Ä
ärsyyntynyt työtoveri
Vieras
On alkanut tulla mitta täyteen erästä raskaana olevaa työtoveria ja esimiestä. Työskentelen siis ravintolassa ja työnkuvaan kuuluu paljon seisomista, kävelemistä, siistimistä jne. fyysisesti kuormittavaa. Raskaana oleva työkaveri on kuitenkin käytännössä lopettanut työskentelmisen, vaikka siis käykin töissä. Joustimme kohteliaisuudesta jo sen verran, että hänen ei tarvitse tehdä yövuoroa, mutta nyt hän ei tee muuta kuin istuu päivät.
Hän ei käy siistimässä pöytiä, kun ei jaksa kumarrella, ei käy vaihtamassa oluttynnyreitä, kun ne sijaitsevat alakerrassa ja ei jaksa kävellä rappusia ja tynnyrit painavat. Ei siivoa, jos lattialle on pudonnut jotain, kun ei jaksa vatsansa kanssa. HUomauttaa vaan naureskellen siitä muille ja pyytää siivoamaan.
Käytännössä se, mitä hän voi ja jaksaa, on istua tiskin takana ja ottaa tilauksia ja rahastaa. Hän myös pitää n. 10 min. pitempiä taukoja kuin me muut ja käy tauoilla n. tunnin välein, kun meillä muilla tauot ovat noin kahden tunnin välein.
Noh, minähän tietysti sanoin tästä esimehelle, mutta mikään ei muuttunut, koska tämä kyseinen työtoveri on esimiehen puolison tuttuja. Esimies vaan kohautteli olkapäitään ja antoi ymmärtää, että minulla on asenneongelma. Muuten tämä esimies ok. Pitääpä miettiä, mihin seuraavaksi ilmottaisin.
Kyllä se mun mielestä on niin, että jos ei jaksa olla töissä, niin sitten kannattaisi tulla uudestaan raskauden jälkeen. Todella raivostuttavaa.