En varmaan selviä erosta ikinä.

[äiti]

Erottiin, koska en tuntenut, että mies olisi rakastanut minua. Seksiä ei ollut vuosiin. Mies oli muuten ihan kunnon ihminen. Yhteiselo ei vain toiminut. En voinut olla oma itseni. Miehelle ei voinut oikeasti jutellaan mistään. Ei ollut yhteisiä harrastuksia. Alettiin seurustella ihan teininä ja tottumuksesta oltiin yhdessä. Kaksi lasta.

Olen hyvin perhekeskeinen. Niinpä suhteessa kamalinta oli, että me emme tehneet perheenä koskaan mitään yhdessä. Olin suhteessa kovin yksin ja yksinäinen.

Ero on parantanut kovasti elämänlaatuani. Ainoa mikä todella masentaa, on se, että luulen, että olen loppuelämäni yksin. En haikaile liittoon, joka katsottiin loppuun asti, mutta luulen, etten ikinä kykene uusperhehässäköihin. Olen tuomittu olemaan lasteni kanssa kolmin, mikä on siis aivan ihanaa, mutta ei riitä minulle. Haluaisin kumppanin, joka olisi oikeasti minulle se oikea.

En usko, että koskaan ikinä löydän sellaista. Olen hyvin koulutettu, mukava ja kaunis, joten vaikka sun minkäläista ihmistä on pörrännyt ympärillä. En kuitenkaan kelpuuta ketään, koska ex-mieskin oli ihan kivan, mikä ei riitä minulle. Haluaisin tuntea rakkautta. Onkohan sellaista edes olemassa? Epäilen.

Piti vaan saada valittaa. Kun lapset lähtee kotoa, on minun elämäntehtäväni täytetty. Sitten ajan rekan alle. Minulle yksinäisyys on pahempaa kuin kuolema. Siihen asti elänä kuitenkin täysillä ja tasapainoisesti lapseni kaiken parhaan mukaan kasvattaen. Toki lasten isä on kuivioissa, hyvä isä onkin.

Kiitos ja aamen.

 

[hyytikyppynen]

Luuletko että se sinun elämäntehtäväs äitinä päättyy siihen ko lapset lähtee kotoa? Väärässä olet...

 

[ap]

Ei lopu, mutta sitten selviävät hyvin isänsä kanssa. Minun elämäntehtäväni loppuu siihen.

 

[H]

Esimerkiks siinä vaiheessa kun lapset on jo teini-ikäisiä, niin kyllähän sitä voi seurustella ilman että siitä mitään varsinaista uusperhehässäkkää tulee.

 

[ap]

Juu, voihan sitä seurustella. Minä en ole seurustelevaa tyyppiä. Halusin perheen, ja se tilaisuus on nyt ohi. Koskaan en saa enää oikeaa perhettä. Se on elämäni suurin suru. Ois pitänyt silloin teininä tajuta, että väärä mies tuli noukittua.

 

[hyytikyppynen]

Ei lopu, mutta sitten selviävät hyvin isänsä kanssa. Minun elämäntehtäväni loppuu siihen.

Jaah, kyllä mulle vielä näin kolmikymppisenäki tullee äitiä ikävä monet kerrat ja sormi menee suuhun asioissa joihin äiti tietäis varmasti vastauksen. Sama juttu isän kohalla, mut eri asioista. Kumpaaki siis tarvisin vielä, kumpaakaan ei kuitenkaan ole. :|

Asennemuutos varmaan tekis sulle terää, näin ensimmäiseksi. Tyhjä se on parisuhdejuttuja murehtia etukätteen. Ehtii murehtia sittekki jos semmonen on ajankohtasta.

 

[.]

Luuletko että se sinun elämäntehtäväs äitinä päättyy siihen ko lapset lähtee kotoa? Väärässä olet...

Peesi. Elämäntehtävä äitinä ei pääty lasten pois muuttamiseen. Lapsesi tarvitsevat tukeasi ja apuasi niin kauan kuin olet olemassa. Ajattele että sinua odottaa myös mahdollisesti isovanhemmuus ja siihen liittyvät jutut. Otahan vähän pirteämpi asenne siellä ja annat elämän soljua eteenpäin, kyllä se OIKEA rakkaus sieltä vielä tulee kunhan et ota paineita. Et ole todellakaan ainoa ko. tilanteessa oleva.

