halu toiseen lapseen, MUTTA..

[sani_]

Jos ensimmäinen lapsi on ollut vauvana vaativa, milloin olette alkaneet miettiä toista lasta tai saatika yrittämään toista?

Meillä on nyt 8kk ikäinen poika jonka kanssa alku on ollut hieman rankkaa. Sairaalasta kun päästiin kotiin, vauva nukkui, söi ja seurusteli. Oli muutenkin todella tyytyväinen tapaus. Kunnes ikää tuli kuukausi täyteen ja päivin öin huuto alkoi. Valvottiin siis päivin öin, unipätkät oli max 1h kunnes taas huutoa. 5kk iässä sitten todettiin paha maitoallergia. Neuvolassa ja lääkärissä aikasemmin sanottiin vain koliikkia ja pieniä ilmavaivoja

Nyt on alkanut helpottaa ja yölläkin nukutaan suurimmaksi osaksi hyvin. Ei kuitenkaan kokonaisia öitä vieläkään. Päivisin poika on sellainen hurmuri ja ilopilleri! Ajatuksissa on alkanut liikkua ajatus toisesta lapsesta, mutta lopulta pelko samanlaisesta pikkuvauva ajasta kummittelee liikaa. Kuitenkin toisen lapsen haluaisin, mutta oma jaksaminen pelottaa, vaikka eihän sitä voi tietää millainen tapaus tämä toinen tulisi olemaan. Miehen kanssa ollaan keskusteltu ja hänellä samoja ajatuksia kuin minulla.

Milloin muilla on tälläiset ajatukset ja pelot kadonneet? Vai onko muilla edes ollut sellaisia vaikka vauva-aika olisikin ollut rankkaa?

 

["vieras"]

Meillä oli ennen esikoista ajatus, että toinen saisi tulla sitten aika pian kun olisi tullakseen, vaikka olin toki varautunut siihen, että vauva-aikana mieli saattaisi muuttua. Esikoinen syntyi sitten tosi vaikealla sektiolla, joten jouduttiin "raskauskieltoon" kahdeksi vuodeksi ja sittenkin piti käydä äitiyspolilla raskauden suunnittelukäynnillä hankkimassa "lupa". Se tavallaan helpotti asiaa, koska ei joutunut miettimään sitä sen aiemmin... joskus lapsen ollessa 1v ajattelin, että en (edelleenkään) jaksaisi tätä raskaana ollessa, että luojan kiitos tulee väkisin vähän taukoa! 1,5v+ helpotti nopeasti ja saatiin äpkl-suunnittelukäynti jo lapsen ollessa 1v9kk ja tulin raskaaksi kuukautta myöhemmin. Nyt kun raskaus on puolivälissä, esikoinen tuntuu hurjan helpolta tapaukselta alkutaipaleeseensa nähden ja lähtökohtaisesti luotan siihen, että pärjätään hyvin, mutta toki välillä pelottaa miten käy esikoisen, jos tiedossa on toinen hyvin tiivis vauva-aika. Onneksi puoliso rauhoittelee tässä asiassa jo esikoisen jäljiltä ympärille on kertynyt ihmisiä joiden kanssa voi ajatuksiaan purkaa sekä nyt että vauvan synnyttyä. Pelkkä ympäristön empatia (vs. "no olisit opettanut sen tavoille alusta pitäen!") auttaa jo paljon sekin.

 

[mieh]

Meillä lapsilla ikä eroa 1v8kk. Molemmat haastavan temperamentin omaavia. Vanhempi oppi nukkumaan yönsä vasta 3v iässä. Koliikkia oli myös ja kuopuksella vauvaiän epilepsiaa ja lihasjäykkyyttä. Nyt kun ovat erittäin meneviä, mutta helpompia 3 ja 5 v leikki-ikäisiä niin alkais vauvakuume nousta kolmannen suhteen.

 

["tarja"]

Meillä haastava vauva-aika ja lapsi jäi ainokaiseksi en uskaltanut enää uutta lasta yrittää.

 

["Mariska"]

Esikoisen vauva-aika oli todella raskasta. Helpotti vuoden iässä.

Nyt hän on 1v 10kk ja ollaan alettu harkita toista lasta. Tosin itse en missään vaiheessa etukäteenkään suunnitellut lapsia ihan peräkkäin. Minusta mukavampaa, että toinen lapsi olisi jo vähän omatoimisempi sitten kun perheeseen tulee uusi vauva. Eli vaikka 3v.

 

[astrolabe]

Synnytyssalissa sanoin, etten taida tahtoa toista yhteistä lasta ainakaan alateitse. Ponnistusvaiheen jälkeen olin valmis toiseen heti. Massuvaivoja tällä neliviikkoisella on ollut pari vkoa, mutta oma olo kohenee päivittäin. Mies harkitsee vielä pari kk kantaansa toiseen lapseen.

 

["karamelli"]

Meilläkin jäi ainokaiseksi, ei toista sitten tosissaan alettu yrittää vaikka se alkuun ajatuksena olikin. Keksittiin muuta

 

["karamelli"]

[QUOTE="karamelli";28963221]Meilläkin jäi ainokaiseksi, ei toista sitten tosissaan alettu yrittää vaikka se alkuun ajatuksena olikin. Keksittiin muuta [/QUOTE]
Ja siis sen takia, että vauva-aika oli niin rankkaa. Kahden kanssa on tuplasti, ellei triplasti työtä.

 

[sani_]

Sitä odotellessa, että täälläkin helpottaa lopullisesti. Itse olen sellainen joka tarvii kunnon yöunia jaksaakseen, mutta nyt ne on hyvin harvassa. Voihan se olla, että kun joskus univelat yms. saa lopullisesti pois niin vaikeammat asiat edes hieman unohtuu..

Kuitenkin niin kovasti toista lasta haluaisin (en tosin vielä ainakaan vuoteen alkaisi yrittämäänkään), mutta entäs jos vaikeuksien pelko ei vaan katoa? Voiko sitä hankkia lasta jos jo valmiiksi pelkää kuinka tulee selviämään jos on samanlaista kuin esikoisella?