Apua, en jaksa enää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tarja-85
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä minusta alkoholismi on sairaus. Se on enemmänkin psyykkinen sairaus, joka pakottaa ihmisen tekemään jotakin sellaista, jota ei ehkä haluaisi, muttei kykene olemaan ilmankaan. Lopulta tietysti kova juominen näkyy fysiikassakin ja laboratoriokokeilla (esim. maksa-arvot) pystyy osoittamaan alkoholinkäytön. Sen vuoksihan monissa yrityksissä työsopimuksen solmimisen ehtona on työhöntulotarkastuksen läpäiseminen, joka tarkoittaa esimerkiksi juuri sitä, että maksa-arvojen perusteella karsitaan alkoholiongelmaiset pois. Esimerkiksi viikonloppujuoppous näkyy niissä testeissä.

Minusta alkoholismissa on myös se paha puoli, että se aiheuttaa masennusta. Joskus myös masentunut saattaa juoda, jotta unohtaa ja saa paremman olon, mutta koska juominen vain pahentaa masennusta, niin kierre on valmis. Suomessa miesten itsemurhatilastot ovat karua luettavaa ja niihän se on, että väkivallan teot, mustasukkaisuusdraamat ja itsemurhat tapahtuvat nimenomaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

Jotenkin yhä edelleen mielen sairauksiin suhtaudutaan niin, että pitää olla todella sairas, ennen kuin tajutaan, että tarvitaan hoitoa. Sitä ennen tosiaan pitäisi vain reipastua, hymyillä, alkaa harrastamaan liikuntaa ja odottaa, että kevätmieli täyttää pääkopan. Ei se niin mene, vaan lievemmissäkin tapauksissa pitäisi saada hoitoa olipa se sitten terapiaa, lääkehoitoa tms.
 
Isäni oli alkoholisti. Juova alkoholisti, ei kuivilla. Kävi kuitenkin töissä, virkamiehenä työt sujui ihan kohtuullisesti. Mutta joi iltaisin, viikonloppuisin, piilotteli pulloja, kävi viemässä "roskia" ja palasi suu täynnä pastilleja ja askel hoippuen jne.

Ei isäni ollut tahdoton luuseri, liian laiska lopettaan, vaan kyllä alkoholismi on sairaus. Sekä psyykkinen että sosiaalinen noidankehä, johon jää jumiin, koska juo kun on paha olo ja juomisesta seuraa se paha olo. Isäni kanssa onneksi ehdin asiasta jutella ennen hänen kuolemaansa, ja olen nyt asian kanssa niin hyvin sovussa kuin mahdollista. En tietenkään unohda esim jouluja, jolloin isä istui ruokapöydässä posket helottaen pudotellen ruokailuvälineitä äidin kiristellessä hampaitaan ja tunnelma oli, niin no, se oli kaikkea muuta kuin iloisen jouluinen...

Muistan myös lukeneeni, että alkoholisteilla on aivojen välittäjäaineiden (mm serotoniini) kanssa häikkää. Serotoniini vaikuttaa mm masennukseen. Eli joku voi oikeasti juoda vain juomisen ilosta, kunnes mopo karkaa käsistä ja syntyy riippuvuus. Sitten on niitä ihmisiä, jotka juovat, vaikka eivät edes halua, eivät vain kykene olemaan ilman. Se on minusta psyykkinen sairaus.
 
No tässä sitä taas mennää. Kävi vanhanaikaiset. Mies halaili ja lässytti anteeksipyyntöjä toinen toisensa perään. Minä uskoin ne ja pyytelin itse anteeksi omaa käytöstäni.

Tiedän kyllä, ettei mikään ole muuttunut. Tiedän, ettei mikään muutu. Ja silti jäin tähän. Kyllä minä olen sitten tyhmä. Tämä sama tappelu käydään varmasti uudestaan. Taas mietin eroa, enkä sitten eroa kuitenkaan.

Jo eileniltana sama tuttu ahdistus hiipi suhteeseemme ja olohuoneeseemme. Mies oli kännissä. Taas.

Kiitos teille kaikille, jotka jaksoitte vastaa. Ei siitä tällä kertaa juuri hyötyä ollut, kun en vaan tajua lähteä. Järki käskee lähteä, sydän sanoo toista.

