi (leikeissa tulee) mutta iltaisin ei mitään oireilua.
 
Täytyy sanoa ettei ainakaan meidän perheessä (minä ja sisarukseni) kotiäitiys kantanut hedelmää murrosiässä... äitini siis oli kotiäitinä niin kauan että me kaikki olimme koulussa mutta ainakin minulla murrosikä oli tosi vaikea ;) Tavallaan johtui kai siitä että olin "se" keskimmäinen eikä äiti mikään "perinteinen". Pienessä kunnassa asuttiin ja päivähoito olisi siinä tapauksessa ollut hyvä juttu koskapa ei me tutustuttu muihin lapsiin ennen kuin kouluiässä. Isosiskoni kävi jotain kerhoa jossain vaiheessa ja on meistä todellakin sosiaalisin!! Itse uskon tuohon päivähoidon voimaan mutten halua lapsiani laittaa "liian" aikaisin jos mahdollisuus on hoitaa kotonakin. Kaikilla ei tietenkään sitä mahdollisuutta ole!! Eivätkä kaikki tietenkään halua kotona ollakaan ;).
 
Kiva lukea joskus tuollainen "monta näkökantaa ymmärtävää" -mielipidettä, Aq. Joskus mietityttää, että miksi sitä omaa näkemystä täytyy niin hirveästi ylistää ja omaa valintaa pitää sinä parempana ja oikeampana. Minusta sekä koti- että päivähoito ovat hyviä asioita, ei voi olla yhtä ainutta oikeaa linjaa. Kotiäidit vain tuntuvat henkeen ja vereen puolustavan kotihoitoa ja päivähoito on täysin pannaan julistettu. Ei kai se elämä voi niin mustavalkoista olla.
 
Olisitte kaikki tyytyväisiä että teillä ja lapsillanne on mahdollisuus valita!
Asun Norjassa ja meillä ei edes tunneta käsitettä "hoitovapaa"!
Äitiysloma ja siihen kuuluva rahallinen tuki loppuu viimeistään kun lapsi on vuoden ikäinen.
 
En jaksa koko ketjua lukea, mutta mielestäni kyllä kotihoitoa tai vastaavaa puoltaa se, että voidaan enemmän elää lapsen rytmissä. Toisin sanoen virikkeitä tarjotaan, kun lapsi on virkeä ja päiväunet nukutaan, kun lapsi on väsynyt. Toki päivärytmi on oltava, kotonakin, mutta voidaan enemmän mennä lapsen ehdoilla, aamulla saa nukkua pitkään jos nukuttaa jne.

Puhumaan oppimistakaan tuskin edistää päiväkodin desibelit ja iso ryhmä, kotona tai vastaavassa voi ja ehtii hoitaja paremmin kommunikoimaan lapsen kanssa.

Muistettakoon kuitenkin, ettei kaikilla a) ole mahdollisuutta jäädä kotiin lapsen kanssa kovin pitkäksi aikaa ja että b) kotejakin on kovin monenlaisia.
 
Kun keskustelee kenen tahansa psykologin kanssa, kuulee, ettei asiasta ole olemassa mitään yhtenäistä teoriaa tai tutkimusta. Ei näitä asioita voida yleistää, koska kaikki tapaukset ovat erilaisia. Lapset ovat yksilöitä ja vanhemmat ovat yksilöitä. Yleensä nähdään, että onnellisen äidin (ja isän) lapsi voi hyvin. Oli äiti sitten kotona tai töissä. Kiintymyssuhteen kehittymisen kannalta lienee tärkeää vanhemman ja lapsen suhde, silloin kun yhdessä ollaan. Kotona oleminen ei todellakaan takaa laadukasta yhdessäoloa, rakkautta eikä edes huolenpitoa. Jokainen tekee ratkaisunsa omien lähtökohtiensa mukaan. Tärkeintä on pitää lapsestaan huolta ja olla ihmisiksi - kotona ja töissä....

