Ärsyttää!!!! (pienten lasten hoitoonviennistä)

[hurmosmammat ry]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

 

[ap.]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Niin voi olla. Tosi mielellään juuri näiltäkin kuulisin ajatuksia tai perusteluja myös. No joo...

 

[vieras]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

 

[ap.]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

 

[vieras]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

Oletko muissakin näkökulmissasi yhtä ehdoton ap? Jotenkin vaivaa vaan että kuinka voi olla noin vaikea ymmärtää että perheet elävät erilaisissa elämäntilanteissa ja jossain vaiheessa myös taloudellinen "pakko" on se miksi lähdetään töihin..Ja oletko tullut ajatelleeksi sitä että kaikki äidit eivät suinkaan "häpeä" sitä että lähtevät töihin ja vievät taaperon hoitoon. He voivat aivan reilusti sanoa miksiovat töihin lähteneet eli "tunnustaa" kuten juhalallisestiasian ilmaisit.Jos on lähdetty töihin siksi että haluaa omaa uraa,rahaa aikaa tms.niin sen uskaltaa sanoa...

 

[pappa]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

 

[kolmen äiti]

Mutta käyhän se näinkin:Minä valitsin osa-aikatyön kotiäitiyden ohelle..Lapset kotona,mutta silti tulee lisää rahaa,ei mene hoitomaksuja jne.Miehen työn välissä teen omat työni..Mukavaa,mutta rankkaa

 

[törsti]

musta on jännä,että joitain ihmisiä voi ärsyttää toisten ihmisten ratkaisut näinkin paljon
kiva jos teillä riittää rahat siihen mitä tarvitsette,vaikka hoidat lapsia kotona.
Mä haluan käydä töissä,ja ostaa joskus jotain kivaa itselleni ja lapsille,enkä halua aina olla kiristämässä vyötä,tai että ei ole rahaa tuohonkaan. Ei meillä rahaa siis liikaa ole,mutta niin että se riittää.

Ärsyttää siksi, koska lasten etu on monelle aikuiselle niin tärkeää. Siis toistenkin ihmisten lasten etu. Lisäksi minä, joka olen kasvattanut lapseni hyvin, joudun laittamaan oman lapseni kaikkien häiriintyneiden ja hylättyjen lasten joukkoon esim. samaan kouluun joskus. Näiden lasten ongelmat siis siirtyvät minun lapseeni epäsuoraa reittiä.

Onneksi sinullakin on mahdollisuus jatkaa hyvää kasvatusta aina siihen saakka kun lapsesi on 18. Ja mahdollisesti vielä tuostakin eteenpäin.

Muuten meillä täällä Suomessa on vain oppivelvollisuus, ei koulussakäyntivelvollisuutta. Voit siis aivan mainiosti opettaa itse laspesi sinne 16 vuoteen saakka!

 

[hurmosmammat ry]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

En tiedä miten haukuin henkilönä muka, kysymyksiä lähinnä esitin. Aloituksesikin jo kertoi asenteesi. Ei se mitenkän kauhean empaattinen lähestymistapa ollut tai että kertoisi sinun ymmärtävän toisten näkökantoja. Ja keskustelu edemmäs on vain vahvistanut tätä kuvaa jonka jo alussa annoit.

 

[ap.]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

Oletko muissakin näkökulmissasi yhtä ehdoton ap? Jotenkin vaivaa vaan että kuinka voi olla noin vaikea ymmärtää että perheet elävät erilaisissa elämäntilanteissa ja jossain vaiheessa myös taloudellinen "pakko" on se miksi lähdetään töihin..Ja oletko tullut ajatelleeksi sitä että kaikki äidit eivät suinkaan "häpeä" sitä että lähtevät töihin ja vievät taaperon hoitoon. He voivat aivan reilusti sanoa miksiovat töihin lähteneet eli "tunnustaa" kuten juhalallisestiasian ilmaisit.Jos on lähdetty töihin siksi että haluaa omaa uraa,rahaa aikaa tms.niin sen uskaltaa sanoa...

Siis miten ehdoton? Kyllä minä uskon, että joskus on nk. pakko mennä taloudellisista syistä töihin. Mutta usemmin kuin pakko, kyseessä on valinta - jota kyllä sitten liian usein perustellaan "pakolla". Harvemmin olen törmännyt äiteihin, jotka reippaasti sanovat, että halusivat mieluummin uran/lisää rahaa/paremman elintason. Mitenkäs teillä?

Olenko käyttänyt sananmuotoa "tunnustaa"? Voi toki olla, mutten heti muista. Missä? Kirjoitan vain "nimimerkillä" ap. Muitakin harmaita vieraita on ketjussa.

Ja mitä traumatisoitumiseen tulee... Minusta on ylipäätään häkellyttävää, kuinka ylettömän rennosti monet tuntuvat suhtautuvan lapsen henkiseen hyvinvointiin. Kyllähän lapselle vaikkapa sopivat kengät laitetaan jalkaan, liian pienethän hiertävät ikävästi. Tai kuraleikkeihin vaatetetaan vedenpitävästi, kun ei ole mukavaa olla märkänä ja kylmissään. Mutta henkisestä hyvinvoinnista puhuttaessa se standardi äkkiä laskeekin kummalliselle tasolle, niin kauan kaikki on ok, kun "se ei siihen kuole" tai "siitä traumoja saa".

 

[pappa]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

Oletko muissakin näkökulmissasi yhtä ehdoton ap? Jotenkin vaivaa vaan että kuinka voi olla noin vaikea ymmärtää että perheet elävät erilaisissa elämäntilanteissa ja jossain vaiheessa myös taloudellinen "pakko" on se miksi lähdetään töihin..Ja oletko tullut ajatelleeksi sitä että kaikki äidit eivät suinkaan "häpeä" sitä että lähtevät töihin ja vievät taaperon hoitoon. He voivat aivan reilusti sanoa miksiovat töihin lähteneet eli "tunnustaa" kuten juhalallisestiasian ilmaisit.Jos on lähdetty töihin siksi että haluaa omaa uraa,rahaa aikaa tms.niin sen uskaltaa sanoa...

