V
vieraas
Vieras
Aikuisella lapsellani, 19-vuotiaalla todettiin keskivaikea masennus. Siitä olen onnellinen, että sen viimein tajusin ja varasin hänelle lääkäriajan. Sai lääkkeet ja välillä hän saikin käytyä koulussa jne. asioitaan parempaan malliin. Tuli kuitenkin kaksi jaksoa jolloin hän jätti lääkkeet hakematta ja oli täysin pohjalla. Toisella kertaa soitin ajan päivystykseen ja hän sai taas asiat kuntoon.
Opiskelu vaan tahtoo takkuilevan ja venyvän. Yöt hän valvoo nykyisin pelaten ja päivällä nukkuu pitkään. Jonkin verran tekee etätehtäviä. Kursseja on enää muutama kesken, pahimmat ovat jo takana. Kurssit olisi tarkoitus suorittaa kevään aikana. Kesällä pitäisi mennä armeijaan.
Nyt on kuitenkin taas kiukkuisempaa aikaa hänellä. Kaikki vituttaa ja sanoo, että on ongelmia joista ei jaksa puhua. Sanoo ettei elä kolmekymppiseks jne. Minusta vaikuttaa, että lääkkeet on taas jätetty ottamatta. Sanoo kyllä, että on ottanut joka päivä ja näytti että niitä oikeasti on jäljellä. Jos yritän hänelle soittaa niin ei vastaa tai sitten vastaa, mutta ei juurikaan puhu. Olen yrittänyt kaikkeni, avustan rahallisesti, ostan lääkkeet, maksan lääkärikulut, soitan aamuisin ja herättelen. Itkettää, kun tuntuu etten pysty auttamaan tai hän ei ota apua vastaan tai mitä sitten tämä ikinä onkaan.
Pitäisikö antaa hänen olla? Auttaako se? Pärjääkö hän sitten mitenkään? Teenkö liikaa hänen puolesta asioita? Murehdinko liikaa? Onhan hän jo aikuinen, mutta silti hän on aina lapseni.