Asunnon osto - eroja palkassa ja säästöissä

[Neiti Aika]

Ajeattelinpa kysysä teiltä puoluetonta neuvoa, kun olen joutunut vaikeaan tilanteeseen. Aiomme avopuolisoni kanssa ostaa yhteisen asunnon, mutta taloudelliset tilanteemme ovat varsin erilaiset. Kuinka ratkaista omistussuhde asunnossa?

Minulla on 110 000 eur säästössä ja miehellä 10 000 eur. Minulla jää palkasta käteen tuplasti enemmän kuin hänellä, sillä hän opiskelee vielä.

Asunto jota katselimme maksaa n. 200 000 eur. Onko reiluin vaihtoehto:

1) Ostamme asunnon niin että minä omistan 3/4 ja mies 1/4. Maksaisimme siis 80 000 eur lainaa yhdessä suhteessa palkkaan.

2) Ostamme asunnon niin että minä omistan 3/6+2/6 eli 5/6 ja mies 1/6. (Minun osuus tulee siitä 100 000 euron käteisrahasta ja siitä että palkkani on kaksinkertainen kun maksamme lainaa suhteessa palkkaan.)

3) Ostamme asunnon niin että minä omistan 1/2 ja mies 1/2. Mies tekee minulle 50 000 eur velkakirjan. Lainaa maksamme yhdessä suhteessa palkkoihin. Jos asunnon hinta nousee niin jaamme voiton näin 50/50.

Voin sanoa että minä olen enemmän vaihtoehto 1 kannalla, kun taas mies ei näe muuta vaihtoehtoa kuin 3.

En tiedä olenko sinisilmäinen jos suostun 3:een. Olenko taas liian ahne jos haluan 1:n? (Vaihtoehto 2:a ei olla edes harkittu, mutta mietin vain että niinkin joku voisi tehdä)

Minusta taloudellisesti suhteessa pitäisi ajatella että kumpikaan ei siitä saisi hyötyä eikä kumpikaan kärsiä tappiota. En halua laskea joka pennin päälle, mutten halua tuntea itseäni hyväksikäytetyksi, jos joskus tulisi ero. Kuinkas tässä voisi ajatella?

 

[Ole tarkkana]

Minä olin aikanaan niin sinisilmäinen ja suomeksi sanottuna naiivi ja tyhmä, että luotin miehen sanaan, että hän maksaa oman osansa ja otimme lainan minun nimiini. Mies ei maksanut ja ero tuli, mutta tuotto jaettiin kuitenkin puoliksi... Eli ensiksi mies asui ilmaiseksi (osallistui toki kuluihin, kuten ruokaan, sähköön, veteen jne) ja sitten vielä pääsi tienaamaan. Eli turha liene sanoa, ettei meillä ollut sitä avioehtoakaan...

Eli ole tarkkana, se on minun neuvoni. Minä en enää missään nimessä suostuisi edes tuohon 3-vaihtoehtoon, mielestäni 1-vaihtoehto on reilu ja oikeudenmukainen.

Voisikohan mies tulevaisuudessa alkaessaan tienata ostaa sinulta sen toisen neljäsosan, jolloin sitten myöhemmin omistaisitte asunnon puoliksi? Olisiko tässä jonkinlainen kompromissi?

 

[järki mukana]

Pidä pääsi kylmänä. Vaihtoehto 1 on noista paras. Kolmosvaihtoehdossa se velkakirja on ehdottomasti tehtävä kahden ulkopuolisen todistamana. Kannattaa kysyä vaikka joltain lakimieheltä neuvot, esimerkiksi pankista.
Tilanteenne voi tulojen ja maksumahdollisuuksien mukaan muuttua, kun miehesi valmistuu ja saa työtä, jompikumpi joutuu työttömäksi tai perheeseen syntyy lapsia.

 

[täti-ihminen^^^^]

Kaikkihan toimivat, jos toimitte asianmukaisin sopimuksin. Lähtekää laskemaan mikä kannattaa verotuksellisesti. Kaikkea ei aina kannata maksaa heti, vaan jos miehesikin ansaitsee niin vähän hänelle vähennykset verotuksessa ovat aina vain hyväksi (oletan, että hän ottaa pankin lainan koska eihän se muuten ole mikään hyvä idea lyhentää lainaa suoraan sinulle).

