Avioero koiran takia? *pitkä tarina*

[pyhä sylvi]

Nyt viet sen rakin piikille ja keksit itselles jotain oikeita ongelmia! Ja mies vaihtoon myös, jos vielä ruikuttaa, eikä laita omia lapsiaan etusijalle.

 

["vieras ap"]

No just. Jos miehelle on niin tärkeää ettei koiraa "kiusata", niin luonnollisestihan HÄNEN pitäisi olla kiinni siinä koirassa 24/7, ei sinun. Oikeastihan asia taitaa olla niin että sekä teillä että koiralla olisi elämä paljon mukavempaa ja helpompaa jos olisitte aloittaneet yksinjättämisen jo aikoja sitten. Minusta se kuulostaa kyllä ihan normaalilta että koira menee paniikkiin jos sitä ei olla jätetty ikinä yksin, ja yhtäkkiä se onkin tunteja yksin. Se vähän niinkuin kuuluu asiaan. Omistajien pitäisi vain pysyä kovana ja jatkaa sitä ainakin muutamia päiviä. Ei se koira muuten totu teidän poissaoloon.

Taidatte kuitenkin asua kerrostalossa? Siellä toki yksin jäävä haukkuva koira on aika paha ongelma.

Minä kannan vastuun siitä, että koira tuli meille lapsenkorvikkeeksi. Oli varmasti väärin yrittää eroahdistusta lievittää ja käyttää näitä pehmeitä metodeja ja siitä olen itselleni ollut todella vihainen jo pitkään. Näin jäkiviisaana koira olisi meille pitänyt ottaa koirana ja heti vaan jättää yksin ja totuttaa siihen. Toisaalta mieleeni nousee kysymys olisiko koira sitten pitänyt lopettaa jo pentuna jos sitä sopeutumista ei missään vaiheessa olisi tapahtunutkaan? Kun nyt niin monet ympärillämme ovat meinanneet, että joillakin koirilla vaan eroahdistus on sitä luokkaa ettei sitä voida koskaan saada kitkettyä pois. Vai ovatko he väärässä?

Me asumme kaupungissa ja kerrostalossa. Täällä jopa järjestyssäännöissä sanotaan, että eläimet eivät saa häiritä yleistä rauhaa talossa. Ymmärrän täysin ja sitähän on kunnioitettava. Ja tästäpä pääsemme parisuhteen erääseen toiseen ongelmaan: Minä haluaisin asua maalla omakotitalossa. Mieheni ei halua muuttaa kaupungista ja hänellä on siihen täysin järkevät syyt.

 

[Koiraihminen]

Vie koira piikille miehen tietämättä, se on parempi päästää kärsimyksistään.

Sen jälkeen alat käyttää voimavarojasi avioliiton ongelmien selvittelyyn. Jos mies ottaa eron koiran lopetuksen takia, ole vain tyytyväinen kun pääsit eroon.

 

[-.-.-]

[QUOTE="vieras ap";29125631] Kun nyt niin monet ympärillämme ovat meinanneet, että joillakin koirilla vaan eroahdistus on sitä luokkaa ettei sitä voida koskaan saada kitkettyä pois. Vai ovatko he väärässä?[/QUOTE]

Voi hyvinkin olla että teidän koira ei pärjää yksin, koskaan. Ja että piikille vieminen on ehkä koiralle se paras vaihtoehto. Mutta itse en pystyisi pistämään koiraa piikille jos olen viiden vuoden aikana vain kerran kokeillut jättää koiran pidemmäksi aikaa yksin. Ei se minusta kerro yhtään siitä miten koira pienen totuttelun jälkeen yksin pärjää.

Ja jos koira haukkuu jäädessään yksin autoon, tai yksin pihalle narun jatkeeksi. No, kyllä meidänkin koira niin tekee, etenkin niin kauan kun koira tietää että me näemme ja kuulemme sen. Lopulta kyllä menee maate. En kuitenkaan pidä sitä ongelmatapauksena, tai ole viemässä sitä piikille.

