auttakaa mua pääsemään tästä jo lähes pakkomielteestä eroon!

[sarka]

Mun pitää opetella pois halusta viettää miehen kanssa aikaa. haluan sitä ihan liikaa, ja yritän liikaa.
Kun me ei koskaan tehdä mitään kivaa tai mukavaa yhdessä vaikka olisi mahdollisuuksiakin. Mies ei sitä koe samalla lailla tärkeäksi kuin minä.

On mulla omiakin menoja, mutta ei ne poista halua olla yhdessä.
Tää menee liian pitkälle, kun mua alkaa ärsyttää jo se, kun mies puhuu vaikka kaverin luo menosta. Tottakai olen sitä mieltä, että saa olla, ja pitääkin kavereita ja omiakin menoja. Eniten vain ärsyttää se, että kun haluaisin olla yhdessä, ja mies tietää sen, niin mieluummin tekee jotain hauskaa kaverin kanssa.

Ja periaatteessa olen sitä mieltä, ettei toisen ärsyyntymisen pidä molempien iltaa pilata, ja kummankin olla kotona. Mutta jos mies huomaa harmini, jättää usein menemättä. Silloin sitten touhua omiaan ja menee aikaisin nukkumaan.

 

["Ninni"]

Tunnistan viestistäsi itseni, nuorempana tosin. Olen rauhoittunut nyt vähän tuon asian kanssa. Voisiko olla niin että pelkäät yksinoloa, tai jokin siinä ahdistaa sinua? Tulevatko ahdistavat ajatukset mieleesi ollessasi yksin? Onko sinulla ollut kovin vaikea tai turvaton lapsuus? Minun kohdallani kyse oli luultavasti siitä. Halusin kovasti että nuoruuden poikaystäväni viettäisivät kanssani lähes kaiken aikansa, ja koitin aina vaan olla "kivampi" jotta he tekisivät niin, ja petyin aina vaan enemmän kun "seurani ei kelvannut". Nykyään tiedän, että he oikeasti välittivät minusta ja viihtyivät seurassani, mutta ripustautumiseni ahdisti ja tukahdutti heitä ja lopulta suhteet kariutuivat.
Kaikilla pitä olla omia menoja, mutta ei suhteen kustannuksella. Jos miehesi menot ovat kohtuullisia, anna hänen olla kavereidensa kanssa. Muuten hän alkaa mielessään syyttää sinua siitä "ettei saa tavata kavereita eikä käydä missään". En tiedä tilanteestanne tarpeeksi, mutta tutulta kuulostaa, kun itsekin kutsuit tätä käytöstäsi pakkomielteeksi. Ajattele siltä kantilta, että pakkohan hänen on tunteistasi välittää kun kerran jättää menemättä jos sinä pahastut. Tällöin vaan hänelle tulee paha mieli, eikä hän halua seurustella vaan menee aikaisin nukkumaan. Ei kiva. Sinä et mahda itsellesi etkä pahastumisellesi mitään, mutta ei mahda hänkään. Pattitilanne.
En tiedä mikä auttaisi, minua auttoi tämä. Mietin kovasti miksi minua ahdistaa tai harmittaa kun hän lähtee. Kysyin itseltäni:Olenko mustasukkainen? Pelkäänkö? Mitä pelkään? Mitä tapahtuu kun hän lähtee? Miksi tunnen näin? jne. Mietittyäni ja luovuttuani "hylätyn uhrin" roolista uskalsin myöntää itselleni omat tunteeni ja mistä ne johtuivat. Helpotti.
Sitten voi myös ihan käytännöllisesti katsoa suhdetta "ulkopuolisin silmin". Kuka käy missäkin ja kuinka usein? Onko se liikaa, mikä on liikaa, kenen mielestä? Onko siitä puhuttu, vai oletettu että toinen ajattelee samoin? Onko suhde vakava? Onko molemmat sitoutuneita, halutaanko samoja asioita jne.
Puhu hänen kanssaan suoraan, syyllistämättä ja käyttämättä naisellisia draaman keinoja Sitä varmasti kaikki miehet arvostavat kaikkein eniten.
Toivottavasti jostain löydät ratkaisun, vaikka kaikki sanomani olisikin ihan metsässä. Ystävyydellä..

 

[ap]

Mua nyt ahdistaa ja ärsyttää vain ja ainoastaan se, ettei meillä ole yhteistä aikaa, ei yhteistä tekemistä. Se, että mies puhuu toista ja tekee toista.

Mutta kai mun on vaan myönnettävä se tosiasia , ettei parisuhteeseen kuulu mukavaa yhdessä oloa, kuin ehkä jouluna ja juhannuksena, jos silloinkaan.