V
vinkkejä
Vieras
Lähinnä suuntaan kysymykseni nyt Aurinkokunnalle ja Jukolan emännälle, heillä kun on lapsia enemmänkin. Toki toivon, että muutkin antavat vinkkejä ja kertomat omia keinojaan
:hug:
Eli meillä on nyt uusi vauva perheessä ja itse siis olen nyt äitiyslomalla työstäni. Mielestäni en ole mikään "peukalo keskellä kämmentä" tyyppi, olen mielestäni ihan ahkera ja reipas ihminen
Tykkään pitää kodin puhtaana ja tehdä ruokaa ym. Nyt vain tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä mitenkään \|O
Meillä on kuusi lasta, kolme koululaista ja sitten nämä pienemmät kotona olijat, 4v, 2v4kk ja 1kk ikäinen vauva.
Miten te muut organisoitte arkenne? Teettekö lounaan jo edellisenä päivänä melkein valmiiksi, vai käytättekö eineksiä? Kello on kohta 11 ja meillä ruoka vasta uunissa :/ Ulos ei olla vielä ehditty, onneksi mies piipahti kotona (on sellainen työ, että voi tulla kesken päivänkin) ja lähti käymään rautakaupassa ja muilla asioilla kahden lapsen kanssa. Vauva nukkuu sitterissä, kun ajatus oli ehtiä rattailla ulkoilemaan... Eipä ehdittykään...
Syöttekö samaa ruokaa lounaalla ja päivällisellä, vai teettekö aina uuden ruoan illaksi? Entäpä ulkoilujutut, käyttekö aina puistoissa tai metsässä ulkoilemassa ja miten hoidatte ulkoilun, jos ruokaakin pitäisi laittaa? Ja siinä sivussa tietysti levittää pyykit, pedata sängyt, imuroidakin vähän... Ja sitten painaa vielä päiväunet osalla lapsista päälle!
Meillä lapset kyllä auttavat paljon, lelujen keräämisessä, omien huoneiden siivouksessa, vievät puhtaat pyykkinsä kaappeihinsa jne. Siis isommat, pienten lasten hommat hoitelen minä. Mies auttaa myös kotona olleessaan paljon, mutta ongelma onkin, että hän on aika paljon töissä. Hänellä on monta rautaa tulessa, luonnekin on sellainen, että ei oikein kotona osaa lepäillä. En kuitenkaan koe, että raadan täällä yksikseni niska limassa. Lähinnä vain tuntuu, että käsiä saisi olla vielä muutama lisää, samoin ehkä sellainen kuusi tuntia lisää tähän aamupäivään!
En kaipaisi niinkään saarnaa ja huutelua siitä, miksi olemme näin monta lasta halunneet. Se on mielestäni ihan toisen aiheen pino
Mutta vinkkejä tämän arjen rytmittämiseen, miten te, joilla on useampi eri ikäinen lapsi, olette hoitaneet kaiken? Onko teillä ruokalista jota noudattatte, vai teettekö aina ex-tempore jotain mitä kaapista löytyy?
4v ei meillä enää oikein nukkuisi päiväunia, ihan satunnaisesti vain. 2v4kk nukkuu kyllä ja vauva tietenkin on vielä ihan omassa rytmissään. Nuo päiväunetkin vaikuttavat aika rajusti aikatauluun.
Olisin hyvin kiitollinen hyvistä vinkeistä mitä kannattaisi ottaa oman arjen suunnitteluun mukaan! Kertokaa kaikki omia selviytymiskeinoja ja vinkkejä, millä saatte arkenne pyörimään sujuvasti, niin, että kaikkien tarpeet tulee tyydytettyä?! Tai ainakin lasten tarpeet, äiti taitaa tässä nyt jäädä vähän vähemmälle huomiolle
Kiitos, jos viitsitte kommentoida asiallisesti
:hug: :flower: