esikoinen päiväkodissa, kuopus kotona

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja juyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuo entisaikojen ihailu on kyllä mielenkiintoista. Itse en ihaile lainkaan sitä, että isäni (50-luvun puolivälissä) jätettiin YKSIN leikkikehään koko päiväksi siksi aikaa, kun muut olivat pellolla heinätöissä. Äiti kävi vain välillä imettämässä ja syöttämässä. Tai että äitini on kouluikään asti nähnyt omia vanhempiaan vain muutamia viikkoja vuodessa, muuten ollut sukulaistensa hoivissa toisella puolella Suomea. Vanhemmat olivat tehdastyöläisiä. Kouluiästä lähtien tyttö hoiti KAIKKI kotityöt siivouksesta ruuanlaittoon koulusta päästyään.

Yhteiskunta kehittyy ja hyvä niin. 8h työaika ja lapsi sen aikaa hoidossa tai osapäivähoito lapsen kaveripiirin säilymiseksi tai äidin huilitauoksi ei lapselle tee traumoja, jos muuten on perusasiat kunnossa. Tottakai on hienoa, että jotkut pitävät lapsensa kotona ja jaksavat järjestää tekemistä. Se ei silti muista ratkaisuista tee huonoja.

Yksi näkökulma, joka myös ihmetyttää, on se, että edelleen päivähoitoa pidetään "lastensäilytysjärjestelmänä" vanhempien työssäolon ajaksi. Suomessa on jo kauan pyritty siihen, että päivähoito olisi laadukasta, tavoitteellista kasvatustoimintaa, joka olisi kaikkien sitä tarvitsevien ja haluavien ulottuvilla. Riippumatta lapsen taustasta. Omasta mielestäni olkoon näin tästä eteenkin päin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja WHY ME???:
Alkuperäinen kirjoittaja jeesustelematta:
Erilaiset perheet ja erilaiset tarpeet tietysti ja nyt näen tuonkin näkökohdan selvemmin. Hyvä että tästä on rakentavaakin keskustelua, kiitos siitä :)

Niin, ajallisesti voimme siis viettää yhtä pitkän ajan viikossa lastemme kanssa (ehkä me olemme jopa enemmän lastemme kanssa koska meillä ei ole noin paljon harrastuksia). Mutta sinä et vain ymmärrä, että meillä se ajoitetaan eri tavalla? Mikä siinä on niin mahdotonta ymmärtää? Mäkin olen kykeneväinen ymmärtämään, että jotkut käyvät iltaharrastuksissa.

Onneksi on tosiaan rakentavaakin keskustelua aiheesta, eikä ainaista jankkausta, että MINÄ en ymmärrä, koska me teemme hieman eri tavalla ("lopputuloksen" ollessa sama). Anteeksi vain ellei tämä ollut mielestäsi rakentavasti esitetty. Naisten ymmärryskyky on usein koetuksella näissä monimutkaisissa asioissa.

Ööh, nyt en ymmärtänyt. Mitä en ymmärtänyt? Juurihan sanoin ymmärtäväni ja kiitin rakentavasta keskustelusta. Se ei ollut kettuilua. Miksi halusit ymmärtää sen niin ja jatkaa pisteliäällä linjalla?

*poistuu, koska ilmeisesti täällä tahdotaan haastaa riitaa*
 
"3-6-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttokustannukset ovat 7 852 € vuodessa ja 654,30 € kuukaudessa. Alle 3-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttohinta on 12 322 € vuodessa ja 1026,80 € kuukaudessa. Perhepäivähoitopaikan bruttokustannukset ovat 5 650 € vuodessa ja 470,80 € kuukaudessa. (Päiväkotipaikkojen hinnat sisältävät yleis-, henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon vyörytyserät, mutta perhepäivähoidon hinta ei niitä vielä sisällä.)"
http://www.hameenlinna.fi/paatoksenteko/index.php?id=38123&pykala=57
 
Alkuperäinen kirjoittaja puhdasta verorahaa:
"3-6-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttokustannukset ovat 7 852 € vuodessa ja 654,30 € kuukaudessa. Alle 3-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttohinta on 12 322 € vuodessa ja 1026,80 € kuukaudessa. Perhepäivähoitopaikan bruttokustannukset ovat 5 650 € vuodessa ja 470,80 € kuukaudessa. (Päiväkotipaikkojen hinnat sisältävät yleis-, henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon vyörytyserät, mutta perhepäivähoidon hinta ei niitä vielä sisällä.)"
http://www.hameenlinna.fi/paatoksenteko/index.php?id=38123&pykala=57

Ja tän pointti oli mikä?
 
Uskon, että ne "entisajan äiditkin" olisivat innosta kiljuen ottaneet vastaan päivähoitopaikkoja, epiduraalin, sektion, korviketta ja automatisoituneen navetan, jos sellaisia olisi ollut tarjolla.
 
Aika näyttää, että mihin suuntaan mennään nykyisellä kasvatussysteemillä. Pelkään pahoin, että itsekäs MINÄ ITTE -asenne tulee näkymään tulevaisuudessa. Nykyään ollaan nautinnonhaluisia (äidit haluavat sektion, jottei tarvitse kärsiä kipua ja halutaan lapsi hoitoon, jotta pääsee itse helpommalla) ja omalle lapselle halutaan parasta mahdollista. Äkkiä siitä saattaa lipsahtaa curling-vanhemmuuteen, jossa vanhemmat lakaisevat kaikki pettymykset pois lapsen tieltä.

Minä ainakin muistan omasta 70-luvun lapsuudestani sen, että olin hyvin onnellinen. Tavarapaljoutta ei ollut, mutta en kokenut, että olisin ollut mitään vailla. Puhtaat vaatteet oli, vanhemmilla vähän aikaa, mutta paljon antaa turvallisuuden tunnetta ja rakkautta, pitkiä kesiä vailla huolen häivää jne. Meille vanhemmat eivät keksineet meille leikkejä, eivät vieneet puistoihin eikä kerhoihin, vaan naapurin lasten kanssa ihan itse keksittiin leikit ja tekemiset. En silti muista, että olisin koskaan kokenut itseäni tylsistyneeksi tai saamattomaksi. Jos vähän aikaa oli keksimättä mitään, niin sitten loikoiltiin, jotta kohta jo keksi jotain tekemistä.

Minun mielestäni lapsi ei tarvitse valtavaa viriketulvaa. On helppoa sanoa, että "Vien lapsen tarhaan, koska hän itse sitä niin kovasti haluaa". Osaako esimerkiksi 2-vuotias todellakin tietää, mikä hänelle pitkällä tähtäimellä on parasta mahdollista? Lapsi tottuu, oppii ja sopeutuu ihan yhtälailla päiväkodin hulinaan kuin kotona rauhallisempaan menoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti - ja ylpeä siitä:
Uskon, että ne "entisajan äiditkin" olisivat innosta kiljuen ottaneet vastaan päivähoitopaikkoja, epiduraalin, sektion, korviketta ja automatisoituneen navetan, jos sellaisia olisi ollut tarjolla.

Niinpä, mutta kun heille ei ollut sellaista tarjolla, niin sitte ollaan sitä mieltä ettei muillekaan saa antaa sellaisia elämänhelpotuksia. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat....
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä itte:
Nykyään ollaan nautinnonhaluisia (äidit haluavat sektion, jottei tarvitse kärsiä kipua ja halutaan lapsi hoitoon, jotta pääsee itse helpommalla) ja omalle lapselle halutaan parasta mahdollista. Äkkiä siitä saattaa lipsahtaa curling-vanhemmuuteen, jossa vanhemmat lakaisevat kaikki pettymykset pois lapsen tieltä.

Edelleenkään en ymmärrä sitä miten hyvää äitiyttä voidaan mitata kärsimyksen määrällä. Eihän siinä ole mitään logiikkaa eikä järkeä. Sitä parempi äiti, mitä raskaammalta elämä tuntuu? I dont´t think so.
Tätä jotkut jaksavat tolkuttaa mutta kukaan ei ole minulle vielä ainakaan osannut selittää aukottomasti tämän ajattelumallin logiikkaa.

Curling-vanhemmuutta on valitettavasti paljon olemassa. Mutta ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko äiti sektiolla muksunsa saanut tai vienyt lapsen hoitoon. Kyllä se lähtee jostakin ihan muualta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jeesustelioiden Jeesus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tellu 35:
Onko nykyajan naisille ylivoimainen homma hoitaa useampaa lasta kotona itse. On kaikki mukavuudet eikä pystytä edes paria lasta hoitamaan. Helppo on laittaa yhteiskunnan hoidettavaksi yhteisillä verorahoilla. Miksi teette lapsia, jos ette jaksa/pysty hoitamaan niitä. Kautta aikojen ovat äidit pärjänneet isojenkin lapsilaumojen kanssa ilman mitään mukavuuksia ja useimmilla vielä maatalon työt lisäksi. Sääli, että suomalainen nainen on nykyään niin avuton. Suorastaan häpeä!

Ennenkin on PÄRJÄTTY. Miksi ei voitaisi pyrkiä johonkin enempään kuin pärjäämiseen!

Äitini muistaa kuinka isoäitini aina lähtiessään hoitamaan navettatöitä ottanut pienimmän ämpärissä mukaan ja jättänyt muut viisi lasta tupaan, oman onnensa nojaan. Pienin piti ottaa siksi mukaan etteivät isommat olisi "hoitaneet" häntä hengiltä. Kyllä oli hienoo ja PÄRJÄTTIIN (=selvittiin hengissä)

"PÄRJÄTTIIN (=selvittiin hengissä)"

Eikä aina ihan sitäkään.. Lasten tapaturma- ja kuolemaluvut ovat olleet paljon pahemmat entisaikoina kuin tänäpäivänä. Puhumattakaan sadoista läheltä piti -tilanteista ja muista pikkupahoista tilanteista, kuten esim. isäni pienenä (viiden lapsen lapsikatraasta) oli syönyt kakkaa potasta ja lattialta levitettynä kun äiti palasi navetasta. Kerran isä löytyi (alle 5v) talon katon harjalta keikkumasta. Isommat katsoivat vähän perään jos katsoivat. Monille vyörytettiin liian paljon vastuuta pienemmistä sisaruksistaan liian aikaisin. No tiedän, ettei heillä ollut muuta mahdollisuutta, mutta nykyään on.
 
