Biologinen kello ahdistaa

[Mila]

Biologinen kello ahdistaa
Täytän kohta 28 vuotta. Elän onnellisessa avoliitossa ihanan miehen kanssa ja elämässä on muutenkin kaikki hyvin. Mieheni kosi minua n. puoli vuotta sitten eli olemme myös kihloissa.


Kaveripiirimme koostuu useista samassa elämäntilanteessa olevista pariskunnista, joten sanomattakin selvää, että keskustelut tyttöjen kesken pyörii pääasiassa häissä ja lapsissa. Jotenkin on alkanut ahdistaa. Tuntuu, ettei muuta mahdu enää omiinkaan ajatuksiin.

Olemme mieheni kanssa puhuneet (no, melkein joka ilta itse asiassa) ja haaveilleet tulevaisuudestamme. Haluamme molemmat naimisiin ja lapsia yhdessä. Tilanteeni on siis sikäli onnellinen. Jotenkin silti ahdistaa tämä kaikki, biologinen kello tikittää ja tuntuu, että minulle on tullut "pakkomielle" päästä nopeasti naimisiin ja saada lapsia. Pitäisi myös valmistua yliopistosta ja löytää vakituinen työpaikka. Näiden kaikkien "aikatauluttaminen" ja yhteensovittaminen pyörii päässä harva se päivä.

Miehelläni on hirveä vauvakuume. Minulla taas on avioliittokuume. Vaikka mieheni minua kosikin oma-aloitteisesti, alkaa hirveä kiemurtelu kun otan hääasiat puheeksi. En oikein tiedä miksi aiheesta puhuminen on niin vaikeaa, kun on kuitenkin selväksi tehnyt, että naimisiin haluaa. Johtunee varmaan siitä, että inhoaa hössöttämistä ja keskipisteenä olemista. Inhottaa ajatus, että minulla olisi jonnekin kiire, mutta olen aina ajatellut saavani lapset suht nuorena ja no, ei minusta enää nuorta äitiä saa millään. Samoin on ollut se haave avioliitosta ennen kuin täyttää 30. Kaveripiirissä on meidän kihlautumisemme jälkeen alkanut mieletön kihlabuumi, ja lähes poikkeuksetta muilla on jo hääpäivä lukkoon lyötynä. No, meillä ei ja sekös kalvaa. Myös siksi, että aina olemme miehen kanssa puhuneet, että kun mennään kihloihin, mennään myös naimisiin. Nyt kun pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, mies vetää tuppisuuksi. Vauvoista puhuu kyllä minkä kerkiää.

Jotenkin iskee nyt päälle oma "vanhuus", kaiken maailman kuumeet ja ns. aikatauluongelmat. Haluaisin palata takaisin siihen onneen, että minulla on kaikki paremmin kuin hyvin, ja kaikki unelmani ovat toteutumassa. Siihen ajattelumalliin, että kaikki aikanaan. Jotenkaan en vain pysty, kun kaveritkaan ei muusta puhu kuin häistä ja vauvoista. Ja minkäs sitä malttamattomalle luonteelleen voi :S

Onko muille ikäkriisi tehnyt tepposet?

 

[Niin.]

Naimisiin vaikka heti, jos niin haluatte molemmat.
Ainakin opiskelu loppuun.
Lapset ja mahdollisesti työ, jotka kyllä pystyy sovittamaan yhteen.

Juhliminen ja sen valmistelu saattaa miehelle olla se vaikea asia.

Sitten on se asia, kun kaverinne kaikki ovat hääpäivänsä lukkoon lyönyt, ja te tekikisitte sen päätöksen nyt, niin miehelle saattaa tulla tunne matkimisesta.

 

[millaiset häät]

Ehkä kysymys onkin siitä, millaiset hääjuhlat sinä, hän, te haluatte. Jos mies pelkää, että sinä toivot sitä kaikkea hössötystä, jonka mukaan tehdään televisio-ohjelmia. Morsiamet unohtavat sulhasensa, kun tärkeintä on tehdä komea juhla rahoja tuhlaten ja kaasoja orjuuttaen.

Sulhasesi on jo ehkä kuullut ystäväpariskuntien häähössötystä ja kammoaa koko ajatusta.

Mitä sulhasesi toivoo? Ei tuo päivittäinen vatvominenkaan hyvää tee.

