Avioero, kuka päättää kuka lapsen saa?

["a.p"]

Joo en todellakaan ota itseeni näitä tiettyjä kirjoituksia. On niin helppo huudella kun itsellä on elämässä kaikki hyvin. Joillakin puuttuu kyky ajatella että on muunlaisiakin tapauksia kuin vain omansa.

Ei tämä avioero ole helppo päätös minullekaan mutta joskus on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Eikai kukaan ilkeyttään eroa?

 

[astrolabe]

Mut oikeesti, jos isompia akuutteja ongelmia ei oo niin yrittäkää vielä. Mies on vasta kasvamassa isäksi, naisella on ollut 9 kk varaslähtö vanhemmuuteen.

 

[ärsyttää]

Peesi. Isä on ihan tasan tarkkaan yhtä arvokas vanhempi kuin äitikin. Ja yhtä rakas lapsille kuin äitikin. Ainakin meillä. En ikinä veis isää lapsiltamme tai lapsia isältään.

Viikko ja viikko-systeemi olis meilläkin. Pantais se toimimaan.

Lueppas aloitusviesti uudestaan. Lapsi vasta 1 -vuotias. Äiti ollut vain muutaman tunnin erosta lapsesta. Isä käy vuorotöissä. Mietippäs uudestaan kumpi on tällä hetkellä lapselle tärkeämpi???

Ei auta sitä tasa-arvoa aina huudella, kun tilanne on mikä aloittajalla on. Joskus voi käyttää ihan sitä perus järkeä ja miettiä mikä on lapselle turvallisempi ja parempi ratkaisu. Tässähän on ihan ilmiselvää kenelle se lapsi kuuluu mennä. Etävanhempi tietty näkee lastaan. Kuinka tääl palstalla ollaan näin tyhmiä?...

 

[ärsyttää]

Ehkei mies käyttäytyisi sillä tavalla jos olisi onnellisesti kaksin lapsen kanssa? Vuoroviikoin? Ehkä se on se huono parisuhde joka ajaa tuollaiseen käytökseen?

Ei voi olla totta mitä vastauksia tää älynväläys antaa. Älä välitä ap!

 

[bkiu]

[QUOTE="a.p";29717426]Joo en todellakaan ota itseeni näitä tiettyjä kirjoituksia. On niin helppo huudella kun itsellä on elämässä kaikki hyvin. Joillakin puuttuu kyky ajatella että on muunlaisiakin tapauksia kuin vain omansa.

Ei tämä avioero ole helppo päätös minullekaan mutta joskus on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Eikai kukaan ilkeyttään eroa?[/QUOTE]

Niin harvassa ne, jotka menevät naimisiin erotakseen... Kannattaisi myös miettiä onko miehellä masennusta tms? Itse jälkikäteen tajusin että siitä saattoi meidän kohdalla olla kyse. Oletteko jutelleet asiasta miehen kanssa, onko hänellä halua jatkaa, muuttaa käytöstään? Itse olin täysin vakuuttunut vielä vuosi sitten että ero on edessä mutta niin vain asiat selvisivät kun lapsikin hieman kasvoi ja elämä muutenkin helpottui.

 

[bkiu]

Ei voi olla totta mitä vastauksia tää älynväläys antaa. Älä välitä ap!

Joo sen vielä ymmärtää jos haluaa joka käänteessä hehkuttaa omaa parisuhdettaan ja erinomaista puolisoaan. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Mutta täysin eri tilanteessa olevan syyllistäminen ja nokkiminen tässä tilanteesta paljastaa vaan ko. ihmisen yksinkertaisuuden ja empatiakyvyttömyyden.

 

["asdf"]

Miksi aloittaja ei vastaa Astrolabelle mitään? Minuakin nimittäin kiinnostaa, että onko kaikki ihan oikeasti tehty? Jos ei ole lapsia, voi erota ihan minkä tahansa takia, mutta jos niitä lapsia on tehty niin pitää oikeasti tehdä kaikkena (ulkopuolista apua myöten), että se liitto pysyy kasassa.

 

[Ciervo]

Ettekö voisi odottaa edes siihen saakka, että lapsi on 3-vuotias?
Vähän silleen kämppismeiningillä ja kasvatuskumppaneina sinne saakka, mietitte sitten uudelleen?