Olisipa täällä edes muutama niin viisas, ettei jäisi kärvistelemään vastaavanlaiseen suhteeseen...
 
Olen epätoivoa ja itseinhoa täynnä. Inhoan itseäni ja tätä suhdetta. Inhoan jo tätä iltaa. Mitä todennäköisemmin mieheni vetää taas kännit tai räkäkännit. Koko elämä tuntuu eletyltä ja hukkaanheitetyltä. Inhoan omaa heikkouttani!

Jokainen joka on vastaavassa tilanteessa... jestas kun edes te olisitte viisaampia. Täällä ruikuttaminen ei auta mitään, ellei asioille tee konkreettisesti jotakin! Kumpa teillä olisi siihen voimia.

Kiitos vielä kerran kaikille, jotka vastasitte ja yrititte auttaa! KIITOS!!!
 
Muuan terapeutti sanoi minulle vastaavassa tilanteessa: Kyllä sinä vielä saat tarpeeksesi. En silloin uskonut, olin itsekin niin kiinni alkoholistimiehessä. Mutta monien yritysten ja erehdysten jälkeen se onnistui. Alussa oli kova ikävä ja suru puserossa, mutta kun kerran päätin, etten enää halua nähdä ja tavata, niin lopulta pääsin irti. Mitä konkreettista olet muuten tehnyt? Oletko käynyt A-klinakalla, Al Anonissa tai jossain muualla keskustelemassa?
 
...olen käynyt, psykologinen sairaanhoitaja oli se ihminen. Eipä hänellä oikein ollut kysyttävää, eikä lisättävää puheisiini. Puhua pölötin kolme varttia omasta elämästäni ja elämästämme mieheni kanssa. Ja hänen alkoholinkäytöstään. Niin ja eroaikeistani...

En tunne saaneeni siitä apua. Al Anon kuulostaa hyvältä idealta. Kiitos!
 
Se on jo edistysaskel, että olet saanut purkaa sydäntäsi jollekin. Yleensä psykologit eivät anna suoria ohjeita, että pitää tehdä näin ja näin, vaan ihmisen pitää kypsyä itse omaan päätökseensä. Heidän tehtävänsä on auttää päätöksenteossa.
 
Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa...

Täällä mä taas ruikutan. En kestä, ellen saa edes jollekkin ruikuttaa. Toivon kovasti, että joku toinen, joka on vastaavassa tilanteessa, on vahvempi ja eroaa.

Mä sanoin taas miehelleni tänää, että olen onneton. Ei riitaa. Ei edes pientä sanaharkkaa. Yritin vain saada keskustelun aikaisiksi. Hän sivuutti koko asian sujuvasti. Alkoi keskustella jostakin ihan muusta, ihan normaaleja, arkipäiväisiä asioita, viis siitä, että olen niin onneton tässä kaljanhuuruisessa suhteessa, etten enää haluis elää. Tietysti pinnani kiristyi, ei nyt ihan äärimmilleen, mutta kiristyi kuitenkin. Hän vain sanoi kaverilleenkin, joka tuli meille kylään, että "akka on sitten taas pahalla tuulella". No en sen kummemmin ollut vihainen/pahalla päällä, ainakaan sille kaverille, sille tämä ei kuulu hevonvittua. Olin vain masentunut ja surullinen. Pakotin itseni piristymään.

Eipä aihekkaan, josta olen masentunut, mikään uusi ollut. Mieheni kävi taas ostamassa kaljaa.

Kaljat loppuivat. Hän lähti tämän kaverinsa kanssa eräälle autopajalle. Juomaan lisää kaljaa (ainakin vähän) ja juttelemaan. Ei se seura, eikä juttelu, vaan se kaljan juonti!

Olen niin onneton. Rakastan miestäni. Silti rakkauteni hiipuu kaiken aikaa. Suru on valtava. Suren tätä kuolevaa rakkautta. Olenkohan ihan terve? Toisaalta olen ihan turta. Tuntuu, että on tapahtunut liikaa. Tuntuu, etten uskalla tuntea enää mitään, ettei satu enää yhtää enempää. Olo tuntuu jotenkin sisältä kuolleelta ja ontolta.