 

["vieras ap"]

Ihan suoraan nyt sanon sen, eläinrakkaana ihmisenä, että eläimet ovat eläimiä. Ihmiset ovat ihmisiä, ja jos miehesi ei aio viedä lapsia neuvolaan tai lääkäriin jotta sinä voisit hoitaa koiraa, tai mies ei hoida koiraa kun sinä viet lapsia neuvolaan, kannattaa miettiä, minkälaisen elämän sinä haluat. Haluat varmasti lapsillesi parasta, koirallesi parasta ja miehellesi parasta. Entä sinä?

On hyvä että myönnät, ettet pysty hoitamaan kaikkea yksin. Eronne syy ei ole koira, vaan todennäköisesti se, että miehesi kokee tulleensa painostetuksi tähän umpikujaan, johon hän ei alunalkaen olisi halunnut -ja toikin sen esiin.

Nyt kun kuitenkin olette tilanteessa, että teillä on psyykkisesti sairas koira ja kaksi lasta, hoidatte ne yhdessä tai sitten eroatte. Tämä on miehesikin tajuttava. Hän ei ole kuitenkaan siinä asemassa, että voisi sinua uhkailla tuohon sävyyn, eli sanella ehdot kuka saa mitäkin ja piste. Hän on ollut mukana hankkimassa koiraa (ahdistaako koiran käytös miestäsi lainkaan yhtä paljon kuin sinua?) ja on tietoisesti suostunut lapsiin kanssasi (?), joten miksi kaiken vastuun pitää olla sinulla?

Mieti, mitä haluat, mikä tekisi arkesi onnellisemmaksi. Visiovaiheessa vältä ajattelemasta, että "ei se kuitenkaan onnistu" vaan haaveile jostakin tilanteesta (koiraton? Yksinhuolto? Etävanhempi? Avioliiton jatkuminen?) ja ala systemaattisesti toimimaan kohti tavoitettasi.

Mitä eläimeen tulee, kärsiihän se myös itse. Eli voi olla ihan palvelus eläimelle lopettaa se, mikäli se on jatkuvasti hyvin stressaantunut, sille ollaan vihaisia eikä se kykene lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Kiitos sinulle vastauksestasi! Se sai minut tuntemaan, että ehkä tässä vielä jotain on tehtävissä.

Mies on koko meidän suhteen ajan ollut tietoinen mitä minä haluan elämältä. Halusin 2 lasta ja kodin jossa kaikilla olisi mukava olla. En ole koskaan ollut ihminen joka viihtyy kotona ja tämänkin hän tiesi jo heti alussa. Lasten kanssa voi tehdä niin paljon kaikkea ettei kotona aina tarvitse heidän kanssaan nököttää. Rakastan äitinä olemista. Mies oli aivan täysillä mukana lastentekoa harjoittelemassa. Jopa kyseli koska se ovulaatio on, jotta saataisiin se vauva. Oli kuitenkin järkyttynyt kun kuuli minun olevan raskaana ja alkoi ensimmäisen raskauden aikana käyttäytyä minua kohtaan todella oudosti - jopa väkivaltaisesti. Hän ei normaalisti ole mikään väkivaltainen tyyppi, mutta raskauden aikana hänestä tuli esiin aivan toinen puoli. Nyt kun taas olen raskaana hän sanoi vähän aikaa sitten, että minun pitäisi olla kiitollinen siitä, ettei hän minua kohtaan ole niin pirullinen kuin mitä hän ihmisenä oikeasti on. Olin jälleen kuin puulla päähän lyöty - kaikki nimittäin ylistävät miestäni niin kilttinä ja ihanana ihmisenä. Olen kuulema onnekas kun saan olla hänen kanssaan. Mutta ei se oikein kivalta tunnu kun ensiksi innolla sitä lasta tuunataan ja sitten kun tulen raskaaksi muuttuu miehen olemus aivan täysin. Hän ei ensimmäisen lapsen ollessa vauva hoitanut tätä milläänn tavalla, kaikki vastuu lapsesta oli ensimmäisen vuoden ajan minulla. Ja nyt kun toinen vauva syntyy laskeskelin, että koska sama varmasti toistuu ja meillä on toinenkin lapsi joka tarvitsee huomiota, kuinka paljon minusta irtoaa enää koiralle? En voi sännätä käyttämään koiraa ulkona jos olen imettämässä ja isompi lapsi haluaa apua jonkun muun asian kanssa. Kaikki vanhemmat varmasti tietävät miten iso homma on keskellä talvea pukea yksi saatika sitten kaksi lasta ja mennä ulos. Siinä koira vaan automaattisesti joutuu listalla viimeiseksi ja eihän se koiran vika ole. Näistä ajatuksista lähti tämän päivän avautuminen miehelle.

