V
"vieras"
Vieras
Meille otettiin koira 5 vuotta sitten. Koiran osto oli hyvin suunniteltu juttu. Halusin näyttelykoiran, koska sellainen toiminta kulkee meillä vähän niin kuin suvussa. Selvitimme huolellisesti rotukysymykset jne. Kävimme eri kasvattajien luona ja vihdoin löysin pari kasvattajaa, joiden pentujonoon asetuin. Jono oli pitkä ja olin varautunut noin vuoden jonotukseen. Kun olimme jo odottamassa lisätietoa viidennestä pentueesta tuli kasvattajalta tieto, että pentuja ei tulisikaan, koska emä ei ollut tullut tiineeksi astutuskeikalla. Olin jälleen niin pettynyt, että itkin vain monta päivää, se oli suunnilleen samanlaista kärsimystä kuin mitä olin ei-toivotun lapsettomuuden aikana kokenut. Ja tästä koirastahan nimenomaan piti tulla minun vauva, koska uusi mieheni oli ilmoittanut, ettei hän KOSKAAN halua tulla isäksi.
Mieheni esitteli minulle eräänä iltana erään koiranadoptointi palvelun sivuja. Ulkomailta tuotiin Suomeen koiria vailla kotia. Mieheni mielestä voisimme aivan yhtä hyvin ottaa tuollaisen koiran, koska hänen mielestään koko näyttelypuuha ja rotuasia on täytty hulluutta. Minä olin jo niin epätoivoinen, että ilmoitin mietittyäni, että voidaan koira ottaa sitä kautta. Jo muutaman viikon kuluttua meille tuli 4kk ikäinen koiranpentu, jonka rodusta ei ollut mitään tietoa. Rakastuin häneen ja olinkin todella onnellinen. Mutta kaikki ei ollut hyvin. Koirallamme osoittautui olevan erittäin vaikea eroahdistus. Kävimme läpi monia eri keinoja, jotta eroahdistus saataisiin pois, mutta mikään ei auttanut. Maksimi aika jonka koiramme pärjäsi yksin kaiken työn jälkeen oli 10 minuuttia! Se vaikeuttikin koko elämäämme. Työt piti sopia niin, että kun toinen oli töissä oli toinen kotona. Emme voineet lähteä yhtään mihinkään johon koiraa ei voinut ottaa mukaan - kaikki hoitui koiran ehdoilla.
Ja näin tämä elämä on jatkunut 5 vuotta! Nyt meillä on lapsi ja toinen tulossa. Tunnen, että emme me lasten kanssa voi olla neljän seinän sisällä ja olla menemättä mihinkään aktiviteetteihin, koska koira estää perheen normaalin elämän. Mitenkäs sitten kun pitää lasten kanssa käydä neuvolassa tai lääkärissä? Eihän koiraa voi jättää ulkopuolelle ulvomaan esim. tunniksi, jonka ainakin meidän seudulla tavallinen neuvolakäynti kestää. Kaikki ne henkilöt, jotka niin ovat vakuuttaneet voivansa hoitaa koiraamme eivät oikeasti ole koskaan käytettävissä kun sitä tarvitsisi ja sen ymmärrän ihan hyvin! Kuka nyt haluaisi luokseen edes pariksi tunniksi koiraa joka vouhottaa, läähättää ja on todella stressaantunut kun meidän perhe on poissa? Meidän koira ei hyväksy nimittäin hoitajakseen ketään muuta kuin "oman lauman" eli meidän perheen jäsenet. Vaikka olisi kyse ihan lähisukulaisista, joita usein meillä käy tai joiden luona käymme on koira yhtä stressaantunut aina.
Tänään sitten sanoin miehelleni, että en tiedä miten käytännössä voin hoitaa kahta lasta ja koiraa samaan aikaan. Siitä syntyi kamala riita. Mieheni sanoi, että minä olen ottanut itselleni vastuun koirasta ja se nyt on hoidettava. Ei kuulema ole mitään vaihtoehtoja vaan tällaiset sitoutumiset on hoidettava hautaan asti. Tottakai mielestäni pitää pystyä kantamaan vastuu, mutta mitäs sitten kun tuntuu ja uskaltaa tunnustaa, että nyt eivät omat rahkeet vaan enää riitä?! Mies uhkasi lopulta avioerolla ja että ottaa minulta sekä koiran että meidän ensimmäisen lapsen - saan kuulema jäädä yksin uuden vauvan kanssa. Ja huomioikaa, että koko juttu lähti siitä, että kerroin etten minä pysty hoitamaan tilannetta näillään yksin. En siis edes ehdottanut koiran lopettamista tai koirasta luopumista!! Minä en oikeasti tiedä mitä tässä tilanteessa tuollaisen koiran kanssa pitäisi enää tehdä. Mutta eihän me voida elää koiran ehdoilla kun se tarkoittaa, että kontakti ulkomaailmaan on olematon. En voi lähteä käymään edes kaupassa normaalisti kun koira on otettava mukaan ja se ulvoo ulkopuolella tai autossa ja aina pitää kamalalla stressillä tehdä nopeat ostokset.
