autatteko mua jäsentämään ajatuksiani ja vetämään herneen pois nenästäni? *päiväkotiasiaa*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
Huoh. Enpä tiedä mistä aloittaisin. Selostuksesta tulee pitkä, varoitan jo etukäteen.

Tässä taustaa: mulla on atopiaan taipuva iho, miehellä on allergioita. Aika killeri yhdistelmä tehdä lapsia, mutta kaksi atoopikko-allergia-astmapoikaa ollaan silti tähän maailmaan saatettu. Isommalla tehtiin pienenä allergiatestit ja ruoka-allergioita ei ollut muita kuin herne ja hasselpähkinä. Aikaa myöden atooppinen iho on pysynyt hyvänä, astmapiippu heitetty narikkaan ja ainoa kiusa on joka kesäinen siitepölyallergia, joka laittaa silmät kirvelemään ja nenän vuotamaan.

Nuoremmalla on astma ollut paljon lievempi, mutta taas atooppinen iho pahempi. Ollaan koitettu ihan kaikkea sen kanssa. Rajoitettu tiettyjä ruoka-aineita ja vaihdeltu niitä, valeltu suolavedellä, rasvattu miljoonilla apteekin rasvoilla, kokeiltu kookosöljy, aloe vera, syöty omegaa, maitohappoja, d-vitskua, mustaherukkaöljyä, käytetty vain puuvillavaatteita... lista on pitkä...ja hyödytön. Mikään ei ole auttanut, talvella iho oli huonona ja nyt uudestaan taas kun on tullut siitepölyä.

Helmikuussa mies vei pojan lääkäriin ja sieltä määrättiin jälleen uutta rasvaa. Ei kuulemma ole kovinkaan paha ihottuma.

Ja sitten faktaa atopiasta: se on usein periytyvää ja etenkin äidin atooppinen iho periytyy myös lapsille. Atooppinen iho on sairaus, jota esim. allergiat saattaa pahentaa. Todellakin saattaa, sillä on myös todettu että vaikka välttäisi ruoka-aineita joille on allerginen, ei poista atopiaa kuitenkaan. Toki moni on saanut tietyllä ruokavaliolla myös positiivisia tuloksia, mutta kerran atooppinen iho, aina atooppinen iho. Vaikka iho olisi ollut vuosia kunnossa, niin sen saattaa laukaista taas esim.stressi tms.

No. Poika aloitti about kuukausi sitten hoidon. Hänellä oli alkuun kohtalaisessa kunnossa iho. Pari viikkoa sitten iho meni huonommaksi. Samaan aikaan molemmat pojista alkoivat oireilla allergisesti. Nuoremman iho siis selkeästi reagoi pakkasen lisäksi myös siitepölyyn, kuten on ihan tyypillistä atoopikoille.

En lähtenyt heti läträämään kortisonivoiteilla, sillä olen aika lääkevastainen ja suosin luonnonmukaisia hoitoja. Koitin siis ensi alkuun kookosöljyllä hoitaa poikaa. No, eipä tuo auttanut, itse asiassa pahensi ihoa. Silloin tuli päiväkodista palautetta että poika raapii koko ajan itseään. Kerroin että ollaan koitettu hoitaa ihoa, mutta että pakko varmaan alkaa taas käyttämään kortisonivoidetta.

Tällä viikolla iho onkin sitten, kiitos kortisonin, ollut vähän parempi. Ei hyvä vieläkään, mutta poika ei enää raavi jatkuvasti itseään. Mutta silmät reppanalla kutisee, kuten isommallakin. Olen alkanut kuivattamaan pyykit vallan sisällä, pojat käy iltaisin pesulla ennen nukkumaanmenoa (huuhtelevat siitepölyt iholta) ja viimeiseksi laitan molemmille silmätippoja. Aamulla laitetaan myös silmätipat, mutta pienemmälle en saanut apteekista allergialääkettä (ei saa alle 6-vuotiaat käyttää, poika täyttää ens kuussa 3). Isompi saa myös allergialääkkeen. Näistä kaikista toimenpiteistä huolimatta molempien silmät kutisee ja punoittaa.