Kamalalta tuntuu, että noin pieni joutuu (luultavasti) isästään eroon. Ja ei se sitä hyvitä, että mies "saa tavata niin usein kuin haluaa".

 

[astrolabe]

Ettekö voisi odottaa edes siihen saakka, että lapsi on 3-vuotias?
Vähän silleen kämppismeiningillä ja kasvatuskumppaneina sinne saakka, mietitte sitten uudelleen?

Kamalalta tuntuu, että noin pieni joutuu (luultavasti) isästään eroon. Ja ei se sitä hyvitä, että mies "saa tavata niin usein kuin haluaa".

Eikös se Sinkkonen ole puhunut, ettei alle 3v lasten vanhemmat sais erota?

 

[Ciervo]

[QUOTE="a.p";29717426]Joo en todellakaan ota itseeni näitä tiettyjä kirjoituksia. On niin helppo huudella kun itsellä on elämässä kaikki hyvin. Joillakin puuttuu kyky ajatella että on muunlaisiakin tapauksia kuin vain omansa.

Ei tämä avioero ole helppo päätös minullekaan mutta joskus on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Eikai kukaan ilkeyttään eroa?[/QUOTE]

Tuskin, mutta välinpitämöttömyyttään/ajattelemattomuuttaan/lyhytnäköisyyttään jne. luultavasti aika monikin.

 

[Vietas]

Mites telläinen tilanne. Isä antaa äitille monoa tuon tuosta, on äkkipikainen ja arvaamaton, olematon pinna lapsia ja kaikkea kohtaan, antaa luinappeja, tukkapöllyjä, lentää lähes viilon jokaisena päivänä töiden lisäksi omia menojaan, ei osallistu arkeen vaan kotona vain on ja öllöttää, suuttuessaan huutelee ihan hulluja äidistä lapsille mm. Että lapset äitinne on hullu, äitinne käyttää mielialalääkkeitä, kertokaa päiväkodissa jne. Ja siis tuo huutelu on ihan täyttä puuta heinää, vailla minkäälaista totuudenperää.
Lapset jo sen ikäisiä että osaavat kertoa mielipiteensä, mutta eivät vielä "päätäntä valta" ikäisiä.

 

[viera.s]

Aika hätiköidyltä eropäätös kuulostaa, kun mitään tuon rankempaa ei ole taustalla. Eli se lapsi vaikkapa jostain kiroilusta mitenkään kärsi, sanoja ne vaan on. Vanhemmat siinä vaan joutuu häpeämään, jos lapsi sellaisia varhain oppii. Huutaminen taas on satunnaisena ihan inhimillistä ja tiheänä ehkä seurausta parisuhteen muista ongelmista, jotka saattaisi olla korjattavissa. Vähän enemmän pitäisi yrittää, kun on pieni lapsi. Tilanne on nyt poikkeuksellinen, eikä normalisoidu ennen kuin lapsi on isompi ja molemmat teistä taas työelämässä. Miettisin eroa vasta sitten uudestaan.

Väkivalta olisi asia erikseen, sellaista ei sentään pidä mielestäni koskaan sietää.

 

[kaalimaan vartija]

Mut oikeesti, jos isompia akuutteja ongelmia ei oo niin yrittäkää vielä. Mies on vasta kasvamassa isäksi, naisella on ollut 9 kk varaslähtö vanhemmuuteen.

Olen tästä jos en täydellisesti niin melkein ainakin samaa mieltä. Usein nainen kypsyy vanhemmuuten nopeammin ja on valmiimpi olemaan "parempi" vanhempi heti lapsen synnyttyä. Isällä saattaa mennä tovi ennen kuin ymmärtää mitä vanhemmuus ja isyys oikeasti tarkoittaa.
Alle vuoden ikäiset lapset ovat usein täysin kiinni äidissä. Äiti jää yleensä kotiin, äiti imettää, äiti synnyttää, äiti kasvattaa lapsen kohdussaan.... Vauvakin luulee hetken olevansa osa äitiä... Mutta tämä ei tarkoita, etteikö isä olisi lapselle yhtä tärkeä kuin äiti.
Usein isän "aika" tulee kun lapsi alkaa liikkumaan ja lapsi ja isä voivat enemmän tehdä yhdessä...

