Että teinpä sitten taas pahaa, pahaa, pahaa ruokaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja virvatuli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miksi ruokaa ei saisi sanoa pahaksi? Mikä siitä ruoasta tekee niin pyhää että kaikesta pitää tykätä ja kaikkea pitäisi syödä?

Itse olen todella nirso ruoan suhteen ja kyllä minusta jotkut ruoat tai ainesosat maistuvat pahalle (voin jopa oksentaa jos vahingossa maistan jotain todella pahaa).

Lapseni kommentoi joskus jotain ruokaa sanomalla sitä pahaksi ja minusta se on ok. Toki käytöstavat pitää olla ettei mene kyläpaikassa kailottamaan ruokaa pahaksi mutta kotona ruoan pahaksi sanominen ei minusta ole paha asia.

Tottakai se harmittaa jos lapsi ei pidä ruoasta jotain teen. Viime viikolla kokeilin uutta reseptiä, oli aika isotöinen ja kallis ruoka jonka eteen näin paljon vaivaa, minusta se oli todella hyvää mutta lapsi ei suostunut toista lusikallista syömään kun oli niin pahaa. Kyllä minä mielessäni ajattelin että voi itku, tulipas paha mieli. Mutta hyväksyin pojan mielipiteen ja lämmitin hänelle toista ruokaa.
Mielestäni ihan vain siksi se pitäisi opettaa lapsesta asti, ettei ruoka välttämättä ole pahaa, jos joku nirppanokka ei siitä pidä. Jos ruoka on tehty pilaantuneista aineista tai se on esim. polttamalla pilattu, on asia sitten ihan toinen.
Lapsi saa olla syömättä kunnes tulee tarpeeksi nälkä. Ei sitä kukaan niin vain nälkään kuole.
Samoin on hyvien tapojen mukaista, että asia ilmaistaan niinkuin se todellisuudessa on, eli niin, ettei lapsi pidä ruuasta, eikä ruveta ruuanlaittajan kokintaitoja mitätöimään.
Ei se suinkaan tarkoita sitä, että kaikkea pitäisi syödä ja kaikesta tykätä, lähinnähän tarkoitus on opettaa lasta ilmaisemaan itseään rehellisesti, mutta silti toisetkin huomioon ottaen.
 

Yhteistyössä