Toissapäivänä olin viemässä nuorempaa päiväkotiin kun yksi hoitajista tuli luokseni. Hän alkoi tenttaamaan että olemmeko selvittäneet mistä atooppinen iho johtuu. Olin aivan hölmistynyt ja ärsyyntynytkin, sillä faktat tietäen kysymys oli typerä. Hän kyseli ollaanko tehty pojalle allergiatestit. Ei olla, sillä se oli yhtä helvettiä aikoinaan isommalle pojalle ja sieltä tuli selvä vastaus: siitepöly/heinäallergia. Ei siis mitään yllätyksiä ja tiesin jo ennaltaan että pienemmällä on sama juttu. Hoitaja keskusteli ihan asiallisesti, mutta mielestäni sangen syyllistävään sävyyn. Hän myös painotti että pikkuiseni hieroo koko ajan silmiä kun kutittaa. Totesin että kyllähän minä sen tiedän ja että silmätippoja annetaan, mutta ne ei tunnu auttavan. Puhuttiin varmaan puolisen tuntia ja pakko tunnustaa että loukkaannuin. Mielestäni hoitaja antoi ymmärtää että me vanhemmat ollaan laistettu lapsemme hoito ja että ollaan välinpitämättömiä allergioiden ja ihon kanssa.

Työmatkalla soitin miehelle ja harmittelin tilannetta. Yhdessä sovittiin että tilaan uuden ajan lääkärille. Päätin tehdä sen terveyskeskuksen kautta jotta saisin sieltä lähetteen lisätutkimuksiin. Soitin ja varasin ajan, sain sen 22. päivälle. Illalla kävin vielä netistä selvittämässä lisää atooppisesta ihosta ja sen hoidosta. Ilmoitin muille ruoka-aineet,jotka laitetaan jatkossa pannaan.

Tänään vein pojan tyytyväisenä hoitoon. Mietin että antaa olla koko jutun, ehkä olen vain herkkänahkainen. Ja että nythän asia hoituu kun mennään jälleen lääkäriin ja samaan aikaan koitetaan jälleen uusia hoitomuotoja kotona.

Muutaman tunnin päästä mieheni soitti. Päiväkodista oltiin soitettu ja käsketty hakemaan kuopus pois hoidosta. Miehelle tuo samainen hoitaja oli selittänyt että poika ei todellakaan ole siinä kunnossa että voisi olla hoidossa. Mitään muuta tosin ei ollut kuin ne allergiset silmät ja vähän vuotava nenä (tyypillinen allergiaoire). Oli kuulemma siitä tukkoisesta nenästäkin kovin huolissaan jne.jne. Mies varmaan jätti puolet kertomattakin, mutta siis pointti oli siinä että hoitajan mielestä allerginen lapsi ei ole siinä kunnossa että voisi olla hoidossa.

Vetäisin herneen syvälle nenääni ja tilasin samantien Pulssista lääkäriajan. Saimme sen iltapäivälle ja lääkäri totesi atooppisen ihon. Tehtiin myös allergiatestit ja poika on, kuten tiesimmekin, heinille allerginen. Saatiin resepti silmätippohin (tismalleen samat tipat joita ollaan käytetty) ja allergialääke, jota ei uskallettu ostaa kuin ei suositeltu alle 6-vuotiaille. No, nyt sitten ostin sitäkin. Lääkäri totesi että heinäallergia saattaa kiusata elokuulle asti, mutta sitten helpottaa.

No nyt mun pitäis viedä tuo poika hoitoon huomenna. Hän tosiaan on täysin kunnossa, paitsi että allergia kiusaa. Mun, eikä liioin miehenikään, pomo ei ymmärtäisi jos ilmoittaisimme olevamme saikulla pojan kanssa elokuun alkuun heinäallergian takia. Mutta miten ihmeessä saadaan nyt viesti hoitajille? Siis onko mulla syystä herne nenässä, vai onko tosiaan allergia syy olla pois hoidosta? Ollaanko me todella välinpitämättömiä ja julmia kun ollaan viety lapsi hoitoon? Ja mitä ihmettä sanon tuolle hoitajalle? Me ollaan tosiaan vasta 3 viikkoa oltu tuolla ja jo nyt ollaan silmätikkuina. Enkä todellakaan haluaisi lähteä riitelemään, mutta toisaalta tunnen sangen kohtuuttomiksi nuo syyttelyt.

Mitä olet mieltä, siis sinä joka ehkä jaksoit lukea vuodatukseni loppuun :ashamed:
 
Viet lapsen hoitoon. Laita mukaan silmätipat, että voivat päivän mittaan niitä laittaa. Jos allergian takia pitäisi olla kotona, olisi päiviä vähän turhan paljon..
Ole yhteydessä pvkodin johtajaan.
 