Totta. Kuten useimmat miehetkin uskaltavat "tunnustaa", etteivät pystyisi olemaan kotona monta vuotta putkeen lasten kanssa 24/7 vaikka se olisi taloudellisesti mahdollistakin. Mikä kamala tunnustuksen paikka tämä muka on? Kyllä lastaan voi rakastaa yli kaiken vaikkei haluakaan olla tämän kanssa 24/7 ja vaikkei haluakaan luopua kaikesta muusta elämässään tärkeästä hänen vuokseen. Se, ettei mitenkään voi ymmärtää muiden perheiden ratkaisuja, kertoo kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan. Sitä kannattaisi opetella.

 

[ap.]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

En tiedä miten haukuin henkilönä muka, kysymyksiä lähinnä esitin. Aloituksesikin jo kertoi asenteesi. Ei se mitenkän kauhean empaattinen lähestymistapa ollut tai että kertoisi sinun ymmärtävän toisten näkökantoja. Ja keskustelu edemmäs on vain vahvistanut tätä kuvaa jonka jo alussa annoit.

Niin, ajattelin, että "hurmosmamma" ei ole tarkoitettu kovin positiiviseksi kommentiksi. Vai oliko No, henkilöä vastaan hyökkäys on ylipäätään keskustelussa arveluttavaa.

Oli miten oli, nykyään ei juuri mitään saisi sanoa ääneen. Neuvolassakin hyssytellään ja hyssytellään kaikessa. Ettei kukaan vaan loukkaantuisi saati syylllistyisi. Jos vaikkapa tupakoit raskauden aikana, tsempataan neuvolassa, että varmaan parempi sekin kuin pahat vieroitusoireet. Tai mitä vaan. Ollakseen "empaattinen" pitäisi siis nykykäsityksen mukaan hyväksyä aikalailla kaikki tai pitää suunsa kiinni.

 

[hurmosmammat ry]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

En tiedä miten haukuin henkilönä muka, kysymyksiä lähinnä esitin. Aloituksesikin jo kertoi asenteesi. Ei se mitenkän kauhean empaattinen lähestymistapa ollut tai että kertoisi sinun ymmärtävän toisten näkökantoja. Ja keskustelu edemmäs on vain vahvistanut tätä kuvaa jonka jo alussa annoit.

Niin, ajattelin, että "hurmosmamma" ei ole tarkoitettu kovin positiiviseksi kommentiksi. Vai oliko No, henkilöä vastaan hyökkäys on ylipäätään keskustelussa arveluttavaa.

Oli miten oli, nykyään ei juuri mitään saisi sanoa ääneen. Neuvolassakin hyssytellään ja hyssytellään kaikessa. Ettei kukaan vaan loukkaantuisi saati syylllistyisi. Jos vaikkapa tupakoit raskauden aikana, tsempataan neuvolassa, että varmaan parempi sekin kuin pahat vieroitusoireet. Tai mitä vaan. Ollakseen "empaattinen" pitäisi siis nykykäsityksen mukaan hyväksyä aikalailla kaikki tai pitää suunsa kiinni.

No voihan jösses. Älä nyt sekoita tätä asiaa ilmiselvästi lasta vaarantaviin juttuihin. Itse en "kyvyllä ymmärtää muiden ihmisten ratkaisuja" tarkoita sitä, että lapsen tahallinen vahingoittaminen pitäisi hyväksyä. Jos lapsi on hyvässä hoitopaikassa, häntä ei siellä vahingoiteta.

Siis mikä hyökkäys taholtani? En edelleenkään ihan seuraa. Esitin pitkän litania kysymyksiä, jotka heräsivät sinun asenteestasi mieleen.

 

[ap.]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

"Missioäiti" on varmaan samaa uudissaastoa kuin "imetysterroristi"? Ja aikuisten asiat ovat...mitä? Niitä isoja ja tärkeitä? Luitko muuten taaksepäin. Hoidan pienet lapseni kotona, muttei se tarkoita, ettei minulla kodin ulkopuolella ole mitään elämää. Mainitsin jo aiemmin, että mm. jatkokoulutan itseäni tässä koko ajan. Etkös nyt itse syyllisty kapeakatseisuuteen?

 

[pappa]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

"Missioäiti" on varmaan samaa uudissaastoa kuin "imetysterroristi"? Ja aikuisten asiat ovat...mitä? Niitä isoja ja tärkeitä? Luitko muuten taaksepäin. Hoidan pienet lapseni kotona, muttei se tarkoita, ettei minulla kodin ulkopuolella ole mitään elämää. Mainitsin jo aiemmin, että mm. jatkokoulutan itseäni tässä koko ajan. Etkös nyt itse syyllisty kapeakatseisuuteen?

En tiedä mitä haet. Kehuja ja tunnustusta vai? Takuun että sinun lapsistasi tulee takuulla hyviä ihmisiä? Sori vain, sellaista takuuta ei voi antaa, vaikka olisit kouluikään asti kotona heidän kanssaan. Niillä kotonakasvaneillakin kun sattuu olemaan ongelmia elämässään eikä kaikki mene aina nappiin.
Kyllä tämä aikamoiselta missiolta vaikuttaa.. Monelle muullekin lapset ovat kaikki kaikessa ja he kasvattavat lapsiaan hyvin vaikka taviksia töissäkäyviä ihmisiä ovatkin.

 

[ap.]

