Erotako vai ei?

[Turhautunut]

Hei,

kirjoitan ikuisuusaiheesta, jota on varmasti puitu ennenkin täällä palstalla: mitä tehdä kun mies ei halua ehkä koskaan lapsia saati mennä naimisiin ja itse taas haluan?

Tilanne on tämä, olemme kolmekymppinen avopari (31 ja 32 v.), olleet yhdessä kolme ja puoli vuotta, joista asuttu yhdessä puolitoista vuotta. Viime aikoina, sanotaanko että viimeisen puolen vuoden aikana minulle on alkanut nousta ajatuksia siitä, että lapsia voisi harkita ja naimisiin menoakin. Mulla ei ole varsinaisesti vauvakuumetta, kyse on enemmänkin siitä, että haluaisin tietää onko mieheni joskus halukas perustamaan perhettä vai ei. Olemme keskustelleet (riidelleet) asiasta moneen otteeseen viime syksyn aikana ja hän on joka kerta sanonut "ettei tiedä tällä hetkellä". Tämä tarkoittaa sitä, että hänelle sekin vaihtoehto on mahdollinen, että me ei koskaan mennä naimisiin saatika saada lapsia yhdessä...

Asia kalvaa mua kokoajan yhä enemmän, ja tuntuu syövän pohjaa meidän suhteelta. Tuntuu, etten tämän tiedon jälkeen oikein pysty näkemään meitä viiden vuoden päästä yhdessä, ja kaikenlainen suunnittelu ym. yhteiset tavoitteet ovat mun kohdalla jäissä.

Mitä mieltä olette, pitäisikö tällaisesta suhteesta lähteä, vai jäädä odottelemaan josko toinen innostuisi joskus näistäkin asioista? Itse olen perhekeskeinen ihminen, lähtöisin monilapsisesta perheestä ja toiveena on joskus saada omia lapsia.

Ystäväni ja perheenjäseneni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat sanoneet että tuskin mieheni mieltään muuttaa, jos tämän ikäisenä ei tiedä yhtään mitä haluaa tuolla saralla. Onko tosiaan näin?

Huoh, olen todella väsynyt asian takia ja kaikki tuntuu harmaalta puurolta... Toivon apua teiltä vaikka tiedän että päätöksen teen minä yksin ilman muiden apua.

T. Turhautunut

 

[sinä näet sen]

Sinä kirjoitit, ettet pysty näkemään teitä viiden vuoden kuluttua yhdessä.

Sen mukaan, sinä lähdet. Te olette olleet jo niin pitkään yhdessä ja olette sen ikäisiä, että tiedätte haluatteko samoja asioita.

Sinä haluat perheen.

 

[Tutsa]

Tiedätkös..hyvä testi itsellesi (ja puolisollesi) on seuraava:

Mieti, osaatko kuvitella teidät yhdessä monen kymmenen vuoden päähän? Haluatko viettää vanhuutesi kumppanisi kanssa? Kauhistuttaako tämä ajatus?

Mieti myös, menisitkö paniikkiin, jos teille tulisi nyt yhtäkkiä vahinkoraskaus. Haluaisitko pitää vauvan ja nimenomaan siten, että olette yhdessä?

Oma poikaystäväni sanoi mulle, kun pohdin taannoin hänen tunteitaan minua kohtaan, että olen ensimmäinen nainen hänen elämässään, jonka kanssa hän voi kuvitella olevansa vanhana ja jonka kanssa hän ei menisi paniikkiin, jos nyt, suhteen ollessa vielä melko tuore (1,5 v), tulisin vahingossa raskaaksi. Myös me olemme 3-kymppisiä, iloista ja railakasta elämää viettävä pari. Mutta niin minä (ja hän) vain voin kuvitella nuo asiat. Ja haluankin, että vielä jonain päivänä saan vauvan tuon ihmisen kanssa. Hän on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa en menisi paniikkiin, jos tulisin raskaaksi. Edellisen miehen kanssa ollessa olin varma, etten halua lapsia, eikä hän Se Oikea sitten ollutkaan..

 

[Neitonen]

Nämä on vaikeita asioita, varsinkin tässä iässä. Itse samanikäisenä (mies jo vanhempi) pohdiskelen samoja kysymyksiä. Mies ei halua naimisiin ja lapsiakin haluaa "sitten joskus". Minusta tuntuu pahalta, kun mielestäni pitkän suhteen jälkeen yli kolmikymppisen pitäisi jo tietää mitä haluaa. Eikä perheen perustamiseen ole enää niin paljoa aikaa, luonto alkaa jo asettaa omat rajansa.