Tietysti kantsii fundeerata millaiseksi lainamarkkinat Suomessa muuttuvat ja onko turvallisempaa maksaa asaunnosta nyt kaikki mahdollinen pois mitä on, mutta silloinhan on selvää että sinä omistat suurimman osan. Miehesi kannattaa pohtia asiaa enemmän talousnäkymien pohjalta ja jos ei muuten, niin kävelkää pankkiin keskustelemaan lisää. Joka tapauksessa teidän välinen neuvottelu asunnon omistussuhteista on vähän hassua ja miehesi ei ainakaan mikään talouspuolen neropatti tunnu olevan.

 

[Neiti Aika]

Kiva saada vastakaikua etten ihan oudosti ole ajatellut!

Kolmosvaihtoehdon puolustuksena mies sanoi että kun tehdään remonttia niin se voitto pitäisi mennä puoliksi. Ja että olisi outo asua siellä jos se olisi enemmän minun asunto.

Minusta mies pystyy minun pääoman ansiosta asumaan paljon isommassa asunnossa maksamatta mitään vuokraa. Paremman lainankin saamme kun ei tarvitse niin isoa osaa lainata. Jos tulisi isompia remontteja niin voisin tietysti maksaa isomman osan niistä.

Täti-ihminen, miksi luonnehdit meidän keskustelua hassuksi? Jos mies onkin talouspuolen neropatti ja huomaa voivansa hyötyä tässä kivasti? (En usko... se oli vitsi!)

 

[sdfispfi]

1) Ostamme asunnon niin että minä omistan 3/4 ja mies 1/4. Maksaisimme siis 80 000 eur lainaa yhdessä suhteessa palkkaan.

2) Ostamme asunnon niin että minä omistan 3/6+2/6 eli 5/6 ja mies 1/6. (Minun osuus tulee siitä 100 000 euron käteisrahasta ja siitä että palkkani on kaksinkertainen kun maksamme lainaa suhteessa palkkaan.)

3) Ostamme asunnon niin että minä omistan 1/2 ja mies 1/2. Mies tekee minulle 50 000 eur velkakirjan. Lainaa maksamme yhdessä suhteessa palkkoihin. Jos asunnon hinta nousee niin jaamme voiton näin 50/50.

Voin sanoa että minä olen enemmän vaihtoehto 1 kannalla, kun taas mies ei näe muuta vaihtoehtoa kuin 3.

Ei ole tässä pariskunnassa kumpikaan talouspuolen neropatti.

1-vaihtoehto: Jotta omistus toteutuisi 75/25 sinä maksaisit 110.000 rahaa +40.000 lainaa=150.000 eli 75 % asunnon arvosta ja mies 10.000 rahaa + 40.000 lainaa=50.000 eli 25 % asunnon arvosta. Riittääkö miehellä lainanmaksukyky?

2-vaihtoehto: Jotta omistus toteutuisi 5/6-1/6 eli 83,3/16,7 prosentteina, sinä maksaisit 110.000 rahaa ja 56.600 lainaa ja mies maksaisi 10.000 rahaa ja ottaisi 23.400 lainaa. Tähän hänen maksukykynsä riittäisi.

3-vaihtoehto: Jotta omistus toteutuisi 50/50, sinä maksaisit asuntoa 60.000 ja lainaisit pankista 40.000. Mies maksaisi 10.000 rahaa, lainaisi sinulta 50.000 ja pankista 40.000. Riittääkö miehllä maksukyky, hänellähän olisi 90.000 lainaa maksettavana?

Jos olet sitä mieltä, että voit maksaa asunnosta (rahana ja lainana) enemmän kuin mikä omistusosuutesi tulisi olemaan, sinun kannattaa mennä tarkistuttamaan pääsi.

Ei kannata lahjoittaa ventovieraalle (=avopuoliso) rahojaan. Asunnoissa omistusoikeus tulee aina ratkaista siten, että se vastaa maksutilannetta. Reilua on, että kumpikin saa sen ja vain sen, mistä on maksanut.

Käteen jäävien tulojen vertailu asunnon omistussuhdetta pohdittaessa on ihan potaskaa.

Suosittelen lämpimästi 2-vaihtoehtoa yllämainituista syistä.

