Elämässä epäonnistuminen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietiskelijä..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mutta mitä se yhteiskunnasta syrjäytyminen on? Ja kuka sen määrittää? Jos ap:llakin on korkeakoulututkinto ja nyt kokee syrjäytyvänsä työelämästä, niin onko hän oikeastaan vielä edes syrjäytynyt? Kyllähän tutkinnon loppuun saattaminen osoittaa kykyä toimia osana yhteiskuntaa.

Eikö sitä voisi nähdä hänet nuorena, joka vielä hakee sitä mitä haluaa elämällään tehdä, ennemmin kuin yhteiskunnasta syrjäytyneenä yksilönä?

Juu ehkä se enemmän voisi olla näin. Jotenkin olen vain vähän pettynyt itseeni, miksi menin valitsemaan tällaisen alan. No, ehkä keksin jotain mitä voisin tehdä :)
 
Ihmiset arvostavat ulkoisia asioita - toisissa ja itsessään. Vaikka kuulostaa vanhanaikaiselta ja jotenkin naiivilta, väitän silti, että ihmisen arvo on rikkomaton ja jokaisella sama. Jos jumalaa ei olisikaan, niin joka tapauksessa kuoleman edessä me olemme kaikki samanarvoisia. Niin uskon. Nämä pelleilyt täällä ovat kuin pikkulasten barbileikkejä. Merkitystä on korkeintaan sillä, teemmekö hyvää vai pahaa; sillä miten tyylikkäitä, tredndikkäitä ja "muita parempia" olemme, ei voi olla mitään kestävää merkitystä.
 
Sekä että. Ammattia ei ole, koska opiskelut jäivät kesken. Opiskelut jäivät kesken koska en vaan yksinkertaisesti jaksanut sitä tahtia, mitä tavallisissa koulutuksissa pidetään. Masennuin, puhkesi vatsahaava jne. Kaikki huipentui siihen, että tulin (pillereistä huolimatta) raskaaksi ja sain keskenmenon.

Työpaikan saantiin on vaikuttanut lähinnä se, että työhistoriaa ei ole juurikaan. Olen päässyt muutamaan haastatteluun, jossa on tarjottu ilmaista harjottelua tai sitten sanottu ihan suoraan, että eivät tule maksamaan minulle taulukkopalkkaa. :( Mitäpä siihen enää lisäämään...

No voi höh :( Oma vinkkini on, että ei muuta kuin leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja. Ei mitään ole vielä menetetty. Mieti mikä sinua oikeasti kiinnostaa ja hakeudu johonkin uuteen koulutukseen. Tuossa on nyt ilmeisesti ollut paljon epäonnea lyhyen ajan sisällä yhdelle ihmiselle!

Tsemppiä paljon!
 
Mun mielestä tuota elämän lopullista inventaariota ei kannata tai voikaan tehdä ennen kuin vasta kuoleman kynnyksellä, ja sitähän aikaa me ei tiedetä, ehkä vanhana korkeintaan menee arvaukset lähelle.

Siihen asti kannattaa vain jatkaa niiden asoiden tekemistä joita arvostaa, ja niiden tavoitteiden saavuttamista mitä haluaa. Vaikka siis olisikin syrjäytynty, tai mitä tahansa muuta, niin niin kauan kun henki pihisee, on mahdollista saavuttaa henkinen hyvä olo ja tasapaino. Koska siitähän kaikki on loppujen lopuksi kiinni, ei siitä mitä tekee tai jättää tekemättä.

Ihan sama siis vaikka lojuisi viikon riippukeinussa, jos itsellä on hyvä olla. Mutta tuon ajatuksen omaksuminen onkin vaikeaa siitä syystä, että kuuntelemme liikaa muiden meille asettamia tavoitteita, emmekä tee niitä asioita mitkä tekee meidät onnellisiksi.
 
Mun mielestä tuota elämän lopullista inventaariota ei kannata tai voikaan tehdä ennen kuin vasta kuoleman kynnyksellä, ja sitähän aikaa me ei tiedetä, ehkä vanhana korkeintaan menee arvaukset lähelle.

Siihen asti kannattaa vain jatkaa niiden asoiden tekemistä joita arvostaa, ja niiden tavoitteiden saavuttamista mitä haluaa. Vaikka siis olisikin syrjäytynty, tai mitä tahansa muuta, niin niin kauan kun henki pihisee, on mahdollista saavuttaa henkinen hyvä olo ja tasapaino. Koska siitähän kaikki on loppujen lopuksi kiinni, ei siitä mitä tekee tai jättää tekemättä.

Ihan sama siis vaikka lojuisi viikon riippukeinussa, jos itsellä on hyvä olla. Mutta tuon ajatuksen omaksuminen onkin vaikeaa siitä syystä, että kuuntelemme liikaa muiden meille asettamia tavoitteita, emmekä tee niitä asioita mitkä tekee meidät onnellisiksi.
Lopullista inventaariota ei voikaan tehdä, mutta mielestäni inventaariota kannattaa tehdä koko ajan. Ihminen muuttuu ja maailma muuttuu. Mikä tänään ehkä tuntuukin tärkeältä ja tavoittelemisen arvoiselta, voi kahden vuoden päästä tuntuakin aivan turhalta. Jokaisen olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin miettimään, kenen elämää elää ja kenen toiveita täyttää. Ja lakkaako maapallo pyörimästä, jos niitä toiveita ei täytäkään?

Musta on aika selvää, että kokee epäonnistuneensa elämässään, jos on asettanut itselleen toiveita ja tavoitteita, joita ei ole edes mahdollista toteuttaa. Kyllä mä itsekin välillä haikailen maalle pieneen mummonmökkiin elämään mahdollisimman omavaraistaloudessa, mutta ei haikaile sitä tosissani, sillä nivelreumani estää mua toteuttamasta haavettani. Olen opetellut elämään kuin lastu laineilla ja menemään sinne, minne tuuli kuljettaa. Enkä nyt tarkoita holtittomasti elämistä vaan sitä, että kun tiettyjä asioita en voi kuitenkaan toteuttaa, lakkaan haaveilemasta niistä ja haaveilen sekä teen asioita, jotka on mahdollista toteuttaa.
 
Mä oon epäonnistunut. Velkaantunut pahasti, eronnut, kärsin sos.peloista ja masennuksesta ja siihen liittyvästä ahdistuksesta, sain onneksi niihin sopivan lääkityksen. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että olen syrjäytynyt työelämästä ja ihmissuhteista

Minäkin olen velkaantunut pahasti, luottotiedot menneet ja ulosotto odottaa. En ole valmistunut uudesta koulutuksesta jonka aloitin. Ei ole lapsia eikä omakotitaloa. En silti koe epäonnistuneeni mitenkään, nyt on vaan vaikea jakso, joskus vuosien päästä ehkä helpompaa.
 
Naisten epäonnistuminen elämässä johtuu aina väärän miehen valinnasta. Varakas ja menestyvä mies mahdollistaa kauniin kodin sekä kauniit ja nätisti pukeutuneet lapset. Näistä on naisen onni tehty.
 

Yhteistyössä