Yrittää vaan kestää miestä, jota en vaan kestä... Rakkaus on niin totaalisen loppu ja voin vaan ihmetellä mitä tapahtui.
Menimme yhteen 13 vuotta sitten, silloin pidin häntä unelmana, hän käyttäytyi siihen ikään nähden hyvin, oli puhelias ja hoisi työnsä ja raha-asiansa hyvin, ostettiin talo vaikka mä vielä opiskelin ja arvostin sitä, miten hän osasi hoitaa talouden hyvin, tarkoitan että monet siinä iässä asuivat vuokralla tai laittoivat baariin rahansa ja siksi mieheni tuntui fiksulta ja kypsältä. Lapsen tultua hän heräsi öisin, hoivasi ja teki ruokaa, osallistui arkeen eikä ole kymmeneen vuoteen käynyt baareissa. Eli tavallaan kaikki on hyvin, mutta sitten tulee se suuri mutta.
Milloin tuo mies muuttui ei fiksuksi, mä häpeän häntä, hänen juttujaan ja junttiuttaan tai sivistymättömyyttää ja kyllä, olen niin tyhmä etten nähnyt tätä ensimmäiseen viiteen vuoteen, kun tiedän että tähän vastataan, että miks tuollaisen miehen otit.
Emme voi keskustella mistään, kun hän ei osaa keskustella, väittelee vaan. Mielestäni hän ihmisten ilmoilla ihan sikailee, siis vaikka ravintolassa pitää ihme meteliä, tönii tuoleja, puhuu rumasti tarjoilijoille jne. Niin että mä oikeesti häpeän. Hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan, vaikka kun meillä on vanhempani yötä niin hän voi heidän nukkuessaan illalla alkaa korjaamaan jotain konetta ja metelöitä huoletta tai mennä vessaan jättäen oven auki jne. Asioita joista mä olen ihan suu auki, että mikä tota ihmistä voi vaivata.
Hän voi vieraassa seurassa möläyttää mun henkilökohtaisia asioitani ihan tyhmyyttään koska ei tajua, että ne on henkilökohtaisia enkä vaikka ekaa kertaa tavatessa jotain hänen koulukaveriaan halua, että kerrotaan vaikka mun käyneen raskausaikana pelkopolilla. Ihan esimerkkinä tuo edellinen.
Jos olemme vanhempainvartissa noin hän voi alkaa vaahdota tai saarnana jostain oomasta koulumuistostaan niin että saan täniä häntä hiljaiseksi, että hei tässä on lyhyt aika vaan varattuna ja piti puhua lapsestamme. Ja aina hän on noloilla ja typerillä jutuillaan suuna päänä, niin että saan oikeasti hävetä hänen typeriä puheitaan. Hän ei lue ikinä mitään tai seuraa edes tv-ohjelmia mutta silti hänellä on mielipiteet ja hän tosiaan luulee tietävänsä asiasta kuin asiasta ja väittelee vaikka Uutisvuoto-ohjelmasta ihmisten kanssa itse ikinä ohjelmaa katsomatta. Tekisi mieli vajota maan alle, kun kuulen kuinka typeriä hän puhuu.
Tälläinen on niin raskasta, hävetä miestään joka hetki ja se, etten pysty hänelle omista asioistani puhumaan.
Ja lasten hieman kasvettua hän ei osaa heidän kanssaan olla, hän tiuskii ja kiukuttelee lapsille kuin lapsi itsekin niin että joudun koko ajan puuttumaan tilanteisiin ja puolustamaan lapsia ja ohjaamaan häntä, kun hän kaiken lisäksi käsittää lapset väärin. Vaikea selittää näitä ilman esimerkkejä. Mutta asia on oikeesti niin vakava, että olen miettinyt etten voi erotam kun en voisi antaa lapsia hänen hoiviinsa viikonlopuiksi, kun mun pitäisi olla puuttumassa tilanteisiin. Yksi esimerkki voisi nyt olla se, että lapsilla on vaikka Afrikan tähti -peli kesken, mutta mies päättää että nyt iltapesun aika. Ja sitten pitäis sillä sekunnilla olla pesulla, jolloin mä tietysti sanon, että haloo, lapsilla on peli kesken, sen jälkeen menevät pesulle. Jos en sanoisi niin peli olisi heti jätettävä kesken ja molemmat lapset kiukuttelisisvat ja itkisivät. Juuri tuollaista mitä en voi edes ymmärtää, miten voi olla ettei aikuinen ymmärrä edes noin alkeellista asiaa, että lapset ei ole robotteja ja peli annetaan pelata loppuun, jos siihen nyt alunperin on lupa siinä hetkessä annetti pelatakin.
Toki eri asia on jos lapset pyydettäisivät iltapesulle ja siinä kohtaa repisivät pelin esiin.
Mies on itse yksi niin suuri lapsi, etten vaan jaksa enkä kestä. Oikeesti, mitä mä voin tehdä, tää arki on niin järjettömän rankkaa näin.
Ja tää oli vaan jäävuoren huippu mitä kirjoitin...
