Niin se on AP, että kun mies puhuu ja käyttäytyy noin, ei hän ole joutunut vielä ottamaan vastuuta arjen pyörittämisestä.
Eikä opi, ennen kuin sinä lopetat passaamisen ja muutut itse. Minä en pystynyt mieheni päätä kääntämään mutta Siperia opetti.
Meillä kävi niin, että olin lapsemme syntymän jälkeen kotona ja tein osa-aikatyötä. Mieheni loi uraa. Hänen mielestään minulla oli runsaasti aikaa hoitaa kotia ja siinä sivussa hänenkin asioitaan ""koska minullahan oli niin paljon enemmän vapaa-aikaa.""
Kerrankin työpäivän jälkeen ensin haettuani lapsen tarhasta kauhealla kiireellä, laitoin perunamuusia (perunoista, en jauheesta) ja paistoin valmiiksi marinoituja kanasuikaleita ja tein siitä kastikkeen ja mielestäni ruoka oli hyvää. Mieheni tuli kotiin ja sanoi, että ""tuommoista einesruokaa joutuu syömään, itse olisin tuossa ajassa tehnyt gourmetruoan"". Arvatkaa ottiko päähän! Ja mukula huutaa jaloissa, että on nälkä.
Elämässä kävi sitten niin, että mieheni sai fudut hienosta työpaikastaan ja joutui työttömäksi. Itse puolestani menin kokopäivätyöhän ja minulla oli pitkät työpäivät, joten poissaolo kotoa venyi yli kymmeneen tuntiin. Mieheni lupasi hoitaa lasta ja laittaa ruokaa.
Odotin tietysti niitä gourmetruokia, mutta miten kävi: ensimmäiset viikot söimme pastaa ja kaupan valmispastakastikkeita lasipurkissa! Mieheni myös sanoi, että yllättävän vähän hän ehtii omia asioita hoitaa kotona ollessaan, kun lasta pitää viedä ulos, syöttää jne. Ja minä kuitenkin pyykit pesin työpäivän jälkeen. Astiat pesee kone.
Arvatkaa oliko makea tunne, että mieskin huomasi miten ""helppoa"" se kotona olevan elämä on! Sen jälkeen olemme kotitöistä kinanneet vähemmän, mutta edelleen muistutan häntä pyykinpesusta ja teen aloitteen siivouksen tekemiseksi.