 

[marja]

Mikäs vika tässä uusperhe hässäkässä on, itse olen ainakin nyt tällähetkellä onnellisempi kuin ikinä. Erosin kaks ja puoli vuotta sitten kolmen lapseni isästä ja nyt olen kohta kaksi vuotta seurustellut maailman ihanimman miehen kanssa, kouluikäiset lapseni ovat hyvin sopeutuneet tilanteeseen ja perhe elämä on parempaa kuin koskaan. Nykyisellä miehelläni ei ole omia lapsia mutta toivon mukaan jokupäivä yhteisen saisimme, vielä ei ole se toive toteutunut.

 

[ap]

Äidistäni ei ole ollut ikinä mitään apua, ei edes teiniä saati omilleen muutettuani. Tiedän, että lapseni pärjäävät minua paremmin, kun olen heidän lapsuutensa viettänyt heidän kanssaan aidosti läsnä eläen.

En aio muuttaa asennettani. Aion todellakin surra sitä, että minulla ei ollut oikeutta elää ydinperhe-elämää. Se on suurin suru, josta en selviä enkä edes aio selvitä. Minun henkilökohtainen tavoitteeni on elää 12 vuotta hyvin. Sitten loppuu mahdollisuus ihan konkreettisesti perhe-elämään, kun lapset lähtevät. Sitten minulla ei ole mitään. Minulla on oikeus ajatella näin. Piste.

 

[vieras]

Luuletko että se sinun elämäntehtäväs äitinä päättyy siihen ko lapset lähtee kotoa? Väärässä olet...

Samaa mieltä.

Ja siinä VIIMEISTÄÄN vaiheessa, kun lapset lähtevät kotoa alat etsimään itsellesi mielekästä tekemistä muuta kuin perheen kanssa esim. harrastuksia liikuntaa, taidetta, kielten opiskelua, käsitöitä yms yms yms.

Sitä paitsi ajattelepa, ehkä saat ihania lastenlapsiakin. Eikö vaan kannatakin odottaa?

 

[ap]

Uusperhe-elämässä ei ole mitään vikaa! En ollenkaan halveksi teitä. Itsestäni tulisi varmaan ihan loistava aikuinen miehen lapsille, jos nyt ylipäätään hyviä eronneita lapsellisia miehiä olisi olemassa.

 

[vieras]

Äidistäni ei ole ollut ikinä mitään apua, ei edes teiniä saati omilleen muutettuani. Tiedän, että lapseni pärjäävät minua paremmin, kun olen heidän lapsuutensa viettänyt heidän kanssaan aidosti läsnä eläen.

En aio muuttaa asennettani. Aion todellakin surra sitä, että minulla ei ollut oikeutta elää ydinperhe-elämää. Se on suurin suru, josta en selviä enkä edes aio selvitä. Minun henkilökohtainen tavoitteeni on elää 12 vuotta hyvin. Sitten loppuu mahdollisuus ihan konkreettisesti perhe-elämään, kun lapset lähtevät. Sitten minulla ei ole mitään. Minulla on oikeus ajatella näin. Piste.

Eli nyt sitten siirrät omille lapsillesi sen oman painolastisi minkä olet omasta kotoasi saanut; äidistä ei turvaksi eikä avuksi.

Tuolla katkeruudella en valitettavasti usko sinun pystyvän kasvattamaan tasa-painoisia lapsia. Hae itsellesi apua äläkä pilaa lastesi elämää.

 

[ap]

En ole katkera. En missään tapauksessa. Sen yli olen jo päässyt. Sanoinhan, että aion elää tasapainoisesti, ja katkeruus ei tasapainoiseen elämään kuulu.