Mä oon ap:n kanssa jokseenkin samaa mieltä ja luulen, että valtaosa kärkkäistä vastaajista myös pohjimmiltaan ymmärtää asian. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Ja toisin päin: Mikä ap:n kaltaisella itsellään on ongelmana, jos sitä omaa ratkaisua ja mielipidettä pitää niin kauheasti toitottaa ymmärtämättä mitään muita näkökulmia? Mä kyllä ymmärrän pointin, mutten ymmärrä mitä siitä saa, että haukkuu toisten ratkaisuja jotka ovat kuitenkin jokaisen perheen omista lähtökohdista tehtyjä ja heille todennäköisesti sopivin ja paras ratkaisu.

Miten ap ei voi mitenkään ymmärtää, että jollain muulla perheellä paras on joku muu ratkaisu ja että siihen on ihan oikeita syitä ettei kotiin voi jäädä vuosikausiksi. Nyt hän sentään jo myönsi, ettei hänen mielestäänkään asiallinen hoitopaikka traumatisoi lasta. Jotain sentään.

Onko se kotiin jääminen kuitenkin liian suuri uhraus hänelle, koska on myös sellaista kotiäitiyttä, johon ei liity tuota hurmosmamma/ missioäitiyttä että toisten ratkaisut niin kauheasti ärsyttäisi? Vai onko se vain esikoisen saaneen hormonimyrskyä vielä tai nuoren(?) iän ehdottomuutta ajattelussa?

En ole haukkunut toisten ratkaisuja. Sinä olet itse vähän yrittänyt ja yrität haukkua minua henkilönä, huomaatko ? Olen siis vain tuonut esille vankan yleisen mielipiteeni. Jos olet lukenut ketjun, tiedät, että meillä on 2 lasta. En ole kovinkaan nuori, sekin tavallaan jo on tullut ilmi, olen työelämässä ollut ja takana pitkä koulutus.

En tiedä miten haukuin henkilönä muka, kysymyksiä lähinnä esitin. Aloituksesikin jo kertoi asenteesi. Ei se mitenkän kauhean empaattinen lähestymistapa ollut tai että kertoisi sinun ymmärtävän toisten näkökantoja. Ja keskustelu edemmäs on vain vahvistanut tätä kuvaa jonka jo alussa annoit.

Niin, ajattelin, että "hurmosmamma" ei ole tarkoitettu kovin positiiviseksi kommentiksi. Vai oliko No, henkilöä vastaan hyökkäys on ylipäätään keskustelussa arveluttavaa.

Oli miten oli, nykyään ei juuri mitään saisi sanoa ääneen. Neuvolassakin hyssytellään ja hyssytellään kaikessa. Ettei kukaan vaan loukkaantuisi saati syylllistyisi. Jos vaikkapa tupakoit raskauden aikana, tsempataan neuvolassa, että varmaan parempi sekin kuin pahat vieroitusoireet. Tai mitä vaan. Ollakseen "empaattinen" pitäisi siis nykykäsityksen mukaan hyväksyä aikalailla kaikki tai pitää suunsa kiinni.

No voihan jösses. Älä nyt sekoita tätä asiaa ilmiselvästi lasta vaarantaviin juttuihin. Itse en "kyvyllä ymmärtää muiden ihmisten ratkaisuja" tarkoita sitä, että lapsen tahallinen vahingoittaminen pitäisi hyväksyä. Jos lapsi on hyvässä hoitopaikassa, häntä ei siellä vahingoiteta.

Siis mikä hyökkäys taholtani? En edelleenkään ihan seuraa. Esitin pitkän litania kysymyksiä, jotka heräsivät sinun asenteestasi mieleen.

Henkilöä vastaan hyökkäys on sellainen termi vaan. Siis puhuin nyt vaan siitä, että leimasit minut "hurmosmammaksi" mielipiteeni vuoksi jne. Kuittailuahan tuo nimimerkkisi toki on.

Ymmärsitkö kuitenkin edellisen viestin pointin? Lapsen paras on hyvin aina esillä aineellisissa jutuissa, henkisissä rima menee siellä "kunhan ei välttämättä traumatisoidu". Ei siis aina, ei siis kaikilla, mutta kovin usein näkee (tässäkin ketjussa) näitä perusteluja.

 

[ap.]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

"Missioäiti" on varmaan samaa uudissaastoa kuin "imetysterroristi"? Ja aikuisten asiat ovat...mitä? Niitä isoja ja tärkeitä? Luitko muuten taaksepäin. Hoidan pienet lapseni kotona, muttei se tarkoita, ettei minulla kodin ulkopuolella ole mitään elämää. Mainitsin jo aiemmin, että mm. jatkokoulutan itseäni tässä koko ajan. Etkös nyt itse syyllisty kapeakatseisuuteen?

En tiedä mitä haet. Kehuja ja tunnustusta vai? Takuun että sinun lapsistasi tulee takuulla hyviä ihmisiä? Sori vain, sellaista takuuta ei voi antaa, vaikka olisit kouluikään asti kotona heidän kanssaan. Niillä kotonakasvaneillakin kun sattuu olemaan ongelmia elämässään eikä kaikki mene aina nappiin.
Kyllä tämä aikamoiselta missiolta vaikuttaa.. Monelle muullekin lapset ovat kaikki kaikessa ja he kasvattavat lapsiaan hyvin vaikka taviksia töissäkäyviä ihmisiä ovatkin.

Haen ihan rehellistä keskustelua aiheesta. Näkisin mielelläni materian laskevan hieman arvoasteikolla ja lasten hyvinvoinnin nousevan. Kaikista eniten ongelmia aiheuttanee juuri se, että lapsi ei saa kokea olevansa tärkein, ei tule oikein nähdyksi. Nyt en tarkoita taas ketään yksittäistä henkilöä, pakollisena välihuomautuksena tämä. Mutta jotenkin nykyään on harhauduttu ajattelemaan, että onnellisuuteen tai ylipäätään mielekkääseen elämään tarvitaan tiettyä elintasoa. Aivan liian moni maksattaa lapsellaan sitä toista autoa ja taloa nukkumalähiössä, vaikka vähemmälläkin pärjäisi sen lyhyen hetken elämässä.