Mies otti juuri lapsemme ja he lähtivät yhdessä mummolaan. Olen kuulema niin huono ihminen, että heillä on parempi olla mummolassa kuin täällä. Se sattuu. Olen mielestäni hyvä äiti ja asetan lapseni ensisijalle kaikessa. Minulla onkin siis tässä muutama tunti aikaa miettiä mitä elämältäni haluan. Yhdestä asiasta ole varma: Haluan olla äiti ja haluan, että minulla on molemmat lapset. Rakastan lapsiani yli kaiken.

 

["Hepuli"]

Kyllä tuo ongelma on jossain ihan muualla kun koirassa... Miksi kummassa hankit koiran lapsen korvikkeeksi?? HALOO!! Jos puolisoni tietämättäni veisi lemmikin piikille, pistäisin myös hänet vaihtoon.

 

[hmph]

Nyt ymmärrän, miksi koirannekin on eroahdisteinen. Se vaistoaa, että miehessäsi on jotain vialla

 

["vieras"]

Olen ehdottanut kaikkia mahdollisia reittejä hakea meille apua parisuhteeseen. Netistäkin löysin jonkun ilmaisen "ohjelman" jonka avulla pari voi itse yrittää ratkoa tilannetta. Neuvolassa puhuin meidän ongelmista ja hoitaja vain hymähti, että tuo nyt on pienten lasten vanhempien arkea ja ohimenevää. Kysyin, että löytyykö mitään apua kunnan kautta ja hänen vastauksensa oli, että löytyy, mutta sitä ei käytännössä tällaisiin asioihin saa, koska edelle menevät kaikki ne perheet joissa on esim. päihdeongelma tai fyysistä väkivaltaa, joten me joutuisimme jonottamaan - hänen arvion mukaan - ainakin vuoden eller kaksikin! Olen kunnan sivulta käynyt katsomassa ja siellä mainitaan ainoastaan neuvolan kautta saatava apu ja että kirkon puoleen voi kääntyä. Mutta kun meistä kumpikaan ei ole kirkossa mukana - minä en koskaan ole ollut (vanhemmat eivät ole minua mihinkään kastaneet) ja mieheni erosi kirkosta joitakin vuosia sitten. Tuskin kirkko ottaa "ei jäseniä" vastaan - vai olenko väärässä?

Me ollaan käyty kirkon perheneuvonnassa, vaikka ei kuuluta kirkkoon. Ottavat ei-jäseniä vastaan. Voi olla muutaman kuukauden jonot terapiaan, kun tarvitsijoita on.

 

["vieras"]

Ei kuulosta, että miehelläsi on kaikki kunnossa, jos kerran lähes väkivaltaisesti sua kohdellut, kun olet ollut raskaana. Ja mikä mies se on, joka ei lasta oo hoitanut ollenkaan vauvana. Ilmeisesti miehesi on sitä mieltä, että koiraa ei saisi jättää yksin ja sua syyllistää, kun yhdessä joskus läksitte hetkeksi pois kotoa. Se, että miehesi haukkuu sinua ja kiristää, että vie esikoisen ja ottaa eron, saa miehesi kuulostamaan siltä, ettei hänellä ole kaikki kunnossa.

Menkää terapiaan (kirkon ilmaiseen), eipä muuta ratkaisua teille voi olla eron lisäksi. Koira ei ole nyt se oikea ongelma, vaikka siinä kulminoituu teidän ongelmat ja koiran pito on hankalaa.

 

["vieras"]

Oletko ajatellut toista koiraa? Minulla auttoi ja pääsin helpommalla kahden toisilleen seuraa pitävän koiran kanssa kuin taistella eroahdistuksessa rypevän yhden koiran kanssa. Meteli loppui kuin seinään ja elämä helpottui.