  • Tykkää
Reactions: emppu75
No olipas aika kurjaa suhtautumista pk:ssa :(
Meillä myös esikoinen on siitepölyallerginen ja 4-vuotiaalla on suht vaikea atooppinen iho, niin sinänsä tuttuja asioita. Eikähän niihin aina vaan lääkkeet auta.
Varmasti olette parhaanne tehneet ja vähän tyhmästi hoitaja sanonut :hug:
 
No ei herranjestas sentään... Kyllä nyt on hieman virkaintonen tai muu intonen sen hoitsu... Kuvitteleeko se tosiaan et poika olis koko pahimman allergiajakson poissa hoidosta |O Miusta siulla on ihan syystä se herne siellä nenässä...
 
Laita tuo kookosöljy roskiin, ja ala laittaa joka ilta Novalan-rasvaa. Atooppinen iho täytyy hoitaa joka päivä, muuten seuraa noita pahenemisvaiheita. Ootko hoitanu joka päivä? Välillä tulee olo, että heittää rasvat nurkkaan, mutta ihosta huomaa hyvin pian, että olis kannattanut se iltarasvaus tehdä joka päivä.
 
Tökeröä toimintaa hoitajalta. Asioista voi puhua niin monella tavalla. Pyytäisin hoitajaa henk. Koht. Juttelemaan ja selittäisin, ettei allergia ole sairaus. Mutta muista asiallinen tapa jutella asiasta!
 
No huh.
Eiköhän aika moni olisi tuossa tilanteessa mielensä pahoittanut ja mun mielestä on melkoisen tökeröä alkaa soitella vanhemmille että lapsi ei ole "päiväkotikunnossa", eikö hoitaja(t) todellakaan erota mikä on allergiaa ja mikä ei? Okei, mulla ei ole allergisia lapsia mutta uskoisin silti erottavani räkätaudin ja allergisen nuhan toisistaan.

Poika hoitoon vaan ja jos viitsit, niin voithan mainita lääkärikäynnistänne..;)
 
Laita tuo kookosöljy roskiin, ja ala laittaa joka ilta Novalan-rasvaa. Atooppinen iho täytyy hoitaa joka päivä, muuten seuraa noita pahenemisvaiheita. Ootko hoitanu joka päivä? Välillä tulee olo, että heittää rasvat nurkkaan, mutta ihosta huomaa hyvin pian, että olis kannattanut se iltarasvaus tehdä joka päivä.


Kyllä mä aika pian siitä kookosöljystä luovuinkin kun se tosiaan valitettavasti pahensi ihon tilaa. Nyt olen käyttänyt, aamuin illoin, sitä ekaa lääkärin määräämää rasvaa. En muista mitä, mutta ei tuota Novalania. Sitäkin on käytetty ilman tuntuvaa hyötyä. Rasvaus ei siis auta, ainoastaan kortisonivoide. Rasvaan toki silti, mutta tosiaan hyödytöntä paranemisen kannalta. Mutta eipähän ole mennyt enää huonommaksikaan.
 
ilmoitat coolisti, että kaikki käytössä olevat toimenpiteet allergian hoitamiseksi on suoritettu ja status on tämä. Eihän poika edes kaipaa erityishoitoa hoitopäivän aikana. Atooppinen iho ei ole mikään uusi ilmiö: mun pk-kaverilla oli muinoin talvisin tuskin nahkaa käsissääm. Eikä lähetetty kesken päivän kotiin 1970-luvun lopulla. Olet aiheesta näreissäsi - ja voiko teidän poika tosiaan olla ainoa atoopikko koko pk:ssa? Ongelmahan on yleinen kuin mikä...
 
Tökeröä toimintaa hoitajalta. Asioista voi puhua niin monella tavalla. Pyytäisin hoitajaa henk. Koht. Juttelemaan ja selittäisin, ettei allergia ole sairaus. Mutta muista asiallinen tapa jutella asiasta!

Joo, sen takia mä pyysinkin että kiskaistaan kimpassa herne pois mun nenästäni :D. Kun en siis todellakaan haluaisi alkaa tappelemaan, mutta tällä hetkellä olen jotenkin niin loukkaantunut. Ajattelin että jos pystyn järkeilemään fiksusti tän jutun nyt illan aikana, niin aamulla on pahin kiukku laantunut ja pystyn käyttäytymään asiallisesti.
 
