Haluan naimisiin!

[Ikuinen avopuoliso?]

Hei,

Kaipaisin ajatuksia ja tarinoita muilta samanlaisessa tilanteessa joskus olleilta ja vastauksia siihen miksi miehiä pelottaa mennä naimisiin? Miksi nykyään lapsetkin on helpompi hankkia ennen naimisiin menoa? Lapset kumminkin sitovat ihmiset jollain tavalla yhteen koko loppuelämäksi, vaikka avioliitto kariutuisikin.

Ollaan oltu yhdessä jo reilu 10 vuotta, teini-iästä lähtien ja olen jo muutaman vuoden kysellyt mieheltä milloin voitaisi mennä naimisiin. Mies on jo yli 30, ylemmästä korkeakoulututkinnosta puuttuu vain diplomityö ja hän tekee reippaasti töitä sen ohessa, joten hän on tällä hetkellä aika stressaantunut kaikesta puuhastaan. Minä olen puhunut naimisiin menosta viime aikoina liikaakin, mikä ahistaa häntä lisää. Häntä ei saisi painostaa, koska se saa jotenkin hänet lisää lukkoon. En vain tiedä enää miten tästä eteenpäin päästäisiin, koska asiaa ei saada ikinä puitua ratkaisuun asti. Minä haluaisin sopia jonkin päivän, edes vuodenajan jolloin häät olisivat, jotta tiedän että naimisiin oikeasti päästään. Häntä ahistaa häät, kertoo rakastavansa ja joskus haluavansa naimisiin, mutta ei osaa sanoa sen enempää.

Mikä miehiä pelottaa naimisiin menossa?? Hänen vanhemmat ovat aikoinaan eronneet ja se vaikuttaa osittain hänen negatiiviseen ajatteluun naimisiin menosta. Minulle ei avopuolisona olo ikuisesti kuitenkaan riitä, vaan haluan jo edetä naimisiin tämän 10 vuoden jälkeen. Olenko kohtuuton? 10 vuotta on kumminkin jo aika pitkä aika, joten sen puolesta ei pitäisi mikään ahistaa eikä yllätyksiä tulla. Minä tunnen hänet, hän minut. Hän on pari vuotta sitten pettänyt luottamukseni aika pahasti, mutta itse olen siitä yli päässyt ja anteeksi antanut, häntä se jotenkin vielä kaivaa koska pettyi omaan käytökseenä niin pahasti.

Mikä tässä mättää?

 

[Pirkko]

Hei,

Kaipaisin ajatuksia ja tarinoita muilta samanlaisessa tilanteessa joskus olleilta ja vastauksia siihen miksi miehiä pelottaa mennä naimisiin? Miksi nykyään lapsetkin on helpompi hankkia ennen naimisiin menoa? Lapset kumminkin sitovat ihmiset jollain tavalla yhteen koko loppuelämäksi, vaikka avioliitto kariutuisikin.

Ollaan oltu yhdessä jo reilu 10 vuotta, teini-iästä lähtien ja olen jo muutaman vuoden kysellyt mieheltä milloin voitaisi mennä naimisiin. Mies on jo yli 30, ylemmästä korkeakoulututkinnosta puuttuu vain diplomityö ja hän tekee reippaasti töitä sen ohessa, joten hän on tällä hetkellä aika stressaantunut kaikesta puuhastaan. Minä olen puhunut naimisiin menosta viime aikoina liikaakin, mikä ahistaa häntä lisää. Häntä ei saisi painostaa, koska se saa jotenkin hänet lisää lukkoon. En vain tiedä enää miten tästä eteenpäin päästäisiin, koska asiaa ei saada ikinä puitua ratkaisuun asti. Minä haluaisin sopia jonkin päivän, edes vuodenajan jolloin häät olisivat, jotta tiedän että naimisiin oikeasti päästään. Häntä ahistaa häät, kertoo rakastavansa ja joskus haluavansa naimisiin, mutta ei osaa sanoa sen enempää.