Toinen koira voi olla minikokoa ja helppohoitoinen, joten ei kun etsimään vain sellaista.

Mitä tulee parisuhteen koukeroihin voi joskus auttaa, jos yritetään ratkaista edes yksi ongelma kerrallaan. Erolla uhkailu ei vie tilannetta yhtään eteenpäin ja sitä voi verrata uhkailuun, jolla saa vastapuolen täysin elottomaan tilaan. Nyt ei jutustasi ilmene oletko itse innokas valittaja ja nalkuttaja vai miehesi kuumakalle, joka hermostuu pienestäkin? En sen takia lähde ottamaan kantaa, koska riitoihin tarvitaan aina kaksi.

 

["vieras ap"]

[QUOTE="Hepuli";29125708]Kyllä tuo ongelma on jossain ihan muualla kun koirassa... Miksi kummassa hankit koiran lapsen korvikkeeksi?? HALOO!! Jos puolisoni tietämättäni veisi lemmikin piikille, pistäisin myös hänet vaihtoon.[/QUOTE]

En ikinä voisi koiraa viedä piikille ominpäin. Sen tietää, että siitä se vasta myrsky nousisikin. Oikeasti pelkään mitä tapahtuisi jos jotain sellaista menisin tekemään. Hui!

Ja joo, kuten kirjoitin aiemmin ei olisi lasta pitänyt koiralla korvata. Yksi elämäni tyhmimmistä päätöksistä, sen myönnän! Siihen johtivat: a) edellisessä suhteessa koettu pitkä lapsettomuus (käytiin hoidoissa yms. ei toiminut). b) Yllättäen tulinkin raskaaksi uuden mieheni kanssa heti suhteen alussa, mutta mies vaati että teen abortin ja koska olin niin rakastunut enkä halunnut jäädä yh-äidiksi vaikutti se järkevältä silloin. c) Minulla on suuri tarve päästä hoivaamaan ja olemaan äiti - mieheni ei suostunut edes harkitsemaan mitään muuta eläintä kuin koira. Listalta löytyivät myös kissa ja hevonen, sillä niistä minulla on lapsuudesta asti kokemusta ja olen erittäin eläinrakkaasta perheestä kotoisin. d) Eräs lähisukulaiseni kertoi kuinka hänelle koirat ovat kuin lapsia. Hän ei koskaan ole saanut omia lapsia, joten hän on ollut aktiivinen koiraihminen miehensä kanssa useita vuosikymmeniä.

Yksi isoimmista virheistä tässä koiran hankinnassa oli se, että se tuli lapsenkorvikkeeksi. Mutta myös se, että en vaan pitänyt kiinni haluamastani rodusta ja alkuperäisestä suunnitelmastani. Olisi pitänyt laajentaa tuon viidennen ohi menneen pentueen jälkeen kasvattajakantaa ja hakea vaihtoehtoja ulkomailta. Onhan tässä muissa Pohjoismaissa ja Saksassa erinomaisia kyseisen rodun kasvattajia. Rahasta se ei nimittäin ollut kiinni. Alunperin pelkkään pennun ostohintaan oli varattu 2000 euroa! Eipä se olisi paljoa enempää kirpassut maksaa tuontimaksuja ja matkoja edestakaisin toiseen maahan. Mutta valitettavasti näin jälkeenpäin sitä yleensä on paljon viisaampi. Silloin keskellä kaikkea surua ja valtavaa tarvetta ei vaan pystynyt näkemään näitä asioita.

 

[Kiinnostaa tietää]

AP itsekin rescuen omistajana kiinnostaisi tietää minkä järjestön kautta otitte koiranne?

 

["vieras ap"]

[QUOTE="vieras";29125778]Oletko ajatellut toista koiraa? Minulla auttoi ja pääsin helpommalla kahden toisilleen seuraa pitävän koiran kanssa kuin taistella eroahdistuksessa rypevän yhden koiran kanssa. Meteli loppui kuin seinään ja elämä helpottui.

Toinen koira voi olla minikokoa ja helppohoitoinen, joten ei kun etsimään vain sellaista.

