Haluan mennä naimisiin! Olen yllättynyt!

[vierailija]

En koskaan ole ajatellut, että naimisiin meno olisi minulle mikään kovin tärkeä juttu. Jos sopiva puoliso löytyy niin naimisiin voi mennä tai olla menemättä. Nyt olen kuitenkin jo puolisen vuotta ajatellut kovasti, että haluaisin mennä naimisiin ja tunne vain vahvistuu!

Ikää 41, yhdessä samanikäisen puolison kanssa 4 vuotta. Lapsia ei ole eikä tule, kahden aikuisen parisuhde siis kyseessä. Olemme molemmat kouluttautuneita ja työelämässä ja tienaamme suunnilleen saman verran, minä hieman enemmän. Molemmilla on luonnollisesti ennen suhdetta hankittua omaa omaisuutta ja mahdollisessa avioliitossa tehdään avioehto eron varalle.

Naimisiin menosta on vitsailtu, mutta aavistan, ettei mies ole vielä valmis, vaikka onkin sanonut, että ehkä joskus voisi mennä naimisiin. Minä alan olla valmis. En halua häitä vaan piipahdus maistraatissa arkipäivänä riittää. En missään nimessä halua olla kihloissa pitkään, itse asiassa en tarvitse perinteistä kihlautumista vaan voisin mennä suoraan naimisiin (joo, tiedän, että olemme kihloissa vähintään esteiden tutkinnan ajan).

Olen aika yllättynyt ajatuksistani! Missään nimessä naimisiin meno ei ole minulle deal breaker, eli jos mies sanoo ettei halua mennä ikinä naimisiin niin pystyn elämään asian kanssa ja jatkamaan suhdetta. Onpa outo tilanne

 

[vierailija]

Mä en kanssa ymmärrä mikä naimisiin menossa kiehtoo ja silti se vaan tuntuis jotenkin oikeelta vaikka aina ajattelee sitten että miksi ihmeessä.

Lapsia ei myöskään.

 

[vierailija]

En ole koskaan ymmärtänyt naimisiin menon mielekkyyttä. Itse en voisi mennä naimisiin kun en kertakaikkiaan halua, mutta jokainen tavallaan.

 

[vierailija]

En ole koskaan ymmärtänyt naimisiin menon mielekkyyttä. Itse en voisi mennä naimisiin kun en kertakaikkiaan halua, mutta jokainen tavallaan.

Minä ymmärsin naimisiin menon mielekkyyden siinä vaiheessa, kun mieheni kuoli. Tilanne olisi ollut vielä paljon järkyttävämpi, mikäli emme olisi olleet naimisissa.

 

[vierailija]

Minä ymmärsin naimisiin menon mielekkyyden siinä vaiheessa, kun mieheni kuoli. Tilanne olisi ollut vielä paljon järkyttävämpi, mikäli emme olisi olleet naimisissa.

Mikä asia olisi muuttunut jos ette olisi olleet naimisissa?

 

[.....]

Itse olen kyllä monesti ihmetellyt ihmisten naimisiinmenovimmaa. Ymmärrän, jos uskovaisia, mutta muiden osalta en.

Toki tuon ikäisenä kannattaa joko naimisiinmenolla ja/tai mielummin testamentilla määrätä, miten yhteinen omaisuus jaetaan.

 

[vierailija]

Itse olen kyllä monesti ihmetellyt ihmisten naimisiinmenovimmaa. Ymmärrän, jos uskovaisia, mutta muiden osalta en.

Toki tuon ikäisenä kannattaa joko naimisiinmenolla ja/tai mielummin testamentilla määrätä, miten yhteinen omaisuus jaetaan.

Mites itse, oletko naimisissa?
Vai muutoin järjestellyt omaisuutesi kumppanisi kanssa?

 

[vierailija]

Mikä asia olisi muuttunut jos ette olisi olleet naimisissa?

Esimerkkinä avoliitto kypsemmällä iällä. Molemmilla aikuisia lapsia edellisistä suhteista ja naisella alaikäinen lapsi. Takana yhteistä elämää jokunen vuosi. Asunto miehen, irtaimistossa yhteisiä muistoja, autot miehen nimissä.
Kuolema korjaa miehen.

Nainen on ollut viileissä väleissä miehen lasten kanssa.
Lapset päättävät hautajaisista, muistotilaisuudesta ym. Naisen mielipide ohitetaan ja ilmapiiri on todella jäätävä. Asunto siirtyy miehen lapsille, autot ja muut irtaimistot siirtyy varastoon pesänselvityksen ajaksi. Naiselle annetaan kuukausi aikaa löytää asunto ja sen jälkeen lähtee asunto myyntiin.

Pelkkä suru on jo kestämätöntä, mutta sen käsitteleminen ilman avopuolison läheisten tukea on rankkaa. Alaikäinen lapsi menettää isähahmon ja perheen yhteisen kodin muistoineen.

Avioliitto olisi osittain antanut mahdollisuuksia ja oikeuksia surun keskellä.

 

[.....]

Esimerkkinä avoliitto kypsemmällä iällä. Molemmilla aikuisia lapsia edellisistä suhteista ja naisella alaikäinen lapsi. Takana yhteistä elämää jokunen vuosi. Asunto miehen, irtaimistossa yhteisiä muistoja, autot miehen nimissä.
Kuolema korjaa miehen.

Nainen on ollut viileissä väleissä miehen lasten kanssa.
Lapset päättävät hautajaisista, muistotilaisuudesta ym. Naisen mielipide ohitetaan ja ilmapiiri on todella jäätävä. Asunto siirtyy miehen lapsille, autot ja muut irtaimistot siirtyy varastoon pesänselvityksen ajaksi. Naiselle annetaan kuukausi aikaa löytää asunto ja sen jälkeen lähtee asunto myyntiin.

Pelkkä suru on jo kestämätöntä, mutta sen käsitteleminen ilman avopuolison läheisten tukea on rankkaa. Alaikäinen lapsi menettää isähahmon ja perheen yhteisen kodin muistoineen.

Avioliitto olisi osittain antanut mahdollisuuksia ja oikeuksia surun keskellä.

Toki näin, tai sitten voisi käyttää järkeä ennen niitä kuolemantapauksia. Yhteinen omaisuus molempien nimiin jne.. Naisella lienee tuossa iässä jo omaakin omaisuutta, joten tyhjän päälle ei jää. Samoin nuo hautajausjutut kannattaa keski-ikäisenä viimeistään käydä lähimmäisten kanssa läpi.