Tämä ei ole meidän ainut ongelma, vaan ongelmia suhteessa on ollut jo parin vuoden ajan. Meillä ei ole varaa mihinkään terapiaan, joten asioita ei ole pystytty hoitamaan. Keskustelu meidän välillä ei vaan toimi. Minun mallini riidoissa on puolustautuminen ja hyökkäys ja mieheni yrittää pistää juuri niihin kohtiin, joissa se tekee kaikkein kipeintä. En tahdo, että lapsemme kasvaa tällaisessa ympäristössä. Olen huomattavasti rauhallisempi silloin kun mieheni ei ole kotona. Mietin eroa nyt tosissani, mutta lapsestani minä en luovu - ikinä!
En nyt tiedä ollenkaan mitä tässä pitäisi tehdä. Erota koska koira näyttää olevan tämä absoluuttinen deal breaker?
Mieheni esitteli minulle eräänä iltana erään koiranadoptointi palvelun sivuja. Ulkomailta tuotiin Suomeen koiria vailla kotia. Mieheni mielestä voisimme aivan yhtä hyvin ottaa tuollaisen koiran, koska hänen mielestään koko näyttelypuuha ja rotuasia on täytty hulluutta. Minä olin jo niin epätoivoinen, että ilmoitin mietittyäni, että voidaan koira ottaa sitä kautta. Jo muutaman viikon kuluttua meille tuli 4kk ikäinen koiranpentu, jonka rodusta ei ollut mitään tietoa. Rakastuin häneen ja olinkin todella onnellinen. Mutta kaikki ei ollut hyvin. Koirallamme osoittautui olevan erittäin vaikea eroahdistus. Kävimme läpi monia eri keinoja, jotta eroahdistus saataisiin pois, mutta mikään ei auttanut. Maksimi aika jonka koiramme pärjäsi yksin kaiken työn jälkeen oli 10 minuuttia! Se vaikeuttikin koko elämäämme. Työt piti sopia niin, että kun toinen oli töissä oli toinen kotona. Emme voineet lähteä yhtään mihinkään johon koiraa ei voinut ottaa mukaan - kaikki hoitui koiran ehdoilla.
Ja näin tämä elämä on jatkunut 5 vuotta! Nyt meillä on lapsi ja toinen tulossa. Tunnen, että emme me lasten kanssa voi olla neljän seinän sisällä ja olla menemättä mihinkään aktiviteetteihin, koska koira estää perheen normaalin elämän. Mitenkäs sitten kun pitää lasten kanssa käydä neuvolassa tai lääkärissä? Eihän koiraa voi jättää ulkopuolelle ulvomaan esim. tunniksi, jonka ainakin meidän seudulla tavallinen neuvolakäynti kestää. Kaikki ne henkilöt, jotka niin ovat vakuuttaneet voivansa hoitaa koiraamme eivät oikeasti ole koskaan käytettävissä kun sitä tarvitsisi ja sen ymmärrän ihan hyvin! Kuka nyt haluaisi luokseen edes pariksi tunniksi koiraa joka vouhottaa, läähättää ja on todella stressaantunut kun meidän perhe on poissa? Meidän koira ei hyväksy nimittäin hoitajakseen ketään muuta kuin "oman lauman" eli meidän perheen jäsenet. Vaikka olisi kyse ihan lähisukulaisista, joita usein meillä käy tai joiden luona käymme on koira yhtä stressaantunut aina.
Tänään sitten sanoin miehelleni, että en tiedä miten käytännössä voin hoitaa kahta lasta ja koiraa samaan aikaan. Siitä syntyi kamala riita. Mieheni sanoi, että minä olen ottanut itselleni vastuun koirasta ja se nyt on hoidettava. Ei kuulema ole mitään vaihtoehtoja vaan tällaiset sitoutumiset on hoidettava hautaan asti. Tottakai mielestäni pitää pystyä kantamaan vastuu, mutta mitäs sitten kun tuntuu ja uskaltaa tunnustaa, että nyt eivät omat rahkeet vaan enää riitä?! Mies uhkasi lopulta avioerolla ja että ottaa minulta sekä koiran että meidän ensimmäisen lapsen - saan kuulema jäädä yksin uuden vauvan kanssa. Ja huomioikaa, että koko juttu lähti siitä, että kerroin etten minä pysty hoitamaan tilannetta näillään yksin. En siis edes ehdottanut koiran lopettamista tai koirasta luopumista!! Minä en oikeasti tiedä mitä tässä tilanteessa tuollaisen koiran kanssa pitäisi enää tehdä. Mutta eihän me voida elää koiran ehdoilla kun se tarkoittaa, että kontakti ulkomaailmaan on olematon. En voi lähteä käymään edes kaupassa normaalisti kun koira on otettava mukaan ja se ulvoo ulkopuolella tai autossa ja aina pitää kamalalla stressillä tehdä nopeat ostokset.
Tämä ei ole meidän ainut ongelma, vaan ongelmia suhteessa on ollut jo parin vuoden ajan. Meillä ei ole varaa mihinkään terapiaan, joten asioita ei ole pystytty hoitamaan. Keskustelu meidän välillä ei vaan toimi. Minun mallini riidoissa on puolustautuminen ja hyökkäys ja mieheni yrittää pistää juuri niihin kohtiin, joissa se tekee kaikkein kipeintä. En tahdo, että lapsemme kasvaa tällaisessa ympäristössä. Olen huomattavasti rauhallisempi silloin kun mieheni ei ole kotona. Mietin eroa nyt tosissani, mutta lapsestani minä en luovu - ikinä!
En nyt tiedä ollenkaan mitä tässä pitäisi tehdä. Erota koska koira näyttää olevan tämä absoluuttinen deal breaker?