Niin, ja omakohtainen osuus. Vauvani on alusta saakka ollut sosiaalinen luonne. Muut vauvat aiheuttavat riemunkiljahduksia, isossa ihmisporukassa on viihdytty aina ja kotona välillä kyllästytään. Silti vauva kärsii kohtuullisesta eroahdistuksesta, tulee mielellään tankkaamaan turvaa äidiltä, mutta ei vierasta muita ihmisiä. Omalla kohdallani päivähoidon aloittaminen on ajankohtaista kun vauva on reilun vuoden. Uskon kaiken sujuvan hyvin.
 
Meilläkin hyödynnetään subjektiivista päivähoito-oikeutta (lapsi on hoidossa kolmena päivänä viikossa), vaikka olen ollut sairaslomalla raskausviikosta 25 lähtien. Tämä siksi, että odotan kaksosia, emmekä voineet luopua hoitopaikasta, koska monikkoraskaudessa riksi ennenaikaiseen synnytykseen tai pitkään pakolliseen sairaalajaksoon on moninkertainen verrattuna normaaliin raskauteen.

Tällä hetkellä taas raskaus on jo niin pitkällä, että en pysty hoitamaan yksi vilkasta parivuotiasta. (Ja nyt olen muutenkin saanut ohjeeksi makailla mahdollisimman paljon, koska kohdunsuu on auennut sentin ja viikkoja on vasta 35).

Emme ole vielä päättäneet, mitä teemme vauvojen synnyttyä. Riippuu siitä, kuinka aikaisin tulevat ja kuinka pieniä (=raskashoitoisia) ovat. Mutta sen olen päättänyt, että ensi syksyksi haen esikoiselle sellaista päiväkerhopaikkaa, jossa ollaan aamupäivät, enkä enää vie kokopäiväiseen hoitoon. Siinä vaiheessa hän jo tarvitsee virikkeitä (3v.), joten ohjattu puolipäivätoiminta muutamana päivänä viikossa on paikallaan.

Siitä subjektiivisuudesta vielä.. Joskus on pakko miettiä perheen kokonaistilannetta. Esikoinen meillä jo pärjää (=ei kuole) vaikka käy hoidossa äidin ollessa kotona. Kaksoset ovat juuri vasta ylittäneet ne viikot, joilla jo melko varmasti jäädään henkiin. Tokihan minua rassaa lapsen lähettäminen aamulla hoitoon, mutta pakkko mikä pakko.
 
meidän 2v poika on ollut kotihoidossa koko ajan, omasta ja muiden mielestä hyvin tuloksin. poika on kyllä ehkä muutenkin aurinkoinen ja tyytyväinen tapaus...
nyt kun poika on 2v3kk alan huomata, että muut lapset ja tekeminen vieraampien kanssa on tärkeää. poika on vaativa ja jos ei ohjelmaa ole, alkaa "kiusaaminen" ja kiukuttelu. nythän oli joulutauko yleensä kaikissa kerhoissa ym...
 
meidän 2v poika on ollut kotihoidossa koko ajan, omasta ja muiden mielestä hyvin tuloksin. poika on kyllä ehkä muutenkin aurinkoinen ja tyytyväinen tapaus...
nyt kun poika on 2v3kk alan huomata, että muut lapset ja tekeminen vieraampien kanssa on tärkeää. poika on vaativa ja jos ei ohjelmaa ole, alkaa "kiusaaminen" ja kiukuttelu. nythän oli joulutauko yleensä kaikissa kerhoissa ym...
 
Tämä nyt ei liity tutkimukseen, josta kyseltiin... Mutta viime viikolla lapsen korvalääkäri sanoi, että lasten immuunijärjestelmä on ensimmäisten vuosien aikana vajaa. N. 4-vuotiaalla lapsella on kuulemma sellainen puolustusjärjestelmä, että se kestää päiväkotihoidon sairausriskit, eli siihen asti immuunijärjestelmä ei pysty torjumaan infektioita kovin tehokkasti. Sen vuoksi olisi hyvä hoitaa pieni lapsi kotona, vaikka toki ymmärtäisin, että kaikenlaiset kerhot yms virikkeet ovat hyvästä aina.
 
