Apua ja äkkiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Päkäpäivi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Päkäpäivi

Vieras
Taidan tarvita apua. Olen ollut mieheni kanssa seitsemän vuotta yhdessä. Olen aina ollut pettämistä vastaan, kunnes mieheni vuosi sitten ilmoitti, että hänen mielestään suuteleminen ei ole pettämistä, eikä mitenkään vakavaa. Tämän ilmoituksen jälkeen olen tainnut menettää järkeni. Aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan suutelevani kenenkään kanssa, mutta nyt on tilanne täysin eri. Tuon lauseen jälkeen olen suudellut viiden eri miehen kanssa. Tai oikeastaan kahden kanssa suudellut, ja kolmen kanssa 'pussannut'. Olen täysin järkyttynyt touhuistani. Nämä kaikki ovat siis tapahtuneet baari-iltoina. Minulla on morkkis näistä, enkä halua ikinä enää tehdä mitään tällaista. Viimeisimmän tapauksen jälkeen päätin, etten lähde enää juhlimaan ilman miestäni. Olen hirveä ihminen ja inhoan itseäni. En ole voinut kertoa näistä kenellekään. Eikä varmaan kukaan edes uskoisi tällaista minusta. En voi itsekään uskoa. Pidemmälle en ole mennyt, enkä ikinä, edes juovuksissa, voisi edes mennä.
 
Kyllä olin helisemässä kun vihdoin viimein suostuin kahvitapaamiselle vanhemman miehen kanssa.
Voi itku sitä kädestä pitelemistä ja yäk.. suukottelun yrittämistä.
 

Yhteistyössä