Mikä miehiä pelottaa naimisiin menossa?? Hänen vanhemmat ovat aikoinaan eronneet ja se vaikuttaa osittain hänen negatiiviseen ajatteluun naimisiin menosta. Minulle ei avopuolisona olo ikuisesti kuitenkaan riitä, vaan haluan jo edetä naimisiin tämän 10 vuoden jälkeen. Olenko kohtuuton? 10 vuotta on kumminkin jo aika pitkä aika, joten sen puolesta ei pitäisi mikään ahistaa eikä yllätyksiä tulla. Minä tunnen hänet, hän minut. Hän on pari vuotta sitten pettänyt luottamukseni aika pahasti, mutta itse olen siitä yli päässyt ja anteeksi antanut, häntä se jotenkin vielä kaivaa koska pettyi omaan käytökseenä niin pahasti.

Mikä tässä mättää?

Voi olla, että pipari 2-vuotta sitten oli paremman makuinen ja ukko nyt miettii kumpaa alkaisi jatkossa käyttää....

 

[jaa-a]

En tiedä, liittyykö naimisiin hinkuminen mitenkään ikään, mutta minulle tuontyypin sitoutuminen oli aikoinaan tärkeämpää kuin nyt, 49 vuotiaana. Olin nuorena naimisissa (8v), tuli ero ja nyt olen ollut avoliitossa parikymmentä vuotta. En lainkaan kaipaa naimisiin menoa.

Nuorena kihlautuminen ja naimisissa olo merkitsivät minulle jonkinmoista varmuutta siitä, että tuo rakastaa minua ja me olemme yhdessä. Elämä on opettanut, etteivät ne ihmisiä sen kummemmin yhteen sido.

Edetä naimisiin? Mihin sen jälkeen ja entä sen jälkeen?

 

[Niin]

Vihkimällä parane...?

 

[karisma]

En tiedä, liittyykö naimisiin hinkuminen mitenkään ikään, mutta minulle tuontyypin sitoutuminen oli aikoinaan tärkeämpää kuin nyt, 49 vuotiaana. Olin nuorena naimisissa (8v), tuli ero ja nyt olen ollut avoliitossa parikymmentä vuotta. En lainkaan kaipaa naimisiin menoa.

Nuorena kihlautuminen ja naimisissa olo merkitsivät minulle jonkinmoista varmuutta siitä, että tuo rakastaa minua ja me olemme yhdessä. Elämä on opettanut, etteivät ne ihmisiä sen kummemmin yhteen sido.

Edetä naimisiin? Mihin sen jälkeen ja entä sen jälkeen?

Iän ja elämänkokemuksen myötä tullenee tiettyä varmuutta olemiseen ja elämiseen kaikkineensa, eikä sitä tarvitse sitten pönkittää minkäänlaisilla kiinnityksillä, jotkat ei kuitenkaan sen kummemmin ketään sido.

"ikuisena avopuolisona".Vaikka kova halu naimisiin onkin, katsoisin kaikessa rauhassa mitä tuleman pitää, koska noita epävarmuustekijöitäkin näyttää olleen.

 

[Tahdon, tahdon]

"Häntä ahistaa häät, kertoo rakastavansa ja joskus haluavansa naimisiin, mutta ei osaa sanoa sen enempää."

Mielestäni hän on antanut sinulle vastauksensa, miksi se ei tyydytä sinua. Jos todella haluat, että teidät vihitään, niin ehdota avomiehellesi maistraatissa käyntiä jonain arkipäivänä ja vain kahta todistajaa, niin uskonpa, että häntäkään ei kyseinen järjestely ahdista. Vai onko tässä nyt ennenmminkin kysymys siitä, että haluaisit/voisit hössöttää ystävättärille ja sukulaisille kuinka nyt järjestelet häitä, jotka ovat vuonna xx ja miten olet asiasta jo niin stressaantunut. Mikä sen Tahdon todellinen merkitys on, mieti sitä, niin ehkä ymmärrät avokkiasikin paremmin.