 

[Eko]

Just. Että naimisiin, niin opiskelu loppuu. Olipas idioottimainen vastaus!

Jos taloudellisesti ja järkevästi ajattelee, niin kannattaa tehdä kaikki ns. oikeassa marssijärjestyksessä. Ensin opiskelut loppuun, hiukan työelämää pohjille, häät (omien varojen mukaiset), asunnon osto -ei mitään puolen millin ok-taloa ensiasunnoksi, vauva.

 

[alkuperäinen]

Noh, gradu nyt on viimeistelyä vaille valmis. Yliopistomaailma siis jää väistämättä taakse ihan näinä hetkinä. Sanomattakin selvää, että työnhaku tulee ajankohtaiseksi ennen häitä tai lasta. Omistusasunto meillä jo onkin.

Opiskelukavereiden kanssa ollaan mietitty myös yhdessä, että eipä ole herkullisin ikä valmistua kolmenkympin korvalla. Työnsaanti ei ole kaikista helpointa, kun epäillään, että kohtapa tuokin alkaa perhettä perustamaan (joojoo, ei ole sallittua kysellä työhaastattelussa tämmöistä, mutta varmasti vaikuttaa jossain määrin). Ja mitäpä sitten jos alkaakin. Muutaman vuoden kotona olon jälkeen ei ole herkullisin pala työmarkkinoilla, jos työkokemus rajoittuu kesätöihin. Vaikeita kysymyksiä.

 

[Eko]

Totta tuo, mitä sanoit työn saannista. Kysy Hjalikselta duunia. Hän ei ainakaan näy olevan perherasisti.

 

[-kolmekymppinen-]

Ei kaiken tarvitse edetä samalla tavalla kuin muilla, kaveripariskunnilla esimerkiksi. Teette siinä järjestyksessä kuin itse haluatte ja on viisainta. Kannustaisin työpaikan hakuun ihan ensimmäisenä, kun valmistut, ja samalla tietenkin voi suunnitella häitäkin. Lapsia ei noin vaan saada, joten turha sellaisesta on alkaa stressata vielä tässä vaiheessa - tulee jos on tullakseen, mikäli olette valmiita siihen missä vaiheessa tahansa, tai sitten odotatte sen asian kanssa vielä, kunnes häät ovat ohi. Et sinä mikään ikäloppu vielä ole, ihan varmasti ehdit perheen perustaa kolmenkympin paremmallakin puolella!

 

[Niin.]

Noh, gradu nyt on viimeistelyä vaille valmis. Yliopistomaailma siis jää väistämättä taakse ihan näinä hetkinä. Sanomattakin selvää, että työnhaku tulee ajankohtaiseksi ennen häitä tai lasta. Omistusasunto meillä jo onkin.

Opiskelukavereiden kanssa ollaan mietitty myös yhdessä, että eipä ole herkullisin ikä valmistua kolmenkympin korvalla. Työnsaanti ei ole kaikista helpointa, kun epäillään, että kohtapa tuokin alkaa perhettä perustamaan (joojoo, ei ole sallittua kysellä työhaastattelussa tämmöistä, mutta varmasti vaikuttaa jossain määrin). Ja mitäpä sitten jos alkaakin. Muutaman vuoden kotona olon jälkeen ei ole herkullisin pala työmarkkinoilla, jos työkokemus rajoittuu kesätöihin. Vaikeita kysymyksiä.

Ei tuon työnsaannin suhteen kannata olla kovinkaan pessimistinen.

Kuinka useasti on sekin ajatus lausuttu ääneen, ettei yli 50:n enää uutta työtä löydä.
Minä olen sentään 60:n, kun sain lomautuksen.
Meni vajaa viikko, kun uuden työn löysin.
Kohta kun lomautus päättyy, niin sittenhän minulla on 2 työpaikkaa.

Joten kannustan iloisinmielin työnhakuun.

 

[just.]

Ei tuon työnsaannin suhteen kannata olla kovinkaan pessimistinen.

Kuinka useasti on sekin ajatus lausuttu ääneen, ettei yli 50:n enää uutta työtä löydä.
Minä olen sentään 60:n, kun sain lomautuksen.
Meni vajaa viikko, kun uuden työn löysin.
Kohta kun lomautus päättyy, niin sittenhän minulla on 2 työpaikkaa.

Joten kannustan iloisinmielin työnhakuun.

