Auttakaa mua vaikeassa päätöksenteossa.

[vaikean päätöksen edessä]

Tästä voi tulla pitkä ketju, kun on aika tunteita kuohuttava aihe. Ei, minä en tee päätöstäni pelkästään kaksplussan mammojen vaikutuksesta, mutta toivon saavani näkökulmia tähän vaikeaan päätökseeni.

Olen onnellisessa avioliitossa elävä, hieman alle 1-vuotiaan lapsen äiti. Ehkäisystä huolimatta olenkin simsalabim taas raskaana. Minulla ei ole ammattia, tarkoitukseni oli hakea tänä vuonna yliopistoon ja aloittaa opiskelut ensi vuonna. Mies on töissä, muttei vakinaistettu.

En koskaan ole halunnut kuin yhden lapsen, mies taas on hiljaa hyväksynyt päätökseni olla synnyttämättä ja imettämättä kuin yhden lapsen. Hän siis olisi halunnut isomman lapsikatraan, muttei ole painostanut minua päätöksen suhteen. Hän haluaisi tietysti pitää tämän lapsen, mutta sanoi kuitenkin tukevani minua tein sitten minkä päätöksen tahansa.

Menen perjantaina sairaalaan ultraan, sillä juurikin ehkäisyn vuoksi en ole varma, kuinka pitkällä raskaus on. Pääsen halutessani heti tekemään keskeytyksen silloin, jos haluan. Voi myös olla, että raskaus on edennyt yli 12 raskausviikon, jolloin aborttia ei voi edes tehdä. Silloin tietysti synnytän lapsen ja rakastan sitä ihan yhtä paljon kuin rakastan esikoistamme. Tai voi olla, että ultran jälkeen abortti ei ole edes vaihtoehto.

Tällä hetkellä olen täysin neuvoton, en todellakaan tiedä mitä tekisin. Sekä lapsen pitäminen että raskauden keskeytys tuntuvat molemmat yhtä huonoilta vaihtoehdoilta. En tiedä, kuinka jaksaisin kahden pienen lapsen kanssa - ikäeroa lienee tulevan noin puolitoista vuotta - esikoinen on kyllä todella helppo tapaus, mutta silti, kyllä siinä olisi paljon hommaa kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Tietysti ajan myötä se helpottuisi. Taloudellinen tilanne tiukentuisi, mutta pärjäisimme kuitenkin. Ja jos aloittaisin koulun, kun nuorempi lapsi olisi 2-vuotias, valmistuisin (ja todennäköisesti pääsisin myös töihin) kun lapset olisivat vielä aika pieniä (eli kun heihin ei vielä mene rahaa juuri kuin ruoka- ja vaatekulujen verran). Miehen vanhemmat ovat luvanneet ottaa kaikille lapsenlapsilleen lahjaksi sairaskuluvakuutuksen. Mutta oma jaksaminen kahden pienen kanssa huolestuttaa. En ollut varautunut kokemaan uudestaan raskautta, synnytystä ja imetysrumbaa.

En tiedä kykenenkö siltikään aborttiin. Vaikka ensireaktio plussatestiin olikin, että minä en tätä tahdo, teen abortin, en ole kuitenkaan varma, että pystynkö sen kuitenkaan tekemään.

Tuntuu, että pää lahoaa, tein sitten niin tai näin.

 

[vieras]

Älä tee aborttia, kyllä sä selviit...onhan sulla mieskin tukena.

 

[vieras]

Älä tee aborttia, kyllä sä selviit...onhan sulla mieskin tukena.

Tsemppiä...oli päätöksesi mikä tahansa.

 

[vieras]

Kuvittele että makaat vuodepotilaana vanhainkodissa. Mitä hetkiä kaipaat? Mitä tekisit toisin?

Katuisitko enemmän että lykkäsit opiskeluja parilla vuodella vai sitä että jätit toisen lapsen hankkimatta?