Väitän, että en siiirrä samaa mallia. Äitini ei osannut rakastaa minua. Oli sota-ajan perheestä, siis vanhemmat. Minä osaan rakastaa lapsiani vilpittömästi. Annan heille tasapainoisen elämän ja olen hyvä äiti, siis oikeasti hyvä äiti. Olen hoitanut heitä kotona 3-vuotiaiksi. Lapseni harrastavat kohtuullisesti. Osaavat tulla toimeen kavereiden kanssa. Opettajilta satelee kehuja.

Mutta ei mopolla mahdottomia. Enempään en pysty enkä halua pystyä.

 

[Huoh]

En aio muuttaa asennettani. Aion todellakin surra sitä, että minulla ei ollut oikeutta elää ydinperhe-elämää. Se on suurin suru, josta en selviä enkä edes aio selvitä. Minun henkilökohtainen tavoitteeni on elää 12 vuotta hyvin. Sitten loppuu mahdollisuus ihan konkreettisesti perhe-elämään, kun lapset lähtevät. Sitten minulla ei ole mitään. Minulla on oikeus ajatella näin. Piste.

Kamalan mustavalkoinen asenne. Tottakai sinun pitää surra sitä, että asiat eivät menneet niinkuin sinä olisit halunnut, mutta suruun ei saa jäädä makaamaan. Elämässä tulee muita asioita, joista voi olla iloinen ja ylpeä ja huomaat ettei se ydinperhe-elämä ole sitä ainoaa elämää...

Ja mihin ihmeeseen ne lapset katoavat, kun lähtevät omilleen? Ja mistä tiedät että lähtevät 12 vuoden kuluttua?

 

[Terapia?]

Jotain isoa olet nyt kyllä itsessäsi padonnut, joko erossa tai sitten jo aiemmin rakkaudettomassa äiti-tytär -suhteessa. Olet oikeassa siinä, että sinulta ei voi vaatia enempää kuin mihin olet valmis, mutta siinä olet väärässä, jos väität, ettet pysty enempään. Jotenkin tunnut sen vain itseltäsi kieltävän. Kuulostaa kuluneelta fraasilta, mutta saattaisit todella hyötyä terapiasta, koska tällä hetkellä et ilmeisesti elä keskellä mitään isoa kriisiä ja sinulla saattaisi näin ollen riittää voimavaroja tunteiden kanssa työskentelyyn. Se kun ei ole mitään kevyttä tai helppoa hommaa... helpompaa on "päättää", että minä ajattelen nyt tästä asiasta näin ja laitan loput ikävät tunteet ym. piiloon ja pois. Silloin vie paitsi itseltään niin myös läheisiltään mahdollisuuden elää. Se menee yhtä kaikki suorittamiseksi silloin. Se 12 vuottakin.

 

[ap]

Joo, voisin ihan hyvin mennä terapiaan, jos siihen olisi käytännön mahdollisuus ja intoa. Olen käynytki8n, mutta minulle sanottiin, etten ole terapian tarpeessa. Se siitä. Minulle on tapahtunut ikäviä asioita, jotka olen käsitellyt perin juurin. Pystyn puhumaan ihan mistä vain. Latelen tunteeni ilman estoja. Tiedostan,mistä olotilani johtuu. Tajuan, miksi olen tällainen kuin olen. Tajuan oman rajallisuuteni. Minusta ei ole enempään, vaikka kävisin terapiassa joka päivä. Olen jo terapian tulos. Tässä olen enkä muuta voi.

 

[essi]

minkä iläinen olet? Tuskin vielä kovin vanha. Mikä estää löytämästä ihanaa miestä rinnalle, ja tekemästä hänen kanssa lisää lapsia? Jos tämä mies siis olisi vaikka lapseton.

 

[oo-nikki]

Erottiin, koska en tuntenut, että mies olisi rakastanut minua. Seksiä ei ollut vuosiin. Mies oli muuten ihan kunnon ihminen. Yhteiselo ei vain toiminut. En voinut olla oma itseni. Miehelle ei voinut oikeasti jutellaan mistään. Ei ollut yhteisiä harrastuksia. Alettiin seurustella ihan teininä ja tottumuksesta oltiin yhdessä. Kaksi lasta.

