Asumuserossa olevan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja turhaako odottelua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

turhaako odottelua

Vieras
Onko kenelläkään kokemusta asumuserovaihetta elävän kanssa seurustelusta? Tapasin miehen (luulin hänen olevan jo eronnut) ja aloimme seurustelemaan. Seurustelua on takana lähes puoli vuotta. Alku tuntui todella hienolta ja vieläkin toki viihdymme yhdessä, teemme kotitöitä ym. puuhailua yhdessä. Tunteita oli minulla heti alusta alkaen vahvasti, arvostan montaa asiaa miehessä ja kemiaa on välillämme. Hän ei kuitenkaan taida olla aivan yhtä "vakavissaan" tunteissaan eikä sanokaan rakastavansa minua - tykkäävänsä kyllä. Tiedän, etten ole monessakaan asiassa sellainen nainen, jota hän on ns. "hakemassa". Ja tiedän senkin, ettei hänellä ole minkääntason kiire sitoutumisella, yhteenmuutolla jne.

Itse olen elänyt pitkään lasteni kanssa eli miehen kanssa yhdessä asumisesta on useita vuosia. Olisin siis aivan valmis muuttamaan elämääni (jopa siv.säätyäni) kun kohdalle "Hän" astuu. Tässä miehessä on paljon sellaista, jota olen hakenutkin.

Nyt alkaa vähitellen ilmenemään uskonpuutetta. Heidän eronsa astuu voimaan piakkoin, mutta en usko että mitään muutoksia tässä meidän tilanteessamme tulisi vielä pitkään aikaan. Luulenpa, että mies mielessään toivoo asuvansa yksinään (ehkäpä lopun ikäänsä).

En tiedä, mutta mietityttää lähes päivittäin, onko järkeä jatkaa. Toisaalta on kivaa yhdessä, toisaalta varmasti pelkään sitä päivää, jolloin osoittaudun laastarisuhteeksi. Jolloin kuulen, ettei hänellä ole tarpeeksi tunteita minua kohtaan. Mieltä myllertävät negatiiviset ajatukset.

Onko kenelläkään samansuuntaisia kokemuksia ja miten olette tilannetta ratkoneet?
 
niin ainakin sotkuisen työpöydän vastaanottaja olet... Sinun kannaltasi olisi kyllä tosi paljon parempi, että mies olisikin ensin itsekseen, pohtisi ja surisi ensin pois edellisen suhteen ja etsisi itsensä eron jäljiltä. Muuten et oikeastaan saa sinäkään ketään... Se suru- ja mietintätyö on nimittäin tehtävä, jos meinaa saada jotain oikeasti aikaan siitä seuraavasta suhteesta, jotain parempaa siis.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vaikket nyt laastari:
niin ainakin sotkuisen työpöydän vastaanottaja olet... Sinun kannaltasi olisi kyllä tosi paljon parempi, että mies olisikin ensin itsekseen, pohtisi ja surisi ensin pois edellisen suhteen ja etsisi itsensä eron jäljiltä. Muuten et oikeastaan saa sinäkään ketään... Se suru- ja mietintätyö on nimittäin tehtävä, jos meinaa saada jotain oikeasti aikaan siitä seuraavasta suhteesta, jotain parempaa siis.

Niinpä :(. Tunteita kun on paljon, onkin tuo helpommin sanottu kuin tehty. Ja yhtenä pointtina on se, että mies tulee hyvin toimeen lasteni kanssa. Kantaa huolta asioistaan, suhtautuu mukavasti. Sitä ihmettä en ole usein nähnyt, että mies viitsii paljoa "vaivaa nähdä" lasteni suhteen. Mikä lie huono tuuri sitten itselläni käynyt... Lapseni ovat tottuneet tähän mieheen ja hänen läsnäoloonsa, niin luontevasti kaikki on käynyt. Surettaa, jos joudun tempaisemaan hänet lasteni elämästä, taas yhden ihmisen, johon ovat kiintyneet.

Kunpa osaisin päättää, annanko ajan näyttää vai revinkö tunteeni kylmästi irti hänestä. Ei helppoa ei...

 
Sen verran on kokemusta, että enää ikinä en ala seukkaamaan eroprosessiaan läpikäyvän miehen kanssa, saati sitten vielä asumuserossa olevan. Sellainen mies on rikki, enkä enää minä halua olla terapeutti ja korjaaja, koska todellisuudessa miehelle se on vain väliaikainen askelma uuteen elämään, ponnahduslauta.
 