 

[vieras]

Miksi pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä??

Jos elätät 2-3 lasta ja kotirouvan niin ei siihen kovin monen peruspalkka riitä. Ja jos vaimon pitää vielä sisustaa koti uudelleen 2 x vuodessa, kun silmää kyllästyttää katsoa samoja huonekaluja 3 vuotta kotona.

Myös vaimolla ja äidillä on vastuunsa perheen elättämisestä, ei ole tasa-arvoa jos mies tekee 3 vuotta töitä 24/7, jotta perheen elintaso ei laske. Sitten on toki nämä yhteiskunnan elätit erikseen, joiden ei tarvi edes tehdä töitä sillä kyllähän hyvinvointivaltio omistaan huolehtii. Lasten kasvatus on yhteinen velvollisuus, mutta niin on myös elättäminen.

Höpsistä. Yleensä nuo ylityöt ovat ainakin korkeakoulutetuilla palkattomia. Yli puolet korkeakoulutetuista tekee palkatonta ylityötä. Ja siksi, että saisi pitää työnsä, tulijoita on liikaa.

Ja siksi juuri pienten lasten isät, että työuran alussa on menoja paljon ja tulot pienet, työuran alussa sinut on helpompi potkaista pihalle.
Helppo se on 20 vuotta samassa työpaikassa olleensa kieltäytyä ja antaa pas.kat ylityöt muille, kun itsellä on kämppä maksettu ja muutenkin varmempi asema.

 

[vieras]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

"Missioäiti" on varmaan samaa uudissaastoa kuin "imetysterroristi"? Ja aikuisten asiat ovat...mitä? Niitä isoja ja tärkeitä? Luitko muuten taaksepäin. Hoidan pienet lapseni kotona, muttei se tarkoita, ettei minulla kodin ulkopuolella ole mitään elämää. Mainitsin jo aiemmin, että mm. jatkokoulutan itseäni tässä koko ajan. Etkös nyt itse syyllisty kapeakatseisuuteen?

En tiedä mitä haet. Kehuja ja tunnustusta vai? Takuun että sinun lapsistasi tulee takuulla hyviä ihmisiä? Sori vain, sellaista takuuta ei voi antaa, vaikka olisit kouluikään asti kotona heidän kanssaan. Niillä kotonakasvaneillakin kun sattuu olemaan ongelmia elämässään eikä kaikki mene aina nappiin.
Kyllä tämä aikamoiselta missiolta vaikuttaa.. Monelle muullekin lapset ovat kaikki kaikessa ja he kasvattavat lapsiaan hyvin vaikka taviksia töissäkäyviä ihmisiä ovatkin.

Haen ihan rehellistä keskustelua aiheesta. Näkisin mielelläni materian laskevan hieman arvoasteikolla ja lasten hyvinvoinnin nousevan. Kaikista eniten ongelmia aiheuttanee juuri se, että lapsi ei saa kokea olevansa tärkein, ei tule oikein nähdyksi. Nyt en tarkoita taas ketään yksittäistä henkilöä, pakollisena välihuomautuksena tämä. Mutta jotenkin nykyään on harhauduttu ajattelemaan, että onnellisuuteen tai ylipäätään mielekkääseen elämään tarvitaan tiettyä elintasoa. Aivan liian moni maksattaa lapsellaan sitä toista autoa ja taloa nukkumalähiössä, vaikka vähemmälläkin pärjäisi sen lyhyen hetken elämässä.

Todellakin ap! Huolesi muiden perheiden lasten (niiden jotka asuvat ok-talossa ja erityisesti niiden joilla sattuu olemaan 2 autoa) on suorastaan häkellyttävän hellyyttävällä tasolla =) Muutaman päivän kirjoitteluasi seuranneena olen yhä enenevässä määrin huolissasi Sinun lapsistasi. Moinen kapeakatseisuus ja empaattiuuden puute sekä vaikeus asettua toisen ihmisen asemaan on suorastaan huolestuttavaa äiti-ihmisellä...varsinkin sellaisella joka hoitaa lapsiaan 24/7. En tiedä mikä aiheuttaa noin lukkiutuneita ajatuskuvioita. Ehkä haluat vaan tunnustusta "työsi" tärkeydelle ja pönkitystä sille kuinka hyvä äiti itse olet lapsillesi...Oletko kenties itse epävarma siitä?

 

[vieras]

Juttuhan on niin, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Alle 2-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Minua ärsyttää äärettömästi se, että pieniä lapsia viedään päivohoitoon ja ratkaisua perustellaan pakolla: että ei oltaisi "haluttu" viedä, mutta on "ihan pakko" rahatilanteen takia. Ei kuulkaas ole! Elämä on valintoja. Jos nyt sitten valitsette alle vuosikkaan hoitoonviennin, niin ottakaa siitä edes vastuu älkääkä paetko pakkojen taakse. Kiitos!

Ole hyvä vaan =) Olen hieman huolissani Sinusta ja teidän perheen tilanteesta.Rakas Ap .Vaikutat masentuneelta tms. En voi todellakaan kuvitella mitään muuta syytä siihen että noin ärsyyntyy toisten ihmisten puheista, joilla he kuvaavat elämäntilannettaan!?!Koet varmaan alemmuudentunnetta/häpeää suhteessa työssäkäyviin tuttaviisi. Omaan heikon itsetunnon ehkä... Suosittelisin lämpimästi keskustelemaan tilanteesta esim.neuvolassa. Ehkä tätä kautta lapsesis pääsisivät virikepaikalle päiväkotiin eivätkä joutuisi kärsimään noin ahdasmielisestä ilmapiiristä 24/7!