Oma kokemukseni on, että päiväkodissa voi kasvaa hyviä lapsia. Jouduin nimittäin itse päiväkotiin 1-vuotiaana ja olen kasvanut onnelliseksi ihmiseksi. Näin aikuisena olen huomannut että vallitseva luonteenpiirteeni on luottamus. Uskon ihmisistä hyvää.

Luotan myös itseeni kasvattajana. Luotan myös omaan lapseeni. Luotan siihen että lapsia voi hoitaa monella hyvällä tavalla ja mielestäni ympärillä olevat, normaaliksi kasvaneet aikuiset ovat osoitus siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja +Ilona+:
Kun keskustelee kenen tahansa psykologin kanssa, kuulee, ettei asiasta ole olemassa mitään yhtenäistä teoriaa tai tutkimusta. Ei näitä asioita voida yleistää, koska kaikki tapaukset ovat erilaisia.

Koulukuntaeroja tosiaan löytyy, yhtä "totuutta" ei. (Toisaalta tuohon mitä sanoit; Ainahan me ollaan yksilöitä ja kaikki tapaukset erilaisia, ei se poista mahdollisuutta teorioihin = yleistyksiin. Muutenhan psykologian oppialana voisi kokonaan heittää romukoppaan.)
Tämä meidän kai täytyy vaan sietää, kun täällä mittelemme verissä päin paremmuudestamme:-) Ninnu2 esitti, että kotiäidit täällä ylimmäisinä ylistäisivät omaa valintaansa. Itse olen kokenut juuri päinvastoin, että kotihoidosta saa täällä ihan tosissaan silmilleen.
Kun tässä ketjussa jotkut kyselivät aiheesta tehdyn tutkimuksen perään, tuli mieleen esim. Liisa Keltikangas-Järvinen. Avaa kansantajuisesti tuloksiaan.
 
Niin, minä olen tulkinnut, että asetelma on se, että kotiäidit puolustaa kotihoitoa ja työssäkäyvät äidit ovat puolustuskannalla. Mutta tokihan näitä juttuja lukee aina siitä omasta näkökulmasta. Mutta kerro toki Aioli, missä kirjassa Keltikangas-Järvinen puhuu päivähoidosta ja sen vaikutuksista lapsiin. Hyvää tutkimusta on hän tehnyt, mutta en ole tiennyt hänen tutkineen päivähoitoa.
 
Korvalääkärit suosittelevat käsittääkseni mahdollisimman pieniä hoitoyksiköitä ja -ryhmiä alle 3-vuotiaille tuon infektioherkkyyden vuoksi. Ei niinkään sitä, että kokonaan pitäisi kotona hoitaa.

Infektioherkkyden vuoksi meillä on esikoinen ollut perhepäivähoidossa. Hänellä on infektioastma ja sen vuoksi ryhmän pitää olla mahdollisimman pieni. Eniten poikani sairasteli viime syksynä ennen hoidon aloittamista. Hoidon aloittamisen jälkeen infektioita ei ole ollut ainakaan yhtään enempää.
 
Kuten tuossa aiemmin sanoin, minä jouduin rahasyistä viemään lapseni päivähoitoon (päiväkotiin), vaikken olisi vielä halunnut. Omat lapseni ovat erittäin vilkkaita ja energisiä, mutta kuitenkin herkkiä. Olisi helppoa nähdä heistä vain se reipas ja toimelias puoli, mutta kumpikin lapseni on joutunut päivähoitoon siinä vaiheessa, kun puhetta ei vielä ole tullut. Jotenkin sitä taustaa vasten myös on tuntunut hurjalta viedä lapsi hoitoon, kun hän ei osaa sanoa, mikä asia harmittaa.

Minusta päivähoitoon suhtaudutaan myös yleisesti ottaen liian luottavaisesti. Koska olen itse ollut päiväkodissa lyhyen aikaa töissä, niin olen nähnyt, miten hoitajat ovat väsyneitä ja eivät todellakaan kohtele aina lapsia oikeudenmukasesti välittävällä ja lempeällä otteella. Hoitajillakin on lempilapsia eivätkä he todellakaan rakasta lapsia. He vain tekevät työtänsä.