Yritin puhua tästä. Hän ei mielestään ole tehnyt mitää. Hänen juomisensakaan ei ainakaan hänelle ole ongelma. Edelleenkään. Minulle se on. Koko tämä suhteemme on.

Olen kaikki vaihtoehdot käynyt läpi. Jotenkin olen ihan väsynyt kaikkeen. Jopa eroamaan. Jotenkin en jaksa. En jaksa sitä showta, joka syntyy kun kerron halustani erota. Jotenkin tuntuu, että ehkä pitäisi vaan tappaa kaikki tunteet sisältä, sillä ehkä silloin tätä liittoa kestäisi...Olisi tässä vaan, ilman tunteita (joista henkinen kipu ja tuska on se minkä haluan pois), ilman tulevaisuutta (kaikki haaveeni esim. lapsien suhteen on romuttuneet mieheni alkoholin käytön vuoksi).
 
Minäkin uskon, että Al-Anon auttaa sinua parhaiten. Siellä ratkaisuja ei tarvitse tehdä äkkiseltään, vaan ne löytyvät kun aika on kypsä. Koko ajan apu ja tuki ovat kuitenkin ulottuvillasi. Sinun ei tarvitse soimata itseäsi - juominen ei ole sinun syytäsi. Myös voimattomuus on usein läheisen osana. Tietoja ryhmistä saat netistä tai soittamalla AA:n auttavaan puhelimeen.
 
Voi sinua...
en lähde lainkaan sanomaan mitä sinun pitäisi tehdä tai ei pitäisi..
sanon vain sen että elin itse alkoholistin kanssa 12 vähemmän mukavaa vuotta ja nyt se on vihdoin loppu..
Ei kukaan eikä mikään saa sitä tekemällä loppumaan, se loppuu kun sen aika on loppua..
eli kuppisi on täynnä on vain ajan kysymys milloin se keikahtaa nurin..
ja usko pois kun näin käy, et tunne mitään muuta kuin suunnatonta helpotusta..se on ohi
 
Minusta kysymys ei ole rakkaudesta vaan läheisriippuvuudesta. Pelkäät erota. Maailma on avoin, usko. Jaksa parantua riippuvuudestasi. Se ottaa koville jonkun aikaa ja siihen voi mennä vuosikin.
Kirjoituksestasi näkyy riippuvuus monella tavalla.
Arvosta ainutkertaista omaa elämääsi. Nyt sidot elämäsi mieheen ja elät hänen kauttaan ja ehdoillaan. Eikö sinulla ole omaa mieltä itsestäsi? Kukaan ei voi parantaa sinua ja tilannettasi ellet itse tahdo.
Jokainen valinta , minkä teet, vaikuttaa koko elämäsi ajan.
 
Eikö sinulla ole ystäviä? Etkö voi puhua heidän kanssaan? Entä äitisi kanssa? Eivät kai ympärilläsi olevat ihmiset sokeita ja kuuroja ole? Jos mies käyttäyttyy huonosti tai juo liikaa, kyllä sen tajuavat muutkin kuin sinä. Eikö kukaan muu ota miehen juomisesta pultteja. Eikö edes miehen oma äiti?
Yleensä alkoholisti pilaa tavoillaan elää ainakin 15-20 ihmisen elämää. Ensinnä perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät, tilapäiset kaverit.
Onko tällä miehellä ammattia? Onko sinulla? Jokaisen ihmisen pitää omalla työllään ansaita elantonsa.
Jos sinulla ei ole työtä, kouluta itsesi ja huomaat, että elämä on rikkaampaa monella tavalla.
 
niin tarkoitin, että olen miettinyt tätä asiaa monelta kantilta: mitä tapahtuu jos jään tähän suhteeseen? Mitä käy jos lähden tästä suhteesta?

Tuntuu, että tähän suhteeseen jääminen ei ainakaan ole se hyvä vaihtoehto. Ei ole mitään, mikä tämän saisi toimimaan. Kumpa tajuisi sydämenikin tuon saman asian.