 

[krisse]

Itse pidän sikiötäkin pienenä ihmisenä enkä itse pystyisi keskeytykseen. Se on kuitenkin täysin sinun ja miehesi päätös, eikä mulla ole siihen oikeutta puuttua. TOIVOTTAVASTI TÄSTÄ ON OIKEESTI EDES JOTAIN APUA =)

 

[CC]

Mun näppituntuma on se, että harvempi varmaan jälkeenpäin katuu lapsen pitämistä (vaikka se niiden kanssa elo ei aina ruusuilla tanssimista olekaan) mutta abortti saattaisi joskus myöhemmin harmittaa.

 

[hmmm]

kerron vain hyvin lyhyesti omasta kokemuksestani.
itse käytin ehkäisyä, pillereitä ja tulin raskaaksi. tein silloin 6 vkolla päätöksen olla tulematta äidiksi.
tuosta on kymmenen vuotta aikaa.
sain omat kaksi lasta.
kahden lapsen hoito ei ole minulla mitään verrattuna siihen, etten saa yhtä lapsista takaisin.
Summa summarun, itse tein väärän päätöksen päätyessäni aborttiin.

 

[-]

Jos vähänkään mietit ettet ehkä halua aborttia, niin ÄLÄ TEE SITÄ. Epäilen että tulisit sitten katumaan sitä. Kyllä lapsi enemmän antaa kuin ottaa. Ja lapsesikin olisi varmasti iloinen sisaruksesta, myös vanhempana.

 

[Haukkuva Hiiri]

Meillä on ehkä vähän sama tilanne, mutta ei kuitenkaan. Ollaan molemmat opiskelijoita, miehellä todettiin just vaikea masennus ja sain hetki sitten tietää et oon raskaana. Meillä on silleen vähän eri tilanne, et molemmat tahdotaan iso perhe ja mulla oli vauvakuume jo tullut (esikoinen nyt 10kk) mutta vauva ei ollut vielä suunnitelmissa vaan mun piti opiskella eka pari vuotta opintoja pois alta, ainakin.. Toisin kävi, mutta en mä harmittele sitä.

Rankkaa se tulee olemaan, mutta toivon että tän toisen kanssa osaan ottaa rennommin vauva-ajan, niin että en stressaannu itkusta ja nukkumattomuudesta.. Jotenkin näen seuraavan lapsen vauva-ajan niin, että vauva kulkee mukana rintarepussa ja meen esikoisen tahdissa. Eiköhän molemmat lapset siinä opi odottelemaan vuoroansa ja sitä, että äiti kyllä on molempien kanssa.

Sä et kuitenkaan ole lapsen kanssa yksin, sun mies varmastikkin auttaa kun kerran enemmän lapsia haluaa. Ja mieti, parin vaikean vuoden jälkeen lapsista voi olla todella paljon seuraa toisilleen niin, että pääset helpommalla kuin vain yhden lapsen kanssa!

Mä toivon, ettet tee aborttia vaan pidät pienen vauvasi. Päätös on kuitenkin sun ja sun miehes. Mieti tosiaan sitä, kumpaa tulisit katumaan vanhana, sitä että teit abortin vai sitä, että sulla on kaksi lasta..

Voimia päätökseesi :hug:

 

[Tirppis]

Kyllä sinä jaksat kahden lapsen kanssa, kun sinulla on mies, joka on kykenevä lapsia hoitamaan, ja isovanhemmat. Ja vaikka olen aina ollut täysin imetyksen kannalla, niin nyt tuli sellainen tunne, että jos et kerta kaikkiaan kestä toista imetysrumbaa peräjälkeen, niin anna itsellesi mahdollisuus aloittaa pulloruokinta heti, kun siltä tuntuu.

Pikkulapsiaika tulee olemaan teillä työntäyteinen, mutta heti, kun lapset vähän kasvavat, he ovat toisilleen seurana. Yhden lapsen äitinä se olet sinä, joka pelaa, leikkii ja lukee kaiket illat lapselleen. Kahden lapsen äitinä katsot vierestä, kun lapsesi leikkivät keskenään.

Minä olen viiden äiti, ja jos helppoudesta puhutaan, niin helpointa oli kahden lapsen kanssa. Yhä vielä (vanhimmat lapset 15 v tyttö ja 13 v poika) ovat tosi hyviä kavereita ja olivat pikkulapsiajan kuin paita ja peppu. Vasta, kun esikoinen meni kouluun, niin tuli tärkeämpiä kavereita heille kuin oma sisarus.