Sitä en voi vamoa, että pitäisikö aloittajan erota vai ei, mutta on todella typerää mennä sanomaan lapsen toiselle vanhemmalle, että olen ajatellut muuttaa lapsen / lapsesi kanssa pois. Saat tavata lasta niin paljon kuin haluat, mutta joudut asumaan muualla koska minä olen niin päättänyt... Ja ihan paljon nähneenä, milloin tämä järjestely "saat tavata niin paljon kuin haluat" minun kotonani on oikeasssa elämässä toiminut?

 

[kaalimaan vartija]

Eikös se Sinkkonen ole puhunut, ettei alle 3v lasten vanhemmat sais erota?

En muista oliko just Sinkkonen, mutta pienellä varauksella olen sitä mieltä, ettei pienten lasten vanhempien tulsii erota.

 

[vieras*]

Usein nainen kypsyy vanhemmuuten nopeammin ja on valmiimpi olemaan "parempi" vanhempi heti lapsen synnyttyä. Isällä saattaa mennä tovi ennen kuin ymmärtää mitä vanhemmuus ja isyys oikeasti tarkoittaa.
Alle vuoden ikäiset lapset ovat usein täysin kiinni äidissä. Äiti jää yleensä kotiin, äiti imettää, äiti synnyttää, äiti kasvattaa lapsen kohdussaan.... Vauvakin luulee hetken olevansa osa äitiä... Mutta tämä ei tarkoita, etteikö isä olisi lapselle yhtä tärkeä kuin äiti.
Usein isän "aika" tulee kun lapsi alkaa liikkumaan ja lapsi ja isä voivat enemmän tehdä yhdessä...

Samaa mieltä. Totta kai äiti on noin pienen kanssa useimmiten se joka on ollut päävastuussa arjen "pyörityksestä" ja lapselle läheisempi, työssäkäyvän isän kun on vaikea osallistua ihan samalla tavalla kuin äitiyslomalla oleva, imettävä äiti osallistuu. Noin 1-vuotias kokee usein eroahdistusta äidistä, osa on vielä rintaruokinnalla. Todennäköisemmin äiti saa lähihuoltajuuden. Asetelma on aika epäreilu isää kohtaan, kun lähtökohdat vanhemmuuteen on vielä noin pienen lapsen kanssa niin erilaiset - isä ei ole välttämättä vielä päässyt ihan täysillä "näyttämään kynsiään" vanhemmuudessa, ja lapsi ollaan jo nyt erottamassa hänestä.

 

["Joku"]

Meillä erotessa oli lapsi 1,5vuotias. Alkuun oli enemmän minun kanssa, johtuen hyvinpitkälti isän riehakkaasta elämäntyylistä. Näki kuitenkin lasta niin usein kun halusi. Alussa oli yhden yön kerralla..jne. Enkä oikeastaan vaatinut mitään tiettyä päivää.
En uskonut, että osaa tehdä lapsen kanssa asioita mitä minä teen. Mutta silloin kun isänkin on pakko ottaa vastuu niin varmasti tekee ne kynsien leikkuut..yms. Ei ole ketään joka ne hänen puolesta tekisi..
Nyt lapsen ollessa kohta 6 on näkemiset säännöllisempiä. Lapseni isä "kasvoi isyyteen aika hitaasti. Nykyään en parempaa ja vastuullisempaa isää voisi lapselleni toivoa.
Aika auttaa ja erotilanne kasvattaa.
Ja ainakaan omalla kohdallaani en suostu tuntemaan huonoa omatuntoa erosta. Parempi oli erota kun lapsi oli pieni ja kaksi kotia on lapselle normaali arki. Ja se, että puhuu lapsen kanssa miksi on erottu.
Minä olen onnellinen nykyisessä parisuhteessani ja exäni myös. Kaikilla on helppo hengittää
Tsemppiä!

 

["Äiti-77"]

Suosittelen ap sulle että meet kyseleen.. noihin muihin palstoihin esim eroperhe jne.. jos haluat saada järkeviä ja asiallisia vastauksia... täältä niitä et saa!!!