En halua ikuisuuksiin olla vain tyttöystävä, vaan haluan sitoutua myös virallisesti. Monet sanovat ettei avioliitolla ole mitään merkitystä, mutta onhan sillä monia järkiperusteisiakin syitä. Ei ole mitään syytä olla menemättä naimisiin jos on tarkoituksena viettää elämä yhdessä.

Keskustelut menee helposti riitelyksi meilläkin, vaikka miten yrittäisi kehittää rakentavaa keskustelua. Kaipaisin kovasti sellaista keveää yhteisen elämän suunnittelua ja varmuutta siitä että tässä nyt ollaan ja rakennetaan elämää yhdessä. Pelottaa etten ehkä olekaan miehelleni "se oikea". Niin monta tapausta on ollut lähipiirissä, missä sitoutumiskammoinen mies on erottuaan löytänyt elämänsä naisen ja halunutkin sitoutua ja perustaa perheen.

En tiedä onko tästä sinulle mitään apua, vertaistukea ehkä? Toivon että voisit kirjoitella vielä ajatuksiasi, itse tunnen olevani kovin yksin tämän asian kanssa.

 

[ratkaisujen paikka]

En oikein näe mitään muuta ratkaisua kuin sen, että annat miehellesi esimerkiksi kuukauden aikaa miettiä, että onko hän valmis avioliittoon ja lapsen hankintaan sinun kanssasi. Kun kuukauden päästä saisit vastauksen, niin sitten tiedät, miten etenet asian kanssa.

Olen sitä mieltä, että sinun on turha jäädä odottelemaan esim. 5 vuotta, josko mies muuttaa mielipidettään. Koska olette olleet jo yli 3 v, niin miksipä se tilanne siitä muuksi muuttuisi.

Olen pahoillani, jos mielipiteeni on kovin radikaali, mutta paras ystäväni jahkaili saman asian kanssa ja sitten kävikin niin, että kun 35-v ikäisinä he jättivät ehkäisyn pois, niin vauvaa ei kuulunutkaan. Naisella todettiin endometrioosi (joka pahenee iän myötä) ja hoidoista huolimatta sitä vauvaa ei koskaan kuulunutkaan. Ystäväni on katkera, koska hän olisi jo 10 v aiemmin ollut valmis äidiksi.

 

[Järkitietoa]

Kyllähän yleinen trendi alkaa olla se, että ne naiset, jotka kolmekymppisenä perheen haluavat perustaa, etsivät itselleen sellaisen miehen, joka myös lapsia haluaa. Monilla on kyse järkiliitosta, saattaa pelatakin, jos arvot ja asenteet on samat miehen kanssa. Naisilla kun biologinen kello tikittää, ajattelee vain sitä pakkolasta, ei parisuhdetta. Biologia vie, joten anna viedä. Kun lapsi on kasvanut etsit sellaisen miehen, jota rakastat. Ilman tunteita eläminen on vain elossa pysymistä.

 

[Neitonen]

Kyllähän yleinen trendi alkaa olla se, että ne naiset, jotka kolmekymppisenä perheen haluavat perustaa, etsivät itselleen sellaisen miehen, joka myös lapsia haluaa.

Mikä ihmeen trendi? Onhan se selvää, että etsitään sellainen kumppani jolla on isoissa asioissa samat toiveet kuin itsellä.

 

[31v vela]

"En tiedä haluanko naimisiin/lapsia" = "En halua tällä hetkellä naimisiin/lapsia, mutta koska en halua suututtaa sinua ja koska kukaan ei voi vannoa mitä haluaa tulevaisuudessa, sanon mieluummin en tiedä kuin en halua ikinä".

Miehesi on jo vastannut sinulle niin selvästi kuin voi: hän ei halua (tällä hetkellä) kanssasi naimisiin eikä lapsia. Fiksuna ihmisenä hän ymmärtää, ettei voi olla varma onko samaa mieltä viiden vuoden päästä, ja siksi hän jättää itselleen takaportin auki sanomalla en tiedä.

Jos haluat pelata uhkapeliä ja mies on muuten täydellinen, jäät suhteeseen ja katsot mitä kortit näyttävät viiden vuoden päästä. Itse sanoisin kuitenkin että koska mies on jo aikuisiässä, on melko epätodennäköistä että hänen mielensä muuttuisi - ainakaan sinun kanssasi. Jos kolmekymppinen ihminen on seurustellut jonkun kanssa jo vuosia, eikä tiedä haluaako hänen kanssaan ikinä naimisiin, en usko että hän sitä ikinä haluaakaan. Lasten suhteen miehet saattavat muuttaa mielensä vasta myöhemminkin, mutta toisaalta sinulla ei ole kovin monta vuotta enää aikaa odotella hänen mielensä muuttumista...