 

[Neiti Aika]

Reiluus ja oikeudenmukaisuus tuntuvat tärkeiltä. Minusta on sopivaa että se minkä omisti ennen tapaamista säilyy omana, mutta mitä yhdessä ollessa tienaa on yhteistä. Meillä menee nyt puolet molempien palkoista yhteiselle tilille, josta maksamme kaiken yhteisen, kuten vuokran, ruuan, auton, matkat jne. Kyllä mielestäni jatkossa voi myös 80 000 euron lainan korot siltä tililtä mennä. (Eli vaihtoehto 1) Asumiskustannus se on samalla tapaa kuin vuokra. (Lainanlyhennys tietysti eri juttu)

Jos kuvittelisin talouspuolen neropatti olevani, en tuskin kyselisi täältä neuvoja! Toivokaamme, että mahdolliset lapset tulevaisuudessa eivät tule perimään meiltä näitä talouspuolen geenejä. Ehkä pitää adoptoida.

 

[RAK]

Jos nyt päätätte toteuttaa tuon vaihtoehdon numero kolme, niin käsitinkö oikein, että mies jäisi sinulle 50 000 euroa velkaa? Vai olisiko velka pankista?

 

[sdfispfi]

Vaikka "olette yhdessä", ovat omaisuutenne kuitenkin erilliset, myös se omaisuus joka yhdessäolon aikana kertyy. Myös avioliitossa.
Jos otatte 80.000 €:n lainan ja maksatte sen takaisin 10 vuodessa, maksatte siitä korkoja yhteensä (nykyisen korkotason mukaan) 24.000 euroa. Jos sinä maksat tuplasti sen minkä mies, niin sinä maksat 16.000 ja mies 8.000.
Kannattanee miettiä sitä vaihtoehtoa, että asuntonne yhteisomistus päättyy riitaan, ennen kuin remontti on edes valmis. Tai vaikka myöhemminkin. Kuinka reiluja pystytte silloin olemaan? Halkaisette lusikat?
Minusta reiluus on oikeudenmukaisuutta ja se toteutuu, kun saa sen ja vain sen, mistä on maksanut.

 

[Neiti Aika]

Jos nyt päätätte toteuttaa tuon vaihtoehdon numero kolme, niin käsitinkö oikein, että mies jäisi sinulle 50 000 euroa velkaa? Vai olisiko velka pankista?

Oikein käsitit, mies olisi minulle velkaa 50 000 euroa, jonka se maksaisi takaisin jos ero tulisi eteen.

Käytännössä lainaisin siis ilman korkoa vaikka elämäni loppuun saakka, jos sinne yhdessä päästään.

Miehelleni on tosi vaikea paikka kun minulla on enemmän pääomaa kuin hänellä. Ja etenkin se, että minulla tulisi sitä aina myös enemmän olemaan.

 

[Veljmies]

On hyvä olla realisti, mutta ennustan tuolle liitolle loppua. Kun alussa ollaan erillään ja eletään omaa elämää ja taloutta, niin liittoon ei pääse rakentumaan me-subjektia eikä syvää henkistä luottamusta. Lopulta jäljelle jää pelkkä tottumus, jolloin edessä on ero.

Taloudellisesti ratkaisu on viisas, mutta riskien minimoinnin ja rakkauden saa sidottua samaan pakettiin vain harvoin. Rakkaus kun on viime kädessä suurta ellei suorastaan järjetöntä luottamista.

 

[sdfispfi]

Jos nyt päätätte toteuttaa tuon vaihtoehdon numero kolme, niin käsitinkö oikein, että mies jäisi sinulle 50 000 euroa velkaa? Vai olisiko velka pankista?

Oikein käsitit, mies olisi minulle velkaa 50 000 euroa, jonka se maksaisi takaisin jos ero tulisi eteen.

Käytännössä lainaisin siis ilman korkoa vaikka elämäni loppuun saakka, jos sinne yhdessä päästään.

Miehelleni on tosi vaikea paikka kun minulla on enemmän pääomaa kuin hänellä. Ja etenkin se, että minulla tulisi sitä aina myös enemmän olemaan.

Et voi lainata miehelle elämäsi loppuun asti 50.000 euroa. Jos lainalla ei ole maksusuunnitelmaa eikä sitä lyhennetä kuten vastaavaa pankkilainaa lyhennettäisiin, katsoo verottaja sen lahjaksi ja mätkäisee lahjaveron maksuun.

