emetofobiasta kärsiviä???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fobiikko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

fobiikko

Vieras
eli löytyykö täältä mahdollisesti sielunkumppaneita? emetofobiasta kärsiviä henkilöitä?

emetofobiahan on oksentamisen pelko, eli henkilö ei kykene oksentamaan, vaan kiertää sen oksentamisen muilla keinoin, minulle itselleni siitä on tullut pakko-oireita, eli huono-olo kun tulee niin menen suihkuuun, olen suihkussa niin kauan että olo helpottaa, joskus suihkun ansiosta huono-olo helpottaa tunnissa, joskus taas kestää 6tuntia...

millä tavoin te muut samasta kärsivät kierrätte oksentamisen??
 
Täällä yks! Välillä tuntuu, että jossain julkisessa tapahtumassa tms. on mahdoton olla, alkaa kuvittelemaan huonoa oloa ja pelkää oksentavansa. Aina joka paikassa on tarkistettava missä lähin vessa sijaitsee JOS huono-olo iskee. Jos kuulee, jossain olevan mahatautia liikkeellä niin yritän vältellä kaiikin mahdollisin tavoin.
Ja auta armias, jos on ollut tekemisissä jonkun henkilön kanssa, joka onkin sairastunut sen jälkeen mahatautiin, niin sitä on varma, että se on itselläkin ja ei oikein uskalla liikkua kun pakollisissa paikoissa, jos vaikka just sillon sairastuu. Tämä on aika suuri ongelma, enkä ole vielä ratkaisua keksinyt.
 
Täällä yksi. Ilmenee pääasiassa niin, että pelkään kuollakseni lasteni oksentamista. Tai oikeastaa se itse oksentaminen ei ole enää se pahin peikko, vaan se odotus, että tuleeko tauti vai ei. Jos vaikka päiväkodissa joku sairastuu oksennustautiin, tai lapsi sanoo, että x oksensi tänään tai ollaan oltu tekemisissä ihmisen kanssa, joka sairastunut myöhemmin vuorokauden sisään oksennustautiin, niin olen koko ajan kuin ylijännitetty viulunkieli, kun odotan sitä koska lapset alkaa oksentamaan :(

Tai jos lapsi valittaa mahaansa tai ruoka ei maistu, niin mulla välitön reaktio on: nyt se kohta oksentaa! Koska mikään muu EI VAAN VOI olla syy siihen, että maha sattuu tai ruoka ei maistu (ja oikeasti TIEDÄN, että siihen on satoja muitakin syitä, mutta minkäs teet, kun mieli toimii näin).

Ja noi reaktiot on sellaisia ahdistus ja paniikkikohtauksia, sydän tykyttää, pyörryttää, itkettää, tulee itselle välitön paha olo, ruoka ei maistu jne. Eli myös fyysisiä oireita.

Psykologin kanssa olen jutellut, ei apua :(
 
Mun siskolla on ainakin ollut kamala oksentamis-pelko, en tiedä onko se helpottanut. Muistan, kuinka joskus lapsena ihmettelin, miksei sisko halua oksentaa vaikka sillä oli aivan karmean paha olo, vissiin just joku mahatauti. Sitten hän vaan sanoi, ettei ole oksentanut moneen vuoteen, kun hän pelkää sitä niin paljon. Mä puolestani olen migreenikkona oikeen odottanut, että se oksennus jo tulisi, kun se helpottaa oloa hetkeksi.
 
Mulla myös ja ilmenee aika lailla samallatavalla kuin nimimerkillä "mä". Lisäksi pelkään sitä, että näen jonkun oksentavan ja kuulen sen äänen... Kesällä vietin yhden yön pihalla, kun mies oli vatsataudissa... Rajoittaa aika lailla elämää... kartan paikkoja jossa joku voi voida pahoin jne.
 
Mulla myös ja ilmenee aika lailla samallatavalla kuin nimimerkillä "mä". Lisäksi pelkään sitä, että näen jonkun oksentavan ja kuulen sen äänen... Kesällä vietin yhden yön pihalla, kun mies oli vatsataudissa... Rajoittaa aika lailla elämää... kartan paikkoja jossa joku voi voida pahoin jne.

