avovaimo haluaa koiran ja minä en
- Viestiketjun aloittaja sanaton79
- Ensimmäinen viesti
B
Blue
Vieras
Sellainen olisi meillä jos niiden sairaan elämän ikäodotus ei olisi 6-8 vuotta...
B
Blue
Vieras
Pitää ajatella myös toisin päin. Se koiran ottamattomuus voi aiheuttaa ap:n vaimolle tätä.
Niin eli jos kiukutteleva ihminen joka ei suostu kompromissiin ei saa tahtoaan läpi, se "häviää" jotenkin massiivisesti? No ehkä siinä, että kumppanin arvostus vähenee merkittävästi, mutta se ei varmaan ole ongelma kun sillä haluavalla osapuolellakaan ei se toisen arvostus kovin huimaa ollut alunperinkään.
B
Blue
Vieras
Näinhän se menee. Näissä harvoin molemmat ovat voittajia. Ja joskus jopa muka hyvästä kompromissista huolimatta pari päätyy eroon kun toinen katkeroituu kuitenkin. Se että toinen haluaa on ihan yhtä hyvä toive kuin se että toinen ei halua. Jomman kumman on joustettava tai sitten erottava. Ei siinä ole muita vaihtoehtoja.
Kiukuttelulla ei mielestäni ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
B
Blue
Vieras
Meidän edellisen tsekkiläisen leikkikaveri
On ne upeita. :heart:
Onneksi meressä on kaloja. Itse en olisi sitä sulattanut sekuntiakaan jos toinen olisi alkanut väkisin vääntämään lemmikeistä. Antoi minulle tilaa ja aikaa sulatella asiaa.
Harmiahan niistä on ja ei se koskaan jää yksinomaan sen kontolle joka lemmikkiä haluaa, se teettää AINA tavalla tai toisella muille perheessä hommia myös.
Joka sinänsä minusta on suhteellisen itsekeskeistä, että oma harrastus laitetaan millään tapaa aikuisena muiden ongelmaksi.
Jos perhe haluaa olla osana, se on toki eri asia. Mutta kuten sanoit, jos perheessä on vahva vastustus asiaan, varsinkin useampien jäsenien puolesta, niin se tulee aiheuttamaan skismoja, eikä vain niin että haluava jää ilman jotain mitä halusi ja katkeroituu.
B
Blue
Vieras
Eli pääsemme sanomaani alkutilanteeseen että ap:n vaimo on selkeästi päättänyt hankkia koiran eron jopa uhasta huolimatta joten ap:n kontolle jää ratkaisu sopeutuuko vai ottaako eron.
Täytyy myöntää etten huomannut moista ukaasia missään, että ap olisi kirjaimellisesti erosta puhunut vaimonsa kanssa asian takia. Enkä jaksa kyllä nyt alkaa lukemaankaan uudestaan
K
koiruuksia
Vieras
Vaihtoehtoja on kaksi. Tyytyminen on niistä se toinen. Ja toinen on sitten se hieman radikaalimpi ratkaisu, eli ero.
Kuten jo kerroin, avovaimo on selvästi päättänyt koiran ottaa, vaikka mies on jopa anellut, ettei avovaimo koiraa ottaisi. Tästä nyt voi vähän tyhmempikin nähdä, että kumpi asia avovaimolle tulee ykkösenä. Mies, vai se koira. Avovaimo on selvästi valmis ottamaan jopa sen riskin, että mies lähtee, kuten minäkin aikoinaan olin, kun sen kolmannen koiran vastusteluista huolimatta oli. Molossirotuinen sekin, eikä se ketään elävältä koskaan syönyt.
Lasten pelko menee kyllä ohi, kun lapset saavat tutustua koiraan. Meidän lapsemme pelkäävät pimeää, mutta en ole kuitenkaan siihen ratkaisuun ryhtynyt, että pitäisimme valoja päällä 24/7. Pelko on lievittynyt jo kovasti ja uskon sen lopulta menevän kokonaan ohi.
Jos on valmis riskeeraamaan suhteensa, suhteessa voi tehdä ja toimia miten vain. Mikäli suhteesta haluaa pitää kiinni, ei koiraa voisi ap:n kuvailemassa tilanteessa viikon kuluttua ottaa. Ap:n avovaimo ei taida tätä haluta.
B
Blue
Vieras
Täytyy myöntää etten huomannut moista ukaasia missään, että ap olisi kirjaimellisesti erosta puhunut vaimonsa kanssa asian takia. Enkä jaksa kyllä nyt alkaa lukemaankaan uudestaan
Ei suoranaisesti näin sanonutkaan mutta oletin että jos toisen "rukoilusta" huolimatta aikoo päänsä pitää niin voi sanoa sen näin olevan.
Ap voi vielä Karjun neuvon mukaan kysyä suoraan asiasta.
Jeps.
Mutta sinänsä se on vähän monimutkainen asia, kun ihminen saattaa ajatella arvostavansa hyvää puolisoa yli kaiken, mutta sitten kun onkin kova halu tehdä jotain täysin toisin kuin toinen haluaa, niin se prioriteetti muuttuukin.
Ehken se puoliso ei tosissaan olekaan niin tärkeä mitä ajatteli, jos voi tämmöisestä asiasta tehdä "deal brakerin".