Ystäväni ja sukulaiseni ovat kyllä huomanneet mieheni aika rajunkin alkoholinkäytön. Moni heistä ei pidä miehestäni. Mieheni ei myöskään pidä ystävistäni. Sen vuoksi olin niin hölmö, että katkaisin lähes kokonaan välini entisiin kavereihini, koska mieheni ei heistä pitänyt. Mieheni ei myöskään pidä perheenijäsenistä. Etenkään äidistäni. Oli hiuskarvan varassa, etten mieheni vuoksi lopullisesti katkaissut välit perheeseenikin. Onneksi sentään järki ja tunteet sanoivat, että se ei ole oikein. Teimme äitini kanssa sovinnon 1,5 vuoden täyden mykkäkoulun jälkeen. Nyt olemme olleet hyvissä väleissä noin vuoden verran.

Tänää aamullakin ja eilen illalla kerroin jälleen, kuinka onneton olen. Haluan eron. Eroammekin. Tavalla tai toisella. Joko niin, että eroamme sovussa, miehenikin myöntää, ettei tästä vaan tule mitää. Ei kyse ole ilkeydestä, salarakkaista jne. vaan yksinkertaisesti siitä, että olemme niin erilaisia emmekä tule toimeen yhdessä ja ettei syy ole yksin minun. Tai sitten eroamme niin, että mieheni syyttää minua kaikesta, pitää minua vain ilkeänä akkana, joka vuosikausia eli hänen kustannuksellaan.
 
Jos jäät suhteeseen, mitä suurimmalla todennäköisyydellä miehen alkoholin käyttö jatkuu ja lisääntyy ja itse alat voimaan entistä pahemmin.
Jos päätät, että haluat muuttaa elämäsi, alussa on vaikeaa, yksinäistä ja tuskallistakin. Kukaan ei halua onnetonta elämää itselleen. Siksi monet esim. jäävät roikkumaan huonoon suhteeseen kuin lähtevät muuttamaan elämäänsä, koska tutussa helvetissä on parempi(?) kuin tuntemattomassa tulevaisuudessa.
Suosittelen sinulle suhteen lopettamista, joskus löydät vielä hyvän suhteen. Olet aidosti tunteva ja kokeva ihminen ja se ei ole suinkaan pahasta vaan hyvästä.
 
Olen tässä paskassa suhteessa edelleen. Lupaan joka kerta, että nyt hankin oman elämän. OK. On totta, että meitä on tässä suhteessa kaksi. Jos minä lähden, toinenkin joutuu kaikki ikävät, sydämensärkymiset jne. kokemaan. Siksi eroamisen saa kuulostamaan aika itsekkäälle. Niin mieheni juuri tekee. Syyttää itsekkyydestä, kun kerron haluavani tästä sairaasta suhteesta irti. Haluan tämän loppuvan myös hänen vuokseen. Jos eroamme, on hänellä mahdollisuus saada kaltaisensa ihminen rinnalleen.

Olen loukussa tässä suhteessa. Käytännössähän se olisi niinkin helppoa, että painella asuantotoimistoon ja... vaan eipä ole... Tuntuu, kuin olisin kotkan kynsissä, en vain pääse irti, vaikka haluaisin... Yritin taas puhua erosta. Toinen kun ei ymmärrä, eikä edes halua ymmärtää alkuunkaan etten ole onnellinen. Syyttää vain kuinka itsekäs olen.

Toisaalta mietimpähän vain... Eikö toistakin voi syyttää itsekkyydestä, jos hän yrittää pakottaa jäämään suhteeseen, jossa ei ole lainkaan onnellinen???
 
niin no, itkuraivareiksihan koko juttu taas meni, kun mieheni tyrmäsi tunteeni ja ajatukseni heti alkumetreillä. Koko epätoivo ja kaikki pahaolo vain purkautuu raivona. On kuulemma vain omaa syytäni, että olen onneton hänen kanssaan. Hän ei taaskaan ole tehnyt mitään. Vihaan häntä! Ai eikö? Eikö se ole mitään, että yrittää väkisin pitää kiinni. Eikö se ole mitään, ettei sillä muka ole väliä olenko onneton vai en hänen kanssaan?

Millä kaiken voimat vievän itkun ja raivon saa pois? Jaksaisinko silloin tehdä lopullisen päätökseni, jos kaikki voima ei kuluisi itkuun ja raivoon? niin luulen.

Taaskin olen kyllä aika varma päätöksestäni. Kyllä, olen varma, että meidän olisi helpompi erillämme. Meidän molempien.
 