Varmasti monen vanhemman päätös hoitoon viemisestä olisi toisenlainen, mikäli vaihtoehtona ei olisi se, että lapsi on päivät yksin vain vanhemman ja pikkusisaruksen kanssa. Nykyisin vain on fakta se, että lapsia on vähän. Vanhemmat ovat enemmän töissä ja siten lapset päiväkodissa. Entisajan (niitä oman lapsuuteni 80-luvunkaan) lapsia tulvivia pihapiirejä ei enää ole. Tai jos on, ei lapset siellä kirmaile leikkimässä, koska he eivät samalla tavalla saa olla pihalla omin päin vaan aina pitää olla äiti kahden metrin päässä vahtimassa (näin ainakin alle kouluikäisillä). Elämä on rajatumpaa ja MUUTTUNUT jo meidän lapsuudesta. Ei ole mitään järkeä verrata näitä kahta kasvatuskulttuuria toisiinsa.

Ja mitä leikkien keksimiseen tulee niin kyllä ne lapset siellä päiväkodissa ihan itse kehittelevät leikkinsä - yhdessä. Ei ole mitenkään tuomittavaa tunnustaa, että kyllä lapsen on vaikeampi saada mielenkiintoisia ja pitkäkestoisia leikkejä aikaiseksi yksin. Itse odotan innolla, että poikani pääsee lapsiryhmään vertaistensa keskelle innostumaan ja touhuamaan, luomaan ja oppimaan sitä yhdessä tekemistä. Yksin kotona (tai puhumattakaan aikuisen äidin kanssa) ei näitä kokemuksia tule.
 
En saisi varmaankaan tähän ketjuun edes vastata, koska minulla on vain yksi lapsi, mutta... Itse olen puolen vuoden työpestillä ja lapseni on siis päiväkodissa. Hänen on ollut todella vaikeaa sinne sopeutua ja rankkaa tämä on ollut kaikille. Toivon, että pikku hiljaa hän alkaisia viihtyä päiväkodissa...
Kun itseltäni tämä työpesti päättyy ja jään työttömäksi (jos en ole ennen sitä löytänyt uusia töitä), niin lastani en kuitenkaan aio ottaa hoidosta pois, tosin lyhyempää hoitoviikkoa kuitenkin. Syy miksi näin, on se, että haen kuitenkin uusia töitä koko ajan ja sitä ei tiedä miten nopeasti niitä saankin.
Päällimmäinen syy pitää lapsi hoidossa, ainakin osittain, on se, että hänen ei tarvitsisi aloittaa sopeutumista uudelleen, mikä siis on jo nyt vaikeaa. Päiväkotikin saattaisi muuttua toiseksi ja sekin olisi lapselle taas rankka paikka.
Tästä ratkaisusta en aio huonoa omaatuntoa kantaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja jeesustelematta:
Alkuperäinen kirjoittaja WHY ME???:
Alkuperäinen kirjoittaja jeesustelematta:
Erilaiset perheet ja erilaiset tarpeet tietysti ja nyt näen tuonkin näkökohdan selvemmin. Hyvä että tästä on rakentavaakin keskustelua, kiitos siitä :)

Niin, ajallisesti voimme siis viettää yhtä pitkän ajan viikossa lastemme kanssa (ehkä me olemme jopa enemmän lastemme kanssa koska meillä ei ole noin paljon harrastuksia). Mutta sinä et vain ymmärrä, että meillä se ajoitetaan eri tavalla? Mikä siinä on niin mahdotonta ymmärtää? Mäkin olen kykeneväinen ymmärtämään, että jotkut käyvät iltaharrastuksissa.

Onneksi on tosiaan rakentavaakin keskustelua aiheesta, eikä ainaista jankkausta, että MINÄ en ymmärrä, koska me teemme hieman eri tavalla ("lopputuloksen" ollessa sama). Anteeksi vain ellei tämä ollut mielestäsi rakentavasti esitetty. Naisten ymmärryskyky on usein koetuksella näissä monimutkaisissa asioissa.

Ööh, nyt en ymmärtänyt. Mitä en ymmärtänyt? Juurihan sanoin ymmärtäväni ja kiitin rakentavasta keskustelusta. Se ei ollut kettuilua. Miksi halusit ymmärtää sen niin ja jatkaa pisteliäällä linjalla?

*

"jeesustelematta:Miten maltatte olla alle 5 vuotiaasta erossa 5-7 tuntia päivässä mikäli ei ole pakko työn takia?? Kun yöuni jo vie yhteisestä vuorokaudesta 12 tuntia, päiväunet päälle alle 3 vuotiailla... sitten vielä yhteinen vapaa-aika miehen kanssa kun hän tulee töistä, joka aika on poissa lapselta... Minä en malttaisi, enkä siihen ajallisestikaan osaisi taipua. Niin paljon ihania hetkiä jäisi kokematta, ihania sanoja vaihtamatta, "filosofisia" keskusteluita käymättä. En tuomitse, en vain ymmärrä :("

Alkuperäisessä viestissähän sanoit, "ettet tuomitse, muttet vain YMMÄRRÄ". Eli et ymmärrä, jos joku on päiväsaikaan muutaman tunnin erossa lapsestaan, mutta sitten taas itse voit olla erinäisinä iltoina erossa lapsestasi?