 

["a.p"]

[QUOTE="Äiti-77";29718148]Suosittelen ap sulle että meet kyseleen.. noihin muihin palstoihin esim eroperhe jne.. jos haluat saada järkeviä ja asiallisia vastauksia... täältä niitä et saa!!![/QUOTE]

Huomasin joo :O

Järkyttävää miten ihmiset kuvittelevat olevansa meidän suhteen asiantuntijoita
Harva vastasi kysymykseeni.

Ja mitä tulee huonoon omatuntoon erosta. Sitä en suostu kokemaan. Mä koen äitinä, että on mun velvollisuuteni pitää huolta myös itsestäni ja omasta jaksamisesta, ihan samallalailla kuin lapseni hyvinvoinnista.

Mä tunnen mieheni, ja tiedän että hän sisimmässään tietää että lapsen on parempi minun luonani. Ja hän tietää että jos sanon että saa tulla lasta katsomaan milloin haluaa, se asia myös on niin.

 

[kaalimaan vartija]

[QUOTE="a.p";29718213]Huomasin joo :O

Järkyttävää miten ihmiset kuvittelevat olevansa meidän suhteen asiantuntijoita
Harva vastasi kysymykseeni.

Ja mitä tulee huonoon omatuntoon erosta. Sitä en suostu kokemaan. Mä koen äitinä, että on mun velvollisuuteni pitää huolta myös itsestäni ja omasta jaksamisesta, ihan samallalailla kuin lapseni hyvinvoinnista.

Mä tunnen mieheni, ja tiedän että hän sisimmässään tietää että lapsen on parempi minun luonani. Ja hän tietää että jos sanon että saa tulla lasta katsomaan milloin haluaa, se asia myös on niin.[/QUOTE]

Tähän kommentoin, enkä tarkoita tosiaankaan pahalla, vaan enemmänkin ajatuksia herättävänä... miltä susta tuntuisi tavata lasta (vaikka niin paljon kuin haluat) miehesi luona? Siis että saisit mieheltäsi luvan tulla lasta katsomaan niin paljon kuin haluat.

EN voi sanoa, onko ero oikein vai väärin tai yhtään mitään teidän (tai kenenkään) kohdalla... eikä tarkoitus ole olla "epäkunnioittava" besserwisser. Kunhan pohdin.. tai herätän ajatuksia.

Jos te kummatkin haluatte lapsen lähihuoltajuuden niin oikeushan sen viimekädessä päättää. Yleensä lapset jäävät äidille, joko yhteisestä sopimuksesta tai siksi "koska se on aina mennyt niin". Mä uskon, että isät ovat aivan yhtä päteviä ja hyviä vanhempia ja huolehtijoita kuin äiditkin. Yleensä isä vain jää äidin jalkoihin...
Tsemppiä sinulle tilanteeseesi!

 

["a.p"]

Tähän kommentoin, enkä tarkoita tosiaankaan pahalla, vaan enemmänkin ajatuksia herättävänä... miltä susta tuntuisi tavata lasta (vaikka niin paljon kuin haluat) miehesi luona? Siis että saisit mieheltäsi luvan tulla lasta katsomaan niin paljon kuin haluat.

EN voi sanoa, onko ero oikein vai väärin tai yhtään mitään teidän (tai kenenkään) kohdalla... eikä tarkoitus ole olla "epäkunnioittava" besserwisser. Kunhan pohdin.. tai herätän ajatuksia.

Jos te kummatkin haluatte lapsen lähihuoltajuuden niin oikeushan sen viimekädessä päättää. Yleensä lapset jäävät äidille, joko yhteisestä sopimuksesta tai siksi "koska se on aina mennyt niin". Mä uskon, että isät ovat aivan yhtä päteviä ja hyviä vanhempia ja huolehtijoita kuin äiditkin. Yleensä isä vain jää äidin jalkoihin...
Tsemppiä sinulle tilanteeseesi!

Ei se hyvältä tuntuisi, kyllähän sen tietää. Mutta parempi niin kuin kieltää näkemästä.

Kyllä mä toivoin viimeiseen asti että eläisimme perheenä. Erotilanteessa tuskin koskaan päästään tilanteeseen joka miellyttäisi kaikkia 100 %:sesti. Mutta joskus se ero on kuitenkin paras ratkaisu.

 

[Näin]

Ehkei mies käyttäytyisi sillä tavalla jos olisi onnellisesti kaksin lapsen kanssa? Vuoroviikoin? Ehkä se on se huono parisuhde joka ajaa tuollaiseen käytökseen?

