Blaeksoose: Mulla on ollut nyt kans tuota on-off huonovointisuutta, vatsa toimii hyvin arvaamattomasti, heikottaa ja supistaa, välillä jopa kipeästi. Mutta ei säännöllisesti kuitenkaan. Kaipa tää on vaan lopun alkua. Jaksaa jaksaa...
Täällä siis
kivuttomat supparit lisääntyneet ja voimistuneet, tuntuu inhottavana
paineen tunteena koko keskikropassa ja päässä (?!). Eilen kun niitä tuli koko iltapäivän ja illan niin veti ihan voimat pois. Ruoka ei supistelujen takia oikein maistu, mutta sitten kun tulee rauhallisempi jakso niin huomaa kauhean nälän

Mukana menkkamaista kipua ajoittain alavatsalla ja alaselässä, mutta ei mitään säännöllistä. Täytyy toivoa, ettei kauaa kestäisi, kun vetävät niin veteläksi tämän tyypin.
Vauva liikkuu supistelemattomana aikana ahkerasti, ja suppareiden aikanakin jotain muksintaan tuntuu, mutta vähenemään päin ovat liikkeet.
Katsotaan mimmoinen päivä tänään tulee

En usko lähdön kuitenkaan vielä ihan lähipäivien asian olevan. Kävin eilen jalkahoidossa ja nyt kelpaa tassutella synnärilläkin. Ihan karmeassa kunnossa jalat olivat, kun niihin en enää ole itse ylttänyt aikoihin.
Jaaninolle voimia perheen kanssa vielä erityisesti!
Pippurihäntä 37+5