Mitä tulee parisuhteen koukeroihin voi joskus auttaa, jos yritetään ratkaista edes yksi ongelma kerrallaan. Erolla uhkailu ei vie tilannetta yhtään eteenpäin ja sitä voi verrata uhkailuun, jolla saa vastapuolen täysin elottomaan tilaan. Nyt ei jutustasi ilmene oletko itse innokas valittaja ja nalkuttaja vai miehesi kuumakalle, joka hermostuu pienestäkin? En sen takia lähde ottamaan kantaa, koska riitoihin tarvitaan aina kaksi.[/QUOTE]

Kiitos ehdotuksesta!
Koska olemme lähes aina kotona on kodissamme vuosien varrella vieraillut useita muita koiria. Ajattelimme, että kaverista voisi oikeesti olla apua ja kun erään ystävämme 2 viikon loman ajan toinenkin koira oli meillä päätimme kokeilla miten se vaikuttaa koiraamme. Koska asumme tämän kaverin kanssa lähes vieretysten (sama alue, mutta ei näköyhteyttä) jätimme koirat keskenään ja menimme kaverin asuntoon tilannetta seuraamaan. Ei mennyt kuin muutama minuutti kun meidän koira alkoi ulvomaan taas hysteerisesti. Sanoin kuitenkin miehelleni, että odotetaan nyt jospa se rauhoittuu, mutta 30 minuutin ulvonnan jälkeen mies sai tarpeekseen ja minä olin taas se kaiken pahan alku ja juuri. Kun tulimme ovesta sisään oli meidän koira ihan vauhkona ja vieraileva koira täysin rauhallisena omalla pedillään. Sen jälkeen ei sitä enää toistettu, koska mies ei uskonut, että se voisi mitenkään parempaan suuntaan mennä. Tämä oli siis n. pari vuotta ennen kuin jätimme koiran 2 tunniksi yksin ja jonka jälkeen mies ei ole suostunut koiraa jättämään hetkeksikään yksin.


Tuli tänään tuosta erouhkauksesta sellainen olo, että ei varmaan kannata enää sanallakaan kertoa miltä minusta tuntuu. Pitää vaan antaa asioiden olla näin tai joudutaan johonkin oikeuteen taistelemaan lapsen huoltajuudesta.

En mielestäni ole valittaja tai nalkuttaja. Minusta näkee ulospäin helposti jos jokin ei ole kunnossa ja kun mies sitten kysyy "mikä nyt on?" vastaan rehellisesti ja kerron mikä mieltä painaa, kuten tänään tuo koirajuttu. Yritän aina ensiksi löytää ratkaisun ennen kuin menen miehelleni asioista kertomaan. Mutta tämä tuntuu olevan niin mahdoton asia hoitaa, että minulta ei löydy enää yhtäkään ehdotusta.

 

["vieras ap"]

AP itsekin rescuen omistajana kiinnostaisi tietää minkä järjestön kautta otitte koiranne?

En halua täällä lähteä nimeämään yksittäistä toimijaa. Voin kuitenkin sen verran kertoa, että he tuovat koiria Suomeen Itä-Euroopasta. Jossain vaiheessa he toivat koiria Espanjastakin, mutta se taidettiin lopettaa jo vuosia sitten?

 

[voi vittu]

[QUOTE="vieras ap";29125700]Kiitos sinulle vastauksestasi! Se sai minut tuntemaan, että ehkä tässä vielä jotain on tehtävissä.