Niin minäkin ajattelin mutta ei se sitten mennytkään niin. Lapsen isä on ihan yhtä kärttyinen ja huutaa lapselle eron jälkeenkin vuoroviikkosysteemissä...

 

[viera.s]

Eroaisitko, jos menettäisit samalla lapsesi ja saisit vain käydä tapaamassa häntä miehen luona? Tuskinpa, jos ja kun varmasti lastasi rakastat.

Mutta eikö muka mies ole valmis muuttamaan käytöstään, vaikka/jos olet tehnyt selväksi että ero on muuten edessä? Kai sitä nyt pitää toiselle antaa tilaisuus ennen tällaisen päätöksen tekemistä.

Itsekin muuten harkitsin vakavasti eroa lapsen ollessa vähän alle ja päälle vuoden, se oli joissain riidoissa esilläkin. Mutta en minä voinut sitä hyvällä omallatunnolla siinä vaiheessa tehdä, päätin odottaa vähintään siihen kun lapsi on 2-vuotias. Ja niin me ollaan 3 vuotta myöhemmin yhdessä edelleen, ei ole enää mitään riitoja edes ja lapsi on saanut kasvaa ydinperheessä luoden molempiin vanhempiin yhtä läheisen suhteen.

 

["asdf"]

[QUOTE="a.p";29718312]Ei se hyvältä tuntuisi, kyllähän sen tietää. Mutta parempi niin kuin kieltää näkemästä.

Kyllä mä toivoin viimeiseen asti että eläisimme perheenä. Erotilanteessa tuskin koskaan päästään tilanteeseen joka miellyttäisi kaikkia 100 %:sesti. Mutta joskus se ero on kuitenkin paras ratkaisu.[/QUOTE]

Parempi kuin kieltää näkemästä?

Miten te ette ymmärrä, että lapsi on puolet sen isän???? Ihan yhtä lailla hänellä on oikeus sanella noita ehtoja kuin sinullakin. Itseasiassa teidän tilanteessa mun mielestä vielä enemmän, koska se olet sinä, joka haluaa eron. Etkä edes kaikkia keinoja ole käyttänyt siihen, että teidän suhde pelastuisi, jos et ulkopuolista apuakaan ole hakenut.

 

["a.p"]

Eroaisitko, jos menettäisit samalla lapsesi ja saisit vain käydä tapaamassa häntä miehen luona? Tuskinpa, jos ja kun varmasti lastasi rakastat.

Mutta eikö muka mies ole valmis muuttamaan käytöstään, vaikka/jos olet tehnyt selväksi että ero on muuten edessä? Kai sitä nyt pitää toiselle antaa tilaisuus ennen tällaisen päätöksen tekemistä.

Itsekin muuten harkitsin vakavasti eroa lapsen ollessa vähän alle ja päälle vuoden, se oli joissain riidoissa esilläkin. Mutta en minä voinut sitä hyvällä omallatunnolla siinä vaiheessa tehdä, päätin odottaa vähintään siihen kun lapsi on 2-vuotias. Ja niin me ollaan 3 vuotta myöhemmin yhdessä edelleen, ei ole enää mitään riitoja edes ja lapsi on saanut kasvaa ydinperheessä luoden molempiin vanhempiin yhtä läheisen suhteen.

Miksi ihmiset olettaa että tämä on joku hetken päähänpistos? Ei eroa päätetä hetkessä. Ja mahdollisuuksia olen antanut pilvin pimein. Jos toinen ei halua muuttaa käytöstään niin mitä mä voin tehdä?

 

[viera.s]

[QUOTE="a.p";29718418]Miksi ihmiset olettaa että tämä on joku hetken päähänpistos? Ei eroa päätetä hetkessä. Ja mahdollisuuksia olen antanut pilvin pimein. Jos toinen ei halua muuttaa käytöstään niin mitä mä voin tehdä?[/QUOTE]

Koska teillä on vuoden ikäinen lapsi. Et kai sinä eroa miettynyt, kun päätitte lapsen hankkia?

Lapsen syntyminen on sitä paitsi niin suuri muutos, että pitäisi odottaa pidempään tilanteen normalisoitumista ennen kaikkien loppuelämään vaikuttavien päätösten tekemistä.