Kyllä sinä jaksat pari-kolme vuotta, ja sitten helpottaa. Olethan tähänkin asti pärjännyt loistavasti. Ainoan lapsen osa ei ole aina kovin kiva. (kaikki lomamatkat, sukujuhlat, vkonloput aikuisten seurassa.)

 

[tinna]

Meillä oli samanlainen tilanne. Kun sulla on rakastava ja tukeva mies vierelläs, uskon että pärjäätte. Mietin kun tulin raskaaksi toisen kerran (esikoinen oli 5kk), että mitä tehdään. Päätettiin aika vähällä miettimisellä pitää lapsi, enkä ole katunut!

 

[dffd]

Pari vuotta on hyvin pieni aika elämästä. Kyllä sen jaksaa, kun mieskin on tukena. Eikä tarvitse sitten myöhemmin katua. Lapsillakin on kivaa, kun on seuraa toisistaan ja itse pääset sitten myöhemmin helpommalla, kun leikkivät keskenään. Suosittelen siis pitämään lapsen. Vuoden parin viivästys opiskelujen aloittamisessa ei merkitse yhtään mitään.

 

[evita]

Kuvittele että makaat vuodepotilaana vanhainkodissa. Mitä hetkiä kaipaat? Mitä tekisit toisin?

Katuisitko enemmän että lykkäsit opiskeluja parilla vuodella vai sitä että jätit toisen lapsen hankkimatta?

Näinhän se taitaa mennä. =) Kukaan ei edes muista minkä ikäisenä aloitti opiskelut, mutta lasta ei unohda koskaan.

 

[hae keskusteluapua]

Hae keskusteluapua jostain, esim. kriisikeskuksesta tai vastaavasta nyt, älä tee päätöstäsi palstan tai kenenkään muun takia vaan juttele asiasta ammattilaisten kanssa jolloin voit tutkia omia sisimmäisiä ajatuksiasi.

 

[ap]

Kiitos teille kaikille mielipiteistänne ja näkökulmistanne. En päässyt heti vastaamaan, kun tultiin vasta äsken takaisin kotiin.

Hae keskusteluapua jostain, esim. kriisikeskuksesta tai vastaavasta nyt, älä tee päätöstäsi palstan tai kenenkään muun takia vaan juttele asiasta ammattilaisten kanssa jolloin voit tutkia omia sisimmäisiä ajatuksiasi.

Mä olen jutellut pari kertaa perhesuunnitteluneuvolan todella mukavan terveydenhoitajan kanssa. Lisäksi pääsen perjantaina puhumaan sekä hoitajan että lääkärin kanssa, eikä mun ole pakko tehdä vielä perjantaina mitään jos en halua, voin varata uuden ajan ensi viikoksi jos haluan vielä miettiä. Eikä silloinkaan ole pakko.

Mieskin haluaisi toisen lapsen just siksi, että hänestä sisaruksesta on niin suuri ilo lapselle. Miehellä on oman veljensä kanssa todella läheiset välit, omat sisarussuhteeni ovat huomattavasti vaikeammat.

 

[Poolo]

Mielestäni älä missään tapauksessa tee aborttia! Esikoisellenne on rikkaus saada pikkusisarus ja rikastuttaa se uusi vauva vanhempienkin elämää. Taloudellisesti ja muutenkin kyllä sitä aina jotenkin pärjää. Jos nyt teet abortin, melko varmasti jossain vaiheessa kadut sitä ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ite en ole sanan varsinaisessa merkityksessä uskovainen, mutta sanosin, että jos kerran olet raskaana niin näin on sitten tarkoitettu. Kaikella on tarkoituksensa. Lapsille tulee vain vähän ikäeroa; ekan vuoden aikana se on rankkaa, mutta sen jälkeen vain hyvä. Itse toki teet päätöksen, mutta soisin sinun pitävän vauvan. Onnea päätökseen, mikä se sitten onkaan.

