[QUOTE="vieras";28464689]Erosimme, koska emme tulleet toimeen keskenämme - näin lyhyesti sanottuna. Rakastan kuitenkin miestäni, ja tiedän, kuinka hyvä hän on/oli. Emme kuitenkaan olleet yhdessä onnellisia.[/QUOTE]
Tiedän tunteen! Oma ensirakkaus oli samanlainen. Rakastin yli kaiken, mutta ei vain tultu toimeen.
9kk meni että yleensäkään aloin käymään ulkona. Oikeastaan tuo aika meni kotona itkien ja murehtien, koko keho ja mieli oli aika turta ja elämä hyvin synkkää.
Takerruin sitte yhteen kusipää häntäheikkiin, ja aloin kaipaamaan exää entistä enemmän. Onneksi oltiin sentäs puhelinyhteydessä, ja ihan ystävällisiä toisillemme. Kävimme jopa kahvilla, ja alkoi selviämään että vaikka mies on minulle älyttömän tärkeä, niin hän ei kuitenkaan ole oikea mies minulle.
Mutta nykyään kun olen karistanut tuon yhden mulkvistin kannoiltani, ja olen vihdoinkin löytänyt elämäni rakkauden, niin osaan jo olla kaipaamatta tuota ensirakkautta. Mutta kyllähän tässä meni... No, 5 vuotta ainakin.
Toivon hänelle edelleenkin kaikkea hyvää enkä ole esim. mustasukkainen, vaan aidosti onnellinen kun kuulin hänen uudesta naisesta. Hän ansaitsee vain parhaimman naisen, ja tiedän etten minä sitä hänelle ole.
Aika onneksi usimmiten parantaa haavat. Haleja ap:lle!!