Mies on koko meidän suhteen ajan ollut tietoinen mitä minä haluan elämältä. Halusin 2 lasta ja kodin jossa kaikilla olisi mukava olla. En ole koskaan ollut ihminen joka viihtyy kotona ja tämänkin hän tiesi jo heti alussa. Lasten kanssa voi tehdä niin paljon kaikkea ettei kotona aina tarvitse heidän kanssaan nököttää. Rakastan äitinä olemista. Mies oli aivan täysillä mukana lastentekoa harjoittelemassa. Jopa kyseli koska se ovulaatio on, jotta saataisiin se vauva. Oli kuitenkin järkyttynyt kun kuuli minun olevan raskaana ja alkoi ensimmäisen raskauden aikana käyttäytyä minua kohtaan todella oudosti - jopa väkivaltaisesti. Hän ei normaalisti ole mikään väkivaltainen tyyppi, mutta raskauden aikana hänestä tuli esiin aivan toinen puoli. Nyt kun taas olen raskaana hän sanoi vähän aikaa sitten, että minun pitäisi olla kiitollinen siitä, ettei hän minua kohtaan ole niin pirullinen kuin mitä hän ihmisenä oikeasti on. Olin jälleen kuin puulla päähän lyöty - kaikki nimittäin ylistävät miestäni niin kilttinä ja ihanana ihmisenä. Olen kuulema onnekas kun saan olla hänen kanssaan. Mutta ei se oikein kivalta tunnu kun ensiksi innolla sitä lasta tuunataan ja sitten kun tulen raskaaksi muuttuu miehen olemus aivan täysin. Hän ei ensimmäisen lapsen ollessa vauva hoitanut tätä milläänn tavalla, kaikki vastuu lapsesta oli ensimmäisen vuoden ajan minulla. Ja nyt kun toinen vauva syntyy laskeskelin, että koska sama varmasti toistuu ja meillä on toinenkin lapsi joka tarvitsee huomiota, kuinka paljon minusta irtoaa enää koiralle? En voi sännätä käyttämään koiraa ulkona jos olen imettämässä ja isompi lapsi haluaa apua jonkun muun asian kanssa. Kaikki vanhemmat varmasti tietävät miten iso homma on keskellä talvea pukea yksi saatika sitten kaksi lasta ja mennä ulos. Siinä koira vaan automaattisesti joutuu listalla viimeiseksi ja eihän se koiran vika ole. Näistä ajatuksista lähti tämän päivän avautuminen miehelle.

Mies otti juuri lapsemme ja he lähtivät yhdessä mummolaan. Olen kuulema niin huono ihminen, että heillä on parempi olla mummolassa kuin täällä. Se sattuu. Olen mielestäni hyvä äiti ja asetan lapseni ensisijalle kaikessa. Minulla onkin siis tässä muutama tunti aikaa miettiä mitä elämältäni haluan. Yhdestä asiasta ole varma: Haluan olla äiti ja haluan, että minulla on molemmat lapset. Rakastan lapsiani yli kaiken.[/QUOTE]

Ja sä menit ja teit tuollaisen miehen kanssa vielä toisenkin lapsen? Et oppinut ekasta raskaudesta ja vauvavuodesta mitään? Ajattelit että miehes vaan muuttuu yks kaks seuraavan raskauden kohdalla? Itse sä olet tuon soppasi keittänyt. Sun ois pitänyt jättää mies jo silloin kun ekan raskauden kohdalla käyttäytyi väkivaltaisesti. Olet typerä kynnsmatto kun et ole tuota aiemmin tajunnut, etkä loppujen lopuksi välitä lapsistasikaan tarpeeksi kun olet heidät valmis uhraamaan tuollaiselle käytökselle, vaan saadaksesi pitää parisuhteesi. Taidat olla niitä naisia jotka ei kestä elämää yksinään, vaan ovat valmiita ottamaan vaikka mitä kuraa niskaansa, kunhan mies ei vaan jätä. Hyi.

Miehesi taas ei oo ilmeisesti koskaan omistanut koiraa kun noin sitä teidän elukkaa inhimillistää. Lyö hänelle käteen sellainen kirja kuin koirankorjauskirja, se saa suurimman osan ihmisistä tajuamaan että koiran inhimillistäminen aiheuttaa vain ja ainoastaan ongelmia. Sen jälkeen haet avioeroa sekä lasten huoltajuutta vedoten miehen väkivaltaisuuteen (mikään oikeus ei anna lapsia miehelle joka on valmis hakkaamaan jopa raskaana olevaa vaimoaan), ja jätät koiran miehelle kun hän kerran sitä niin rakastaa. Mitään muuta ratkaisua tuohon tilanteeseen ei ole.

 

["vieras"]

Ap:llä meni nyt kyllä puurot ja vellit sekaisin jo avausviestissä, suosittelen, että tämä jätetään tähän ja hän yrittää uudelleen.