Ap antaa juuri sen kuvan, miksi en haluaisi jäädä kotiin vuosiksi. Ajattelu kapenee liikaa ja ajatukset pyörivät liikaa tällaisten asioiden ympärillä. Niihin suhtautuu liian antaumuksella ja fanaattisesti kun ei ole sitä ns muuta elämää tai aikuisten asioita ajateltavana.
Nyt on myös muodissa että on kova kontrolli lapsista(kin). Monilla missioäideillä kotiäitiys menee siihen samaan settiin. Äitiys suoritetaan kympillä eikä kellään muulla voi olla toimivaa ratkaisua elämässään. Mitään muuta ei voi ymmärtää.

Kun on vähän isommat piirit, pystyy suhteuttamaan asioita paljon paremmin. Kun näkee paljon erilaisia äitejä esim IRL, oppii ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Sitä ymmärrystä ikäkin tuo.

"Missioäiti" on varmaan samaa uudissaastoa kuin "imetysterroristi"? Ja aikuisten asiat ovat...mitä? Niitä isoja ja tärkeitä? Luitko muuten taaksepäin. Hoidan pienet lapseni kotona, muttei se tarkoita, ettei minulla kodin ulkopuolella ole mitään elämää. Mainitsin jo aiemmin, että mm. jatkokoulutan itseäni tässä koko ajan. Etkös nyt itse syyllisty kapeakatseisuuteen?

Elämä on hyvin kirjavaa...ihan vaan heittona ap:lle. Mitä sanot äidistä vie lapsensa hoitoon vuosikkaana mutta imettää häntä 2 vuotta, verrattuna äitiin joka imettää 2kk ja sanoo sitten että "maito loppui"joten siirryttiin korvikkeelle...Ja alkaa tupakoimaan uudestaan kun vauvakaan ei ole enää rinnalla MUTTA hoitaa lastaan 3 v kotona. Kumpi näistä äideistä ajattelee lapsensa parasta tarpeeksi sinun mielestäsi? Kenen pitäisi tunnustaa ja mitä?Minun mielestäni aivan tavallisia "riittävän hyviä" äitejä molemmat...

 

[koti- ja työäiti]

Nimimerkkini on kuvaus suurimmasta osasta äitejä: useimmat ehtivät olla sekä koti- että työäitejä elämänsä varrella. Hoitovapaaoikeutta käyttää suurin osa ainakin vähän aikaa ja miten se olikaan: puolet päivähoitoikäisistä on Suomessa kotona. Joten eipä tämä nyt hirveä ongelma minusta ole etenkään kun ei ole voitu osoittaa, että kotihoidolla voitasiin taata onnellisempi lapsuus ja nuoruus tai edes päinvastoin: että varhainen päivähoito vaikuttaisi lapseen negatiivisesti. Ns. varhaisen päivähoidon maissa lapset menevät aikaisemin hoitoon, mutta lapset ja nuoret eivät voi huonommin kuin Suomessa. Ehkä jopa päinvastoin, mutta se taas ei ole sidoksissa minusta päivähoitoon vaan kokonaisuuteen, jota täällä ei osata enää katsoa.

Mitä tulee henkiseen hyvinvointiin niin sitä ei valitettavasti kotihoito pikkulapsi-iässä takaa. Muutoinhan meillä olisi Euroopan tasapainoisimpia ja hyvinvoivimpia lapsia ja nuoria! Ainakin omina kotiäitivuosinani opin, että monet äidit voivat kotona kaikkea muuta kuin hyvin. Sama pätee myös toisin päin. Ei se missä lasta hoidetaan vaan miten hoidetaan. Kotona voi olla myös kaikkea muuta kuin läsnä ja lasten vuoksi. Ihan samoin voi olla työssä käyvien vanhempien kohdalla.

Kuten varmaan joku on jo ihmetellyt, myös minä ihmettelen isien osuuden puuttumista näistä keskusteluista. Ollaan vain huolissaan siitä, kuinka monta tuntia lapsi viettää äidin kanssa, mutta iseillä ei tunnu olevan oikein minkäänlaista roolia pikkulapsi-iässä, jolloin suhde vanhempiin rakennetaan.

Yksi vähän ironinenkin piirre tässä 'alle 3v -keskustelussa' on se, että syntyy vaikutelma kuin vain alle 3-vuotiaiden kohdalla tehdyillä ratkaisuilla olisi vaikutusta. Kolme-nelivuotias on ihan pieni vielä. Ja on vielä ekaluokkalainenkin.

Esim. meidän päivähoitopaikassa on lapsia, jotka ovat olleet sen pikkulapsiajan kotona, mutta heti 3v. täytettyään ovat siirtyneet 9-10 tunnin hoitopäiviin. Näinhän se ei aina mene, mutta hyvä osoitus siitä, miten koko alle 3v-keskustelu on ihan järjetön. Minä sanoisin, että päivähoitoikäisillä, ihan kaiken ikäisillä, hoitopäivän pituudella on suurempi merkitys kuin sillä, kuinka monta vuotta lapsi kaikkiaan on päivähoidossa.

 

[Madicken04]

Nimimerkkini on kuvaus suurimmasta osasta äitejä: useimmat ehtivät olla sekä koti- että työäitejä elämänsä varrella. Hoitovapaaoikeutta käyttää suurin osa ainakin vähän aikaa ja miten se olikaan: puolet päivähoitoikäisistä on Suomessa kotona. Joten eipä tämä nyt hirveä ongelma minusta ole etenkään kun ei ole voitu osoittaa, että kotihoidolla voitasiin taata onnellisempi lapsuus ja nuoruus tai edes päinvastoin: että varhainen päivähoito vaikuttaisi lapseen negatiivisesti. Ns. varhaisen päivähoidon maissa lapset menevät aikaisemin hoitoon, mutta lapset ja nuoret eivät voi huonommin kuin Suomessa. Ehkä jopa päinvastoin, mutta se taas ei ole sidoksissa minusta päivähoitoon vaan kokonaisuuteen, jota täällä ei osata enää katsoa.

