Eroon väkivaltaisesta ja sitten alkoholisti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hillevi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hillevi

Vieras
Joo! Näin sitten näyttäisi olevan. Pitkä liitto siis jossa henkistä ja ruumiillista väkivaltaa eikä hellyyttä. Eron jälkeen mukava, hellä, kohtelias, avulias, osaava kunnon mies mutta kun mielestäni juo liikaa.

Itse ei sitä tietenkään myönnä - yllätys yllätys. Mitä olette mieltä loppiaisesta; torstaina olutta 12 plo, perjantaina saman verran, lauantaina pystyi ajamaan ja taas olutta - ei humalaan saakka tula ja vielä sunnuntaina 8 plo 20 - 23 välillä ja aamulla ajamaan autoa!

Hän ei ole mitään väärää tehnyt kun ahdistuin tuosta sunnuntain juomisesta ja annoin tulla täyttä laidalta ja sanoin että olut tai minä - hän valitsi oluen.

Suuttui ja ei vastaillut paljoa puhelimeen, kun sain kiinni eilen yöllä niin oli niin humalassa kuin vain voi olla! Töihin menee ja hommansa hoitaa, mutta mutta.

On todellakin hellä mies ja meillä on hausaa. Lenkkeillään yhdessä ja touhutaan kaikkea. Oli välillä vähempänäkin mutta nyt vain multa paloivat hihat.

En tiedä oliko tämän aamuisella soitollani kuitenkin jotakin tehoa. Pääsimme keskusteluun ja hän sanoi ettei enää rupea koiraksi. Olen kuulemma tehnyt vain ""keppihevosen"" jostakin että pääsen hänestä eroon. Olen kyllästynyt muuten. Hän ei lopeta väkisellä vaan vain kun itse haluaa.

Menen tänään tapaamaan ilman ilmoittamista etukäteen ja koetan vielä selvitellä asiaa.

Ei täältä Vantaa/Helsinki sektorilta löydy juomatonta miestä ja ihan raitista en ota millään. Itsekkin kun otan kerran viikossa (ehkä) sen verran että voin sanoa olevani huppelissa!
 
Mitäpä Hillevi jos pitäisit ottamisten välillä taukoa. Tarkoitan nyt miehen ottamista elämääsi.

Onko miehetön elämä sinulle täysin mahdoton ajatuksenpoikanen?

En osaa sanoa pääkaupunkiseudun miestilanteesta yhtään mitään. Asia ei voisi vähempää kiinnostaa.

Itse raivoraittiina en siedä enää minkäänlaista tipottelua.
Sain tänään sisareltani pilariketjusähköpostin. Siinä oli iso kuva sohvalla istuvasta keski-ikäisestä miehenturjakkeesta.
Sohvapöytä oli lastattu täyteen kaljapulloja.

Näköjään huumori kukkii naisten työpaikoilla ympäri Suomea. Minä en iki maailmassa lähettäisi edes pahimmalle vihamiehelle tuollaista sp-postia päivän piristykseksi.

Vietä Hillevi tipaton tammikuu ja ukoton vuosi 2006.
 
Enpä taida pitää ainakaan tipatonta tammikuuta! Nyt kyllä koetan saada elämäni mallilleen, oli sen verran kova pamaus kuitenkin.

Tiesin alusta lähtien tämän ongelman, mutta kun vakuutteli sen olevan hallinnassa ja voivansa lopettaa kun halua - voi ei halua. Lopetti tupakan tuosta vain pariksi kuukaudeksi, mutta kun isänsä kuoli niin homma alkoi alusta ja siinä ehkä sitten se kaljoittelukin.

Itse olen pohjoisen tyttöjä ja kyllä kai sielläkin juotiin. Mieheni ei juonut olutta kuin jonkun hassun ehkä saunassa, mutta otettiin ""miestä väkevämpää"" sen verran että tuli hassu olo.

Naisväki sanoo että täällä on normaalia kaljoittelu, mutta en tiedä minä en ainakaan hirveästi siedä sitä katsella.

Jos viikolla ottaa pari tai neljä saunassa ja sitten perjantaina kunnolla jos on pakko ja lauantaina saunassa - se ok! Meni vähän överiksi hänellä ja harmi! Ei niin hellää miestä löydy - en usko!

En mene pubeihin etsimään vaan jatkan hyväksi havaitulla tavalla, eli lehti-ilmoituksella. Siellä on ihan fiksuja kavereita jotka eivät myöskään käy kapakoissa!

En tulisi toimeen ehkä raittiin kanssa - no jos häntä ei haittaa että otan joskus, mutta kun se tuppaa haittaamaan
 
Entäpä jos laitat ensiksi oman elämäsi kuntoon ja annat miehen huolehtia omasta itsestään, elämästään. Se on hyvä katsoa välillä peiliin, meidän jokaisen.
 
Pakko kai se on! Ei koskenut 32 vuoden yhteisen elon päättyminen näin paljoa. Hän ei saa elämäänsä kyllä kuntoon kun ei halua.

Hän tekee työnsä ja vielä pimeitä töitä kun on ulosottomies kintereillä. Ei pääse velkasaneeraukseen millään. On jo kolmas kerta. Nyt työpaikalla YT-neuvottelut ja vielä menossa vatsan tähystykseen. Isä kuoli ja suree sitä ja vielä lisäksi lievästi impotentti - syitä impotenssiin sekä juomiseen - kierre valmis.

Juonut paljon enemmänkin kun meni talo, omaisuus, perhe jne!!! Kyllä minä ymmärrän, mutta en jaksanut! Yritin eilen jutella aisiasta mutta kun kuulemma loukkasin liikaa! tykkää ja kärsii kun koskee, mutta ainahan näitä sattuu ja tulee sattumaan!!
 

Yhteistyössä