Kunpa tänne kirjoittamisen myötä saisit voimia lähteä tuosta suhteesta. Se kuulostaa niin sairaalta, kipeältä ja vastenmieliseltä. Aivan kuin olisit päätynyt narsistin kouriin. Sehän on se muoti-ilmiö nykyaikana, mutta joskus se on ihan tottakin.

On vaikea ymmärtää, että miten tuollaisesta suhteesta on niin hankala lähteä. Mutta kun kerrot katkaiseesi välit ystäviin ja miltei perheeseesikin hänen vuokseen, niin sen huomaa. Nimittäin sen, että olet antautunut täysin hänen valtaansa. Olet antanut hänen kasvaa osaksi sinua, isoksi osaksi. Olet kuin sätkynukke hänen ohjailtavissaan.

Ymmärrän itkun ja raivon vievän voimia. Mutta siksi juuri sinun pitäisikin lähteä, ilman itkua ilman raivoa, ilman keskusteluyrityksiä. Vain lähteä.

Mutta kirjoituksistasi paistaa rivien välistä HÄN ja hänen tahtonsa, jotka ohjailevat sinua... Älä enää sano, että lähteminen on vaikeaa, sillä sitä vaikeampaa se on, mitä enemmän niin hoet itsellesi. Ala sanomaan itsellesi, että lähteminen on helppoa. Sano niin itsellesi ääneen monta kertaa päivässä. Niin kauan, että lopulta se alkaa siltä tuntua oikeastikin. Kokeile ääneen, vaikka se tuntuisikin typerältä. Sano itsellesi: "Tästä parisuhteesta lähteminen on helppoa."
 
Vaikuttaa siltä että 5v. (18v-23v.) alkoholistin vahva ote on saanut sinut luopumaan kaikesta mitä halusit..
Miksi et voisi vain lähteä ilman selityksiä ja mennä asumaan vaikka sen äitisi luo tms. ja katkaiset välit tosiaan mieheen pariksi viikoksi.!!Siis eroat mutta et kuuntele etkä selittele 2 viikkoon hänelle mitään.

Minun eroni oli vastaavaa. Mies alensi haukkui lehmästä jokaiseen eläimeen minkä vain keksi. Meillä oli ikä eroa.. Ja kun päätin lähteä minulle huudettiin kuinka en ikinä saa töitä enkä mihinkään kykene. En kyennyt hänen kanssaan..
Kas kummaa 2 viikon aikana sain töitä . Lähdin siivoamaan vaikka akateeminen koulutus oli joskus ollut takana. Se työ alkoi kuitenkin heti seur.pv. eikä ensi viikolla. Pelkäsin että jos en aloita töitä heti, ajaudun herran valtaan taas.
Hommasin vuokra kämpän kk sisällä. Jne. Kaikki järjestyi aikanaan.
Juomista hän ei lopettanut. Eikä uhkailuja. Niillähän hän eli .
Raivokohtauksen saaminen "kiljukaula kohtaus" syntyi vaikka väärästä makkarasta herran voileivällä.

Lähde nuori hyvä. Minä ainakin luen rivien välistä että sinulla ja miehelläsi on näemmä paljon ikä eroakin. Ja hän kun näyttää, haluaa että hän elättää sinut , on opiskelutkin pitänyt nujia keskeytykseen..

Alkoholisti voi aina pahoin. Sellaisen pitää oksentaa pahan olonsa masentuneisuuteen taipuvaisen henkilön päälle. Näin ainakin oli meillä , ja näin on varmasti teilläkin?
Tänään 5v. erosta. En juo en polta. Minulla on oma asunto ,vuokra tosin. Mutta oma koti joka on kullan kallis.
 
Minäkin olen aikoinani lähtenyt alkoholistin luota itku kurkussa ja suru sydämessä. Vaikeaa oli alussa ja kova ikävä ihanaa(!) renttua. Niin, miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Tämän tiesi jo Irwin Goodman kysyä kuuluisassa laulussaan.
Minun tapauksessani kävi niin, etten halunnut enää koskaan tavata ja nähdä rakasta renttuani. Mies kyllä soitteli ja yritti pitää yhteyttä, mutta pystyin pitämään pintani. Nyt olen hyvin tyytyväinen elämääni.
 
