Välillä surettaa niin kovasti kun seuraa sen touhuja tuossa pihalla..
Tyttö on nyt siis 5 v, täyttää lokakuun lopussa 6. Viime syksynä totesivat että tytöllä on monimuotoinen kehitysviive, morotiikassa, puheenkehityksessä, kehonhahmotuksessa ja hallinnassa jne. on viivettä eli tyttö on näiltä osin n. 3-4 vuotiaan tasolla. Myös vuorovaikutuksessa on ongelmia. Oppimisessa ei näyttäis olevan mitään vikaa.
Viime syksystä tyttö on kyllä todella paljon kehittynyt ja osaa jo olla toisten lasten kanssa vuorovaikutuksessa ihan kohtalaisesti. Mutta on kuitenkin niin erilainen kuin toiset lapset että monesti hänet sitten jätetään ulkopuolelle. Tuossa pihassa on sellainen kolmen lapsen porukka, kaks tyttöö ja yks poika ja heidän kans tyttö on yrittänyt mennä leikkimään. Mutta samalla tavalla käy joka kerta. Ulkopuolelle jätetään ja kuiskitaan keskenään ja naureskellaan. Ja voi että mua niin harmittaa tytön puolesta, se kun niin kovasti haluais toisten kans leikkiä.
Sen verran on kyllä myös sanottava että tyttö tahtoo sitten alkaa hakemaan sitä huomiota negatiivisella käytöksellä kun ei sitä positiivisella saa. Eilen näytti naapurin tytölle kieltä ja tästä syystä sitten naapurin tyttö huitas.. Ja niin oli tehnyt kuulemma tämä toinenkin tyttö. Sitten nää tytöt juoksi mun luo kertomaan että tuo sun tyttös näytti meille kieltä. Eivät tajunneet että mä olin nähny tän läpsimisen.. Juteltiin sitten hetken aikaa asiasta ja tänään leikkivät jo suht sovussa vaikka eivät tyttöö silleen leikkeihin ottaneetkaan mukaan.
On taas saanut todeta että lapset on julmia. Ja että erilaisuudesta rokotetaan. Tän asian kans mä saan olla vastatusten vielä varmasti sen sata kertaa.
Varmaan tuli vähä sekavaa tekstiä mutta niin pyörii nyt nää asiat taas päässä..