 

["vieras ap"]

Ja sä menit ja teit tuollaisen miehen kanssa vielä toisenkin lapsen? Et oppinut ekasta raskaudesta ja vauvavuodesta mitään? Ajattelit että miehes vaan muuttuu yks kaks seuraavan raskauden kohdalla? Itse sä olet tuon soppasi keittänyt. Sun ois pitänyt jättää mies jo silloin kun ekan raskauden kohdalla käyttäytyi väkivaltaisesti. Olet typerä kynnsmatto kun et ole tuota aiemmin tajunnut, etkä loppujen lopuksi välitä lapsistasikaan tarpeeksi kun olet heidät valmis uhraamaan tuollaiselle käytökselle, vaan saadaksesi pitää parisuhteesi. Taidat olla niitä naisia jotka ei kestä elämää yksinään, vaan ovat valmiita ottamaan vaikka mitä kuraa niskaansa, kunhan mies ei vaan jätä. Hyi.

Miehesi taas ei oo ilmeisesti koskaan omistanut koiraa kun noin sitä teidän elukkaa inhimillistää. Lyö hänelle käteen sellainen kirja kuin koirankorjauskirja, se saa suurimman osan ihmisistä tajuamaan että koiran inhimillistäminen aiheuttaa vain ja ainoastaan ongelmia. Sen jälkeen haet avioeroa sekä lasten huoltajuutta vedoten miehen väkivaltaisuuteen (mikään oikeus ei anna lapsia miehelle joka on valmis hakkaamaan jopa raskaana olevaa vaimoaan), ja jätät koiran miehelle kun hän kerran sitä niin rakastaa. Mitään muuta ratkaisua tuohon tilanteeseen ei ole.

Kiitos kirjavinkistä! Käynkin heti jostain kirjakaupasta vilkaisemassa.

Voi tosiaan olla, että olen naivi ja jopa tyhmä, mutta miestä en elämääni tarvitse. Olen ollut varsin itsenäinen pitkiä aikoja elämässäni ja pystyn elämään omillani mainiosti. Enkä koskaan jäisi suhteeseen vain lasten takia, se varmasti on yksi niistä huonoimmista syistä jäädä suhteeseen. Mutta miten voi selittää, että mieheni on kaikkien ystäviemme, sukulaistemme, uusien tuttavuuksien ja jopa neuvolan henkilökunnan mukaan niin ihana ihminen? Kaikki ylistävät hänen maanläheisyyttään ja kuinka hän on niin rauhallinen ja sosiaalinen. Miten hän sitten voi olla täysin eri ihminen minun kanssani?

Tämä raskaus ei missään nimessä ollut suunniteltu emme edes harrastaneet seksiä kuin tämän yhden kerran tänä vuonna kun satuin tulemaan raskaaksi! Olin todella järkyttynyt ja ajattelin, että abortti olisi paras vaihtoehto. Mutta en vaan siihen pystynyt. Hän ei tämän raskauden aikana ole ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta saa minut kyllä tuntemaan itseni täysin arvottomaksi äitinä, vaimona ja naisena. Että sinänsä kyllä tuo avioero voisi hyvinkin olla kohdallaan.

 

["vieras"]

En ole lukenut koko ketjua, mutta oletteko kokeilleet ongelmakoirankouluttajia? Meillä on myös eroahdistunut koira ja asutaan kerrostalossa, joten stressiä se aiheuttaa. Viime kesänä kuitenkin käytiin ongelmakoirankouluttajalla ja vaikka oltiin vielä koulutuksen jälkeenkin hiukan epäileväisiä moisen tehosta, niin koira jää nyt melko rauhassa yksin kotiin.

Noita kouluttajia on vähän eri koulukuntia ja koiraihmisillä on melko kärkkäitäkin mielipiteitä eri koulutusmetodeista. Jos ongelma on kuitenkin noin paha, niin melkein kokeilisin vaikka kaikki läpi!

Tsemppiä!

 

[Kysymys]

Mita se mies aikoo koiran kanssa tehda sitten kun eroatta? Jaako se toista pois ja hoitaa vaan koiraa kotona?

Kylla munkin mielesta koiralle paras ratkaisu on piikki, jos hermot on tota luokkaa. Ja joo, koiraihminen itsekin. Tai vaihtoehtoisesti koti maalla, jossa ihmiset aina kotona.