Mitä tulee henkiseen hyvinvointiin niin sitä ei valitettavasti kotihoito pikkulapsi-iässä takaa. Muutoinhan meillä olisi Euroopan tasapainoisimpia ja hyvinvoivimpia lapsia ja nuoria! Ainakin omina kotiäitivuosinani opin, että monet äidit voivat kotona kaikkea muuta kuin hyvin. Sama pätee myös toisin päin. Ei se missä lasta hoidetaan vaan miten hoidetaan. Kotona voi olla myös kaikkea muuta kuin läsnä ja lasten vuoksi. Ihan samoin voi olla työssä käyvien vanhempien kohdalla.

Kuten varmaan joku on jo ihmetellyt, myös minä ihmettelen isien osuuden puuttumista näistä keskusteluista. Ollaan vain huolissaan siitä, kuinka monta tuntia lapsi viettää äidin kanssa, mutta iseillä ei tunnu olevan oikein minkäänlaista roolia pikkulapsi-iässä, jolloin suhde vanhempiin rakennetaan.

Yksi vähän ironinenkin piirre tässä 'alle 3v -keskustelussa' on se, että syntyy vaikutelma kuin vain alle 3-vuotiaiden kohdalla tehdyillä ratkaisuilla olisi vaikutusta. Kolme-nelivuotias on ihan pieni vielä. Ja on vielä ekaluokkalainenkin.

Esim. meidän päivähoitopaikassa on lapsia, jotka ovat olleet sen pikkulapsiajan kotona, mutta heti 3v. täytettyään ovat siirtyneet 9-10 tunnin hoitopäiviin. Näinhän se ei aina mene, mutta hyvä osoitus siitä, miten koko alle 3v-keskustelu on ihan järjetön. Minä sanoisin, että päivähoitoikäisillä, ihan kaiken ikäisillä, hoitopäivän pituudella on suurempi merkitys kuin sillä, kuinka monta vuotta lapsi kaikkiaan on päivähoidossa.

Nämä olen valmis allekirjoittamaan. =)

Meilläpäin (ruotsissa) lapset tuntuvat aloiottavan päivähoidon 1-1,5v iässä. Alle 1v ei päiväkotiin edes oteta. Myös äitiyslomien ajan pienetkin isosisarukset normaalisti jatkavat päivähoidossa, tosin tällöin päivähoito-oikeus on max 6h/pv.

Siinä vaiheessa kun lapsi menee päiväkotiin hoitopäivät eivät kuitenkaan ole niin pitkiä vaan valtaosassa perheistä ainakin toinen vanhempi siirtyy tekemään töitä vajaalla työajalla. Näin pyritään mahdollisimman lyhyisiin hoitopäiviin ja siihen että lapsi saisi myös vapaapäiviä välissä. Hyvä systeemi todella sillä - kuten täällä aiemminkin on todettu - on jo vanhemmallekin eri asia hakea lapsi hoidosta kl15 vielä itsekin energisenä ja saada näin viettää kiireetön ilta pienen kanssa, kuin pari tuntia myöhemmin loppuun väsyneenä hakea lapsi ja kauhealla kiireellä kotiin ruuanlaittoon... Samoin tietty lapselle kivempi kun hoitopäivät alkavat aikaisintaan 7:30 aamupalalla, mielummin vielä 9:ltä niin että on kerennyt syödä aamupalan rauhassa kotona, kuin että hoitoon vietäisiin vielä ihan uninen lapsi aamuvarhaisesta. Ja sanomattakin selvää että vapaapäivät keskellä viikkoa ovat luksusta niin vanhemmille kuin lapsillekin. =)

Siksi itsekin koen mielekkäämmäksi (meidän perheen osalta) tämän varhaisen päiväkodin aloituksen (esikoinen 1v10kk ja kuopus 1,5v) ja lyhyet hoitopäivät läpi päiväkoti-iän kuin sen että 3v iässä siirryttäisiin yht'äkkiä kotihoidosta pitkiin hoitopäiviin.

 

[Yksi äiti]

Lainaan itseäni toisesta ketjusta:

Arvostan uraäitien panostusta. He ovat usein keskimääräistä suuripalkkaisempia ihmisiä, jotka työllään turvaavat lapselleen taloudellisen vakauden kautta tasapainoisen lapsuuden. Avio/ avoerot, ristiriidat parisuhteessa ja kodin huono ilmapiiri liittyvät turhan usein taloudelliseen ahdinkoon. Johon useammin ajautuu perhe, jossa toinen vain vanhempi on töissä. Arvostan myös hyvin toimeentulevan perheen kykyä hankkia nopeasti rahalla tarvittaessa lääkäriapua, allergisen erkoisruokia ynnä lapsen kehitystä tukevia virikkeitä antavia leluja, harrastuksia jne. Tiesittekö, että köyhyys ja kykenemättömyys pärjätä elämässä ovat usein periytyvä ilmiö? Kuten myös varakkuus ja menestys työelämässä/ elämässä yleensä.

Moni nainen jää kotiin lasten kanssa, koska ei tiedä mitä muutakaan tehdä elämällään.

Ei pidä paikkaansa!
Köyhyys ja kykenemättömyys???? Miten se tekee ihmisestä köyhän jos on lapsen/lasten kanssa kotona ne lapsen/lasten elämän ensimmäiset 3-vuotta???
Se "köyhyys" on hetkellistä ja kuka ottaa sen köyhyytenä jos on valmis "uhraamaan" omasta elämästä ne lapsen ekat vuodet vain lapselle ja äitiydelle, kyllä se on aika rikkaus!
Moni nainen jää kotiin PIENTEN LASTEN, koska tietävät sen olevan lapselle parasta...