Omat lapseni ovat nähdäkseni saaneet ihan hyvää hoitoa päiväkodissa ja nyt siis lapseni ovat jo ala-asteiässä (roikun täällä palstoilla, koska odotan kolmatta vauvaa). Silti sitä päiväkotiarkea ei yleensä pääse näkemään.

Kokemusta on myös perhepäivähoidosta, sillä äitini oli perhepäivähoitaja. En pidä sitäkään kovin hyvänä, koska jos esimerkiksi hoitajalla on ongelmia parisuhteessa, työyhteisössä, ongelmia omien lapsiensa kanssa tms, niin tietysti se vaikuttaa ainakin hoitajan jaksamiseen. Perhepäivähoitajat tekevät yleensä myös pidempää päivää kuin 8 h. Itse kukin meistä voi miettiä, että miten itse jaksaisi sitä, että omien lapsien lisäksi pitäisi hoitaa ylimääräisiä lapsia ylipitkiä päiviä ja vielä sen jälkeen jaksaa käydä kaupassa, valmistella seuraavan päivän ruokia ja siivota. Ei siis ihme, jos tuntuu, jollei jaksa oikein skarpata askartelujen ym. virikkeiden kanssa.

Tällä ylläolevalla tarkoitan sitä, että jos äiti vie lapsensa päivähoitoon siksi, ettei itse jaksa, niin joskus tilanne voi olla se, että päivähoidossa toimii hoitaja, jolla on itsellään vaikeuksia jaksaa hoitamista. Tällöin lapsellehan on ehdottomasti huonompi ratkaisu se, että lapsi saa jotenkuten siedettävää hoitoa päivisin ja kaikenlisäksi vielä erossa äidistään.

Päivähoidossakin hoito voi olla tavallaan OK eli hoidetaan ruokinta, pottakäynnit ym, mutta jos hoitaja on väsynyt, pahinta saattaakin olla se, että ensisijassa jätetään huomioimatta lapsen psyykkiset tarpeet: sylissä istumista, kehuja, iloista asennetta, rakentavaa kasvatusta jne.

En yhtään vähättele sitä, etteikö jo reilun vuoden ikäinen tykkää leikkiä esimerkiksi hiekkalaatikolla toisen lapsen vieressä ja katsella hänen leikkejä. Tietysti oman ikäisen lapsen seura on ihan hyvä juttu, mutta koska varsinainen yhteisleikki alkaa sujumaan vasta noin 3 vuotiaasta alkaen, niin sitä ennen 1-3 vuotiaan leikki vaatii sitä, että aikuinen vahtii leikkejä. Muutoinhan leikki on jatkuvaa itkemistä, kun toinen ottaa lelun kädestä ja toinen mottaa leikkilapiolla päähän tai puraisee jne. Silti sitä taitoa voi opetella tosiaan ihan hiekkalaatikolla, kerhossa tai kaveriperheen luona kyläillessä, joissa on suunnilleen samanikäisiä lapsia.

Nyt alkuperäisessä kysymyksessähän oli kyse virikkeistä tai seurasta. Omasta mielestäni TÄRKEIN suhde lapsella on äiti- ja isäsuhde. Muut suhteet ovat toissijaisia. Jotenkin tuntuu, että jotkut äidit haluavat ajatella, että äitisuhde on jotenkin vähemmän tärkeää kuin uudet virikkeet.