Periaatteessa ymmärrän molempien pointin, mutta kyllä se aika karulta tuntuu että on valmis heittämään yhteiselon roskiin lemmikin takia. Jotenkin tulee sellainen olo, ettei ehkä haluaisi olla semmoisen ihmisen kanssa, mille lemmikki menee puolison edelle. Sinänsä pistää miettimään, että kuka oikeastaan haluisi olla sellaisen ominaisuuden omaavan ihmisen kanssa.
Varmaan se asia auttaa, kun jos tykkää ko. lemmikistä lajina / yksilönä, niin ei tule välttämättä kauhean usein eteen se, että kenenkään pitäisi tehdä mitään valintoja puolison ja lemmikin välillä.
Mutta tuskin kukaan arvostaa sitä jos joskus se tilanne tulee jotain outoa kautta eteen missä se kumppani sitten valitsee sen lemmikin kun on tiukka paikka. Varsinkin jos on vuosien suhde takana ja vaikka yhteisiä lapsiakin.
Siitä lähtökohdasta on ihan hyvä lähteä että omiin ajatuksiin ja tunteisiin on aina oikeus.
Se taas mitä päätöksiä tekee on sitten toinen asia.
Sinun elämä, sinun päätökset. Itse joudut elämään päätöksiesi kanssa, kuten myös avovaimosi.
Itse en välttämättä olisi kauhean rakentavalla mielellä sellaisen jälkeen että ekaksi luopuu ajatuksesta ja sitten seuraavana päivänä onkin jo täysin eri mieltä eikä järkähdä ollenkaan asiassa.
Itse olen tukenut aina vaimon oikeutta päättää ihan ilman minun "häiriköintiä" asioita jotka on pääosin hänen asioitaan, mutta molempia koskevia päätöksiä parisuhteessa on pakko pystyä tekemään kompromisseihin, koska se koti on kumminkin yhteinen, sama se kenen nimissä se on.
Jos asenne on se, että minähän en periksi anna millään tasolla, asiassa mikä on kaikkia koskeva asia, niin silloin en oikein pahemmin kunnioittaisi enää puolisoani, jonka jälkeen yhteiselämän ajatteleminen olisi aika vaikeaa.
B
Blue
Vieras
B
Blue
Vieras
Ihmiset eroaa mitä hassuimmista syistä nykyään, tämä ei nykymittapuun mukaan ole outo tapaus.
Ja kyllä mä olen sitä mieltä että mä en olisi mennyt yhteen miehen kanssa joka olisi mulle luetellut mitä saan harrastaa ja mitä en. Ja mä en aikanaan edes aloittanut seurustelemaan miehen kanssa joka oli allerginen koirille, vaikka kaikki muu synkkasikin todella hyvin hänen kanssaan. Että joskus voi kyllä sanoa että lemmikki menee ihmisen edelle (ei toki enää tässä vaiheessa mene missään nimessä perheen edelle).
Toki tämä ei ole vertailukelpoinen siihen koska ap on yrittänyt löytää kompromissia, mutta kukaan täällä ei (eikä välttämättä ap:kaan) tiedä miksi vaimo kokee että (juuri se) koira on nyt saatava.
Ei se nyt noin mene. Ihmiset eroaa hyvin usein heppoisesti silloin kun ne tunteet ei olleetkaan ihan niin voimakkaita kuin luuli.
Se on itseasiassa yleinen harhaluulo että nykyään erottaisiin enemmän kuin "ennen" se määrittely riippuu ihan aikajanasta. Esimerkiksi 20 vuotta sitten erottiin enemmän kuin nyt.
Ei se tuo koiran hankkiminen ole syy eroon, se vaan näyttää siltä ulkopuolisesta. Nää on niitä viimesiä nauloja arkkuun ja jäävuoren hiuppuja. Syvemmällä parisuhteessa ne todelliset syyt on.
B
Blue
Vieras
Jep. Jos ap:n vaimo rakastaisi (siis sanan oikeassa merkityksessä) miestään niin eihän moista ehdotonta päätöstä olisi edes tehty (ei mun tee tiukkaa tyytyä päätökseen etten saa bullmastiffiä koska mies ei halua). Tämä on vaan se "syy erota" mikä on käynyt mielessä on ennenkin.
P
Peyote
Vieras
Hyi että. Musta ois ihan hirveän ahdistavaa jos meille tulis joku tollanen kuolaaja karvastamaan. Ei! Ei sais tulla, todellakaan. Uhkaisin lähteä jos tulisi.
Niin, voihan sen noinkin sanoa.
Voi sen sanoa myös niinkin että koira ei ole oikea syy, vaan se että ei kunnioita toisen vakavaa mielipidettä asiasta ja vielä vetää edestakaisin asian kanssa.
Mutta kyllä, onhan noita selkeästi joille se koiran saaminen on tärkeämpää kuin se puoliso, niin miksi ei olisi toisinkin päin.
Mä olen sitä mieltä että kaikki kotiin tulevat lemmikit hankitaan yhdessä. Enkä muuten usko hetkeäkään että joku lapsiperheestä hoitaisi yksin lemmikin. Se ei ole kuin yksi flunssa niin joku toinen on aamuvarhaisella juoksemassa 10 km lenkkiä koiruuden kanssa