Näin teidän ikäisenä vela-naisena ymmärrän ettei mies halua lapsia, mutta melkein jopa halveksun sitä että hän ei voi sanoa sitä sinulle suoraan. Toisaalta tietysti ymmärrän häntä siinä, että jos hän todella rakastaa sinua (mitä kyllä epäilen, kun ei kerran naimisiinkaan halua) on hänen vaikea kertoa sinulle kantansa koska hän tietää että se tarkoittaisi suhteenne loppua...

 

[annika]

Oon myös 31v kuten edellinen vapaaehtoisesti lapseton kirjoittaja. Ja mä en todellakaan tiedä haluanko koskaan lapsia. Sen tiedän, että nyt en ole siihen valmis enkä tiedä olenko koskaan. Mutta en voi sanoa olevani vela, koska en ole päättänyt etten koskaan halua lapsia. En siis kiusaa miestäni (ainakaan tarkoituksella) kun sanon, etten tiedä haluanko lapsia koskaan. Se on totuus.

Tiedän, että se on miehelleni vaikeaa, koska hän haluaa lapsia. Mutta en mä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. En voi alkaa niitä haluamaan, vaikka yrittäisin. En voi myöskään sanoa etten koskaan halua, koska ei se niinkään ole. Ei se helppoa ole minunkaan kaltaisilleni... Enkä tosiaan voisi kuukauden harkinta-ajalla asiaa päättää, sillä olen jo ainakin pari vuotta pohtinut asiaa vähintään viikottain eikä siihen vain tule selvyyttä.

 

[ap]

Hei,

kiitos kaikille ihan upeista vastauksista! Mun elämä on ollut niin sekavaa viime viikon, etten edes ehtinyt kirjoittaa tänne. Nyt kuitenkin ehdin lukea vastaukset ja ne todella ovat auttaneet mua tässä tilanteessa.

Pelkäänpä että olen samoilla linjoilla siitä, että jos mies ei tämän ikäisenä tiedä mitä haluaa, niin milloinkas sitten? Ja naisena aikaa ei ole rajattomasti, vaikkakin varmasti vielä monta hyvää vuotta, eikä "biologinen kello" vielä tikitä korvaan...

Mieheni sanoo aina, että "koska meillä on ollut niin vaikeaa jne.", niin hän ei ainakaan tällä hetkellä voi ajatella perhettä kanssani tulevaisuudessa. Toisaalta hyvinä aikoina hänellä luulisi olevan visioita meistä perheenä, jos niitä siis yleensäkin olisi? Ystäväni ja perheeni ovat sanoneen minulle, että ainakin ns. hyvinä hetkinä ihmisillä on yleensä selvää, mitä he suurinpiirtein elämältä haluavat. Ja mainitsen vielä tässäkin yhteydessä uudelleen sen, että en todellakaan ole painostanut miestäni tekemään lapsia juuri nyt kanssani, tai menemään vihille ensi viikolla. Ei, kyse on tulevaisuudesta, ja siitä mitä hän näkee (tai ei näe) siellä.

Oon nyt tehnyt kuitenkin sellaisen ratkaisun, että otin ja muutin pois yhteisestä kodistamme ja otin suhteeseemme "aikalisän". Emme siis eronneet, mutta sanoin että tämän hetkisessä tilanteessa mun on helpompi ja parempi olla omassa asunnossa. Tämä tieto järkytti mieheni täysin, hän ei ollut odottanut mitään tällaista. Oli kuulemma täysin tyytyväinen elämäämme, näistä erimielisyyksistä ja riidoista huolimatta!? Ja hän on sanonut minulle etenkin viime viikkojen aikana moneen otteeseen rakastavansa minua, ja että olen hänen elämänsä nainen. Ota siis hänestä selvää...

Annika: kirjoitit että et tiedä haluatko koskaan lapsia, kuulostit itseasiassa aivan mieheltäni tässä asiassa. Mua kiinnostaisikin tietää, että ahdistaako sua kovasti se, että miehesi tietää haluavansa lapsia? Teidän suhde on hieman kuin meidän suhde tältä osin, vain toisin päin. Haluaisin niin kovasti tietää, miltä tämä aihepiiri tuntuu miehestäni, veikkaan kyllä että erittäin ahdistavalta. Oletko joskus harkinnut suhteenne päättämistä?

Neitonen: juttelen mielelläni tästä asiasta lisää sinun kanssa, koska koen myös olevani todella yksin tämän aiheen kanssa.

Toivon lisää keskustelua, tämä on minulle todella helpottavaa, että voi jutella tästä ja saada erilaisia näkökulmia asiaan. Ei tunnu ihan niin yksinäiseltä...

 

[hieno juttu]

muutit pois. Nyt saat elämäsi järjestykseen onnea ja iloa valitsemallasi tiellä.