Mua aina ihmetyttää, mitä tuo "en ymmärrä", tarkoittaa. Yleensä se naisilla tarkoittaa sitä (jonka sinunkin tekstistäsi kai sitten virheellisesti luin), ettei hyväksy sitä toisen ratkaisua. Yritin vain selventää, että tilanteemme on sama (lapsen kanssa yhtä paljon aikaa), vaikka se ajoittuukin eri aikoihin päivää.

Mikä siis tarkkaan ottaen on se juttu, jota et ymmärrä, niin kuin alkuperäisessä viestissäsi sanoit? Minusta ei vaadi hirveän suurta älyä ymmärtää, että se on lapselle aika sama, onko hän viikon aikana vaikka 10 tuntia erossa vanhemmistaan päivällä tai illalla.

Ihan haastamatta riitaa, en ymmärrä mitä et siinä ymmärrä :) Vai etkö "ymmärrä" mitään mitä muuta tekevät vähänkin erilailla kuin te..? Ei jummarra..
 
Annan myös oman mielipiteeni keskusteluun.
Itsellä 1 v lapsi ja jos toinen tulisi en todellakaan veisi normaalioloissa hoitoon. Esim. äiti kovasti sairas yms. se asia erikseen.

Itse olen hoitovapaalla päiväkodista ja ei ne lapset todellakaan mistään jää paitsi jos eivät sinne hoitoon tule.
Parasta antia on lapselle olla kotona ja kehittyä rakkaassa ja turvallisessa ympäristössä perheen kera. Päiväkoti ei ole niin helppo paikka lapselle kuin voisi kuvitella.
Pitää sopeutua isoon ryhmään lapsia, sääntöihin, vieraisiin aikuisiin ( nämäkin saattavat vaihdella todella usein) ja ei aina niin lapsentahtiseen rytmiin. ( kiire näkyy usein).

Kun meillä aika koittaa joudun lapseni hoitoon viemään. Mutta sitä ennen nauttikoon kotihoidosta. Ja ajasta jolloin minäkin voin vielä nauttia kun lapsi on pieni.

Olen myös samaa mieltä, että nykypäivänä aika moni vanhempi luotta yhteiskunnan apuun eikä edes yritä pärjätä yksin. Ehkä olemme se sukupolvi joka on niin tottunut valmiiseen kaavaan? Pitäisi vain luottaa omaan kasvatustapaansa eikä anna yhteiskunnan päättää niistä. Me kyllä osaamme olla äitejä ja isejä jos vain haluamme.


Nauttikaan ajasta lapsenne/lastenne kanssa :)

Fiona
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä itte:
Aika näyttää, että mihin suuntaan mennään nykyisellä kasvatussysteemillä. Pelkään pahoin, että itsekäs MINÄ ITTE -asenne tulee näkymään tulevaisuudessa. Nykyään ollaan nautinnonhaluisia (äidit haluavat sektion, jottei tarvitse kärsiä kipua ja halutaan lapsi hoitoon, jotta pääsee itse helpommalla) ja omalle lapselle halutaan parasta mahdollista. Äkkiä siitä saattaa lipsahtaa curling-vanhemmuuteen, jossa vanhemmat lakaisevat kaikki pettymykset pois lapsen tieltä.

Minä ainakin muistan omasta 70-luvun lapsuudestani sen, että olin hyvin onnellinen. Tavarapaljoutta ei ollut, mutta en kokenut, että olisin ollut mitään vailla. Puhtaat vaatteet oli, vanhemmilla vähän aikaa, mutta paljon antaa turvallisuuden tunnetta ja rakkautta, pitkiä kesiä vailla huolen häivää jne. Meille vanhemmat eivät keksineet meille leikkejä, eivät vieneet puistoihin eikä kerhoihin, vaan naapurin lasten kanssa ihan itse keksittiin leikit ja tekemiset. En silti muista, että olisin koskaan kokenut itseäni tylsistyneeksi tai saamattomaksi. Jos vähän aikaa oli keksimättä mitään, niin sitten loikoiltiin, jotta kohta jo keksi jotain tekemistä.

Minun mielestäni lapsi ei tarvitse valtavaa viriketulvaa. On helppoa sanoa, että "Vien lapsen tarhaan, koska hän itse sitä niin kovasti haluaa". Osaako esimerkiksi 2-vuotias todellakin tietää, mikä hänelle pitkällä tähtäimellä on parasta mahdollista? Lapsi tottuu, oppii ja sopeutuu ihan yhtälailla päiväkodin hulinaan kuin kotona rauhallisempaan menoon.

Osa-aikainen hoito ei liity mitenkään siihen, millaista kasvastustyötä vanhemmat tekevät! Osa tekee hyvää, osa huonoa. Samoin myös kotona olevista vanhemmista!

Eiköhän kautta aikojen äidit ole olleet helpostikin 12 tuntia viikossa erossa lapsistaan kun lapsi on ollut jonkun toisen hoidossa (tai sitten oman onnensa nojassa tai sisarustensa "valvonnassa")?