Minusta kyse ei ole välttämättä nyt miehesi velvollisuudentunnosta tai siitä, että hänellä on tunteita sinua kohtaan. Ero on aina kova pala. Miehelle itselleen olisi hyväksi, että hän voisi toipua erosta rauhassa omaan tahtiinsa, koska jos hän haluaa henkisesti päästä vanhasta suhteesta yli, se suru pitää läpikäydä. Turhan moni peittää erosurun sillä, että hankkii uuden kumppanin, koska on tietenkin kivempaa harrastaa seksiä ja heittäytyä uuteen ihanaan suhteeseen sen sijaan, että miettisi, mitä on tehnyt väärin päättynessä suhteessa, mitä haluaa jatkossa seurustelulta jne.

Tuo sinun tilanteesi on vaikea, koska jos alat pakottamaan miestä sitoutumaan enemmän sinuun ja perheeseesi, niin saatat ajaa miehen nopeasti pois. Toisaalta jos pakotat miehen luoksesi, niin onko sekään kivaa, kun miehellä olisi kerrankin elämässään mahdollisuus olla sinkkuna ja ajatella vain itseään, mutta sen että on päässyt ekasta suhteesta eroon, niin taakkana on ne uuden suhteen kiemurat.

Tein itse sen virheen, että eron jälkeen "jo" kahden kuukauden sinkkuuden jälkeen löysin kivan miehen ja sitouduin häneen. Nyt kun yhdessäoloa on takana pari vuotta ja intohimobuusti on ohi, niin haikailen taas sinkkuuden pariin. Tajuan ihan selvästi, että tämä mies ei ole minulle oikea, vaan hän on ollut minulle ainostaan laastari. Ikävää kerätä rohkeutta, että voisi ilmoittaa miehelle, että sorry, mutta en halua sittenkään sitoutua sinuun...
 
Eipä voi tietää mitä mies tuntee tai prosessoi. Ei se oikean -tai siltä tuntuvan löytyminen katso almanakkaa eikä elämäntilannetta.

Sinulle sanoisin, että älä ainakaan ääneen puhu häistä, avoliitosta tai muustakaan sitovasta (älä ainakaan sitouta itseäsi seksillä((tämä oli kevennys)). Ota iisisti, asiat menevät miten menevät, turha murehtiminen yleensä vain pahentaa tilannetta ja ahdistaa kumppania. Jos ero syystä tai toisesta tulee, niin itket sitten kun sen aika on.

Sinulla on nyt oiva paikka osoittaa omaa empaattisuuttasi, asioiden sietämistä ja pitkämielisyyttä.

"mutta en usko että mitään muutoksia tässä meidän tilanteessamme tulisi vielä pitkään aikaan. Luulenpa, että mies mielessään toivoo asuvansa yksinään"

Tottakai mies asuu jonkin aikaa yksin! Läheisriippuvainen ihmninen muuttaa suoraan exän luota uuden luokse. Arvosta ja kunnioita miehen yksin olon tarvetta, mieti vaikka sitä, kuinka tärkeää sinulle oli aikanaan eron jälkeen olla (asua) yksin -vai oliko? Muutenkin, on hyvä peilata toisen ajatuksia ja fiiliksiä kääntäen asiasta niin, että 'mietipä omalle kohalles'.
 
Älä sitouta niitä lapsia liikaa häneen, se oli ihan huomionarvionen pointti! Jos mahdollista, seurustelkaan kuitenkin lähinnä kaksin, jos nyt on edes seurusteltava vielä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillukka-:
Tottakai mies asuu jonkin aikaa yksin! Läheisriippuvainen ihmninen muuttaa suoraan exän luota uuden luokse. Arvosta ja kunnioita miehen yksin olon tarvetta, mieti vaikka sitä, kuinka tärkeää sinulle oli aikanaan eron jälkeen olla (asua) yksin -vai oliko? Muutenkin, on hyvä peilata toisen ajatuksia ja fiiliksiä kääntäen asiasta niin, että 'mietipä omalle kohalles'.


Kyllä, en kuvittelekaan, että hän hinkuaisi minun (tai kenekään muunkaan) kanssani yhteen asumaan todella pitkään aikaan. Se on selvä. Hieman vain jurppii, että olemme niin täysin erilaisissa elämäntilanteissa. Pitikin sattua kohdalle... Pitikin ihastua... No, tämä on tätä jossittelua. Ja EN todellakaan mistään avioliitoista hänelle juttele. Eihän sellainen olisi mitenkään vielä ajankohtaista, vaikka tilanne olisi mikä eri lähtökohdat ns. suotuisammat.

Empatiaa ei minusta puutu ja itsekin pidän hyvänä mottona tuota "miltä itsestä tuntuisi". Aina pitäisi muistaa se. Kai tämä asian mielessäni vatvominen johtuu siitä tavallaan pettymyksestä, että on jarruteltava tunteitaan (tällaiselle tunteillaeläjälle vähän vaikeampaa). Olisi ollut KERRANKIN ihanaa vain olla, tuntea että molemmilla kolahtaa. Nyt sen odottelua ei jaksaisi. Taidan heittää pyyhkeen kehään...
 
Onko tapahtunut jotain konkreettista, josta johtuu luovuttamisfiilis? Vai onko pointtina se, ettei mitään konkreettista tapahdu? Mitäpä jos juttelisit miehen kanssa syvällisesti asiasta.

Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Mietin aika tarkkaan asioita itsekseni jo ennen virallisen seurustelun aloittamista. Mies oli siinä vaiheessa ollut sinkkuna noin viisi kuukautta, joka mielestäni oli aivan liian lyhyt aika. Puhuimme paljon asioista ja totesimme, että olisi hölmöä hukata tilaisuus toisiimme ja kärvistellä jossain hypoteettisessa 'sopiva aika olla sinkkuna'-tilassa.

Tuossa alussa sanoit, ettet ole sitä mitä mies hakee. Kukapa olisi? Kuva unelmien kumppanista on yleensä aivan toista maata kuin toteutunut suhde. Minäkin olisin halunut mielummin miehen jolla on sama elämäntilanne ja vaihe kuin itselläni. Seurustelu on sopeutumista ja kompromisseja vallitsevissa olosuhteissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilluuka-:
Onko tapahtunut jotain konkreettista, josta johtuu luovuttamisfiilis? Vai onko pointtina se, ettei mitään konkreettista tapahdu? Mitäpä jos juttelisit miehen kanssa syvällisesti asiasta.

Tuossa alussa sanoit, ettet ole sitä mitä mies hakee. Kukapa olisi? Kuva unelmien kumppanista on yleensä aivan toista maata kuin toteutunut suhde. Minäkin olisin halunut mielummin miehen jolla on sama elämäntilanne ja vaihe kuin itselläni. Seurustelu on sopeutumista ja kompromisseja vallitsevissa olosuhteissa.

No ensinnäkin ulkonäköasioista. Hän ihailee ylikaiken hoikkia, kauniita naisia. Tämä ilmenee mm. siten, että hän missä tahansa kulkiessamme on erittäin vilkkusilmäinen - jopa tuijottaen ja naisten katseita hakien. Tunnen itseni lähinnä rumaksi ja täysin mielenkiinnottomaksi noina hetkinä. Toiseksi hän ei koskaan katsele minua ihaillen, ei välitä edes vilkaista alastonta/vähiin vaatteisiin pukeutunutta vartaloani. En siis selvästikään kiihoita häntä ainakaan yhtään enempää kuin kuka tahansa nainen. Se tuntuu oikeasti aika pahalta.

Toiseksi hän on erikseen sanonut, ettei voi luvata yhtään mitään. Miksi tällainen pitää edes ääneen sanoa. Enhän minäkään voi muutaman kk tuntemisella "luvata mitään" loppuelämää koskevaa. Silti minulla ei ole tarvetta sanoa sitä. Vaikuttaa, että mies varoitti minua noilla sanoillaan.
 
Sorry, että liikun täällä Ellien osastolla, mutta tuo aihe koskettaa minuakin parhaillaan.
Tunnen olevani yksin, toisaalta nautin siitä. Olen asettanut itselleni ihastumis/rakastumiskiellon toistaiseksi, kunnes saan pääni/tunteeni selviksi.
Olen muutamalle mukavalle leidille ilmoittanut olevani sitoutumiskammoinen. Siitä huolimatta olen antanut itseni " ihastua " heihin sen verran, että olen päässyt lähikontaktiin ja vain siihen. Missään tapauksessa en tunne olevani näin lyhyen itsenäisen vaiheen jälkeen valmis oikeeseen ihmissuhteeseen.
 
