J
juoppohullu
Vieras
Kyllä minusta alkoholismi on sairaus. Se on enemmänkin psyykkinen sairaus, joka pakottaa ihmisen tekemään jotakin sellaista, jota ei ehkä haluaisi, muttei kykene olemaan ilmankaan. Lopulta tietysti kova juominen näkyy fysiikassakin ja laboratoriokokeilla (esim. maksa-arvot) pystyy osoittamaan alkoholinkäytön. Sen vuoksihan monissa yrityksissä työsopimuksen solmimisen ehtona on työhöntulotarkastuksen läpäiseminen, joka tarkoittaa esimerkiksi juuri sitä, että maksa-arvojen perusteella karsitaan alkoholiongelmaiset pois. Esimerkiksi viikonloppujuoppous näkyy niissä testeissä.
Minusta alkoholismissa on myös se paha puoli, että se aiheuttaa masennusta. Joskus myös masentunut saattaa juoda, jotta unohtaa ja saa paremman olon, mutta koska juominen vain pahentaa masennusta, niin kierre on valmis. Suomessa miesten itsemurhatilastot ovat karua luettavaa ja niihän se on, että väkivallan teot, mustasukkaisuusdraamat ja itsemurhat tapahtuvat nimenomaan alkoholin vaikutuksen alaisena.
Jotenkin yhä edelleen mielen sairauksiin suhtaudutaan niin, että pitää olla todella sairas, ennen kuin tajutaan, että tarvitaan hoitoa. Sitä ennen tosiaan pitäisi vain reipastua, hymyillä, alkaa harrastamaan liikuntaa ja odottaa, että kevätmieli täyttää pääkopan. Ei se niin mene, vaan lievemmissäkin tapauksissa pitäisi saada hoitoa olipa se sitten terapiaa, lääkehoitoa tms.