Olen hyvin perhekeskeinen. Niinpä suhteessa kamalinta oli, että me emme tehneet perheenä koskaan mitään yhdessä. Olin suhteessa kovin yksin ja yksinäinen.

Ero on parantanut kovasti elämänlaatuani. Ainoa mikä todella masentaa, on se, että luulen, että olen loppuelämäni yksin. En haikaile liittoon, joka katsottiin loppuun asti, mutta luulen, etten ikinä kykene uusperhehässäköihin. Olen tuomittu olemaan lasteni kanssa kolmin, mikä on siis aivan ihanaa, mutta ei riitä minulle. Haluaisin kumppanin, joka olisi oikeasti minulle se oikea.

En usko, että koskaan ikinä löydän sellaista. Olen hyvin koulutettu, mukava ja kaunis, joten vaikka sun minkäläista ihmistä on pörrännyt ympärillä. En kuitenkaan kelpuuta ketään, koska ex-mieskin oli ihan kivan, mikä ei riitä minulle. Haluaisin tuntea rakkautta. Onkohan sellaista edes olemassa? Epäilen.

Piti vaan saada valittaa. Kun lapset lähtee kotoa, on minun elämäntehtäväni täytetty. Sitten ajan rekan alle. Minulle yksinäisyys on pahempaa kuin kuolema. Siihen asti elänä kuitenkin täysillä ja tasapainoisesti lapseni kaiken parhaan mukaan kasvattaen. Toki lasten isä on kuivioissa, hyvä isä onkin.

Kiitos ja aamen.

Miksi ihmeessä elät muitten kautta?" Kun ei enään ole miestä, kun ei enään ole lapsia.. " Aja mielummin vaikka maailma ympäri - tai Borneoon hoitamaan orpoja orankeja. Nauti, löydä itsesi!

 

[Äippä]

Tavoitteen elää 12 vuotta hyvin. Mistä tiedät oletko vielä silloin edes elossa, tai lapset. Keskity elämään tätä päivää, ajattelet liian pitkälle asioita. Elämä voi tuoda yllätyksiä tullessaan..Hae masennukseesi apua, tuolla tyylillä tuskin jaksat kuukauttakaan...

 

[Rice]

Erottiin, koska en tuntenut, että mies olisi rakastanut minua. Seksiä ei ollut vuosiin. Mies oli muuten ihan kunnon ihminen. Yhteiselo ei vain toiminut. En voinut olla oma itseni. Miehelle ei voinut oikeasti jutellaan mistään. Ei ollut yhteisiä harrastuksia. Alettiin seurustella ihan teininä ja tottumuksesta oltiin yhdessä. Kaksi lasta.

Olen hyvin perhekeskeinen. Niinpä suhteessa kamalinta oli, että me emme tehneet perheenä koskaan mitään yhdessä. Olin suhteessa kovin yksin ja yksinäinen.

Ero on parantanut kovasti elämänlaatuani. Ainoa mikä todella masentaa, on se, että luulen, että olen loppuelämäni yksin. En haikaile liittoon, joka katsottiin loppuun asti, mutta luulen, etten ikinä kykene uusperhehässäköihin. Olen tuomittu olemaan lasteni kanssa kolmin, mikä on siis aivan ihanaa, mutta ei riitä minulle. Haluaisin kumppanin, joka olisi oikeasti minulle se oikea.



En usko, että koskaan ikinä löydän sellaista. Olen hyvin koulutettu, mukava ja kaunis, joten vaikka sun minkäläista ihmistä on pörrännyt ympärillä. En kuitenkaan kelpuuta ketään, koska ex-mieskin oli ihan kivan, mikä ei riitä minulle. Haluaisin tuntea rakkautta. Onkohan sellaista edes olemassa? Epäilen.

Piti vaan saada valittaa. Kun lapset lähtee kotoa, on minun elämäntehtäväni täytetty. Sitten ajan rekan alle. Minulle yksinäisyys on pahempaa kuin kuolema. Siihen asti elänä kuitenkin täysillä ja tasapainoisesti lapseni kaiken parhaan mukaan kasvattaen. Toki lasten isä on kuivioissa, hyvä isä onkin.

Kiitos ja aamen.