Minulla särähti korvaan tuo, että miehesi katselee avoimesti kauniita naisia. Onkohan se vain "sinkkuuden" jälkeistä hullaantumista vai onko hän aina ollut yhtä törkeä? Minusta on todella ikävää, jos mies ei tajua, kuinka paljon satuttaa ihan ketä tahansa naista se, että vierellä kävelevä mies töllöttää lähes suu auki muita naisia.

Minusta vaikuttaa siltä, että sinä kaipaisit kovasti rakastumista, joten tämä mies olisi sinulle riittävän hyvä. Kun tutustutte paremmin, niin voi olla, että vaikka mies huolisi sinut ja lapsesi, niin sinä et enää huolisikaan häntä.

Muista myös, että on täysin mahdollista, että mies hakee sinusta kivaa ajanviettoa ja vakiseksiä. Jos tämä riittää sinulle, niin hyvä, mutta kannattaa miettiä, että kuinka kauan olet valmis olemaan varasijalla eli kivaa ajanvietettä niin kauan, kun ei parempaakaan ole saatavana.
 
Kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa, olin silloin asumuserossa ja eroprosessi oli vireillä, eikä nykyinen mieheni ollut missään nimessä laastarisuhde tms. Tosin jo ennen kuin muutimme erillemme ja panimme eron vireille, olimme eläneet ex-miehen kanssa omaa elämää ja asuimme eri huoneissakin. Jotenkaan kumpikaan ei vain tullut ottaneeksi sitä ratkaisevaa askelta ja virallistettua eroa, vaikka yhteiselämä oli totaalisesti loppu ja tunteet totaalisesti kuolleet.

Panin sitten asuntomme myyntiin ja muutin pois ja suhteellisen pian tapasin nykyisen mieheni. Aluksi "vain" tapailimme, sillä nykyinen mieheni ei halunnut liian vakavaa suhdetta ennen kuin eroni oli virallisestikin selvä.

Nyt olen ollut nykyisen mieheni kanssa jo yli kymmenen vuotta ja hyvin menee, itse asiassa paremmin kuin ensimmäisessä avioliitossani milloinkaan. Eli se, missä vaiheessa eroprosessi todellisuudessa on, on varsin yksilöllistä. Joku - esim. minä ja ex-mieheni - olimme "henkisesti" eronneita jo aaaaikoja sitten ennen kuin ero virallisesti astui voimaan, mutta joku toinen saattaa surra avioliittonsa kariutumista vielä pitkäänkin eron virallistumisen jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Asumuserossa:
Sorry, että liikun täällä Ellien osastolla, mutta tuo aihe koskettaa minuakin parhaillaan.
Tunnen olevani yksin, toisaalta nautin siitä. Olen asettanut itselleni ihastumis/rakastumiskiellon toistaiseksi, kunnes saan pääni/tunteeni selviksi.
Olen muutamalle mukavalle leidille ilmoittanut olevani sitoutumiskammoinen. Siitä huolimatta olen antanut itseni " ihastua " heihin sen verran, että olen päässyt lähikontaktiin ja vain siihen. Missään tapauksessa en tunne olevani näin lyhyen itsenäisen vaiheen jälkeen valmis oikeeseen ihmissuhteeseen.

Kiva lukea miehistäkin mielipidettä :). Tai siis vähemmän kivaa sisällöltään tosin... Tiedetäänhän se, että seksi on yksi mikä ihmisiä yhteen vie ja joskus yhdessä pitääkin. Vaikka me teemme paljon muutakin aivan arkista yhdessä, kokkaamme, siivoamme jne., niin se tunne takaraivossani kuitenkin on, että tämä on lopahtamassa. Itseäni ei ole rakastelu hänen kanssaan viimeisinä parina viikkoa edes huvittanut. Syynä se, että pyörittelen suhteemme tilaa päivittäin mielessäni.

Tietenkin yksi keino selvittää asiaa olisi se, että tapailisimme , muttemme rakastelisi. Siinähän selviäisi, mitä mies todella minusta ajattelee. Että alkaako ehdottelemaan suhteen lopettamista vai pystyisimmekö puhumaan avoimemmin kuin tähän asti asioista...

 
"joku toinen saattaa surra avioliittonsa kariutumista vielä pitkäänkin eron virallistumisen jälkeen."

Yksi avioliitto riittää minulle mainiosti. Yksineläminen sopii minulle parhaiten.
Onpahan edes yksi pähkäilyn aihe vähempi.
 

Yhteistyössä