 

[turun tyttö]

Tunteeko mies ahdistetun itsensä nurkkaa, naimisiin meno jutulla. 10 vuotta on pitkäaika jahkailla, että sitten joskus..mitä enemmän mangut ja ehdottelet, sitä kauemmas mies menee.
Naimisiin meno ei nykyään ole se varmuustekijä ja turvan tuoja naiselle. Monikin käy töissä ja oma omavarainen taloudellisesti.
Miehellähän on jo sinut (kokeillut kestävyyttäsi pettämälläkö), tuntee itsensä varmanpäälle, ettei välttämättä kumppaniaan tarvitse vihittäväksi viedä.
Tiedät millainen hän on, luotettava ,tai epäluotettava.
Sittenhän mies tuntee itsensä epävarmaksi, kun et olisi hänestä riippuvainen.
Kannattaa katsoa onko mies naimisiin menon arvoinen.

 

[N51]

Hei,

Kaipaisin ajatuksia ja tarinoita muilta samanlaisessa tilanteessa joskus olleilta ja vastauksia siihen miksi miehiä pelottaa mennä naimisiin? Miksi nykyään lapsetkin on helpompi hankkia ennen naimisiin menoa? Lapset kumminkin sitovat ihmiset jollain tavalla yhteen koko loppuelämäksi, vaikka avioliitto kariutuisikin.

Mikä miehiä pelottaa naimisiin menossa??

Ei kyse ole yleisesti miehistä, tiedän paljon miehiä jotka haluavat naimisiin... kunhan se oikea daami tulee kohdalle.

Naimisiin ei kannata mennä vain siksi, että on oltu yhdessä 10 vuotta ja nyt jo "pitää" mennä naimisiin kun muutkin menee ja tunnetaan toisemme jne. Viisas vanha setäni kerran sanoi, että jos rakkaus roikkuu kuin hantuuki naulassa, ei hyvin ole asiat ja minusta tuntuu että teillä on juuri niin. Olette olleet teini-ikäisistä yhdessä - ei välttämättä hyvä juttu - ilmeisesti mies miettii että jotain muutakin voisi olla vielä...

Siinä pitää olla se tunne mukana, että todella haluaa naimisiin ja juuri tuon ihmisen kanssa, se voi iskeä vaikka nopeastikin ja miehelläsi tätä tunnetta ei ilmeisesti ole (ja onko sinullakaan?), hän on jopa käynyt kokeilemassa jotain muuta ja ehkä miettii. Moni jää vain paikalleen koska ei viitsi erotakaan kun se kämppä ja elämä on siinä. Muttei halua myöskään viedä suhdettä pitemmälle kun odottelee josko eteen tulee jotain muuta ja se oikea joka vie jalat alta.

30 vuotta ei ole ikä eikä mikään miehelle, voi katsella sitä oikeaa vielä toiset 10 vuotta ennen kuin sitoutuu. Olet jo nyt mieheltä asiaa kysynyt kyllästymiseen asti eli unohda nyt koko naimisiin menosta puhuminen. Jos itse olisin saanut mieheltä moisia kommentteja ja kohtelua, alkaisin huolestua toden teolla.

 

[kysy]

Miestä voi ahdistaa se, jos sinulle häät tarkoittavat isoja prinsessabileitä joista hän ei pidä. Eli kysyisin ensin, olisiko ok mennä naimisiin ihan kaksin, ilman juhlia. Sitten tiedät ainakin suostuuko hän naimisiin, ettei ne ole ne isot pippalot (ihmisten edessä rakkauden tunnustaminen, tai jopa se että niihin kuluisi paljon rahaa) jotka pelottaa. Maistraatissa paperin allekirjoittamisen nyt ei luulisi olevan niin ahdistavaa jos rakastaa ja haluaa olla yhdessä.