Sama tosiaan mulla, en voi olla samassa huoneessa mieheni kanssa, jos hän oksentaa :( Lasten kanssa on välillä vaan pakko olla samassa tilassa, mutta tuskaa sekin on, vaikka tosiaan jo vähän helpompaa kuin se itse oksennustaudin alkamisen odottaminen.
 
Minä olen aika varma, että oma fobiani juontaa lapsuudestani. Voin aina pahoin autossa ja isäni suuttui minulle sitten siitä kun oksensin autoon. Olin tuolloin vain 2-4v. Toinen muistoni joka vaikuttaa myös tähän pelkooni liittyy isääni ja hänen juomiseensa. Olin 8v, kun yhtenä iltana äitini auttoi isäni sänkyyn selviytymään. Siinä isäni alkoi oksentamaan ja oksensi koko yön. Meidän makuuhuone oli pieni ja nukuimme vieläpä kaikki samassa huoneessa. Me veljeni kanssa nukuimme kerrosängyssä ja vanhempien sänky oli sitten siinä meidän sängyn vieressa. Isäni nukkui mun puolella eli nukuin itse alasängyssä. Pelkäsin isääni jo humalatilan vuoksi ja sitten hänen oksentamisen vuoksi. :( Ei noin pieni ymmärtänyt isän juomista, ei pahoinvointia eikä oikein mitään. Pelkäsi vaan.
 
Mullakin on muuten tollanen lapsuuden kokemus isän oksentamisesta ja omasta pahoinvoinnista autossa! Olin siis tosi helposti pahoinvoiva lapsena ja edelleenkään en kovin mielelläni matkusta esim. bussissa tai auton takapenkillä. Ja kerran lapsena olin varmaan joku 10-13v menin vessaan katsomaan mikä isällä on hätänä, kun kuului oksentelua keskellä yötä. Siinä sitten humalainen isä nolona yritti mulle selvittää että ei mikään hätä, mene vaan nukkumaan :( Isä ei siis koskaan suuremmin juonut, ja tuo tuli aika yllätyksenä enkä osannut siihen oikein mitenkään suhtautua, eikä siitä koskaan puhuttu jälkeenpäin.

Mutta tosiaan tämä emetofobia on mulla lauennut nyt vasta myöhemmin, omien lasteni kautta. En esim. nuoruudessa mitenkään kammonnut oksentamista tai oksentavia humalaisia tms.
 
Minä en tarkkaan muista milloin mun emotofobia alkoi. Luultavasti olin aika nuori eli ihan lapsi silloin. Kai tämän kanssa on vaan elettävä. On sanottu, että pitäisi mennä päin pelkoa eli tietoisesti kohdata niitä pelottavia asioita ja näin huomata ettei ne niin kauheita olekaan. Vielä en ole siihen valmis vaikka järjellä ajatellen asiassa ei olekaan mitään kauheaa. Järki kun ei vaan silloin kulje kun iskee paniikki päälle.
 
Minä en tarkkaan muista milloin mun emotofobia alkoi. Luultavasti olin aika nuori eli ihan lapsi silloin. Kai tämän kanssa on vaan elettävä. On sanottu, että pitäisi mennä päin pelkoa eli tietoisesti kohdata niitä pelottavia asioita ja näin huomata ettei ne niin kauheita olekaan. Vielä en ole siihen valmis vaikka järjellä ajatellen asiassa ei olekaan mitään kauheaa. Järki kun ei vaan silloin kulje kun iskee paniikki päälle.

Kyllä tossa kohtaamisessa tosiaan varmaan on perää, ainakin kun itsellä tosiaan helpottaa olo jo sitten, kun se tilanne on ns. päällä. Se odottelu ja jossittelu on pahinta, vaikka itse tilannekin on ihan kaamea.

Tosiaan elettävä on. Toivon että lasten kasvaessa isommiksi, tämä rauhottuisi, koska isommat lapset osaavat jo enemmän "pitää itsestään huolta" oksennustaudissakin. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että osaavat jo itse oikeasti kertoa, että nyt oksettaa, eikä äidin tarvitse arvailla, että oksettaako vaiko eikö.
Pienempien kohdalla kun ei aina oikein tiedä, mitä tuleman pitää.
 