Kun mies ei tohon kuitenkaan suostu, niin ota se ero vaan. Eikai se mies tule huoltajuutta saamaan, kun siihen ei mitaan peruteltua syyta ole ja aiti on lapsen kanssa ollut kotona. Ei kukaan voi elamaansa koiran ehdoilla elaa!

 

[.....]

Välillä on yksi lapsi ja toinen käsissä. Välillä mies lähtee lapsien kanssa mummolaan tms. Koira piti hankkia vauvan korvikkeeksi koska mies ei lasta ikinä halua, sitten mies olikin täysillä mukana lastenteossa...

Huoh... Miten te jaksatte vastata asiallisesti näin selkeään provoon..

 

["Vieras"]

AP on varsinainen Paroni von Munchausen . Tykkää tarinoida!

 

["vieras ap"]

[QUOTE="vieras";29126865]

Noita kouluttajia on vähän eri koulukuntia ja koiraihmisillä on melko kärkkäitäkin mielipiteitä eri koulutusmetodeista. Jos ongelma on kuitenkin noin paha, niin melkein kokeilisin vaikka kaikki läpi!

Tsemppiä! [/QUOTE]

Ollaan tosiaan sitä yhtä koirakouluttajaa kokeiltu ja tuloksia se ei antanut. On meille liian tyyristä puuhaa pistää pari sataa euroa jokaiseen kouluttajaan. Näin Yleltä jonkun asiaohjelman koirakouluttajista ja tuli sellainen tunne, että noita konsteja voi ihan samalla tavalla lukea kirjoista ja kokeilla. Näin olemmekin tehneet. Eikä yhdestäkään ollut mitään apua.

 

["vieras ap"]

Mita se mies aikoo koiran kanssa tehda sitten kun eroatta? Jaako se toista pois ja hoitaa vaan koiraa kotona?

Kylla munkin mielesta koiralle paras ratkaisu on piikki, jos hermot on tota luokkaa. Ja joo, koiraihminen itsekin. Tai vaihtoehtoisesti koti maalla, jossa ihmiset aina kotona.

Kun mies ei tohon kuitenkaan suostu, niin ota se ero vaan. Eikai se mies tule huoltajuutta saamaan, kun siihen ei mitaan peruteltua syyta ole ja aiti on lapsen kanssa ollut kotona. Ei kukaan voi elamaansa koiran ehdoilla elaa!

En todellakaan tiedä mitä mies aikoo koiran kanssa tehdä jos eroamme. Mutta tuskin hän töitä jättää koiran vuoksi. Mihinkään koiran päivähoitolaankaan koiraa ei voi jättää. Sitä kokeiltiin ja jouduttiin hakemaan kesken ensimmäistä päivää pois hoitolan omistajan pyynnöstä.

 

[sori mutta]

noin vittumainen rakki joutaa piikille.

 

["vieras ap"]

Välillä on yksi lapsi ja toinen käsissä. Välillä mies lähtee lapsien kanssa mummolaan tms. Koira piti hankkia vauvan korvikkeeksi koska mies ei lasta ikinä halua, sitten mies olikin täysillä mukana lastenteossa...

Huoh... Miten te jaksatte vastata asiallisesti näin selkeään provoon..

Jospa lukisit mitä olen kirjoittanut etkä arvailisi. Eikö omassa elämässäsi tapahdu asioita ja elämäntilanteet muutu? Mutta koska ilmeisesti kaikilla ei elämä ole yhtä liikkuvaa kuin meillä täytynee kerrata, jotta kaikki pysyvät mukana.

Ensiksi tulin raskaaksi, mutta jouduin tekemään abortin. Sitten mies sanoi ettei halua lapsia koskaan. Koira oli hänelle ok, joten meille tuli koira. Halusin kuitenkin lapsia ja sain miehen puhuttua ympäri. Teimme tietoisesti tämän yhden lapsen joka meillä nyt on. Nyt meille on tulossa toinen lapsi, jota ei oltu suunniteltu vaan oli täysi vahinko.

Ei tuo nyt niin uskomatonta voi olla!