No jotain suojatyöpaikkoja ja raksa-appari idiooteille. Nyt on kyse ihan oikeasta työpaikasta opiskelleelle naiselle.

 

[wizarding world]

Tiedän kaveripiiristä joitakin naisia, joiden suurin unelma on päästä naimisiin. Heidän miehensä ei vaan sitä halua. Naisten tehtävä on toivoton, koska he ovat tehneet ensiksi lapset. Olen sitä mieltä, että sinun tilanteessasi ehdottomasti ensiksi häät ja sitten vasta lapset. Sillä tavalla kumpikin saa sen, mitä haluaa.

Häät ovat minusta menneet vähän överiksi. Kaiken pitäisi olla omaperäistä sirkusta, showta ja magiaa ja se tuntuu olevan toissijaista, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Etkö sinä voisi tehdä myönnytystä miehelle ja järjestätte häät esimerkiksi menemällä naimisiin kaikessa hiljaisuudessa tai vaikka ihan kaikista lähimpien kanssa (vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset), jolloin mies ei kokisi olevansa epämiellyttävästi kaiken keskipisteenä.

Kehoittaisin tarttumaan näihiin asioihin yksi kerrallaan. Et voi mitenkään tehdä kaikkea kerralla eikä se ole järkevääkään. Jokainen uusi asia (vaikkakin toivottu) merkitsee uutta stressitekijää, johon pitää sopeutua. Sitä paitsi moniin asioihin on aikaa vuosikausia.

Minusta Suomessa ymmärretään aika hyvin se, että elämässä on muutakin kuin pelkkää työntekoa. Monissa yrityksissä tajutaan, että ei voida olla ottamatta 25-45-v naisia töihin vain siksi, että he saattavat tehdä lapsia. Tosi moni kuitenkin palaa takaisin töihin ja ehtii tehdä työuraa vielä vuosikymmeniä. Ne, jotka jäävät kotiäideiksi vuosikausiksi, niin he tietysti putoavat kelkasta enemmän tai vähemmän alasta riippuen, mutta silloin pitkällinen poissaolo tarkoittaa sitä, että sijainen ehtii omaksumaan asiat ja hän puolestaan ehtii kehittämään työuraansa. Suomessa kuitenkin lapsiluku on keskimäärin alle 2 lasta, joten on paljon niitäkin, jotka syystä tai toisesta hankkivat vain yhden lapsen.

Valmistuttuasi tietenkin haet töitä. Sehän on itsestäänselvää. Ennätät tehdä töitä varmasti vähintään vuoden ennen kuin äitiyslomalle jääminen on ajankohtaista. Itse tein niin, että valmistuttuani panostin 100 % työnhakuun ja sainkin töitä. Siirsimme lapsenhankintaa reilulla vuodella ennen kuin alettiin yrittämään lasta, sillä tiesin, että jos heti tulen raskaaksi, niin ehdin kuitenkin saamaan työkokemusta lähes 2 vuotta. Näin myös tapahtui. Olin vuoden äitiyslomalla ja sen jälkeen palasin työelämään takaisin enkä menettänyt mitään uran kannalta.

Omaan 30-v kriisiini kuului vahvana juuri se, että kaikki pitäisi saavuttaa heti. Olin tottunut, että olin aina ollut nuori, mutta tajusin, että 30-v täytettyäni en voi kutsua itseäni enää nuoreksi. Tuntui järkyttävältä ajatella, että perinteisesti 35-v täyttäneitä aletaan kutsua keski-ikäisiksi. Se ahdisti pirusti. Toisaalta uusiin asioihin pitää aina totutella ja niin kävi, että elämä jatkui 30-v täytettyänikin. Synkkänä kummitellutt 40-v rajapyykkikin tuntui kauhealta, mutta kun sen ylitti, niin eipä tuntunut missään. Voin lohduttaa, että elämä nyt 40-v ylitettyäni on parempaa kuin joskus 10-12 v sitten, koska elämä on seesteisempää ja olen löytänyt oman paikkani elämässä. Tajuan myös sen, että moni asia loksahtaa ajan kanssa paikalleen ja monia unelmia ehtii toteuttamaan myöhemmin. Kaiken ei tarvitse tapahtua nyt just heti tässä.