Jos mies ei sittenkään haluaisi naimisiin, niin kyllä se usein siitä kertoo ettei ole varma tunteistaan. "Ahdistaa" ja "pelottaa" kun ei halua sitoutua siihen josta ei ole varma, odottaa jotain vielä parempaa.

 

[Jatkotarina]

Edetä naimisiin? Mihin sen jälkeen ja entä sen jälkeen?

Samanlaiset ulkoiluasut ja sauvakävelyä aina perjantaisin 20 minuuttia, äijä seisoo sovituskopin ulkopuolella kiusaantuneen näköisenä kun eukko sovittaa legginsejä,ja tuijottelee silmät tapillaan prismassa muita naisia?

 

[Hertsyger]

Tämä ongelmahan poistuisi samantien, jos naiset ottaisivat entiset keinot käyttöön, eli "ei sänkyyn ennen vihkimistä!"

Mutta kun sinne pehkuihin painutaan melkein jo samantien kun on tavattu, niin mitäs siinä enää on odottelemistä ja toivomista? Naiset antaa kuitenkin. Jos ei yksi, niin sitten toinen.

Mutta jos ei antaisi yksikään, varsinkaan siis niistä tavoitelluimmista, niin eiköhän miehet menisi naimisiin ihan siitä vaan. Jopa kosisivat.

Nyt joku viisas siellä inahtaa, että oli niitä esiaviollisia suhteita ennenkin, aika monet morsiamet oli raskaina naimisiinmennessään.

No niin olikin, kun se raskaaksituleminen oli se lopullinen tae vihille menosta. Silloin miesten oli mentävä naimisiin, jos nainen pamahti paksuksi. Yhteiskunta vaan oli sitä mieltä ja sitä toteltiin. Jos mies ei "korjannut jälkiään," sitä pidettiin hulttiona ja paskiaisena. Kunnon mies teki niin kuin vaadittiin. Hirveän monet avioliitot saivat todellisen alkunsa tällaisesta "vahingosta," eikä ne mitään huonoja avioliittoja välttämättä olleetkaan. Monet ovat edelleenkin voimassa ja onnellisia.

Monet pariskunnat seurusteli vuosikausia, mutta ei todellakaan asettuneet seurusteluaikana asumaan yhdessä, niin kuin nykyään tehdään lähes poikkeuksetta. Tätä avoliittoa perusteltiin aikanaan sillä, että pitäähän sitä oppia toinen tuntemaan kunnolla ennen naimisiinmenoa. Siis avioliittoon tähdättiin joka tapauksessa. Sepä vain luiskahti kuitenkin ajan mittaan siihen, että avoliitosta tuli se varsinainen yhdessäolon muoto, eikä naimisiin enää mentykään.

Sinänsä hassu ajatus tuo, että olisi jotenkin erityisesti sitoutunut johonkin, kun menee naimisiin verrattuna siis avoliitossa olemiseen. Ihan samasta asiastahan siinä on kysymys. Monet hankkii lapsiakin, mikä on ehkä se kaikkein sitovin asia maailmassa, mutta ei vaan halua mennä naimisiin, niin kuin sillä naimattomuudellaan enää mitään "villiä ja vapaata" voisi maailmalle esittää.

Mutta tosiaan, jos naiset nimenomaan on niitä, jotka haluaa siihen avioliittoon, niin ehkä sitten kannattaisi olla vähemmän antelias ja odottaa sitä kosintaa. Miksi miehelle tarjotaan kaikki jo kättelyssä?

 

[Morsmaikku]

Sano sille miehelle, "miä meen vuoden päästä naimisiin, ootko mukana vieraana vaiko sulhona."

 

[eräsperäs.]

Jos mies ei pysty kymmenessä vuodessa päättämään haluaako naimisiin, niin unohda koko tyyppi.