Mäkään en kannata itsekkyyttä tai curling-vanhemmuutta tai sitä, ettei lapsi saa perusturvallisuutta ja rakkautta kotoaan. Meillä ainakin lapset saavat kotoa roppakaupalla perusturvallisuutta ja rakkautta. Hoitopaikka on tähän vain hyvä lisä. Koti on rauhallinen paikka, pidetään riittävistä unista kiinni ja siitä, ettei vapaa-aika ole buukattu täyteen tapahtumia. On siis rentoa ja lapsilla yllin kyllin löysää aikaa keksiä tehdä mitä lystää.

Ei tänäpäivänä ehkä leikitä yksin metsässä käpylehmillä, muttei se sitä tarkoita, etteivätkö lapset leikkisi hoitopaikoissakin aika paljon ihan "ohjaamattomasti" keskenään keksien mitä hauskimpia ja mielikuvituksellisimpia leikkejä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Fiona-:
Olen myös samaa mieltä, että nykypäivänä aika moni vanhempi luotta yhteiskunnan apuun eikä edes yritä pärjätä yksin. Ehkä olemme se sukupolvi joka on niin tottunut valmiiseen kaavaan? Pitäisi vain luottaa omaan kasvatustapaansa eikä anna yhteiskunnan päättää niistä. Me kyllä osaamme olla äitejä ja isejä jos vain haluamme.
Fiona

Niin, siihen yhteiskunnan apuun on turvauduttava silloin kun sitä laajaa tukiverkostoa ei ole ympärillä. Kyllähän minäkin veisin muksuni mielellään mummin hoitoon mutta kun mummi asuu 600 kilsan päässä. Sillon on turvauduttava yhteiskunnan apuun eikä siinä ole mitään väärää. Ihmisten kun on käytävä töissä ja tienattava rahaa pärjätäkseen.

Ja kyllä minä ainakin luotan omaan kasvatustapaani enkä todellakaan anna yhteiskunnan päättää asioista. Osaan olla äiti ja mieheni osaa olla isä. Eihän se poista äitiyttä tai isyyttä tai sitä osaako luottaa omiin kasvatustapoihin jos vie muksunsa hoitoon.
 
Edelliselle: taisit nyt vähän käsittää väärin, joko tahallasi tai vahingossa... Eihän Fiona arvostellut sellaisia, jotka vievät lapsensa hoitoon kun käyvät TÖISSÄ. Se on ihan eri juttu se. Mutta jos itse on kotona, niin kyllä se hoitoon vieminen on vähintäänkin outoa. Itsekin olen kasvatusammattilainen, töissä päiväkodissa (paitsi nyt kun olen hoitovapaalla), enkä sinne lastani ihan huvikseen veisi. Tottakai lapsi siellä pärjää, mutta ei se mikään stressitön ympäristö ole. Riippuu tottakai hoitopaikastakin... Mutta joka tapauksessa koti on paras paikka pienelle lapselle. Ei alle 3-vuotias varsinkaan tarvitse mitään niin ihmeellisiä virikkeitä, mitä ei ehtisi myöhemminkin saamaan. Ja isomman voi tosiaan viedä avoimeen päiväkotiin, kerhoon tms. niin saa olla ikätovereidenkin kanssa. Mutta tämä siis jos toinen tai molemmat vanhemmista on kotona. Vaatii vähän äipältä viitseliäisyyttä, että viitsii sen isommankin kanssa touhuta, vaikka kotona on vauva. Isommalta se vauvakin sitten oppii kaikenlaista siellä kotona. Kantsii sitten tehdä vain se yksi lapsi, jos ei useampaa kerrallaan viitsi hoitaa... Sorry vaan.
 
Musta siinä ei ole mitään pahaa, että lapsi joka on ollut jo ennemminkin päiväkodissa saa hän jatkaa OSA-AIKAISESTI siellä myös mahdollisen toisen lapsen synnyttyä. Mutta ei missään nimessä aamusta iltaan kuten joillain on tapana tehdä, joka päivä.

Meillä oli sellainen tilanne, että olin ollut lapsen kanssa 3 vuotta kotona kun rupesin odottamaan toista lasta. En käynyt välillä ollenkaan töissä joten esikoinen ei ole ollut tarhassa missään vaiheessa. Joten hoidan siis molempia kotona. Esikoinen käy viikottain kerhossa ja muina päivinä touhuamme kavereiden kanssa. En kiellä etteikö välillä olisi rankkaa kun apua ei ole saatavilla, mutta jotenkin olemme kuitenkin pärjänneet. Jos olen vielä kotona joitain vuosia niin saatan harkita sitä, että veisin esikoisen yksityiseen päivähoitoon osa-aiakisesti ennen eskari-ikää. Katsotaan :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja '''''''''''''''''''''''''''''''''''''':
Edelliselle: taisit nyt vähän käsittää väärin, joko tahallasi tai vahingossa... Eihän Fiona arvostellut sellaisia, jotka vievät lapsensa hoitoon kun käyvät TÖISSÄ. Se on ihan eri juttu se. Mutta jos itse on kotona, niin kyllä se hoitoon vieminen on vähintäänkin outoa. Kantsii sitten tehdä vain se yksi lapsi, jos ei useampaa kerrallaan viitsi hoitaa... Sorry vaan.

En ymmärtänyt väärin tahallani enkä vahingossa. Viittasin nimenomaan siihen, että lapsi on osa-aikaisesti hoidossa kun äiti on vauvan kanssa kotona. Ja kyllä myös siihen, että sitten kun molemmat on töissä niin viimeistään silloin on pakkorakko laittaa muksut hoitoon. Mutta juuri se, että jos esikoinen on tottunut olemaan tietyssä paikassa hoidossa, niin en todellakaan ota häntä sieltä pois, niin että se hoitopaikka menee jakoon ja sitten ollaankin nollatilanteessa kun äiti lähtee takaisin töihin. Uusi hoitopaikka, uudet ihmiset. Ei sekään voi hyväksi olla. Enkä tosiaan tarkoita kokopäivähoitoa vaan osa-aikaista, josta ainakin mun esikko tykkää kovasti.

Onneks mun ei tarvi sulta kysellä lupaa kuinka monta lasta saan tehdä. Sorry vaan.
 
En ymmärrä miten nämä ns. "paremmat äidit" voivat tulla sanelemaan, että kuinka monta lasta kunkin kannattaa tehdä. "Jos viet hoitoon ja olet itse pienemmän kanssa kotona, niin miksi teit lisää lapsia". Huh huh! Hyi minua kun menin tekemään toisen lapsen ja esikoinen on osa-aikaisena tarhassa! Apua ei pitäisi saada mistään ja kotona pitäisi olla vaikka tuntuisi, että seinät kaatuu päälle. Lapset ovat ihania, mutta kyllä äitikin tarvitsee joskus hengähdystauon! Levänneenä pystyy olla parempi äiti lapsilleen. Ja parempi vaimo miehelleen. Vai onko se sitten ihanaa kun äiti on kärttyinen ja väsynyt ja kaikki voi huonosti? Kunhan vaan lapset on kotona.
 
Ompas ajankohtainen ketju minullekin...Meillä on nyt 2,6v vanha tyttö, joka aloitti päiväkodissa viime syksynä ollessaan 1,6v. Menin tuolloin töihin, oman urani kannalta tarjoutui sellainen tilaisuus, josta en halunnut kieltäytyä. Päiväkotiin sopeutuminen sujui hienosti, eikä lapsemme koskaan jäänyt sinne itkien (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) vaan oli aina innokas ja iloinen. Tein vuoden 4 päiväistä työviikkoa, lapsi oli hoidossa 8h/pvä. Nyt odotamme toista lasta syntyväksi syyskuussa. Päädyimme siihen ratkaisuun, että esikoinen jatkaa päivähoidossa 2pvä/vko. Isovanhemmat asuvat 200 km päässä ja itse haluan omaa aikaa myös syntyvän vauvan kanssa. Asia olisi eri, jos esim. mummi voisi tulla muutamana päivänä viikossa ja auttaa uhmaiässä olevan esikoisen kanssa. Näin ei kuitenkaan ole, joten en kanna huonoa omaa tuntoa siitä, että lapseni on 2 päivää viikossa n. 7 tuntia päiväkodissa jossa viihtyy hyvin. Mielestäni syntyvällä vauvallakin on oikeus saada tarvitsemaansa aikaa äidin kanssa, jotta kiintymyssuhde pääsee hyvin kehittymään. Olen vierestä nähnyt monta esimerkkiä, joissa haastava esikoinen vie kaiken huomion ja äiti on kahden lapsen kanssa aivan poikki kotona. Kerhoissa käydään, mutta esikoinen käyttäytyy huomionkipeänä siellä huonosti ja äidillä ja vauvallakin on tylsää. Kukin tyylillään, meillä tehdään näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en tykkää en:
Tuosta mustasukkaisuudesta vs esikko-kuopus. Olen laittanut merkille, että lapset ketkä ovat hoidossa äidin ollessa kotona vauvan kanssa eivät välttämättä osoita olevansa mustasukkaisia.( Tuttujen kertoman perusteella sekä tältä palstalta luettuna) Se, että esikoinen ei osoita tunteitaan mustasukkaisuutena ei psykologien mielelestä ole välttämättä hyvä asia.

Totta kai on ihan normaalia, että jonkin verran mustasukkaisuutta tulee joka tapauksessa kun taloon tulee uusi lapsi!! Tosi harvalla varmaan niin menee, ettei yhtään olisi mustasukkaisuutta äidille vauvasta. Tässä taas kärjistetään asia toiseen ääripäähän (= ei yhtään mustasukkaisuutta), joka ehkä olisikin merkki jostain ongelmasta.

Pitäisikö jättää ne sisarukset tekemättä esikoiselle, jos se on niin kamalaa, että jonkin verran tulee mustasukkaisuutta? Onko tuo sitä curling-ajattelua sitten? Vanhempien tehtävä on asettaa se mustasukkaisuus oikeisiin uomiinsa kun sitä yleensä kuopuksesta on. Mutta meillä ei osa-aikaisesta päivähoidosta ole tullut mitään erityisiä mustasukkaisuuskohtauksia, sitä normaalia mustasukkaisuutta kylläkin on muuten ollut. Se vanhempien pitää handlata eikä lietsoa sitä pahemmaksi niin kuin se hoidossa käynti olisi toiselle rangaistus. Niin paljon riippuu siitä, miten vanhemmat eri asioihin suhtautuvat ja asennoituvat.

Meillä ainakin reilu 3-vuotias (joka oli osa-aikahoidossa) ymmärtää myös aika paljon puhetta. Eli sen kun selitetään, että välillä äiti on vauvan kanssa kahdestaan, välillä isä on esikoisen kanssa, välillä äiti pelkästään on esikoisen kanssa, välillä kaikki yhdessä jne. On monia menoja, joihin vain esikoinen pääsee, mutta pieni ei (koska hän on _iso_ poika). Me ei tosiaan muutenkaan koko ajan olla yhdessä koko perhe ja silti huolehditaan siitä, että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi.
 
Kaikilla paitsi yhdellä tässä ketjussa kirjoittaneilla lapset viihtyvät erittäin hyvin hoitopaikassa. Minun lapseni oli vuoden hoidossa, ennen kuin jäin äitiyslomalle uudelleen. Hänelle perhepäivähoidossa olo oli aika rankkaa mielestäni. Osan päivää oli varmastikin tosi hauskaakin, mutta monesti hiekkalaatikolla näytti aika apealta ja sulkeutuneeltakin puoli viideltä kun menin hakemaan. Ovatko muiden lapset täällä paljon sosiaalisempia kuin omani (oli silloin 1,5-2,5 v.) vai katsoinko lastani siksi tarkemmalla/kriittisemmällä silmällä kun vähän harmitti hoitopäivien määrä ja pituus?
 
Alkuperäinen kirjoittaja WHY ME???:
Alkuperäinen kirjoittaja jeesustelematta:
Alkuperäinen kirjoittaja WHY ME???:
Alkuperäinen kirjoittaja jeesustelematta:
Erilaiset perheet ja erilaiset tarpeet tietysti ja nyt näen tuonkin näkökohdan selvemmin. Hyvä että tästä on rakentavaakin keskustelua, kiitos siitä :)

Niin, ajallisesti voimme siis viettää yhtä pitkän ajan viikossa lastemme kanssa (ehkä me olemme jopa enemmän lastemme kanssa koska meillä ei ole noin paljon harrastuksia). Mutta sinä et vain ymmärrä, että meillä se ajoitetaan eri tavalla? Mikä siinä on niin mahdotonta ymmärtää? Mäkin olen kykeneväinen ymmärtämään, että jotkut käyvät iltaharrastuksissa.

Onneksi on tosiaan rakentavaakin keskustelua aiheesta, eikä ainaista jankkausta, että MINÄ en ymmärrä, koska me teemme hieman eri tavalla ("lopputuloksen" ollessa sama). Anteeksi vain ellei tämä ollut mielestäsi rakentavasti esitetty. Naisten ymmärryskyky on usein koetuksella näissä monimutkaisissa asioissa.

Ööh, nyt en ymmärtänyt. Mitä en ymmärtänyt? Juurihan sanoin ymmärtäväni ja kiitin rakentavasta keskustelusta. Se ei ollut kettuilua. Miksi halusit ymmärtää sen niin ja jatkaa pisteliäällä linjalla?

*

"jeesustelematta:Miten maltatte olla alle 5 vuotiaasta erossa 5-7 tuntia päivässä mikäli ei ole pakko työn takia?? Kun yöuni jo vie yhteisestä vuorokaudesta 12 tuntia, päiväunet päälle alle 3 vuotiailla... sitten vielä yhteinen vapaa-aika miehen kanssa kun hän tulee töistä, joka aika on poissa lapselta... Minä en malttaisi, enkä siihen ajallisestikaan osaisi taipua. Niin paljon ihania hetkiä jäisi kokematta, ihania sanoja vaihtamatta, "filosofisia" keskusteluita käymättä. En tuomitse, en vain ymmärrä :("

Alkuperäisessä viestissähän sanoit, "ettet tuomitse, muttet vain YMMÄRRÄ". Eli et ymmärrä, jos joku on päiväsaikaan muutaman tunnin erossa lapsestaan, mutta sitten taas itse voit olla erinäisinä iltoina erossa lapsestasi?

Mua aina ihmetyttää, mitä tuo "en ymmärrä", tarkoittaa. Yleensä se naisilla tarkoittaa sitä (jonka sinunkin tekstistäsi kai sitten virheellisesti luin), ettei hyväksy sitä toisen ratkaisua. Yritin vain selventää, että tilanteemme on sama (lapsen kanssa yhtä paljon aikaa), vaikka se ajoittuukin eri aikoihin päivää.

Mikä siis tarkkaan ottaen on se juttu, jota et ymmärrä, niin kuin alkuperäisessä viestissäsi sanoit? Minusta ei vaadi hirveän suurta älyä ymmärtää, että se on lapselle aika sama, onko hän viikon aikana vaikka 10 tuntia erossa vanhemmistaan päivällä tai illalla.

Ihan haastamatta riitaa, en ymmärrä mitä et siinä ymmärrä :) Vai etkö "ymmärrä" mitään mitä muuta tekevät vähänkin erilailla kuin te..? Ei jummarra..

Sinä olet silkan ilkeä keskustelija.

Sanoin vastaviestissäni "nyt näen tuonkin näkökohdan paremmin" joka tarkoittaa selvällä suomenkielellä että ymmärrän nyt paremmin. Ilman vilppiä, ilman kiusaa. Ymmärsin, että ilmeisesti teillä ei harrasteta lainkaan lasten eikä aikuisten taholta ja ajankäyttö menee vain toisin.