Sinun ikäkriisissäsi auttaa asian miettiminen. Voit vain itse vaikuttaa siihen, että haluatko käyttää tämän hetken vain stressaamiseen vai voitko opetella sellaista ajattelutapaa, että nautit kaikista niistä ihanista mahdollisuuksista, joita elämällä on sinulle tarjota. Sitä paitsi vaikka kaikki unelmasi toteutuisivat juuri nyt (saisit töitä, mies suostuu unelmahäihisi, tulet raskaaksi jne), niin sen jälkeen todennäköisesti olisit uudestaan ahdistunut, koska kaikki unelmasi ovat käyneet toteen eikä sinulla olisi mitään muuta tavoitetta elämällesi. Yllättävän moni 35-45 v nainen eroaa hyvästä parisuhteesta juuri siksi, että ei osaa nauttia siitä, mitä on, vaan haluaa heittää kaiken romukoppaan, koska ei viihdy siinä elämässään, jonka on luonut. Ehkä jotkut ihmiset ovat sellaisia, etteivät koskaan osaa olla tyytyväisiä siihen, millaista elämä on juuri nyt, vaan aina halutaan jotain parempaa.

 

[Tärkeintä on muutos]

Yllättävän moni 35-45 v nainen eroaa hyvästä parisuhteesta juuri siksi, että ei osaa nauttia siitä, mitä on, vaan haluaa heittää kaiken romukoppaan, koska ei viihdy siinä elämässään, jonka on luonut. Ehkä jotkut ihmiset ovat sellaisia, etteivät koskaan osaa olla tyytyväisiä siihen, millaista elämä on juuri nyt, vaan aina halutaan jotain parempaa.

Onneksi silloin ei ole vielä liian myöhäistä aloittaa uutta kierrosta. Ero, uusi mies, uudet häät ja lapset. Uusioperheen kanssa kun on päässyt samaan vaiheeseen kuin missä ensimmäinen ero tuli, on jo niin vanha ja seesteinen, että fiksuimmilla kierre katkeaa.

 

[1sivusta]

Monissa yrityksissä tajutaan, että ei voida olla ottamatta 25-45-v naisia töihin vain siksi, että he saattavat tehdä lapsia. Tosi moni kuitenkin palaa takaisin töihin ja ehtii tehdä työuraa vielä vuosikymmeniä. Ne, jotka jäävät kotiäideiksi vuosikausiksi, niin he tietysti putoavat kelkasta enemmän tai vähemmän alasta riippuen, mutta silloin pitkällinen poissaolo tarkoittaa sitä, että sijainen ehtii omaksumaan asiat ja hän puolestaan ehtii kehittämään työuraansa.

Juuri näin. Yleensä kuitenkin ne lapsentekoikäiset naiset kilpailevat samoista työpaikoista pääasiassa keskenään, joten rekrytoijalla ei ole edes muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se plusmiinus kolmekymppinen ja katsoa lapsiasiat läpi.

 

[ymmärrys]

Biologinen kello ahdistaa
Täytän kohta 28 vuotta. Elän onnellisessa avoliitossa ihanan miehen kanssa ja elämässä on muutenkin kaikki hyvin. Mieheni kosi minua n. puoli vuotta sitten eli olemme myös kihloissa.


Kaveripiirimme koostuu useista samassa elämäntilanteessa olevista pariskunnista, joten sanomattakin selvää, että keskustelut tyttöjen kesken pyörii pääasiassa häissä ja lapsissa. Jotenkin on alkanut ahdistaa. Tuntuu, ettei muuta mahdu enää omiinkaan ajatuksiin.

Olemme mieheni kanssa puhuneet (no, melkein joka ilta itse asiassa) ja haaveilleet tulevaisuudestamme. Haluamme molemmat naimisiin ja lapsia yhdessä. Tilanteeni on siis sikäli onnellinen. Jotenkin silti ahdistaa tämä kaikki, biologinen kello tikittää ja tuntuu, että minulle on tullut "pakkomielle" päästä nopeasti naimisiin ja saada lapsia. Pitäisi myös valmistua yliopistosta ja löytää vakituinen työpaikka. Näiden kaikkien "aikatauluttaminen" ja yhteensovittaminen pyörii päässä harva se päivä.