Viimeisessä lauseessa tuleekin mielestäni hyvin ilmi pointtisi. Sinulla on rahaa. Vau.
Onneksi sitä on muillakin. Sitä voi olla vaikka miehellä, sitten joskus. Vai kuinka - ennustaja-eukko.

 

[reija leena]

Jos lähtöajatus on se, että ei halua luottaa mieheen, niin en suostuisi laianamaan itsetehdyllä velkakirjalla mitään. Mitä jos mies jättää eron tullessa maksamatta? Aika hankalaa ja kallista lähteä oikeuteen asiaa riitelemään.
Itse pidän selvänä, että parisuhteessa (=avioliitossa) rahat ovat yhteiset ja meillä ei ole koskaan laskettu, kummalla on enemmän pääomaa. Jos suhde ei ole ihan vakaalla pohjalla, niin ymmärrän, että ap ei halua lahjoittaa mitään miehelle. Silloin ostaisin asunnon niin, että omistus on 50/50, jolloin ap ei tarvitse 200 000 asuntoon lainkaan lainaa. Jos 100 000 lainaa on miehelle liikaa, laittaisin omistussuhteen 75/25, jolloin kumpikin ottaisi 40 000 euroa lainaa.

 

[Onnea avoon!]

Jos lähtöajatus on se, että ei halua luottaa mieheen, niin en suostuisi laianamaan itsetehdyllä velkakirjalla mitään. Mitä jos mies jättää eron tullessa maksamatta? Aika hankalaa ja kallista lähteä oikeuteen asiaa riitelemään.

Epäluottamus ja terve järki on kaksi eri asiaa. Hyvä, että asiasta puhutaan ja pohditaa. Muuten reija leenan ehdotus kuulostaa hyvältä: kumpikin maksaa asunnosta maksukykynsä mukaan eikä ole velkaa toiselle.

Rahasta riiteleminen ei lopu siihen. Yhteisessä taloudessa on kotityöt, joilla rahattomampi osapuoli voi tasoittaa tuloeroja. Sitten on raha, mikä menee elämiseen (ruoka, vakuutukset, yms) ja on raha, jolla voi kasvattaa omaisuuttaan (vaikka ostaa polkupyörän).

Mutta vielä kerran: ei ole tyhmyyttä varautua pahimpaan. Kunhan ratkaisu on teille sopiva, niin sen kanssa sitten eletään ja asioista keskustellaan uudelleen jos tilanne muuttuu.

 

[Ekonomipsykologi]

NYT ei kannata ostaa asuntoa, hinnat laskee ja lainantarve pienenee. Mutta jos ostatte, niin ainoa oikeudenmukainen ratkaisu molempien kannalta on se, että miehesi ottaa lainaa sen mitä tarvitsee ja ostatte asunnon siinä suhteessa, missä siihen rahaa laitatte. Et ole tässä maailmassa ensimmäinen ja viimeinen, joka miettii miten tällainen asia hoidetaan oikein. Tulontasauksenne sitten tapahtuu arjessa eli sinä käytännnössä maksat enemmän yhteisiä kuluja. Näin se menee meilläkin ja me olemme avioliitossa. Avoeron tullessa molemmat saa mukaan omat omistuksensa. Jos jotenkin muuten teet, niin olet mielestäni tyhmä ja silloin sinulta saakin viedä eron tullessa rahat. Nimittäin tyhmyydestä sakotetaan.

 

[Lillukka-]

Koskaan ei voi tietää, mihin elämä heittelee, joten järkevää on suunnitella ja vaikuttaa siihen siinä määrin kuin se on mahdollista.
Jos ja kun ne hinnat laskevat, korot nousevat, riidat ja sitä myöden ero tulee, niin saattaapi olla, että ap jää pakkasen puolelle, käyttävät he mitä vaihtoehtoa tahansa.

Mutta, jotenkin uskon, että suhde on vakaalla pohjalla kun sitä asuntoa ollaan yhdessä ostamassa ja järkevästi mietitään erilaisia vaihtoehtoja. Kyllä sen voi hyvinkin yhdistää, sen rakkauden ja järjen.