 

[Pallo]

Hei,


Oon nyt tehnyt kuitenkin sellaisen ratkaisun, että otin ja muutin pois yhteisestä kodistamme ja otin suhteeseemme "aikalisän". Emme siis eronneet, mutta sanoin että tämän hetkisessä tilanteessa mun on helpompi ja parempi olla omassa asunnossa. Tämä tieto järkytti mieheni täysin, hän ei ollut odottanut mitään tällaista. Oli kuulemma täysin tyytyväinen elämäämme, näistä erimielisyyksistä ja riidoista huolimatta!? Ja hän on sanonut minulle etenkin viime viikkojen aikana moneen otteeseen rakastavansa minua, ja että olen hänen elämänsä nainen. Ota siis hänestä selvää...

Tuo kuulostaa kiristykseltä! Jos ja kun mies sinua rakastaa, niin miltä sinusta tuntuu palata takaisin kotiin "voittajana"? Et varmasti välty ajatukselta, että mies pakon edessä "haluaa" lapsia?

Toisaalta, mies saattaa entistä enemmän pelätä tulevaisuutta kanssasi, jos ilman isompia keskusteluja teit yksipuolisen ratkaisun time outista.

Muutto pois oli ehdottomasti liian radikaali ratkaisu ja tulet vielä katumaan sitä.

Jos erosta tulee tosi, niin oletko varma, että löydät hyvän miehen joka haluaa ja saa lapsia? Entäs jos sinä et saa lapsia ja mies jättää sinut?

Opettele puhumaan asioista riitelemättä ja niin, ettet lähde pois tilanteesta.

 

[hoh hoijakkaa]

Kiva ketju , naiset miettivät porukalla miehen ajatuksia ja ovat metsässä lähes jokainen. Miehen reaktio tuli ainakin selville, että hän rakasti. Nyt sitten hän työstää ap:tä pois sydämestään surren yksin. Kyllä hän siinä onnistuu ajan kanssa. Ei ole vaikea arvata kumpi rakasti vähemmän ja homma menikin kiristykseksi. Mies on fiksumpi.

 

[Eppu Epänormaali]

Edelliselle kommentoijalle 'Hoh hoijakkaalle" haluan sanoa sen, että lapsen haluaminen ja miehen rakastaminen eivät ole välttämättä täysin eri asioita. AP:han rakastaa miestä ja haluaisi lapsen nimenomaan hänen kanssaan. Jos ei itse halua lapsia, niin voi olla vaikea ymmärtää sitä, että ihmisen biologia on vaan sellaista, että tulee halu saada oma jälkeläinen.

Jotkut puhuvat vauvakuumeesta. En tunnista itsessäni sitä, että olisin koskaan "sairastunut" vauvakuumeeseen. Mietin kuitenkin asioita järjellä ja tajusin, että katuisin, jos en koskaan edes yrittäisi raskautta. Kun mietin tulevaisuutta eteenpäin, että mitä elämältäni haluan, niin siihen tulevaisuuden visioon kuului ihan tavallisia asioita kuten 1-2 lasta, mies, koti, vähän matkustelua ja ylipäätään ihan tavallisia asioita.

Tein päätöksen, että jos tulisin raskaaksi, niin minulla olisi oikeus keskeyttää raskaus, jos raskaus tuntuisikin täysin väärältä päätökseltä. Lopulta kävikin sitten niin, että kun tulin raskaaksi olin todella onnellinen. Tietenkin esim. pikkulasten sairastelu on ollut rankkaa ja omia harrastuksia on joutunut karsimaan mitä pienemmästä lapsesta on kyse, mutta kun ensimmäisestä vuodesta selviää, niin helpottaa ja kun lapsi täyttää 3-v (ei vaippoja, syö itse, alkaa pukea itse, nukkuu yöunet katkottomasti), niin elämä alkaa taas hymyillä kunnolla. Minä en ole lasten tekemistä katunut koskaan, vaan päinvastoin. Ystäväpiiriini kuuluu myös lapsettomia, joten ymmärrän tietenkin myös heidän elämäntapaansa.

Ehkä ongelmana on se, että halutaan elää vain tätä päivää eikä haluta yhtään miettiä tulevaisuutta. Ehkä on helpompaa vain ajelehtia kuin että pitäisi tehdä elämässään isoja valintoja ja päätöksiä. AP:n miehellä on ehkä ollut näin. Kun ei ota kantaa, ei tarvitse tehdä mitään. Korostan edelleen, että AP:n miehellä on oikeus olla haluamatta lapsia, mutta eikö ole myös aika kauheaa, jos hän havahtuu 10 vuoden päästä, että hän sittenkin haluaisi perheen, lapsia, aviovaimon yms. Yli nelikymppinen vauvakuumeileva mies ei välttämättä ole kovin haluttua aviomiesainesta.