Miehelläni on hirveä vauvakuume. Minulla taas on avioliittokuume. Vaikka mieheni minua kosikin oma-aloitteisesti, alkaa hirveä kiemurtelu kun otan hääasiat puheeksi. En oikein tiedä miksi aiheesta puhuminen on niin vaikeaa, kun on kuitenkin selväksi tehnyt, että naimisiin haluaa. Johtunee varmaan siitä, että inhoaa hössöttämistä ja keskipisteenä olemista. Inhottaa ajatus, että minulla olisi jonnekin kiire, mutta olen aina ajatellut saavani lapset suht nuorena ja no, ei minusta enää nuorta äitiä saa millään. Samoin on ollut se haave avioliitosta ennen kuin täyttää 30. Kaveripiirissä on meidän kihlautumisemme jälkeen alkanut mieletön kihlabuumi, ja lähes poikkeuksetta muilla on jo hääpäivä lukkoon lyötynä. No, meillä ei ja sekös kalvaa. Myös siksi, että aina olemme miehen kanssa puhuneet, että kun mennään kihloihin, mennään myös naimisiin. Nyt kun pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, mies vetää tuppisuuksi. Vauvoista puhuu kyllä minkä kerkiää.

Jotenkin iskee nyt päälle oma "vanhuus", kaiken maailman kuumeet ja ns. aikatauluongelmat. Haluaisin palata takaisin siihen onneen, että minulla on kaikki paremmin kuin hyvin, ja kaikki unelmani ovat toteutumassa. Siihen ajattelumalliin, että kaikki aikanaan. Jotenkaan en vain pysty, kun kaveritkaan ei muusta puhu kuin häistä ja vauvoista. Ja minkäs sitä malttamattomalle luonteelleen voi :S

Onko muille ikäkriisi tehnyt tepposet?

Kyllä on...

Sitten tuosta siun miehestä. Mitä jos juttelette millaisen hääjuhlan hän haluaisi. Kuunteleppa hänen ajatuksiaan ilman että alat kertomaan kuinka suureellisesti sinä juhlat haluaisit toteuttaa.

Usealla miehellä kuitenkin on vähän sillain että on ujoa ihmisten edessä-. Jokainen onneksi tänäpv voi suunnitella omanlaisensa häät.

Pienellä budjetilla jos niin halutaan eikä kuitenkaan mistään oleellisesta luopumalla. Onhan naitu iät ja ajat ilman nyky suurhulluus aikojakin.

Minä kun arvelen että se syy siitä pisteestä iin päälle johtuu juuri näistä monista hää-tv ohjelmista joista saa ihan hullunkin kuvan välillä.

Miehesi haluaa ihan selvästi keskittyä parisuhteessanne oleelliseen omaan perheeseen ja omaan lapseen. ei muille näyttämiseen hääseremonioilla..

Kaikkea ei pysty suunnittelemaan loppuun elämässä. Menkää siis naimisiin. Opiskele ja valmistu työhön jos sellaisen saat. Jos elämä antaakin sinulle ensin lapsen niin tee sekin.

Jokin näistä voi silti jäädä toteutumatta. Elämä vaan on sellaista.

 

[Mukavat häät]

Mukavimmat ja tunnelmallisimmat häät, joissa olen ollut, ovat olleet pienimuotoisia. Ihme ja kumma, ne liitot ovat myös kestäneet, kun prameasti avioliiton satamaan purjehtineiden tiet ovat johtaneet eroon osalla hyvinkin pian. Olen tulkinnut tämän siten, jotta niissä pienissä häissä ei ole unohdettu tärkeintä eli vakavaa lupausta toisilleen kaiken turhan hössötyksen jalkoihin.

Anna kavereiden hössöttää juhlistaan, sulje korvasi tai aloita jokin muua aihe, jollet voi sujuvasti poistua paikalta. Yksi aihe voisi olla vaikkapa sen pohtiminen, onko häähössötyksessä mitään järkeä! Mikä on sen tapahtuman tärkein ja keskeisin asia?

On niin vakavasta ja suuresta asiasta kysymys, jotta muoti tai muiden mielipiteet eivät saa vaikuttaa siihen, miten itse menettelee.

Sanot, jotta sulhasellasi on vauvakuume. Johdatapa juttua siihen, miten kiva olisi pitää kastetilaisuus ja vihkiminen yhtä aikaa. Se jos mikä on perheen oma lämmin ketki, kun vanhemmat vihitään ensin ja sen jälkeen kastetaan lapsi. Molemmat saisitte haluamanne, eikä mitään tärkeää unohdeta.