 

[En tiiä]

Sinänsä hassu ajatus tuo, että olisi jotenkin erityisesti sitoutunut johonkin, kun menee naimisiin verrattuna siis avoliitossa olemiseen. Ihan samasta asiastahan siinä on kysymys. Monet hankkii lapsiakin, mikä on ehkä se kaikkein sitovin asia maailmassa, mutta ei vaan halua mennä naimisiin, niin kuin sillä naimattomuudellaan enää mitään "villiä ja vapaata" voisi maailmalle esittää.

Lähipiirissäni avoliitot ovat kestäneet kauemmin kuin avioliitot. Eikä nämä avoilijat mitään toisten perässä juoksijoita ole, vaan erittäin tasapainoisia ihmisiä, joiden ei tarvitse koko ajan todistaa "vielä kelpaavansa" viihteellä ollessaan. Enemmän tuo ongelma "kelpaamisesta" näyttää olevan niillä, joilla on sormus sormessa. Ehkä se naimisiinmeno onkin itsestään epävarman ihmisen merkki, eikä sen (avioliiton) välttely.

 

[näin on-]

Niin juuri. Jollei mies kykene menemään naimisiin 10 vuodessa, niin haloo, koska sitten? Olen yli nelikymppinen nainen. Tapasin 10 vuoden sinkkuelämän jälkeen miehen, joka ei ollut sitoutumiskammoinen, kuten kaikki yleensä näyttävät olevan. Olemme nyt naimisissa, alle vuoden jälkeen tapaamisesta.

Point is, se tapahtuu nopeaan, jos näin molemmat haluavat. Jos ei tapahdu, on tietenkin mutkia matkassa, joita ei ehkä sitten ihan ääneen puhuta.

 

[Tagi]

Miksi kahden aikuisen suhteeseen tarvitaan joidenkin muiden taikamenoja tai virallisia byrokraatteja?

20 vuoden suhde toimii loistavasti kahden ihmisen kesken. Se, että elämme yhdessä ei kuulu kenellekään muulle millään tavalla.

Miestä voi ahdistaa silkka avioliitto-instituutin ylenmääräinen typeryys.

 

[mimmi]

Miksi kahden aikuisen suhteeseen tarvitaan joidenkin muiden taikamenoja tai virallisia byrokraatteja?

20 vuoden suhde toimii loistavasti kahden ihmisen kesken. Se, että elämme yhdessä ei kuulu kenellekään muulle millään tavalla.

Miestä voi ahdistaa silkka avioliitto-instituutin ylenmääräinen typeryys.

Olin itse sen perinteisen seitsemän vee lasteni isän kanssa avoliitossa. Kun oli hankittu lapset autot ja asunto, kävi mies oireilemaan. Erohan siitä sitten tuli. Olisin aikanaan halunnut hänen kanssaan naimisiinkin... Kaikki kun jotenkin menee oletuksien mukaan. Onneksi arvot eivät kohdanneet Väsyin olemaan se kodin pitäjä ja läksin, paras päätös ikinä.

Asuin pari vuotta lasteni kanssa vuokralla, aivan vaan tutustuakseni itseeni uudelleen. Samalla huomasin miten helppoa on tulla toimeen yhden ihmisen rahoilla, kun se ei mene toisen haihatuksiin. Koti oli siisti ja lapsetkin osaavat siivota. Ex kerää romua ja haukkui mennen tullen, ok syystäkin koska oletti etten lähde vaikka suhdetta ei halunnut hoitaa.
Kahden vuoden yh aikana löytyi myös se oikea Mies joka sai perhoset vatsaan Muutimme yhteiseen kotiin. Vuosi asuttiin yhdessä kunnes mentiin naimisiin. Paras päätös sekin Nyt lapsillani on kaksi isää. Se joka on läsnä huolehtii ruuan, vaatteet ja puhtauden kotona ja sitten on se etäisäkin Tässä koen tuon instituution ihan hyvänä järjestelmänä, en yhtään typeränä