Minä tekisin niin, että omistussuhde on esimerkiksi tuo 75/25 % Luultavasti tekisin lisäksi avioehdon (jos jossain vaiheessa menisin naimisiin), jolla tuo oma osuus rajataan mahdollisessa oamisuuden jaossa osituksen ulkopuolelle. Liiton aikana tuleva ja menevä olisi sitten yhteistä.

Tuo remontista johtuva arvonnousu on jo pipertämistä ja saivartelua johon en ryhtyisi, olisin sitten miehen tai naisen asemassa tällaisesssa tilanteessa. Vai oliko teillä aikomus tehdä huomattavalla summalla sitä remonttia?

Jotenkin oletan, että olette uusi pari, eli kummallakaan ei ole edellisestä liitosta lapsia, joten heitä ei tarvitse ottaa huomioon näissä spekulaatioissa.

 

[omien rahojensa elli]

Miehelleni on tosi vaikea paikka kun minulla on enemmän pääomaa kuin hänellä. Ja etenkin se, että minulla tulisi sitä aina myös enemmän olemaan.

En ymmärrä miehesi logiikka tässä. Se, että lainaisit hänelle sen 50 000 ei muuta tilannetta mitenkään. Sinulla nyt vain on enemmän rahaa kuin hänellä eikä se siitä muuksi muutu vaikka muodollisesti tehtäisiinkin mitä paperia. Siinä nyt ei ainakaan pitäisi olla mitään glooriaa miehelle että sinä annat hänelle ilmaista rahaa.

Meillä toimittiin aikanaan vaihtoehdon 1 mukaan; minulla oli hieman perintörahaa ja miehellä ei käytännössä lainkaan omaa pääomaa. Laskimme ennen asunnon valintaa, minkälaisen velan lyhentämiseen kummankin rahat riittäisivät. Otimme kumpikin omat lainat ja omistussuhteet asunnossa ovat sen mukaiset, kuinka paljon kummallakin on kiinni asunnossa (minulla pääoma+velkasumma, miehellä velkasumma). Myös mahdollinen myyntivoitto jaetaan tässä suhteessa.

 

[myrkkysumakki]

Minusta tässä on rivien välistä luettavissa, että suurin ongelma ei suinkaan ole miten jakaa mahdollisen yhteisen asunnon omistus, vaan se, että nainen tienaa enemmän kuin mies.

Se on selkeästi iso juttu ap:lle itselleen, ja kertomansa mukaan myös miehelle.

Sinänsä hyvin normaalia (= tavallista, keskinkertaista), mutta jotenkin pikkusieluista.

Jos tässä olisi mies ap:n asemassa, asiasta ei kukaan keskustelisi, vaan kommentit olisivat: "Jos ei se sika jaa omaisuuttaan kanssasi, eroa heti!"

Just sayin'

 

[Veljmies]

Koskaan ei voi tietää, mihin elämä heittelee, joten järkevää on suunnitella ja vaikuttaa siihen siinä määrin kuin se on mahdollista.

Jos ei uskalla heittäytyä toisen varaan, ei suhteeseen koskaan muodostu meitä. Toki tällainenkin kahden itsenäisen ihmisen suhde voi toimia, mutta aavistelen kuitenkin, että usein tällainen suhde loppuu kyllästymiseen ja uusien virikkeiden hakuun.

Nuorempien sukupolvien pariutumiskulttuuri on naurettavanlaista, koska yhtäältä esillä pidetään vahvaa romanttisen prinsessarakkauden ideaa, mutta samalla parisuhteista on tehty kertakäyttökamaa. Ensin eletään vaihteleva nuoruus, sitten sitoudutaan lasten teon ajaksi, kunnes lasten vähän kasvettua erotaan ja pariudutaan uudestaan - joskus montakin kertaa.

Eihän tällaisessa mallissa sinänsä mitään kummallista ole. Sehän lienee ihmisluonnon mukainen. Mutta miksi sitten vaalia uskollisuuden ja pysyvän rakkauden ideaa, jos jo lähtökohtaisesti epäilee suhteen kestävyyttä.

 

[Beo]

On hyvä olla realisti, mutta ennustan tuolle liitolle loppua. Kun alussa ollaan erillään ja eletään omaa elämää ja taloutta, niin liittoon ei pääse rakentumaan me-subjektia eikä syvää henkistä luottamusta. Lopulta jäljelle jää pelkkä tottumus, jolloin edessä on ero.

