Esikoista ahdistaa

[Hiili]

Hei

Onko hyviä vinkkejä, miten esikoisen (2v 9 kk) ahdistusta pikkukakkosen synnyttyä saisi vähennettyä?

Meidän kuopus on nyt muutaman viikon ikäinen ja esikoisella on vauvan synnyttyä alkanut yleisen vaikeilun lisäksi ihan armoton "äitikausi". Isä ei kelpaa tekemään mitään hommaa, ei laittamaan ruokaa, ei lukemaan, ei pukemaan, ei taluttamaan tien yli, ei avaamaan autonovea... on kyllä aina ollutkin äidin poika, mutta nyt tämä on alkanut mennä ihan mahdottomaksi. Esikoinen ei myöskään tunnu enää osaavan sanoa juuri mitään normaalilla äänellä vaan monesti aloittaa vollottamisen jo ennen kuin saa asiaansa yhtään esitettyä. Siinä on sitten välillä vähän paha arvailla, että mistä kiikastaa - eikö isä olisi saanut laittaa lippistä päähän, siirrettiinkö jotain lelua mitä ei olisi saanut siirtää, laittoiko väärä henkilö juotavaa vääränväriseen mukiin vai onko kenties joku pipi jossain. Uhma myös pahentunut, mikä näkyy esim. siinä, ettei poika välillä ota komentoja kuuleviin korviinsa, mikä yleisen hankaluuden lisäksi aiheuttaa suoranaisia vaaratilanteita - eilenkin meinasi juosta metsäpolulta suoraan autotielle kielloistani huolimatta, mutta onneksi oli tällä kertaa isä mukana joka ehti juosta tilanteeseen juuri ja juuri ajoissa. Lisäksi päiväkotiinlähtöaamut menneet ihan järjettömäksi itkemiseksi ja huutamiseksi - haluaisi ressukka jäädä kotiin äidin kanssa. Tarkoitus olisikin vähitellen vähentää esikoisen päiväkotipäiviä ja lisätä kotipäiviä, mutta juuri nyt tilanne on sen verran hektinen ja oma kunto pitkän sairasloman ja sektion jälkeen vielä sen verran huono, että en vielä ole juurikaan uskaltautunut jäämään molempien lasten kanssa pidemmäksi aikaa yksin. Kun ollaan yhdessä, koitan antaa esikoiselle kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomankin ajan ja huomion, jopa siinä määrin, että olen vähän alkanut olla huolissani siitä, jääkö vauva liikaa oman onnensa nojaan. Siellä se raukka joutuu makaamaan (ja välillä itkemään pidempäänkin) keskenään sitterissä tai rattaissa kun kaikki aika ja energia menee isomman kriisejä ratkaistessa tai sen kanssa muuten puuhatessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? Miten olette onnistuneet löytämään tasapainoa kahden pienen huomioimisessa? Ja onko jotain hyväksi havaittuja vinkkejä esikoisen mielen tasoittamiseen? Kai tämä tästä ajan kanssa, mutta aika raskaalta vaan nyt just tuntuu pienen miehen (ja vähän itseni ja vauvankin) puolesta...

 

[samassaveneessä]

hmm..meillä lapset lähestulkoon samalla ikäerolla mutta tuo pikkuvauva-aika on meillä jo ohi. lapset on nyt 3v ja 5kk. Sanoisin että mielestäni ootkin tehny aivan oikein, eli yrittänyt antaa myös esikoiselle huomiota. Meillä kuitenkin suurimpaan tuskaan auttoi vain aika, nyt alkaa sujua jo aika kivasti (jahka tulee taas notkahdus) mutta ihan samanlaista meillä oli alkuunsa pari kuukautta. Toisaalta esikoinen kyllä yritti kovasti olla niinkuin "pitää". Ihan kahdenkeskinen aika esikoisen kanssa olisi tärkeää sillointällöin, niin että tekisitte ihan hänen juttujaan. Mä oon huomannu että tuommonen hetki auttaa paljon, jos isä jää esim. kotiin nukkuvan vauvan kanssa ja me esikoisen kanssa lähdetään vaikka uimaan,leikkikentälle,metsäretkelle tmv, eli ollaan vauvan "ulottumattomissa" vaikkakin aika olisi vain puolisen tuntia. Ota esikoista (ellet oo jo ottanukkin) vauvan hoitoon mukaan jos hän on sen luonteinen että haluaa osallistua. Meillä pessyt alusta asti vauvan pyllyä punkassa, aukonut vaipan teippejä ja KEHUJA tarvitaan kovasti. Paitsi että kehut pitää tulla aidosta tilanteesta, meillä ainakin hoksaa jos kehuu "väärään kohtaan".

Ja LEHMÄNHERMOJAHAN tässä vaaditaan vaikka toinen alottaa ja lopettaa päivänsä sillä hirveällä ulinalla ja narinalla ja joka toinen sana on ÄÄÄÄÄITTIIII niin pitäs jaksaa olla korottamatta ääntään vaikka itellä kuinka olis väsy. Itse en tuohon aina pysty ja jokaisen äänen korotuksen jälkeen harmittaa niin vietävästi.

En tiedä auttoiko paljon mutta että ainaskin samoja kokemuksia ompi täälä.

 

[sopeutuminen vie aikaa]

Minulla lapset reilun 1,5v ikäerolla ja itsekin kehottaisin siihen, että esikoista pitää huomioida mahdollisimman paljon. Olin alussa kanssa huolissani siitä, että vauva jää liian vähälle huomiolle, mutta ei se niin ole. Pieni vauva ei vielä sitä tarvitse samallalailla kuin isompi lapsi. Syli riittää, kunhan muut tarpeet ovat tyydytetty. Meillä oli monesti niin, että vauva oli sylissä ja silti huomioin ja juttelin kokoajan esikoiselle. Se on varmaan ollut osasyy siihen, ettei paljoa ole mustasukkaisuutta ilmennyt. Mutta se riippuu niin suuresti myös vanhemman lapsen temperamentista, miten asiat ottaa. Ja varmasti ajan kanssa helpottaa. Muista kehua vanhempaa lasta ja välillä voi vaikka sanoa, että vauva on niin pieni vielä ettei ollenkaan osaa jotain mitä esikoinen tekee.
Niitä raskaita aikoja varmasti on kaikilla siinä vaiheessa kun toinen lapsi on ihan vauva ja tilanne on uusi kaikkien kannalta. Sopeutuminen vie aikaa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Yritä olla hermoilematta, jos vauva joutuu joskus itkemään aikansa. Vaikka se kauhealta tuntuukin, ettei kokoaikaa riitä molemmille, niin ei se maailma siihen kaadu. Kyllä minunkin kuopus on joutunut itkemään yksin, kun kertakaikkiaan on pakko hoitaa myös sitä isompaa lasta, pukea, pestä tms. Mutta meillä ainakin on oppinut jo sen, että pieneen kitinään ei vastata, joten ei edes enää valita kun vaan asiasta. Meillä siis lapset nyt 2v2kk ja 7kk. Ja kokoajan helpottaa, kun alkaa isompi saamaan pienemmästä seuraa.