V
vauvakuumeinen...
Vieras
oon 23v ja nykyisen äijän kanssa asunut yhdessä 16-vuotiaasta. kaikki on mennyt ihan mukavasti, ei olla koskaan riidelty pahemmin, seksi on ollut ihanaa ja muutenkin on tuntunut siltä että tää on se mies jonka kanssa haluan olla lopun elämääni.
ollaan kumpikin lapsirakkaita - minä tosin enemmän kuin mies, luulisin. mutta aina kun on ollut tutuilta hoidossa tai jotain vastaavaa niin mies on selvästi tykännyt lasten kanssa leikkiä ja touhuta. minäkin. ja mies selvästi tulee hyvin toimeen vekaroiden kanssa.
tänä vuonna sitten on itänyt ajatus että josko mekin alettaisiin lisääntymään.. saatiin täysin omistukseen rivitalosta päätyasunto, tässä on oma pieni piha ja olisi ylimääräinen makuuhuonekin. raha-asiat on ok, ei nyt palkat päätä huimaa mutta tullaan toimeen ja meillä on koirakin.
mies se alunperin ehdottikin, että mitä tykkäisit jos meillä olis vauva. aluksi oli ihan kevyttä keskustelua mutta sitten ihan tosissaan alettiin suunnittelemaan ja oltiin kumpikin innoissaan. päätettiin, ettei väenvängällä yritetä ja mennä siihen, että lasketaan kierron eri vaiheita ja mitataan lämpötiloja ja ties mitä, vaan ainoastaan jätetään ehkäisy pois, mies laskee sisälle ja jos raskaus saadaan aluilleen niin hyvä.
kuitenkin vasta pari kuukautta sitten ollaan voitu kunnolla aloittaa tätä hommaa. minulla on ollut aknea ja e-pillereillä hoidin sitä ihan viime aikoihin asti. aknelääkkeet kun ei mulle käy niin oli pakko vauvahaaveista huolimatta käyttää pilsuja.
nyt kun olisi mahdollista alkaa kunnolla yrittää raskautta, mies ei yhtäkkiä haluakaan. minulla on kyllä vauvakuumetta mutta en ole hössöttänyt siitä enkä muutenkaan kauheesti asiasta maininnutkaan.
seksiä on vähemmän. minä haluaisin, mutta mies ei. "aikanen herätys huomenna, nyt ei vaan jaksa, kulta mitä jos vasta huomenna", tollasia syitä antaa. ei ole mitenkään kylmä sanoessaan noita mutta vähän jähmeä ja tuntuu ettei haluaisi puhua aiheesta. muuten kyllä halaillaan, pussaillaan, pieniä kivoja hellyydenosoituksia.
kaupassa kun oltiin pari viikkoa sitten, niin mies kävi hakemassa hyllystä kortsupakan. huomautin ihan arkipäiväisesti, että eikö me juteltu ettei tollasia tarvi nyt, mihin me noita, niin mies vaan töksäytti että mietippä. tämä oli ainoa töykeämpi kommentti mikä on tosta vauva-asiasta tullut.
oon jutellut, että minä olisin valmis ja haluaisin lapsen. avokki sanoi että kyllä hän lapsista pitää, mutta kannattaisko meidän kuitenkaan omaa. pelkää, ettei osaisi rakastaa sitä lasta, että jos sitten parisuhde menee ihan huonoksi kun on lapsi ja mitä jos se vanhemmuus ei sitten sovikaan.
eli tuntuu vähän siltä, että kyllä mies voisi sitä lasta haluta, mutta nyt kun on ihan kunnolla sellainen tilanne että voitaisiin laittaa masuasukki alulle niin ajatus vanhemmaksi tulemisesta ei olekaan enää iloinen vaan huolestuttava, jopa pelottava
ollaan kumpikin lapsirakkaita - minä tosin enemmän kuin mies, luulisin. mutta aina kun on ollut tutuilta hoidossa tai jotain vastaavaa niin mies on selvästi tykännyt lasten kanssa leikkiä ja touhuta. minäkin. ja mies selvästi tulee hyvin toimeen vekaroiden kanssa.
tänä vuonna sitten on itänyt ajatus että josko mekin alettaisiin lisääntymään.. saatiin täysin omistukseen rivitalosta päätyasunto, tässä on oma pieni piha ja olisi ylimääräinen makuuhuonekin. raha-asiat on ok, ei nyt palkat päätä huimaa mutta tullaan toimeen ja meillä on koirakin.
mies se alunperin ehdottikin, että mitä tykkäisit jos meillä olis vauva. aluksi oli ihan kevyttä keskustelua mutta sitten ihan tosissaan alettiin suunnittelemaan ja oltiin kumpikin innoissaan. päätettiin, ettei väenvängällä yritetä ja mennä siihen, että lasketaan kierron eri vaiheita ja mitataan lämpötiloja ja ties mitä, vaan ainoastaan jätetään ehkäisy pois, mies laskee sisälle ja jos raskaus saadaan aluilleen niin hyvä.
kuitenkin vasta pari kuukautta sitten ollaan voitu kunnolla aloittaa tätä hommaa. minulla on ollut aknea ja e-pillereillä hoidin sitä ihan viime aikoihin asti. aknelääkkeet kun ei mulle käy niin oli pakko vauvahaaveista huolimatta käyttää pilsuja.
nyt kun olisi mahdollista alkaa kunnolla yrittää raskautta, mies ei yhtäkkiä haluakaan. minulla on kyllä vauvakuumetta mutta en ole hössöttänyt siitä enkä muutenkaan kauheesti asiasta maininnutkaan.
seksiä on vähemmän. minä haluaisin, mutta mies ei. "aikanen herätys huomenna, nyt ei vaan jaksa, kulta mitä jos vasta huomenna", tollasia syitä antaa. ei ole mitenkään kylmä sanoessaan noita mutta vähän jähmeä ja tuntuu ettei haluaisi puhua aiheesta. muuten kyllä halaillaan, pussaillaan, pieniä kivoja hellyydenosoituksia.
kaupassa kun oltiin pari viikkoa sitten, niin mies kävi hakemassa hyllystä kortsupakan. huomautin ihan arkipäiväisesti, että eikö me juteltu ettei tollasia tarvi nyt, mihin me noita, niin mies vaan töksäytti että mietippä. tämä oli ainoa töykeämpi kommentti mikä on tosta vauva-asiasta tullut.
oon jutellut, että minä olisin valmis ja haluaisin lapsen. avokki sanoi että kyllä hän lapsista pitää, mutta kannattaisko meidän kuitenkaan omaa. pelkää, ettei osaisi rakastaa sitä lasta, että jos sitten parisuhde menee ihan huonoksi kun on lapsi ja mitä jos se vanhemmuus ei sitten sovikaan.
eli tuntuu vähän siltä, että kyllä mies voisi sitä lasta haluta, mutta nyt kun on ihan kunnolla sellainen tilanne että voitaisiin laittaa masuasukki alulle niin ajatus vanhemmaksi tulemisesta ei olekaan enää iloinen vaan huolestuttava, jopa pelottava
