V
vierailija
Vieras
Minusta tuntuu että sisälläni on vain pelkkää vihaa, inhoa ja synkkyyttä. Haluaisin olla vain yksin, ihan yksin. Tällä hetkellä olenkin yksin. Mies lähti lasten kanssa pois kun kerroin miltä minusta tuntuu. Kerroin että minusta tuntuu siltä kuin en rakastaisi lapsiani enää. Tunnen pelkkää ärtymystä heitä kohtaan. Lapset tuntuu pelkältä taakalta. Jos olisin tiennyt minkälainen äiti minusta tulee niin en olisi ikinä tehnyt lapsia. Välillä mietin että olisiko parempi jos vain muuttaisin pois ja jättäisin lapset isälleen. Tiedän kyllä että ikävöisin heitä sitten, mutta kun en jaksa olla enää äiti 24/7. Ehkä lasten olisi parempi ilman minua. Jos he näkisivät minua vaikka vain viikonloppuisin. Vihaisiko ne minua loppuelämänsä, miksi äiti hylkäsi? Onko se hylkäämistä? Ei en minä sitä kestäisi että olisin monta päivää erossa lapsista. Pitäisikö minun hakeutua johonkin hoitoon? Pitäisi varmaan... Enkä minä edes tiedä mikä tästä kirjoittamastani on totta, en minä lapsiani oikeasti vihaa. Minä rakastan lapsiani, mutta olen vaan niin väsynyt. Äärimmäisen väsynyt.