Ajattele asiaa niin etta miehesi on yhta helppo lopettaa juominen kuin sinun on lopettaa tama suhde haneen. Teille molemmille on kehittynyt vaikea riippuvuus. Mies ei osaa elaa ilman pulloaan ja sina et osaa elaa ilman alkkismiesta.

Jos haluat tietaa miten vaikeaa miehesi on luopua alkoholista, luovu sina kokonaan miehesta pariksi viikoksi (ei tapaamisia, puheluja, tekstareita tai muita terveisia), ja katsohan pystytko oikeasti pitamaan hanesta nappisi erossa niin kauan.
 
Mitä pidempään pysyt suhteessa, sitä kauemmin haavojesi kestää parantua. Tulet kantamaan muistojasi ja tapaasi reagoida seuraavissa suhteissa. Tee palvelus itsellesi ja tulevaisuudellesi ja aloita alusta.. Huomaat, että rakkaus olikin jotain muuta. Voimia..
 
Kuuntele nyt tarkasti.

Olet tullut jo hieman sokeaksi parisuhteessa, koska se on kestänyt jo sen verran aikaa. Et nyt enää näe ihan selvästi, miten vaikeassa tilanteessa elät. Alkoholismi tuo mukanaan mm. läheisriippuvuutta, ehkä sinullakin on vähän sellaista? Siksikin siitä on niin vaikea lähteä.

Ei kuitenkaan kannata enää odottaa. Ajattele itseäsi nyt. Sinun täytyy kohdella itseäsi nyt kuin kalleinta aarretta. Älä petä sitä entistä, iloista tyttöä sisälläsi, sillä et tule kestämään sitä. Elämältä sortuu joskus pohja, mutta usko, että ei me ihan tyhjän päälle pudota kuitenkaan.

Sinä tiedät, että lähtö on vaikea. Sinä tiedät jo, että se tuo mukanaan paljon surullisia, ahdistavia ja kipeitä tunteita. Itkua, vihaa, katkeruutta ja pettymystä. Anna itsellesi lupa käydä ne kaikki läpi. Ei ole kiire olla iloinen ja onnellinen, vaan käyt ihan kaikessa rauhassa surun lävitse. Olet lahjakas kirjoittamaan, tiesitkö sen? Käy ostamassa joku kaunis kirja, johon alat kirjoittamaan tunteitasi. Et uskokaan kuinka se auttaa.

Itkukin puhdistaa, sitä taitoa ei koskaan kannata hukata. Usko minua, kun sanon, se mikä ei tapa vahvistaa. Itse sen oivalsin myöskin tässä. Ajattelin aina olevani heikko ihminen ja tuntui, että olen aina veitsenterällä. Olen samanikäinen kuin sinä, mutta olin yhdessä mieheni kanssa 14-vuotiaasta lähtien.

Minä vihasin itseäni myös, kuten sinä teet. Vihasin sitä, että raivosin, kadotin malttini ja itsehillintäni. Se ei ollut minun tapaistani, mutta koko elämämme oli niin helvettiä, että se johti siihen, että olin itsekin ihan hermona kokoajan.

Lopulta tuli viimeinen piste ja lähdin. Viikon taistelin sitä vastaan, että en soittaisi, en vastaisi hänen puheluihinsa, en viesteihin. Päätin, että en voi vastata, koska olen vielä niin heikoilla. Ensimmäinen vuorokausi erosta meni niin, että oksensin, itkin ja olin miltein shokissa. Ajattelin, että jos tähän en kuole niin hulluksi ainakin tulen. Lopulta ajatus vaihtui siihen, että jos tästä vielä selvitään niin selvitään mistä vain. Annoin itselleni luvan surra, olla vihainenkin. Kirjoitin paljon ja ne kirjoitukset eivät aina olleet kaunista luettavaa. Juoksin ja ulkoilin aina kun tuli kamalan paha mieli.

Siitä se toipuminen lähti. Ja tuli se päivä, kun oikein ymmärsin, että nyt on hyvä olla. Piti ihan pysähtyä ja katsoa taaksejätettyä elämää. Oli hyvä olo. Tuntui hyvälle, että niinkuin luulin sekoavani silloin 9kk sitten, niin tässä sitä oltiin. Vahvempana kuin koskaan. Samalla mietin rakkautta. Mitä se rakkaus on? Itse taisin sekoittaa rakkauden riippuvuuteen eksäni kanssa. En koskaan luottanut meihin. Ei ollut sellaista perusturvallisuuden tunnetta. Siksi rakkauteni muutti muotoaan.

Siksi myös nyt on ihanaa, helppoa olla. Olen vapaa! Tiedätkö miten hyvältä se tuntuu! Enää ei tarvitse pahoittaa toisen takia mieltään, ei valvoa öitä. Jos on pahalla tuulella, on sitä ihan omista syistään. Toivon koko sydämestäni, että sinäkin riuhtaiset itsesi nyt irti tuosta. Se onnistuu sillä, että hyväksyt sen, että se tekee kipeää. Hyväksyt sen, että se kestää aikansa. Mihinkään ei ole kiire. Lisäksi se onnistuu sillä, että päätä rakas ystävä kohdella itseäsi tälläkertaa hyvin. Olet sen ansainnut. Älä anna itsesi kärsiä noin. Nyt et näe täysin selvästi, mutta kun saat mieheen etäisyyttä, tulet näkemään miten helvetissä elitkään. Se voi olla shokeeraavaa.

Ymmärrä myös se, että noin et voi elää. Jos jatkat, tulet löytämään itsesi jostain osastolta vielä:( Kadotetun itsetunnon voi löytää takaisin ja sen tulet löytämään, kun huomaat selviäväsi erosta. Nyt itsetuntosi romuttuu jo siitä, että et saa lähdettyä. Ruoskit itseäsi siitä, että olet heikko. Se on sisimpäsi hätähuuto. Se huutaa siellä jossain sydämessäsi poispääsyä. Se ei jaksa enää.

Toivottavasti ajattelet itseäsi ja uskollat lähteä elämään omaa elämääsi, josta voit vielä rakentaa juuri sellaisen kuin haluatkin. Pärjäile!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pullo ja mies:
Alkoholismi on sairaus, jota pitää hoitaa kuten muitakin sairauksia. Myös läheiset tarvitsevat hoitoa.

Alkoholismi on yksi niitä harvoja sairauksia joihin ei saa hoitoa. Valitettavasti.

Alkoholisoitunut lähiomaiseni kaatui humalassa pahasti ja teloi kasvonsa. Kasvot paikattiin ja tarkistettiin ettei ole luunmurtumia, minkä jälkeen lähetetiin kotiin - ketään ei kiinnostanut mistä kaatuminen johtui. Sairaalassa on käyty erilaisten epilepsiakohtausten ja aivoverenvuotojen takia useita kertoja, hengenmeno on pian lähellä. Onko kertaakaan tarjottu katkaisuhoitoa tai yritetty mitään muutakaan hoitokeinoa? Ei. Alkoholismi on sairaus, jota ei edes yritetä hoitaa - oireet ja alkoholismin seuraukset kyllä hoidetaan, mutta niiden syyhyn ei.




 
Tarja, kamat kassiin ja lähde! Älä tee sitä tänään vaan mieti mitä tarvitset mukaasi, mitä sinun pitää hoitaa ja ottaa ehdottomasti mukaan. Tee osoitteenmuutos, siirrä postisi vaikka äidillesi.

Huom! Jos teillä on yhdessä vuokrattu asunto, sano oma osuutesi irti - tämä on TÄRKEÄÄ siksi, että jos sopimus on teidän molempien nimissä, olet osavastuussa vuokrasta!! Jos mies jättää vuokran maksamatta, niin se näkyy sinun luottotiedoissasi. Tee sen ennen kuun loppua, 30.4. mennessä koska irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi.

Jos myöhemmin tarvitset tavaroitasi ja pelkäät miestäsi tai hän ei päästä sinua sisään, voit pyytää poliisilta virka-apua. Poliisit tulevat mukaasi ja voit rauhassa viedä loput tavarasi pois. Pyydä kaveria mukaan autokuskiksi ja henkiseksi tueksi jos voit.

Jos teillä on yhteinen pankkitili, käy pankissa. Jos olet naimisissa, laita avioerohakemus vireille heti. Kenen nimissä asunnon sähkäsopimus on? Käytännön asioiden hoitaminen tekee hyvää.

GET THE FUCK OUT OF THERE, HONEY!


 

Similar threads

Yhteistyössä