Totta tuo mitä sanot. Mulla on kylläkin jo isoja lapsia ja pienempiäkin ja yhtä kamalaa se silti on.

Pitää vaan toivoa, että keksitään lääke noro ym. vatsapöpöihin tai sitten, että me kumpikin pääsemme eroon tästä omaa elämää rajoittavasta fobiasta. :) Hyviä jatkoja sinulle!
 
Muistatteko missä iässä tuo pelko alkoi? Vai onko jonkun muun lapsella? Meillä 8v. joka selvästi kärsii tuosta ja se haittaa jo normaalia elämää. Varsinkin, jos on tylsää eikä ole kaveria niin miettii "oireita" jotka saattavat johtaa oksennustautiin. Tuntuu pahalta toisen puolesta. Nyt olen antanut Rela-tabletteja ja sanonut, että ne auttavat siihen, että ei tule oksennustautia. Vähän aikaa menikin, että ei kysellyt, mutta nyt taas alkaa. Mitään erikoista ei ole koskaan tapahtunut vaan kammo on varmaankin jäänyt omasta, rajusta vatsataudista =( Mitä tälle asialle tulisi tehdä? Meneekö itsestään ohi?
 
Muistatteko missä iässä tuo pelko alkoi? Vai onko jonkun muun lapsella? Meillä 8v. joka selvästi kärsii tuosta ja se haittaa jo normaalia elämää. Varsinkin, jos on tylsää eikä ole kaveria niin miettii "oireita" jotka saattavat johtaa oksennustautiin. Tuntuu pahalta toisen puolesta. Nyt olen antanut Rela-tabletteja ja sanonut, että ne auttavat siihen, että ei tule oksennustautia. Vähän aikaa menikin, että ei kysellyt, mutta nyt taas alkaa. Mitään erikoista ei ole koskaan tapahtunut vaan kammo on varmaankin jäänyt omasta, rajusta vatsataudista =( Mitä tälle asialle tulisi tehdä? Meneekö itsestään ohi?


Itselläni alkoi joskus ennen kuudetta ikävuotta keliakiasta johtuen. Ei ollut silloin vielä todettu ja totta kai kaikkien viljatuotteitten syönti tuotti huonoa oloa ja oksetti. Ohi ei ole mennyt, ihan yhtä lailla kammoan edelleen oksentamista, oireilu tosin on hieman helpottunut, mutta silti aina välillä on huonompia jaksoja, jolloin on helpommin huono olo. Eli en usko että sinunkaan lapseltasi tulee menemään ohitse, enkä tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Omat vanhemmat olivat myös välillä sormi suussa kanssani, kun eivät tienneet, miten lapsen oloa helpottaisi.

Mielestäni tässä nimenomaisessa fobiassa pelon kohtaaminen on muita haastavampaa, sillä monasti kun pelko yltyy suurimmilleen keho reagoi siihen oksentamalla. Mitenkä sitten sellaisella, joka pelkääkin juuri tätä oksentamista?
 
Täällä yksi.

Kuljin terapiassa ja olen oppinut elämään sen kanssa, että välillä joku perheestämme saa mahataudin tai oksentaa, enää se ei ole maailmanloppu.
Opiskelen lähihoitajaksi ja olen töitten myötä stoalaisen tyynesti ottanut vastaan myös toisten oksennuksia pussiin ja sen jälkeen vielä arvioinut määrää ja tutkinut onko mukana lääkkeitä tms..... :D

Mutta pitkän tien se vaati! Kivaahan se ei ole missään nimessä, ja joskus ottaa kovemmalle itsensä hallitseminen, mutta enää en vaivu tyystin toimintakyvyttömäksi, unettomaksi, pakkoneuroottiseksi, vapisevaksi hermoraunioksi vain kuullessani mahdollisesti jossain kiertävästä pöpöstä.....

Mä luulenettä oma fobiani alkoi noin parivuotiaana kun sairastin todella rajun mahataudin ja lakkasin syömästä ja juomasta kokonaan. Nesteytettiin nenä-mahalekun avulla sairaalassa, joitain muistoja jäi vaikka pieni olinkin. Oksentaessani saan voimakkaan tunteen että tukehdun.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä