Eroaminen?

[Calm]

Meillä menee aika kurjasti, mennyt jo jonkinaikaa ja kaikki taisi alkaa joskus viimevuonna. Ollaan oltu yhdessä jotain 7v
meillä on yhteisiä lapsia joka hankaloittaa tilannetta lähteä mutta tarvisin ihan oikeasti aikaa itselleni..
olen vähän mennyt ihastumaan ystävääni joka ei kyllä ole syy tähän sotkuun kotona. hänestä vain tuli viimeviikkoina tärkeä kun olin niin yksin. en siis ole haluamassa hypätä suhteesta suhteeseen, armahdan itteeni kuitenkin senverran että ymmärrän miksi huomio ja kauniit sanat sai tunteita heräämään.

Kuitenkaan joku osa minussa ei ole valmis lähtemään. onko vuodet juurtanu kuitenkin yhteen vai onko sitä rakkautta kuitenkin vielä jossain..piilossa..
ja miten sen saa selville? etten jää suhteeseen jossa ole ns. säälistä. se ei ole oikein myöskään sitä toista kohtaan. saatika lapsia.

rahallisesti yksin pärjääminen ei ole ongelma, pelkään enemmän sitä henkistä puolta. meidän molempien. me ei tapella, ei olla varmaan ikinä tapeltu. kiukutellu nyt oon, mutta..
ja sitten ne lapset.. en haluaisi rikkoa niiden kotia, mutta jos tilanne tästä vain pahenee.

ulkopuolisina auttakaa mua vähäsen, miten tätä kannattais lähtee purkamaan.. muutanko hetkeksi sukulaisten nurkkaan enkä tapaa yhtäkään miespuolista paitsi lapsiani?

 

["hoopoo"]

Sanoit tarvitsevasi omaa aikaa. Ota vuokrakämppä ja lähde koittamaan, miltä yksin elämimen tuntuu. Mutta jätä lapset puolisollesi, jos itsekkäistä syistä nimen omaan haluat omaa aikaa.

 

[Calm]

niin.. mutta en mä lapsistani tarvitse omaa aikaa.
Mies on kuitenkin hyvä isä ja haluaa tulevaisuudessakin tavata lapsia ja ollaan puhuttu viikko/viikko systeemistä. Vähän hermoraunio se on tässä kyllä ollut reilu puolivuotta, mutta se haluaa asua lasten kanssa.

 

[Criminal Mind]

Nyt on joku kriisinpoikanen menossa. Jos et ole valmis lähtemään niin sittenhän olis tilanne se että parannatte parisuhdetta. Onko sitä hoidettu ollenkaan? Yhteistä aikaa ja vaikka terapiaa. Mä en nyt oikein yhtään saanu kiinni että MIKSI sä haluat erota?

Toimiva parisuhde - Väestöliitto

 

[Calm]

Mulla ei ole tunteita enkä viihdy enää kotona. Tai luulin, ettei ole tunteita ennenkun huomasin etten tiedä pystynkö kuitenkaan lähtemään. Nyt en tiedä onko se tunne sitten mitä.. lähteäkkään ei kannata jos sitten myöhemmin huomaa että tuli tehtyä iso virhe. Toisinkinpäin voi käydä, huomaa että on suhteessa jumissa jossa on vain paha olla. Ennen ei ole ollut tälläistä.
Ajattelin aikaisemmin että mies ei enää rakasta koska oli useita kuukausia niin etäinen ja jäin yksin. se niinkun laukas sen tilanteen, mikään mun asia ei kiinnostanut. sitten tosiaan huomasin, että ei näköjään minuakaan..kai..
en osaa selittää, kun en itsekään tiedä.

 

[Criminal Mind]

Mulla ei ole tunteita enkä viihdy enää kotona. Tai luulin, ettei ole tunteita ennenkun huomasin etten tiedä pystynkö kuitenkaan lähtemään. Nyt en tiedä onko se tunne sitten mitä.. lähteäkkään ei kannata jos sitten myöhemmin huomaa että tuli tehtyä iso virhe. Toisinkinpäin voi käydä, huomaa että on suhteessa jumissa jossa on vain paha olla. Ennen ei ole ollut tälläistä.
Ajattelin aikaisemmin että mies ei enää rakasta koska oli useita kuukausia niin etäinen ja jäin yksin. se niinkun laukas sen tilanteen, mikään mun asia ei kiinnostanut. sitten tosiaan huomasin, että ei näköjään minuakaan..kai..
en osaa selittää, kun en itsekään tiedä.

TUon takia alkaisin selvittämään asioita ensin vaikka sen terapian kautta. Tuossa voi helposti käydä että lähtee ja huomaakin että ei se parantanu asioita...

 

[astrolabe]

Ootko puhunu puolisos kanssa, hän voi nähdä tilanteen ihan toisin.

 

[vilionkka]

Mulla ei ole tunteita enkä viihdy enää kotona. Tai luulin, ettei ole tunteita ennenkun huomasin etten tiedä pystynkö kuitenkaan lähtemään. Nyt en tiedä onko se tunne sitten mitä.. lähteäkkään ei kannata jos sitten myöhemmin huomaa että tuli tehtyä iso virhe. Toisinkinpäin voi käydä, huomaa että on suhteessa jumissa jossa on vain paha olla. Ennen ei ole ollut tälläistä.
Ajattelin aikaisemmin että mies ei enää rakasta koska oli useita kuukausia niin etäinen ja jäin yksin. se niinkun laukas sen tilanteen, mikään mun asia ei kiinnostanut. sitten tosiaan huomasin, että ei näköjään minuakaan..kai..
en osaa selittää, kun en itsekään tiedä.

kuule jokaisessa suhteessa tulee noita kriisejä,mä ymmärrän sua oon itsekkin kokenut. Mutta mä kerron sulle jotakin, ne tunteet voi hävitä ja ne voi palata. paljon riippuu siitä miten itse toimit ja suhtaudut asiaan ja miten mies.

mulla on kaksi kertaa tunteet hävinnyt miestä kohtaan 6vuoden aikana,ekalla kerralla en ymmärtänyt mistä se johtui, meillä oli silloin vauva, joten päätin että en halua erota,minä haluan elää tämän ihmisen kanssa ja haluan rakastaa häntä,ylläpidin normaalia läheisyyttä vaikka en tuntenut mitään(en tuntenut mitään kyllä ketään muutakaan kohtaan) no kun vauva alkoi nukkumaan hiukan paremmin yönsä.. huomasin yksi ilta miestä katsellessani ajattelevani että rakastan tuota mörriä.. mahto mies ihmetellä mikä mut oli yön aikana tehnyt niin onnelliseksi... aamulla olin vaan yhtä hymyä. (mes ei siis ollut mtienkään syyllinen tilanteeseen).

toisella kertaa oli kyse enempi mun ikäkriisistä ja taas väsymyksestä,mutta sillä kerralla syytin miestä ja hänen kylmää käytöstään mun tunteiden katoamisesta,olin varma että en vaan rakasta ja mies on kusipää(olin myös vähän aikaa ihastunu toiseen,siksi koska hä katsoi silmiin,hymyili mulle, oli kohtelias ja oma mies oli välinpitämätön.Mutta siinä vaiheessa tajusin ajatella että sellainenhan oma miehenikin oli alussa monta vuotta, eli tuo toinen ei oo yhtään parempi,mutta koska satuin saamaan häneltä sitä mitä en mieheltäni saanut sai se mut ihastumaan, ajattelin siis että unohdan tuon miehen heti alkuunsa).

oma Mies sitten muutti pois toiveestani. Meni pari päivää romahdin.. itkin,itkkin itkin ja itkin ja RAKASTIN! olin uupunut työn+erityislapsen vanhempana+ oli oma ikäkriisi+ miehen kanssa ratkaisemattomia ongelmia,mulla oli paha olla ja siksi en tuntenut mitään.. loppupeleissä vaikka ennen eroa tuntuikin/oli helppo syyttää miestä kaikesta pahasta olosta,niin loppupeleissä ne oli suhteen ulkopuoliset asit jotka enempi vaikutti.

lisäksi on ollut ihan hirveää katsoa kuinka lapset ikävöi isää. Ennen oli aina joku jonka kanssa jutella lapsiin liittyvistä asioista..oikeastaan tajusin vasta miehen lähdettyä että kuin ka hyvin mulla oli ollut asiat ja minä pilasin kaiken.

neuvon sulle siis että varaa aika pariterapiaan tai selaiselle leirille joka on tarkotiettu kriisissä olevalle suhteelle.. ev.lut kirkolta löytyy psykoperheterapeutteja.. suosittelen. kävin itse siellä tätä suhdetta ja eroa läpi..

meillä oli niin että molemmat pyrki toisen lähelle,mutta koska ei puhuttu asioista niin tulkittiin vaan väärin toista koko ajan.. ja ajaannuttiin etäämmälle..

joskus on vaikea puhua niistä oikeista tunteista.

meillä mies vakeni ja yritti sillä tavalla pelastaa suhteen ja parantaa asioita-> minä taas suutuin siitä koska tuntui ettei mies välitä yhtään->mies pakeni enemmän

minä puhuin koska yritin pelastaa sutheemme mutta en tajunnut että mies ahdistuu siitä niin paljon että meni lukkoon,olin lopulta vain vihainen.

älä toimi niin typerästi kuin minä,älä särje lapsiasi..kaikki järjestyy vielä jos molemmat tahdotte niin

 

[viisikymppinen isoäiti]

omaa aikaa, hmm... miten mulle jäi kuitenkin kuva, että jotenkin tässä nyt tuo ihastus kuitenkin sotkee kuviota. toisaalta taas, jos oikeesti ei tiedä mitä haluaa, niin kannattais ottaa aika lisä, muuttaa muuaalle ja miettiä sitten miltä se ilman miestä asuminen tuntuu. rahakaan kun ei kerta aiheuta ongelmia. mutta älä ala hengaamaan kenenkään kanssa, ennen kuin olet varma tunteistasi, ja mitä haluat.

 

[Kirjailija]

Kyllä sen tietää kun on valmis lähtemään, ei silloin epäile onko tunteita toista kohtaan, silloin on ainostaan se tuttu ja turvallinen mistä pelottaa poistua, ei mikään muu.

 

[Calm]

kiitos vilionkka viestistäsi, samanlaisia asioita olen itsekin huomannut.
Tää on tuttu ja turvallinen.. mies ei halua erota, tai ainakaan halunut sitä ennen vkonloppua. olen ollut nyt itsekin etäinen ja ne pienet asiat mitä tässä on tullut on kasvaneet mukamas niin kovin suuriksi. mun on todella vaikea antaa anteeksi sitä, että mut jätettiin yksin, miettimään mikä toisen on ja kun elämässäni sattui iso menetys jouduin suremaan sen yksin.
eihän ne kuolemanvakivia asioita ole, mutta niihin mä olen nää yhdistänyt.

sukulaiset ja kaikki tuttavat haluaa etten eroa, harva kuuntelee mitä koitan sanoa. pelottaa se terapia jos sielläkin mun tunteet lytätään.