Taloudellisesti ratkaisu on viisas, mutta riskien minimoinnin ja rakkauden saa sidottua samaan pakettiin vain harvoin. Rakkaus kun on viime kädessä suurta ellei suorastaan järjetöntä luottamista.

No, voihan asiaa noinkin ajatella... Elämme kuitenkin vuotta 2008, ja nykyään valtaosassa parisuhteita molemmat käyvät ansiotöissä ja pitävät siinä mielessä "omaa taloutta", vaikka elämän perusmenot valtaosalle pariskuntia yhteisiä ovatkin. Rakkautta ja taloutta ei pidä mielestäni sotkea yhteen, eikä varsinkaan niin, että vaimentaa kaiken järjen äänen raha-asioissa rakkauden kustannuksella. Rakkaus on suurta luottamista, kyllä, mutta järjetön luottamus on ainoastaan henkilön omaa typeryyttä, oli kyseessä sitten rakkaus- tai mikä tahansa muu ihmissuhde.

Kun ostimme silloisen avomieheni kanssa yhteisen asunnon, tilanteemme oli taloudellisesti samantyyppinen kuin aloittajalla. Minulla oli siis pesämuna, ja miehelläni ei. Ratkaisimme asian siten, että omistusosuuksissa huomioitiin tuo minun sijoittamani osuus hyväkseni, ja tarvittava lainasumma otettiin yhteisiin nimiin. Sittemmin olemme avioituneet ja avioehdossa tuo oma omistusosuuteni on poissuljettu mieheltäni eron sattuessa.

Molemmilla on tulot vuosien aikana vaihdelleet kumpaankin suuntaan vuorotellen, mutta aina on lainaa lyhennetty samalla summalla. Itse en suostuisi siihen, että jompi kumpi lyhentäisi enemmän yhteisissä nimissä olevaa lainaa. Jos tulot olisivat hyvin epäsuhtaiset, niin tasaisin eroja arjen kulutuksessa (esim. ruoka-, kodinhoito- ym.kulut), en lainanlyhennyksissä.

Vaikka valtaosa pariskunnista onkin yhdessä rakkaudesta, niin koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen vuoksi on mielestäni järkevää varautua myös siihen ei-niin-ruusuinen-tulevaisuus vaihtoehtoon. Tämä ei ole mielestäni merkki luottamuspulasta tai kyynisyydestä, vaan osoitus järjenkäytöstä.

Aloittajalle suosittelen joko tekemään samoin kuin itse, eli huomioimaan omistusosuudet asuntoon sijoitetun rahan mukaan, ja ottamaan yhteisen lainan, jota lyhennätte saman suuruisilla summilla keskenänne. Toinen vaihtoehto on, että otatte kokonaan erilliset lainat, jolloin myös teette kauppakirjaan ja osakkeisiin merkinnät omistusosuuksista. Jälkimmäinen vaihtoehto voi tosin käytännössä olla mahdoton tapauksessanne, koska miehelläsi ei ole omaisuutta ja hän on opiskelija (pankki ei myönnä lainaa).

 

[Beo]

Koskaan ei voi tietää, mihin elämä heittelee, joten järkevää on suunnitella ja vaikuttaa siihen siinä määrin kuin se on mahdollista.

Jos ei uskalla heittäytyä toisen varaan, ei suhteeseen koskaan muodostu meitä. Toki tällainenkin kahden itsenäisen ihmisen suhde voi toimia, mutta aavistelen kuitenkin, että usein tällainen suhde loppuu kyllästymiseen ja uusien virikkeiden hakuun.

Mielestäni sinulla on kyllä todella erikoisia näkemyksiä parisuhteista, anteeksi nyt vain! Oletko ajatellut, että "toiseen varaan voi heittäytyä" muullakin tavalla kuin taloudellisesti??? Rahatalouden organisoiminen on vain yksi osa parisuhteen dynamiikkaa. Ja omassa parisuhteessani ainakin "me-henki" on syntynyt ja pysynyt yllä ihan muiden elementtien kuin toisen pankkitilin käyttöoikeuksien kautta! Omituinen ajatus jo lähtökohtaisesti, että kollektiivinen rahatalous olisi jotenkin yhteisyyden synnyn edellytys.

