Ihan aluksi: tuo Liisan tarina on sitten selkeesti keksittyä. Niin puhdas fantasia kuin olla ja voi, mutta joillekin varmaan toimii sellaisena.
Täällä väitetään, että suomalainen mies on juuri tuollainen toiveitten matsomies, jämäkkä, rauhallinen, miehekäs ja mitä kaikkea. En allekirjoita.
Voi olla kaikkea tuollaista, mutta silti auktoriteetti puuttuu. Koska suomalaista miestä ei ole tällaiseen kasvatettu eikä rohkaistu. Päinvastoin, suomalaiselle miehelle ja naiselle on vuosikymmenien ajan opetettu tasa-arvoisuutta ja sitä, että naisen kuuluu yhtä lailla huolehtia asioista kuin miehenkin, ja lisäksi, että naiset nimenomaan sitä haluavatkin. Naiset ja miehet on kasvatettu niin yhdenvertaisiksi, että se on oikeastaan juuri suomalaisten erikoisominaisuus koko Euroopassa. Naisille itselleen on korostettu, että miehet haluavat rinnalleen vahvoja naisia, jotka tietävät mitä tahtovat ja että naisten on opittava huolehtimaan niin omista kuin koko perheenkin asioista, koska vain itseensä he voivat loppupeleissä luottaa.
Tämä on ollut hyvin hedelmällistä.
Luin muuten ikivanhoja Kotiliesi -lehtiä, 1920- ja -30 -luvuilta. Yhdessä lehdessä oli artikkeli italialaisista, jotka olivat jotain varten käymässä Suomessa. Kysyttiin mielipidettä suomalaisista ihmisistä. Italialaiset miehet kehuivat suomalaisia naisia kauniiksi, mutta - uskokaa tämä! - liian miehisiksi!
Siis jo joskus 30-luvulla suomalaisista naisista ajateltiin näin! No onko ihmekään, meillä on aina arvostettu naista, joka ei koreile, ei korosta naisellisuuttaan, tekee työt miehen rinnalla kuin härkä tai suorastaan miehen puolesta.
Naisia on siis meillä arvostettu hyvinä työihmisinä ja kovina jätkinä, miehille taas on alettu tyrkyttää pehmeitä arvoja ja tässä ovat naiset itse olleet mitä voimakkaimmin asialla. Tämä on varmasti yleismaailmallista, mutta jotenkin suomalaiseen kulttuuriin tällainen on iskenyt tavallista paremmin.
Kyllähän meillä ihan varmasti on olemassa miehiä, jotka määräävät ja pitävät itseään perheen ylimpinä johtajina, mutta auktoriteettia näillä miehillä ei juurikaan ole. Kyse on ihan muista seikoista. Humalassa perhettään nöyryyttävä mies ei ole vaimon ja lasten ihanneisä. Näiltä miehiltä puuttuu yleensä myös tarvittava itsekuri. Ei kukaan kunnioita miestä, joka kormuuttaa vaimoaan mutta sallii itselleen kaikki mahdolliset vapaudet. Kova ääni ei merkitse auktoriteettia, ei myöskään kiroilu eikä herkät nyrkit.
Varmasti olisi olemassa myös oikeanlaista auktoriteettia edustavia miehiä, mutta heiltä on kasvatuksen ja kulttuurin myötä riisuttu aseet.
Onko ihme, että naiset ihailevat esim. poliiseja tai armeijan palveluksessa olevia, nimenomaan silloin, kun nämä ovat työssä? Asut ovat varsin miehekkäät, ja työtehtävät saavat nämä miehet näyttämään kunniakkailta, määrätietoisilta, osaavilta ja luottamusta herättäviltä. Univormussa melekin ies kuin mies näyttää ryhdikkäältä, ja ehkä' näissä ammateissa olevat sitä oikeastikin ovat. Mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö nämä miehet vapaa-ajallaan voisi sitten olla aivan yhtä mitättömiä ja arvoa ansaitsemattomai kuin kuka tahansa muunkin ammatin omaava.
Onahn näistä esimerkkejä. Viina maittaa suomalaiselle miehelle liikaa. Ja se tekee miehestä hyvin usein myös tyhmyrin. Kuka kunnioittaa tyhmyriä?
Sitä paitsi suurimmalla osalla miehistä ei varmasti ole edes tarvetta eikä halua ottaa sitä perheenpään ylintä roolia, muuten kuin niissä tilanteissa, joissa siitä on heille välitöntä hyötyä. Ylin perheenpään rooli merkitsee rasittavaa vastuunottoa. Sen he lykkäävät hyvin mielellään vaimon harteille.
Kun perheen teini-ikäinen jumpittelee ja oikuttelee, ylivoimaisesti eniten kasvattajan roolin ottaa silloin äiti, ei isä. Isän rooli on joko laskeutua teinin tasolle jankuttamaan ja väittelemään, rähjäämään ja huutamaan, tai sitten vetäytyä tilanteesta kokonaan. Ei ihme, että ongelmatilanteissa kysytään, missä ovat isät.
Ja näiden miesten sitten odotetaan olevan niitä matsomiehiä, jotka saavat naisenkin sydämen sykkyrälle ja tuntemaan jopa lievää pelonsekaista kunnioitusta miestään kohtaan? Itse olisin naisena aivan valmis tällaiseen kuvioon perheessä, mutta en ole kohdannut ainokaistakaan suomalaista miestä, josta olisi tähän. Toki miehessä saa olla heikkouksia, mutta ei sellaisia heikkouksia, jotka söisivät miehen arvovaltaa.
Olisihan aivan ihanaa tukeutua mieheen, antaa tämän suosista tehdä isot päätökset, uskoa ja luottaa mieheen kuin kallioon ja olla kaiken aikaa varma siitä, että mies todella toimii oikein ja luottamuksen arvoisesti. Tällaista miestä voisin palvellakin aivan hyvin, pitää huolen siitä, että hänellä olisi kotona hyvä ja tyytyväinen olotila, kaikin tavoin. Olisi ihanaa voida korostaa omaa naisellisuuttaan varmana siitä, että sille annetaan arvo ja että sille on olemassa vastapaino, miehen ylivertainen miehekkyys.
Olen tavannut muutamia ulkomaalaisia miehiä, joista voisin kuvitella olevan tähän. Mutta sekin saattaa olla harhaa. Suomalaisissa en ole tällaisiin törmännyt. Se ei ole suomalaisten miesten eikä sen paremmin naistenkaan vika, se on vain historian ja kulttuurin tulos ja tuotos. Tähän ollaan pyritty ja tähän ollaan päästy.
Vaikka selvästi meillä synkkaakin yhdessä. Ei meillä suhdetta ole, mutta ollaan työn merkeissä ystävystytty vähitellen ja luottamus välillämme on syntynyt.