Kas siksi alunperin halusin ottaa osaa keskusteluun juuri saadakseni näkökulmasi. Jonka esitit ensin hyvin ja sitten jäit vihaisena jankuttamaan ymmärtämättömyyttäni, joka osoittaa enemmän kyllä sinusta kuin minun ymmärtämättömyydestäni.

Päätän "keskustelun" osaltani tähän ja siirryn muihin tehtäviin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja WHY ME???:
Alkuperäinen kirjoittaja en tykkää en:
Tuosta mustasukkaisuudesta vs esikko-kuopus. Olen laittanut merkille, että lapset ketkä ovat hoidossa äidin ollessa kotona vauvan kanssa eivät välttämättä osoita olevansa mustasukkaisia.( Tuttujen kertoman perusteella sekä tältä palstalta luettuna) Se, että esikoinen ei osoita tunteitaan mustasukkaisuutena ei psykologien mielelestä ole välttämättä hyvä asia.

Totta kai on ihan normaalia, että jonkin verran mustasukkaisuutta tulee joka tapauksessa kun taloon tulee uusi lapsi!! Tosi harvalla varmaan niin menee, ettei yhtään olisi mustasukkaisuutta äidille vauvasta. Tässä taas kärjistetään asia toiseen ääripäähän (= ei yhtään mustasukkaisuutta), joka ehkä olisikin merkki jostain ongelmasta.

Pitäisikö jättää ne sisarukset tekemättä esikoiselle, jos se on niin kamalaa, että jonkin verran tulee mustasukkaisuutta? Onko tuo sitä curling-ajattelua sitten? Vanhempien tehtävä on asettaa se mustasukkaisuus oikeisiin uomiinsa kun sitä yleensä kuopuksesta on. Mutta meillä ei osa-aikaisesta päivähoidosta ole tullut mitään erityisiä mustasukkaisuuskohtauksia, sitä normaalia mustasukkaisuutta kylläkin on muuten ollut. Se vanhempien pitää handlata eikä lietsoa sitä pahemmaksi niin kuin se hoidossa käynti olisi toiselle rangaistus. Niin paljon riippuu siitä, miten vanhemmat eri asioihin suhtautuvat ja asennoituvat.

Meillä ainakin reilu 3-vuotias (joka oli osa-aikahoidossa) ymmärtää myös aika paljon puhetta. Eli sen kun selitetään, että välillä äiti on vauvan kanssa kahdestaan, välillä isä on esikoisen kanssa, välillä äiti pelkästään on esikoisen kanssa, välillä kaikki yhdessä jne. On monia menoja, joihin vain esikoinen pääsee, mutta pieni ei (koska hän on _iso_ poika). Me ei tosiaan muutenkaan koko ajan olla yhdessä koko perhe ja silti huolehditaan siitä, että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi.

Siis tarkoitin, että mustasukkaisuutta ei kuulema usein esiinny niillä lapsilla jotka ovat hoidossa.. Mun esimerkkitapauksessa äiti ovat halunneet viedä esikoiset hoitoon siksi kun tulee uusi vauva ja eivät jaksa olla kahden kanssa kotona. Ja lapsi on hoidossa aamusta iltaan. Mustasukkaisuutta ei kuulema ollenkaan. Eli tässä tapauksessa ei varmaankaan ole hyvä ratkaisu tuo, että lapsi on joka päivä aamusta-iltaan hoidossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei jummarra:
Alkuperäinen kirjoittaja puhdasta verorahaa:
"3-6-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttokustannukset ovat 7 852 € vuodessa ja 654,30 € kuukaudessa. Alle 3-vuotiaan lapsen päiväkotipaikan bruttohinta on 12 322 € vuodessa ja 1026,80 € kuukaudessa. Perhepäivähoitopaikan bruttokustannukset ovat 5 650 € vuodessa ja 470,80 € kuukaudessa. (Päiväkotipaikkojen hinnat sisältävät yleis-, henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon vyörytyserät, mutta perhepäivähoidon hinta ei niitä vielä sisällä.)"
http://www.hameenlinna.fi/paatoksenteko/index.php?id=38123&pykala=57

Ja tän pointti oli mikä?

Notta jokainen lapsen hoitoon vievä ja kotona lusmuava syö meidän muiden veroeuroja tuon summan edestä. Ei se päivähoitomaksun maksaminen kata kuluja, se on vain kädenojennus yhteiskunnan ja perheiden välillä. Ei voi sanoa, että joo mullon oikeus hoitoon kun olen siitä maksanut. Oletko, oletko tosiaan maksanut tuon koko summan?

Myös on turha sanoa, että kyllä ehdin olla töissä kymmenen vuotta ennen lasten tekoa jne. Niin ovat lapsettomatkin, eivätkä silti saa samanlaista kädenojennusta. Se on tarpeeseen tarkoitettu.

Minusta äitiysvapaa on sitä varten, että äiti saa olla äitinä lapsilleen kotona. Kaikille lapsilleen.

Eikä voi olla mitään muuta kuin laiskuutta, että elämän vetäminen kaikkien lasten kanssa on muka liian rankkaa, ja silti on aikaa käräjöidä täällä päivisin.
 

Yhteistyössä