Mulla olisi palkokasvi niin syvällä happiröörissä, että olisin ollut suorilta jo päiväkodin johtajaan yhteydessä sen jälkeen, kun lapsi olisi hoitotädin käskystä haettu kotiin.

Sieltä lääkäriasemalta olisin myös kysynyt (mahdoitko saadakin?) jonkinlaisen virallisen todistuksen siitä, että lapsessa ei ole mitään sellaista vikaa, jonka pitäisi päivähoito estää.
 
Mulla olisi palkokasvi niin syvällä happiröörissä, että olisin ollut suorilta jo päiväkodin johtajaan yhteydessä sen jälkeen, kun lapsi olisi hoitotädin käskystä haettu kotiin.

Sieltä lääkäriasemalta olisin myös kysynyt (mahdoitko saadakin?) jonkinlaisen virallisen todistuksen siitä, että lapsessa ei ole mitään sellaista vikaa, jonka pitäisi päivähoito estää.

Pentele kun en ymmärtänyt pyytää. En silti, vaikka lääkäri välitti terveiset päiväkodille kokeesta, jossa oli ryhmälle muna-allergisia atoopikkoja annettu puolelle munia ja puolet oli poistanut ruokavaliostaan. Nuo, jotka olivat poistaneet munan ravinnostaan, olivat edelleen atoopikkoja. Iho oli ollut n.10% paremmassa kunnossa kuin heillä jotka allergisina olivat silti syöneet munia.

Mutta joo, en tosiaan ymmärtänyt pyytää todistusta. 200 euron kuolema tuo reissu oli, joten eipä taida olla varaa käydä erikseen pyytämässä todistusta ;). Toivottavasti pystyn keskustelemaan asiallisesti hoitajan kanssa ja päästään yhteisymmärrykseen pojan kunnosta.
 
[QUOTE="joo";23947748]Parempi olis pitää ihon peruskunto sopivana (eli löytää toimiva perusrasva) koska kortisoni ohentaa ihoa.[/QUOTE]


Tiedän, enkä todellakaan käytä mielelläni tuota kortisonia. Sitä on kuitenkin kuuriluontoisesti pakko laittaa, sillä iho ei muutu paremmaksi ilman. Tai ainakaan vielä ei ole tullut vastaan sellaista rasvaa joka olisi auttanut. Sitten, kun kortisoni on purrut pahimmat pois, iho pysyy siedettävässä kunnossa pelkällä rasvalla.
 
[QUOTE="joo";23947748]Parempi olis pitää ihon peruskunto sopivana (eli löytää toimiva perusrasva) koska kortisoni ohentaa ihoa.[/QUOTE]

siis ihan turhia täällä nää ohjeet novalaneista ja kortisoneista, eiköhän ap atoopikkona ja atoopikon äitinä tiedä nämä, just lääkärissäkin käynyt ja hoito-ohjeet saanut. Ketjussa on kysymys ihan muista asioista.

Ja ap, lapsi päikkyyn ja ihan aiheesta voit sanoa. Tosin pk:n henk.kunta ei vielä teitä tunne, ovat ehkä lapsesta huolissaan ja halusivat että tutkitaan. Eivät asiaa fiksusti hoitaneet ja olet aiheesta loukkaantunut, mutta laske sataan. Varmasti ajattelivat kuitenkin lapsesi parasta.
 
Tosi kurjaa. Meillä myös allergiaa, astmaa ja atooppinen iho. Muutaman kerran olen joutunut hoitopaikassa kertomaan, että oikeasti rasvataan ja oikeasti käydään lääkärissä. Kerran sain pitkän pätkän tietoa ruoka-aineallergioista, ja ettei ristiinreagoivia ruokia saa syödä samaan aikaan. En jaksanut jatkaa keskustelua. Pari kertaa pojalla on ollut sinnikästä ihottumaa silmien alla ja siitä hoitajat eivät tykänneet yhtään. Mutta eipä silmien alle kannata kortisoniakaan laitaa vain siksi, että ihottuma ei näytä kivalta. Astma ja siitepölyajat ovat olleet hankalia milloin mistäkin syystä.
 
Veisin lapsen hoitoon ja tälle samaiselle hoitajalle tyrkkäisin lääk.lausunnon käteen ja jos mutinoita tulisi pyytäisin väittelemään asiasta kyseisen lääkärin kanssa. Myös pyytäisin hoitajalta sellaisen lausunnon jolla olisi mahdollista saada palkallista poissaoloa omista töistä syyskuun loppuun asti että voi olla lapsen kanssa kotona, jos ei ole kerta päiväkoti kuntoinen.
Kieltämättä ihmetyttää millä oikeudella jotkut päiväk.hoitajat saavat puuttua toisten asioihin ja varsinkin epäasiallisesti, muita hoitoalalla työskenteleviä kuitenkin määrää tietyt säädökset ja perus käytöstavat. Ei potilaiden omaisille mennä laukomaan ns.omia totuuksia, sillätyöhön kuuluu ammatillisuus, niinkuin pitäisi kuulua lastenhoitajillekin.
 
Pentele kun en ymmärtänyt pyytää. En silti, vaikka lääkäri välitti terveiset päiväkodille kokeesta, jossa oli ryhmälle muna-allergisia atoopikkoja annettu puolelle munia ja puolet oli poistanut ruokavaliostaan. Nuo, jotka olivat poistaneet munan ravinnostaan, olivat edelleen atoopikkoja. Iho oli ollut n.10% paremmassa kunnossa kuin heillä jotka allergisina olivat silti syöneet munia.

Mutta joo, en tosiaan ymmärtänyt pyytää todistusta. 200 euron kuolema tuo reissu oli, joten eipä taida olla varaa käydä erikseen pyytämässä todistusta ;). Toivottavasti pystyn keskustelemaan asiallisesti hoitajan kanssa ja päästään yhteisymmärrykseen pojan kunnosta.

Jos ei tädillä mene nätisti puhumalla perille (mikä on mahdollista, jos ei mennyt aikaisemminkaan), niin soittaisin ehkä vielä sinne lääkäriasemalle. 200 euron riistohinnalla luulisi, että jonkun lausunnon voisi saada vaikka jälkikäteenkin, kai se lääkäri johonkin on ne asiat joka tapauksessa kirjannut...
Tai jos ne siitä sitten sen jonkun pari kymppiä nyhtää lisää, niin ei kai se tuossa enää hirveästi tunnu.

Ja ottaisin myös yhteyttä siihen pk:n johtajaan, jospa sille tädille sitten menisi jakeluun, että hänen diagnosoitavissaan ei tässä tapauksessa ole se, onko lapsi päiväkotikuosissa.
Siinä varmaan myös selviäisi, että mikäli jostain syystä pk:n johtajallakin on vaikeuksia ymmärtää ettei ko. allergia/atopia ole este päivähoidolle, niin mahdollsiuuksien mukaan veisin asiaa eteenpäin ja/tai miettisin hoitopaikan vaihtamista.
 
[QUOTE="joo";23947748]Parempi olis pitää ihon peruskunto sopivana (eli löytää toimiva perusrasva) koska kortisoni ohentaa ihoa.[/QUOTE]

Näin ja sitä kortisoniakin kannattaa käyttää kuureina aina välillä, että saa sen pahaksi menneen ihon kuntoon. Kuurin jälkeen sitten kunnon rasvaukset, vaikka tuntuisi, että on kunnossa ja tekisi mieli luistaa rasvauksista. Perusvoiteitakin kannattaa vaihdella aika ajoin.
 
Mutta joo, en tosiaan ymmärtänyt pyytää todistusta. 200 euron kuolema tuo reissu oli, joten eipä taida olla varaa käydä erikseen pyytämässä todistusta ;). Toivottavasti pystyn keskustelemaan asiallisesti hoitajan kanssa ja päästään yhteisymmärrykseen pojan kunnosta.

Pyydä kopio lääkärin kirjoittamasta tekstistä. Voit halutessasi näyttää sen päiväkodilla.
 
Käytättekö mitään allergialääkettä? Itsellä oli pahoja oireita ja kärsimistä lapsena siitepölyallergian ja atooppisen ihon kutinan kanssa, mutta siihen tuli helpotus, kun sain ihotautilääkäriltä antihistamiineja. Kyseinen lääke oli Benadryl, joka vaikuttaa hyvin nopeasti (voi ottaa vaan tarvittaessakin) ja toimii hyvin. Sitä voisi kysyä, että käytetäänkö sitä nykyisin lapsilla (pakkauselosteessa mainittu nykyisin vain yli 12-vuotiaat, saa käsikauppalääkkeenä). Muitakin on tietysti olemassa.
 

Yhteistyössä