 

[mn]

kerron vain hyvin lyhyesti omasta kokemuksestani.
itse käytin ehkäisyä, pillereitä ja tulin raskaaksi. tein silloin 6 vkolla päätöksen olla tulematta äidiksi.
tuosta on kymmenen vuotta aikaa.
sain omat kaksi lasta.
kahden lapsen hoito ei ole minulla mitään verrattuna siihen, etten saa yhtä lapsista takaisin.
Summa summarun, itse tein väärän päätöksen päätyessäni aborttiin.

mulla melkeen sama, mut kadun sitä et abortin tein ja paljon, aikaa tästä on jo 9v!

 

[ap]

Pelkään kauheasti tekeväni väärän päätöksen, pidin lapsen tai en.

Mua pelottaa abortti jo toimenpiteenä, saatika sitten se, että joudun elämään loppuelämäni sen ajatuksen kanssa, että minulla voisi olla toinenkin lapsi. Mua pelottaa myös, että väsyn kahden lapsen kanssa enkä jaksa opiskella. Ja jos en opiskele, en koskaan pääse ''kunnon'' töihin.

Lisäksi mua ahdistaa se, että tiedän miehen sydämen särkyvän jos teen abortin, vaikkei se mulle sitä ikinä myöntäisikään.

 

[vieras]

Luettuani kaiken mitä olet kirjottanut, olisin ehdottomasti sillä kannalla että kuitenkin pitäisit lapsen. Asioilla on tapana järjestyä vaikka kuinka alkuun näyttää toivottomalta. Ja niin kuin joku jo sanoi, enemmän se lapsi antaa kuin ottaa! Ja miehesi kanta ja se että lapsella olisi sisarus joka on rikkaus, vaikuttaisivat varmasti eniten päätökseen jos itse joutuisin sinun tilanteeseesi. Voimia päätökseen!

 

[vieras]

Mieti tarkkaan (niinkuin olet varmasti jo miettinyt) ja tee niinkuin sydän sanoo! Olin raskaana (vahinkoraskaus) pojan ollessa 7kk ja järkytyin todella! Päätin että haluan keskeytyksen vaikka mies oli eri mieltä. En ehtinyt toimia ennekuin raskaus meni kesken Viime marraskuun 11.pvä olisi ollut laskettuaika ja mietin silloin, kuinka saatoin edes ajatella keskeytystä!!!! Mua itkettää jo pelkkä ajatuskin, että nyt minulla voisi olla toinen pieni...
Tee ap niinkuin sydän sanoo!! Kumpaan tahansa päädytkään, teet päätöksen ainakin huolella. Itse en edes ajatellut vauvan pitämistä ennekuin se oli myöhäistä...ja kun oli myöhäistä, huomaisin kuinka surullinen olin ja olen edelleen..

Tsemppiä päätökseen!!!

 

[Poolo]

Pelkään kauheasti tekeväni väärän päätöksen, pidin lapsen tai en.

Mua pelottaa abortti jo toimenpiteenä, saatika sitten se, että joudun elämään loppuelämäni sen ajatuksen kanssa, että minulla voisi olla toinenkin lapsi. Mua pelottaa myös, että väsyn kahden lapsen kanssa enkä jaksa opiskella. Ja jos en opiskele, en koskaan pääse ''kunnon'' töihin.

Lisäksi mua ahdistaa se, että tiedän miehen sydämen särkyvän jos teen abortin, vaikkei se mulle sitä ikinä myöntäisikään.

Tässä on jo monta hyvää syytä pitää lapsi. Opiskella ehtii aina ja aina ehtii myös tekemään "kunnon" töitä. Asiat tärkeysjärjestykseen. Älä tee aborttia. Kunnioita myös miehesi halua pitää lapsi, vaikka loppupeleissä päätöhän on sinun, kun sinun sisälläsi se uusi elämä kasvaa. Miehesi (ja ehkä myös sinä itse itsellesi) voi olla sinulle lopun ikäänsä katkera (vaikkei myöntäisikään) jos nyt teet abortin. Ok, lopetan nyt enkä halua painostaa enempää.