Oletko muuten ajatellut asiaa niin päin, että myös taloudellisesti heikommassa asemassa oleva voi olla a) niin järkevä ja b) rakastaa puolisoaan niin paljon, että haluaa minimoida mahdolliset tulevaisuuden ongelmat esimerkiksi allekirjoittamalla avioehdon? Kohdat a ja b eivät siis ole toisiaan poissulkevia vaan päällekkäisiä.

 

[Veljmies]

"Mielestäni sinulla on kyllä todella erikoisia näkemyksiä parisuhteista, anteeksi nyt vain! Oletko ajatellut, että "toiseen varaan voi heittäytyä" muullakin tavalla kuin taloudellisesti?"

Voi tietenkin, mutta joka tapauksessa tällaiset ratkaisut kertovat siitä, ettei suhteeseen luoteta ja ettei elämää haluta kokonaisuudessaan jakaa toisen kanssa, vaan kysymyksessä on symbioottinen kämppäkaveruus, jonka taustalla vaikuttaa hyötyajattelu. Pysyvä avioliitto ja parisuhde ovat kulttuurisesti kuolleita. Niiden tilalle on tullut oman voiton maksimointi.

Eikö aloittajan tapauksessakin kannattaisi rehellisesti myöntää, että kumppania ja hänen mahdollistamaansa elämäntapaa on tarkoitus käyttää oman mielihyvän rakentamiseen ja unohtaa romanttiset kodinleikkimisideat?

 

[Beo]

"
Eikö aloittajan tapauksessakin kannattaisi rehellisesti myöntää, että kumppania ja hänen mahdollistamaansa elämäntapaa on tarkoitus käyttää oman mielihyvän rakentamiseen ja unohtaa romanttiset kodinleikkimisideat?

Nyt kyllä vähän logiikka ontuu... Eikös aloittajan tapauksessa tilanne ole juuri päinvastainen?? Aloittajahan on taloudellisesti se vahvempi, joten aloittajan puoliso on tässä juuri se, joka olisi sinun teorian mukaan kiipijä ja hyötyjä suhteessa... Muuten: sinä Veljmies olet ainoa, joka on sekoittanut tähän ketjuun puheet "romanttisista kodinleikkimisideoista". Me muut puhumme täällä kahden aikuisen ihmisen parisuhteesta... ( : Ette olisi nyt jollain sukupuolipoliittisella kostoretkellä viesteinesi...

 

[Veljmies]

"Nyt kyllä vähän logiikka ontuu..."

Ei onnu logiikka, ei. Jos haluaa elää yksin, niin silloin kannattaa elää yksin. Tällöin saa kaikki yksin elämisen vapaudet ja mahdollisuudet, joskin myös vastuun. Jos sen sijaan haluaa elää yhdessä, niin silloin kannattaisi todellakin elää yhdessä ilman keinotekoisia sopimuksia, koska hyvin laajalti on havaittavissa, että yhden yksikön parisuhteet ovat kestäviä, kun taas itsenäiset, taloudellisesti hyvin toimeen tulevat ihmiset eroavat herkästi.

Parisuhteen kestävyyden yksi kantava idea on järjetön ja sokea luottaminen. Jos sitä ei ole, on suhteen onnistuminen keski-ikää pitemmälle epätodennäköistä.

 

[wuhuu]

kylläpäs nyt menevät puurot ja vellit ja jauhotkin sekaisin. Tarkoittaako veljmies yhden yksikön parisuhteella kenties yhden tienaavan yksilön ja yhden riippuvaisen yksilön (perinteinen palkansaajamies-kotiäitivaimo) muodostamaa "yksikköä"? Minkä ihmeen takia omistussuhteiden selkeä määrittäminen on jotenkin vastakkaista kestävälle parisuhteelle, tai miksi tässä yritettäisiin jotenkin hyötyä toisesta? Päinvastoinhan ap yrittää olla oikeudenmukainen - kuka laittaa minkäkin summan rahaa, sen myös omistaa. Tulee veljmiehen jutuista väkisinkin mieleen siivelläeläjä, joka on loukkaantunut siitä, että toinen pistääkin rahahanat kiinni eikä usko juttuihin "sokeasta ja järjettömästä luottamuksesta" = jota siis ilmeisesti rahakkaamaan osapuolen tulisi jatkuvasti osoittaa vähemmän omistavaa/tienaavaa osapuolta kohtaan.