:hug: ja enempiä kantaaottamatta ÄLÄ HYVÄ NAINEN AJA REKAN ALLE!! Se on itsekäintä mitä voit erään ammattikunnan edustajille tehdä! Se on sama kuin joku tulisi sinun työpaikallesi kuolemaan!

 

[Scara]

En ole katkera. En missään tapauksessa. Sen yli olen jo päässyt. Sanoinhan, että aion elää tasapainoisesti, ja katkeruus ei tasapainoiseen elämään kuulu.

Väitän, että en siiirrä samaa mallia. Äitini ei osannut rakastaa minua. Oli sota-ajan perheestä, siis vanhemmat. Minä osaan rakastaa lapsiani vilpittömästi. Annan heille tasapainoisen elämän ja olen hyvä äiti, siis oikeasti hyvä äiti. Olen hoitanut heitä kotona 3-vuotiaiksi. Lapseni harrastavat kohtuullisesti. Osaavat tulla toimeen kavereiden kanssa. Opettajilta satelee kehuja.

Mutta ei mopolla mahdottomia. Enempään en pysty enkä halua pystyä.

Ajattelepa, miten lapsillesi käy sitten, jos teet itsemurhan (suosittelen muuten sellaista tapaa lähteä, joka ei aiheuta traumoja viattomille sivullisille kuten rekan tai junan kuljettajalle). Jää vain tuhansia kysymyksiä, joihin kukaan ei ole vastaamassa, ja tunne siitä ettei äiti välittänyt heistä kuitenkaan lopulta. Sinä kyllä kiellät itseltäsi tosiasioita, jos väität ettet tuolla teolla siirtäisi sitä samaa rakkaudettomuuden kierrettä eteenpäin, jonka uhriksi olet itse valitettavasti joutunut.

Katkera olet, jos tosiaan ajattelet niin kuin täällä kirjoitat. Et voi muuttua muuksi äitinä ollessasi. Voit toki tukahduttaa katkeruutesi, mutta ei se jää lapsilta aistimatta eikä heihin vaikuttamatta. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, sinä olet varmasti niin hyvä kuin sinun lähtökohdillasi suinkin voi olla; eikä sinun minusta tarvitsekaan vaatia itseltäsi yhtään enempää. Päin vastoin, sinun pitäisi olla armeliaampi itsellesi.

Ydinperhe ei ole yhtään uusioperhettä parempi vaihtoehto. Tämä on vain äitisi sinuun iskostama valhe. Sinulla ei ole mitään syytä vaatia itseltäsi juuri tähän perhemuottiin "yltämistä", koska sillä ei ole kenenkään eikä minkään kannalta mitään merkitystä. Äidiltäsi et enää saa hyväksyntää, elätpä ydinperheessä tai et. Jos hän eläisi, maailman täydellisinkään ydinperhe ei hänen sydäntään sulattaisi, vaikka salaa ehkä siitä haaveiletkin. Äitisi oli tunteiltaan vajaa ihminen, mikä ei ole sinun syytäsi. Ei siis ole sinun tehtäväsi yrittää paikkailla hänen vajavaisuuksiaan tavoittelemalla omassa elämässäsi jotakin, jolla ei kuitenkaan lopulta olisi merkitystä.

Itselleni tärkein ja merkityksellisin perhe on entiset työkaverini. Kukaan heistä ei ole minulle mitään sukua. Siteet muodostuvat siitä, miten he minusta välittävät ja miten minä heistä. Yhteisistä harrastuksista ja tekemisistä, ryhmän keskinäisestä huolenpidosta. Niin tulee olemaan sinunkin tulevan perheesi laita. Se voi muodostua vaikkapa lapsistasi, heidän kumppaneistaan ja lapsistaan, ja sinun uudesta kumppanistasi. Kun saat kokea tulevasi hyväksytyksi ja rakastetuksi, kiität onneasi siitä, että et omin käsin riistänyt itseltäsi elämää ja lapsiltasi mahdollisuutta tasapainoiseen aikuisuuteen.

Sinä pystyt katkaisemaan tämän tuhoisan kierteen. Voimia sinulle!