 

[ap]

Pelkään kauheasti tekeväni väärän päätöksen, pidin lapsen tai en.

Mua pelottaa abortti jo toimenpiteenä, saatika sitten se, että joudun elämään loppuelämäni sen ajatuksen kanssa, että minulla voisi olla toinenkin lapsi. Mua pelottaa myös, että väsyn kahden lapsen kanssa enkä jaksa opiskella. Ja jos en opiskele, en koskaan pääse ''kunnon'' töihin.

Lisäksi mua ahdistaa se, että tiedän miehen sydämen särkyvän jos teen abortin, vaikkei se mulle sitä ikinä myöntäisikään.

Tässä on jo monta hyvää syytä pitää lapsi. Opiskella ehtii aina ja aina ehtii myös tekemään "kunnon" töitä. Asiat tärkeysjärjestykseen. Älä tee aborttia. Kunnioita myös miehesi halua pitää lapsi, vaikka loppupeleissä päätöhän on sinun, kun sinun sisälläsi se uusi elämä kasvaa. Miehesi (ja ehkä myös sinä itse itsellesi) voi olla sinulle lopun ikäänsä katkera (vaikkei myöntäisikään) jos nyt teet abortin. Ok, lopetan nyt enkä halua painostaa enempää.

Et sä painosta. Hyvä vaan, että tulee uusia näkökulmia ja mielipiteitä tähän asiaan. Miehen kanssa ollaan jo asiaa vatvottu, ei osata kumpikaan oikein sanoa tähän yhtään enempää. Perhesuunnitteluneuvolan terkkakin sanoi, että olisi hyvä saada keskustella jonkun kanssa, jolla ei ole varsinaista tunnesidettä tähän asiaan, ja ajattelin, että täältä voisi saada sellaista keskusteluapua. Ja olen saanutkin, kiitos siitä kaikille vastanneille.

 

[Buono]

Tulee vaan mieleen, että harva katuu sitä lapsen tekemistä ainakaan tosissaan. Abortin tekijöitä sitävastoin se katumus tuntuu vaivaavan lähes poikkeuksetta.

 

[Poolo]

Ok. Jos ainoat mietittävät asiat ovat ammatin puuttuminen sinulta ja se, ettet ehkä jaksa kahden pienen kanssa, niin voin sanoa, että kyllä sitä aina jotenkin jaksaa. Äideillä on sellanen kumma voima jossain, joka kantaa ihmeellisesti vaikka väsyttäskin. Ja totta kai sitä aina välillä väsyttää. Mutta loppujen lopuksi se aika, kun lapset on pieniä, on tosi lyhyt ihmisen elämässä. Sillon kun väsyttää, otetaan mahdollisuuksien mukaan omaa aikaa ja taas jaksaa. Ajattele, miten paljon lapsille olisi toisistaan seuraa ja mikä rikkaus kun on sisarus. Tuohon ammattihommaan toistan vielä, vaikka lupasin jo poistua tästä ketjusta; muutaman vuoden päästä pääset jo tekemään sillekin asialle jotain. Sehän on jo ihan kohta. Taas -pienen pieni hetki ihmisen elämässä. *meillä on tällä hetkellä 3 alle 5v.; kokemusta on pienten kanssa pyörimisestä...*

 

[hei]

Tietysti en voi tietää, miten vakavasti vaakalaudalla epäilet oman jaksamisesi olevan. Mutta jos teillä on perusasiat kunnossa, niin etköhän selviäisi.

Opinnoista tuskin kannattaa suurta huolta kantaa. Kuten joku tuossa sanoikin -kuka myöhemmin muistaa, aloitettiinko ne opinnot nyt kahta, kolme vuotta aiemmin vai myöhemmin? Ja yliopisto-opiskeluhan onnistuu ihan missä tahdissa vaan ja joskus jopa perheen ohella.

Olen katsellut vierestä, kuinka abortin tehnyt ystävä on ajautunut masennukseen abortin laukaisemana. Hänen jaksamisensa on nyt epäselvää -sen abortin takia. Sitä taitaa joutua kantamaan koko lopun ikänsä mukanaan eikä sekovin helpolta taakalta vaikuta.