En kehoita eroamaan ketjun aloittajaa, tuli vaan niin vahvasti toi entinen avoliitto mieleen. Joistakin ei vaan ole menemään naimisiin, ex asuu avoliitossa nykyäänkin, se sopii hänelle. Meille sopii tämä naimisissa olo enkä se ollut minä joka kosi.. Tuosta entisestä elämästä opin että on turha yrittää siihen suuntaan mihin olettaa omien tarpeiden vaativan, väljyyttä on oltava ja luottoa puolisoon.

 

[Alkuperäinen kyselijä]

En tiedä, liittyykö naimisiin hinkuminen mitenkään ikään, mutta minulle tuontyypin sitoutuminen oli aikoinaan tärkeämpää kuin nyt, 49 vuotiaana. Olin nuorena naimisissa (8v), tuli ero ja nyt olen ollut avoliitossa parikymmentä vuotta. En lainkaan kaipaa naimisiin menoa.

Nuorena kihlautuminen ja naimisissa olo merkitsivät minulle jonkinmoista varmuutta siitä, että tuo rakastaa minua ja me olemme yhdessä. Elämä on opettanut, etteivät ne ihmisiä sen kummemmin yhteen sido.

Edetä naimisiin? Mihin sen jälkeen ja entä sen jälkeen?

Avioliitto on minulle tärkeä, koska se osoittaa minulle juuri tuota varmuutta siitä, että toinen kestää rinnalla juuri niinä huonoinakin hetkinä. Ei lähde kalppimaan, vaan viettää minun kanssa todellakin sen loppuelämän. Naimisiin menon jälkeen haluan joskus lapsia. Haluan vanhanaikaisesti, että lapset syntyy vasta avioliitossa. Tällä hetkellä en lapsia halua, mutta vaikka parin vuoden päästä jo. Lasten jälkeen nautitaan elämästä perheenä ja ollaan yhdessä vielä silloinkin kun lapset on muuttanu kotoa pois ja meillä on harmaat hiukset.

 

[Alkuperäinen kyselijä]

Iän ja elämänkokemuksen myötä tullenee tiettyä varmuutta olemiseen ja elämiseen kaikkineensa, eikä sitä tarvitse sitten pönkittää minkäänlaisilla kiinnityksillä, jotkat ei kuitenkaan sen kummemmin ketään sido.

"ikuisena avopuolisona".Vaikka kova halu naimisiin onkin, katsoisin kaikessa rauhassa mitä tuleman pitää, koska noita epävarmuustekijöitäkin näyttää olleen.

Niinhän se on katsottava. En aio häntä enää ahistaa asialla, en vaan ymmärrä häntä kokonaan.

 

[Alkuperäinen kyselijä]

"Häntä ahistaa häät, kertoo rakastavansa ja joskus haluavansa naimisiin, mutta ei osaa sanoa sen enempää."

Mielestäni hän on antanut sinulle vastauksensa, miksi se ei tyydytä sinua. Jos todella haluat, että teidät vihitään, niin ehdota avomiehellesi maistraatissa käyntiä jonain arkipäivänä ja vain kahta todistajaa, niin uskonpa, että häntäkään ei kyseinen järjestely ahdista. Vai onko tässä nyt ennenmminkin kysymys siitä, että haluaisit/voisit hössöttää ystävättärille ja sukulaisille kuinka nyt järjestelet häitä, jotka ovat vuonna xx ja miten olet asiasta jo niin stressaantunut. Mikä sen Tahdon todellinen merkitys on, mieti sitä, niin ehkä ymmärrät avokkiasikin paremmin.