Olen samaa mieltä siinä, että sosiaalisia taitoja pitää vahvistaa. Minusta kuitenkaan lapsi ei tosiaankaan putoa mistään sosiaalisten taitojen kärryiltä, jos lapsi vasta 3-4 vuotiaana aloittaisi päivähoidon. En tiedä, johtuuko sitten siitä, että lapsillani on niin pitkä putki tarha- ja kouluelämää takana, että heidän on välillä vaikea rauhoittua iltaisin ihan vain olemaan ja lepäämään, kun koko päivä on ollut säpinää isossa ryhmässä. Koska kumpikin vielä tykkää urheilusta ja he pärjäävät siinä loistavasti, niin koulupäivän päätteeksi on vielä urheilua isoissa ryhmissä (joukkuelaji). Tuntuu pahalta ajatella, että malttavatko lapset rauhoittua sitten aikuisena ihan vain olemaan, kun nyt tuntuu, että välillä on pakko viedä heitä viikonloppuisin metsään kävelemään ja ihan vain olemaan. Aikuisena kuitenkin rauhoittuminen ja rentoutuminen on iso voimavara, jotta jaksaa. Kukaan ei kestä pelkkää paahtamista satanen lasissa.

Toivon todella, että tämän kolmannen lapsen kanssa pystyisin taloudellisesti olemaan kotona ja tarjoamaan hänelle sellaisen kiireettömämmän lapsuuden, jota en ole pystynyt kahdelle lapselleni tarjoamaan. Tiedän tietysti, että kotiäitinä olo ei ole aina herkkua, mutta ainakin silloin pystyn tietämään, millaista hoitoa lapsi saa. Yhteenvetona kaikesta sanoisin, että toivottavasti kukin äiti pystyisi tekemään omalle perheelle ratkaisun, joka lähtisi siitä, mikä äidin mielestä on lapselle parasta eikä siitä, mikä esim. perheen talouden tms. syiden vuoksi olisi hyvästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninnu2:
Niin, minä olen tulkinnut, että asetelma on se, että kotiäidit puolustaa kotihoitoa ja työssäkäyvät äidit ovat puolustuskannalla. Mutta tokihan näitä juttuja lukee aina siitä omasta näkökulmasta. Mutta kerro toki Aioli, missä kirjassa Keltikangas-Järvinen puhuu päivähoidosta ja sen vaikutuksista lapsiin. Hyvää tutkimusta on hän tehnyt, mutta en ole tiennyt hänen tutkineen päivähoitoa.

Kerronhan toki, Ninnu:-) Käsittääkseni Helsingin yliopistolla käyttäytymistieteilijät tekevät tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen tutkijoiden kanssa (Onko Kengu-Ru-päivähoitokokeilu tuttu?) >> linkki L K-J:n ja päiväkodin väliltä löytyy soveltavan kasvatustieteen laitokselta. K-J sivuaa päivähoitoa esim. kirjassaan Tunne itsesi suomalainen (2000) näin:

"Riittävän ajan kuluttua saatetaan ihmetellä nykyistä kasvatusmallia, jossa yksilöllistä hoivaa tarvitsevat lapset viedään jo vauvoina tiettyyn, sitä varten rakennettuun tilaan koko päiväksi, ovat he siihen kypsiä tai eivät. He kasvavat omassa pienoismaailmassaan, laumassa samanikäisten kanssa muutaman aikuisen ohjauksessa ja irrallaan tavallisesta arjesta. Myöhemmin saatetaan ihmetellä, että toimittiin näin, vaikka tiedettiin, että malli ei voi taata riittävän yksilöllistä huolenpitoa. Samoin tiedettiin, että tasapainoisen sosiaalisen kehityksen ensimmäinen edellytys on yksilöllisyyden kehittyminen ja että se on eri asia kuin laumakäyttäytyminen. Lisäksi tiedettiin, että ryhmät ovat lapsen psyykkiselle kestokyvylle ja optimaaliselle kehitykselle liian suuria, päivät ovat liian pitkiä ja aikuisia on liian vähän."

Tämä nyt yhtenä irrallisena lainauksena, kun asiasta kysyit. Sopii itse penkoa lisää jos aihe kiinnostaa.
 