Köyhä perhe on kykenemätön hankkimaan yksityistä lääkäriapua, sekä tekemään kaikkia lapsen kehityksen kannalta tarpeellisia hankintoja. Lapsen kolme 1. elinvuotta ovat tosiaan ne hänen tärkeinpänsä. Jos isi ja äiti ja sitä kautta koko perhe ovat kireitä ja voivat pahoin taloudellisen ahdingon vuoksi, ei tämä ole jättämättä jälkiä lapseen. Pienen lapsen kanssa kotonaolo ei ole mikään vähäinen taloudellinen uhraus. Suomalaisessa perheessä on keskimäärin 2-3 lasta. Jos jokaisen kanssa ollaan kotona ne ekat 3 vuotta, kyllä siitä taloudellista ahdinkoa syntyy.

Minä kirjoitin vastineeni, koska olen kyllästynyt tuohon kotiäitien jeesusteluylistykseen. Seuraan vieressä kolmea aviokriisiä (tilastojen lisäksi), joissa mies on ajettu loppuun 24/7 työnteolla ja ahdistuksella taloudellisesta tilanteesta naisen toteuttaessa näitä hienoja "kasvatan kaikki kolme lastani ekat kolme vuotta kotona" -arvoja. Arvon aviovaimot EIVÄT EDES NÄE kuinka kriisissä mies ja perhe ovat. Mies käy vieraissa ja unelmoi elämästä jossain muualla ja nainen vaan vääntää pullaa silmät tyhjänä eteen tuijottaen. Arvatkaa kärsivätkö lapset?

Jos lapsi sairastuu, lääkäriin pääsee varmasti!
Lapsen kehityksen kannalta tärkeitä hankintoja????
Ruoka, vaatteet, leikkimistä, laulua, leluja ja rakkautta, läheisyyttä, äidin kanssa olemista ja tekemistä jne.jne.
Taloudellinen ahdinko????
Tuskin kukaan taloudellisessa ahdingossa joutuu elämään nykypäivän suomessa...mahdollisuus valita millaista elämää elää, ostetaanko kaikki mitä halutaan vai se mitä tarvitaan!
Nainenko yksin toteuttaa näitä "kasvatan lastani kotona" eikös ne lapset ole ihan yhteisiä ja kenen mies tekee 24/7 töitä, sitten on jossain muussa vikaa kuin lapsen kotihoidossa!
Kriisissä MIES ja perhe???
Mies käy vieraissa...
Nyt menee jo niin yli et taitaa olla parempi kun en sano mitään... :kieh:

Suosittelen sinulle luettavaksi KTL:n sivuilta löytyvää tutkimusta nuoruusiän hyvinvoinnin erojen vaikutuksesta aikuisikään. Linkki:

http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_1_2007/nuoruusian_hyvinvoinnin_erot_vaikuttavat_aikuisikaan_saakka/

Tässä suora lainaus ko artikkelin tiivistelmästä:

Useissa tutkimuksissa on todettu sosiaaliryhmien välisiä eroja mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa. ...Sosioekonomisten terveyserojen taustalla vaikuttavat monenlaiset syytekijät, kuten varhaiset ja nykyiset elinolot, aineelliset ja psykososiaaliset olosuhteet, elintavat ja terveyspalvelut.

Kyllä varmaan joo lääkäriin pääsee; järjettömän pitkien jonotusten jälkeen kuulemaan, että menkään kotiin vaan katsomaan, kyllä se siitä itsestään paranee. Julkisen puolen resurssit ovat niin tiukat, että valitettavasti hyvän terveydenhoidon lapselle taatakseen on järkevämpi kääntyä yksityislääkäreiden puoleen. Vaikka jolla kulla kotiäiti-työisä -perheellä olisi ko palveluihin varaa sekä lapsilla vakuutukset, suurimmalla osallla ei ole.

Noista hankinnoista en lähde keskustelemaan, koska meillä on 100 % varmuudella aivan eri näkemys siitä, mitä leluja ja tarvikkeita lapsi tarvitsee, ja kuinka paljon pitäisi panostaa pienen lapsen sisarusten harrastuksiin, virikkeisiin jne silloin kun äiti hoitaa pikkusisarusta kotona.

Ja kyllä; miehen ja perheen hyvinvointo ovat merkityksellisiä; yksinään!!! Olet varmasti nähnyt lukuisia artikkeleita ja tutkimuksia liittyen siihen, kuinka lapsi voi tasan yhtä hyvin kuin vanhempien parisuhde. Voin niitäkin sinulle etsiä, jos et muuten usko. Ja mies lähtee vieraisiin ja masentuu, kun hänet ajetaan loppuun. Vaikka siten, että hän joutuu kantamaan taloudellisen vastuun useamman vuoden perheestään.

Jos jollain perheellä on järkevästi varaa pitää motivoitunutta äitiä lasten kanssa kotona, hienoa!!!! Mutta suurimmalla osalla ei ole tähän taloudellisia edellytyksiä. Aivan turha väittää, että jollain naurettavan pienellä summalla voi elää järkevästi.

Tästä aiheesta on muuten myös ihan hyvää luettavaa mm. Liisa Keltikangas-Järvisellä. Suosittelen .

Ja vielä: sekoittanet nyt asioita keskenään. Hetkellisesti pienemmällä toimeentulolla lapsiaan hoitava perhe ei ole "alempaa sosiaaliluokkaa". Nuo ovat vähän laajempia määritelmiä, ja kyllä joo on todistettu niiden "periytyvyys". Ei liity tähän, ei.

Lue kaikki mitä olen kirjoittanut (kokonaisuus alusta alkaen), niin huomaat itse käsittäneesi väärin.

Luin. En huomannut

Luit. Et huomannut? Minä olen käsittänyt väärin...?Onnea vaan tutkijanurallesi... Tämä oli pakko sulle vielä sanoa keskustelusta poisjäämispäätöksestä huolimatta.

