E
esipoo
Vieras
Brysseliläisen sairaalan lääkärit suostuivat surmaamaan (eutanasia) kaksoisveljet 14.12.2012, koska veljekset alkoivat sokeutumaan, eivätkä he enää kestäneet sitä etteivät olisi enää nähneet toisiaan. Brysseliläisen sairaalan edustajan mukaan sietämätön kärsimys voi olla joko fyysistä tai henkistä.
Eutanasia on laillista Belgiassa, jossa siihen suostutaan lain mukaan vain tapauksissa, jossa ihminen on kuolemansairas tai kärsii sietämättömistä kivuista. Belgian sosialistipuolue on esittänyt, että eutanasialakia pitäisi muuttaa siten, että alle 18-vuotiaat ja Alzheimer-potilaat voisivat saada armokuoleman
Belgian kaksoisveljesten tapaus sekä sosialistipuolueen eutanasialaki vaatimuspyrkimykset osoittavat sen, että tulevaisuudessa Belgiassa saa armomurhan lievempien syiden perusteella kuin aikaisemmin. Tämä tulee johtamaan siihen, että esim. kovasta masennuksesta ja henkisistä kivuista kärsivät voivat saavat itselleen eutanasian.
Belgialaiskaksosten tapauksessa toimittiin väärin. Heidät olisi pitänyt ohjata sellaisten tahojen luokse, jotka olisivat auttaneet heitä hyväksymään muuttuneen tilanteensa (sokeuden) ja sitä kautta he olisivat kyenneet vielä jatkamaan arvokasta ihmiselämää. Sokean ihmisen elämänarvo on yhtä tärkeä kuin näkevän ihmisen.
Belgian eutanasiamalli ja ratkaisu voi johtaa siihen, että masennus, sokeus, henkinen pahoinvointi ovat tulevaisuudessa syitä eutanasian sallimiselle. Voi jopa käydä niin, että esim. monet ihmiset, jotka sokeutuvat voivat kokea elämän merkityksettömänä ja olla hyvinkin masentuneita, lopulta päätyen väärään ratkaisuun, eli eutanasiaan. Kun ihminen kokee elämässään traagisia asioita ja vaikean sairauden, niin aluksi ihmisen elämä voi olla suurta tuskaa ja syvää masennusta täynnä. Ajan ihminen usein oppii hyväksymään vaikeitakin asioita sekää oppii elämään niiden kanssa ja jopa osa heistä löytää elämäänsä jotakin uutta, joka tekee elämästä mielenkiintoisen ja hyväksyttävän.
Monet tulevien päivien eutanasian hyväksyvät ihmiset (uusilla löysillä perusteilla) tekevät väärän ratkaisu pahanolonsa tähden, joka ajan kanssa olisi parantunut. Yhteiskunnan tulisi panostaa ihmisten pahanolon hoitamiseen ja auttamiseen, eikä suorittaa ihmisen surmaamista eutanasian kautta.
Belgia tulee näyttämään väärää mallia eutanasiassa myös muille maille, jotka tulevat jälkeenpäin hyväksymään Belgian vääristyneet eutanasia mallit ja ratkaisut. Eutanasia on avustettu itsemurha, eli surma, jota mikään yhteiskunta ei saisi sallia.
tekisti on tuolt; http://koti.phnet.fi/petripaavola/eutanasia.html