Mielestäni esim. "Asiaa pohtinut" on tosiaan miettinyt monelta eri näkökannalta. Ninnu2: älä tyrmää muiden kirjoituksia vain siksi, ettei heillä ole esittää tarkkoja lähdeviittauksia. Tai jos onkin, toteat heti ettei kyseinen tutkija ole tutkinut nimenomaan päivähoitoa. Asioita voi pohtia myös yleisellä tasolla. Tässä ketjussa oikeastaan ap kyseli virikkeistä kotihoidossa, ei niinkään kaivannut tutkimuksia päivähoidosta. Yliopisto on sitten asia erikseen, siellä pitää olla lähdeviitteet järjestyksessä ja pilkut ja isot kirjaimet paikoillaan..
 
Miten jälkeenjäänyt on lapsi jonka kanssa yhteisleikki alkaa sujua vasta 3 vuotiaana? voiko tämä olla totta mitenkään? meidän 2v 1kk on monia kuukausia leikkinyt samanikäisen kanssa samaa leikkiä. Esimerkiksi kattavat pöydän ja laittavat nallet syömään, syöttävät nukkeja tuttipulloilla ja juttelevat keskenään jne jne.
 
Ninnu2 juu en tarkoittanut etteikö täältä voisi asiaa kysellä, mutta ajattelin, että jos täältä ei tietoa löydy niin luulisi ammattihenkilöstön tietävän tai ottavan selvää näistä asioista:)

Meidän yksivuotias ei kyllä ole missään määrin vielä valmis päiväkotiin, vaikkakin taloudellinen tilanne sitä vaatisikin. Hän kaipaa niin paljon Yksilöllistä jatkuvaa huomiota ja pelkää kovia ääniä, kovaäänisiä ihmisiä ja on vieraammissa paikoissa kokoajan äitin perään...

Vielä pari tuntia hoidossa menisi varmaan hyvin, mutta että pitäis olla yhdeksänkin tuntia muun kun äidin/isän(/mummon tms) hoivissa... ihan kamala ajatus! ja tämä vielä viitenä päivänä viikossa... Kyllä suututtaa kun ei yhteiskunta tue tuota kotihoitoa. Meillekin on toinen lapsi tulossa(raskaus aivan alussa kylläkin) ja mietityttää kuinka sitten jaksaa. Luulen, että omalta kohdaltani auttaisi paljon, että olisi joku joka ottaisi esikoisen vaikka tunniksi tai pariksi hoiviinsa päivisin...koko päivä erossa perheestä on kuitenkin liikaa.

Hyviä pointteja tuossa Aiolin lainaamassa tekstissä kuten myös aika samoilla linjoilla olen Asiaa pohtineen kanssa.

Kyllä hmm sanotaanko keskimäärin alle 2,5 vuotiaalle riittää ne virikkeet, joita äiti pystyy tarjoamaan. Niin ja mitä sellaista mitä päiväkodissa on ei kotona voisi toteuttaa. Ikätovereita tosiaan löytyy kerhoista, muskareista, hiekkalaatikolta ym. Ehkä eriasia on jos asuu erittäin pienellä paikkakunnalla josta ei tunne ketään eikä lähimain löydy leikkipuistoja:)

Olen itse ollut päiväkodissa 1-vuotiaasta ja eniten muistan nauttineeni parhaan kaverini kanssa leikkimisestä. Yh-äitini kanssa en ole koskaan ollut läheinen ja kotoa muutin pois jo 16-vuotiaana. Toki päivähoito on kehittynyt paljon parempaan siitä kun minä olis pieni.
Olen myös ollut päiväkodissa töissä. Ja voin sanoa, että oman kokemuksen perusteella päiväkoti ei ole aivan pienten lasten paikka. Toisaalta joskus on tilanteita (jos kotona ongelmia), että lapsen on parempi olla hoidossa kun kotona. Silloin lapsi saa ainakin sen perushoidon eikä lapsen tarvitse pelätä, että häntä satutettaisiin ym. Niin ja tottakai on ymmärrettävää, että pienten kaksosten äiti voi olla jaksamisensa suhteen aika lujilla jos vielä lisäksi kotona häärii yksi taapero...harmillista vaan, että päiväkoti on ainoa vaihtoehto, jotta äiti jaksaisi.
 

Yhteistyössä