 

[humbe]

ketjua lukematta kommentoin, on niin herkullinen asia. mä olen myös sitä mieltä, että rahan takia ei kenenkään tarvi viedä lastaan hoitoon, paitsi jos on yksinhuoltaja. jos perhessä on kaksi aikuista, joista toinen on töissä, voi toinen vallan hyvin olla kotona lapsen kanssa. meillä on oltu niin, että mies oli vuoden kotona lasten kanssa, minä töissä kuukausipalkalla noin 1500e ja hyvin pärjättiin. eri asia on sitten ne valinnat, joita itse kukin puntaroi: mitä maksaa asuminen, onko useampi auto, haluaako etelänmatkoille. mutta mahdollista tuo on, että toinen vanhempi on lasten kanssa kotona. eri juttu on sitten muut perustelut valinnoille: oman pään pysyminen koossa, kun on aikuiskontakteja yms. seikat. mutta rahlla en lähtisi perustelemaan. lapsen etu ei kuitenkaan ole rahalla mitattavissa ja silloin pitäisi ensisijaisesti miettiä, mikä on lapselle parasta.

 

[Kimppa]

Nimimerkkini on kuvaus suurimmasta osasta äitejä: useimmat ehtivät olla sekä koti- että työäitejä elämänsä varrella. Hoitovapaaoikeutta käyttää suurin osa ainakin vähän aikaa ja miten se olikaan: puolet päivähoitoikäisistä on Suomessa kotona. Joten eipä tämä nyt hirveä ongelma minusta ole etenkään kun ei ole voitu osoittaa, että kotihoidolla voitasiin taata onnellisempi lapsuus ja nuoruus tai edes päinvastoin: että varhainen päivähoito vaikuttaisi lapseen negatiivisesti. Ns. varhaisen päivähoidon maissa lapset menevät aikaisemin hoitoon, mutta lapset ja nuoret eivät voi huonommin kuin Suomessa. Ehkä jopa päinvastoin, mutta se taas ei ole sidoksissa minusta päivähoitoon vaan kokonaisuuteen, jota täällä ei osata enää katsoa.

Mitä tulee henkiseen hyvinvointiin niin sitä ei valitettavasti kotihoito pikkulapsi-iässä takaa. Muutoinhan meillä olisi Euroopan tasapainoisimpia ja hyvinvoivimpia lapsia ja nuoria! Ainakin omina kotiäitivuosinani opin, että monet äidit voivat kotona kaikkea muuta kuin hyvin. Sama pätee myös toisin päin. Ei se missä lasta hoidetaan vaan miten hoidetaan. Kotona voi olla myös kaikkea muuta kuin läsnä ja lasten vuoksi. Ihan samoin voi olla työssä käyvien vanhempien kohdalla.

Kuten varmaan joku on jo ihmetellyt, myös minä ihmettelen isien osuuden puuttumista näistä keskusteluista. Ollaan vain huolissaan siitä, kuinka monta tuntia lapsi viettää äidin kanssa, mutta iseillä ei tunnu olevan oikein minkäänlaista roolia pikkulapsi-iässä, jolloin suhde vanhempiin rakennetaan.

Yksi vähän ironinenkin piirre tässä 'alle 3v -keskustelussa' on se, että syntyy vaikutelma kuin vain alle 3-vuotiaiden kohdalla tehdyillä ratkaisuilla olisi vaikutusta. Kolme-nelivuotias on ihan pieni vielä. Ja on vielä ekaluokkalainenkin.

Esim. meidän päivähoitopaikassa on lapsia, jotka ovat olleet sen pikkulapsiajan kotona, mutta heti 3v. täytettyään ovat siirtyneet 9-10 tunnin hoitopäiviin. Näinhän se ei aina mene, mutta hyvä osoitus siitä, miten koko alle 3v-keskustelu on ihan järjetön. Minä sanoisin, että päivähoitoikäisillä, ihan kaiken ikäisillä, hoitopäivän pituudella on suurempi merkitys kuin sillä, kuinka monta vuotta lapsi kaikkiaan on päivähoidossa.

Peesaan, täyttä asiaa :flower:

"Mitä tulee henkiseen hyvinvointiin niin sitä ei valitettavasti kotihoito pikkulapsi-iässä takaa. Muutoinhan meillä olisi Euroopan tasapainoisimpia ja hyvinvoivimpia lapsia ja nuoria!"

Näin juuri. Meidän sukupolvea vanhemmatkin vetävät masennuslääkkeitä kaksi käsin naamaansa. Mitenköhän se voi olla edes mahdollista, koska hekin ovat kasvaneet kotona todennäköisesti jopa kouluikään asti? Eikö se kotikasvatus olekaan tae onneen ja menestykseen elämässä?

Ihminen on sosiaalinen ryhmäeläin. Onko aiemmin vallitseva kotikasvatus jättänyt liiankin korostuneen erillisyyden tunteen ihmisille yhteisöllisyyden ja "ryhmäjäsenyyden" sijasta? Masennusta, yksinäisyyttä, syrjäytymistä. Sitähän meiltä tästä maasta löytyy. Lisää vettä myllyyn individualismin korostamiseksi kun maailma pyritään pysäyttämään lapsen ympärille eikä päinvastoin, että lapsi sopeutuu ympäristöönsä. Toki niin, että hänellä on koko ajan kaikki hyvin.

Se kun on niin, että jos se päivähoito on lapsen pahin trauma koko lapsuudessaan, niin asiat ovat tosi hyvin! Ap elää jossain pilvilinnassa, jos olettaa, että tämä on se tärkein asia lastemme hyvinvoinnin kannalta. Kannattaisi suunnata energia oikeisiin ongelmiin ja perhetilanteisiin, joista oikeasti lapsille tulee traumoja. Hyvästä hoitopaikasta niitä ei tule. Päinvastoin, lapsi oppii luottamaan että on muitakin turvallisia aikuisia tässä maailmassa kuin äiti ja isä kotona.

Olisi kauhean hienoa, jos keksittäisiin helppo patenttiratkaisu täyspäisten lasten kasvattamiseen. Sitä ei valitettavasti ole. Ei edes kotiin jäävälle äidille voi taata, että hänen lapsistaan kasvaa sen tasapainoisempi aikuinen kuin kenestäkään muustakaan.