Maistraatti vihkiminen meillä onkin edessä, koska kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon. Tuo millaiset juhlat pidettäisiin onkin yksi kynnyskysymys, koska hän ei halua suuria häitä. En minäkään mitään megahäitä, mutta rakkaimmat läheiset haluaisin paikalle. Haluaisin, että hän itse puhuisi häiden järjestämisestä, kosisi, jotta tiedän hänen haluavan myös naimisiin. Hänelle se vain ei tunnu olevan ajankohtaista....aina on jotenkin huono tilanne. opiskelut, dippatyöt... häntä ahistaa tämä meidän elämän "keskeneräisyys". Eli haluaisi pois opiskeluista ja nauttia normaalisti työelämästä kituuttamatta jne. Minulta alkaa vaan kärsivällisyys loppua tätä ns. "normaalielämää" odotellessa.

 

[Alkuperäinen kyselijä]

Tunteeko mies ahdistetun itsensä nurkkaa, naimisiin meno jutulla. 10 vuotta on pitkäaika jahkailla, että sitten joskus..mitä enemmän mangut ja ehdottelet, sitä kauemmas mies menee.
Naimisiin meno ei nykyään ole se varmuustekijä ja turvan tuoja naiselle. Monikin käy töissä ja oma omavarainen taloudellisesti.
Miehellähän on jo sinut (kokeillut kestävyyttäsi pettämälläkö), tuntee itsensä varmanpäälle, ettei välttämättä kumppaniaan tarvitse vihittäväksi viedä.
Tiedät millainen hän on, luotettava ,tai epäluotettava.
Sittenhän mies tuntee itsensä epävarmaksi, kun et olisi hänestä riippuvainen.
Kannattaa katsoa onko mies naimisiin menon arvoinen.

Ei tässä sentään ole 10 vuotta naimisiin menoa jahkailtu...vasta muutama vuosi sitä. Olen huomannut itsekkin, että kovemmin tämä asia häntä painaa mitä enemmän sitä vatvon. Tiedän, että avioero on suomessa niin kuin kaikkialla muuallakin kovin yleistä, mutta minulle se ei ole edes vaihtoehto. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, onnellisina. Pieniä töyssyjä toki siellä täällä, kenelläpä ei olisi joskus jotain kinaa. Hän ei ole koskaan minua pettänyt, vaan luottamus meni muista syistä. Hän on luotettava, maailman ihanin ja paras mies ja voin kuvitella hänet maailman parhaana isänä tuleville lapsille. Joskus olen hänelle suutuspäissäni sanonut, että on väärin pyytää minua vain odottamaan. Uhannut jopa lähtemisellä. Mutta mihinpä minä lähtisin. Hän on paras ja ihana mies minulle.

 

[epävarmoja ovat]

Lähipiirissäni avoliitot ovat kestäneet kauemmin kuin avioliitot. Eikä nämä avoilijat mitään toisten perässä juoksijoita ole, vaan erittäin tasapainoisia ihmisiä, joiden ei tarvitse koko ajan todistaa "vielä kelpaavansa" viihteellä ollessaan. Enemmän tuo ongelma "kelpaamisesta" näyttää olevan niillä, joilla on sormus sormessa. Ehkä se naimisiinmeno onkin itsestään epävarman ihmisen merkki, eikä sen (avioliiton) välttely.

Samaa mieltä tästä. Avopuolisot ovat yleensä varmempia siitä kumppanistaan kuin avioliittoon hinkujat, jotka kuvittelevat että vielä tänäkin päivänä se avioliitto takaa sen että kumppani pysyy rinnalla loppuelämän. Kun eihän se niin mene enää nykyään, puolet eroaa. Ja minä en ainakaan haluaisi, että kumppani olisi kanssani vain siksi kun nyt satutaan olemaan naimisissa.

Olen itse ollut miehen kanssa joka halusi naimisiin, hän oli juuri sellainen epävarma tapaus (mustasukkainen, luuli aina että olen jättämässä häntä). Hänen ajattelutapansa oli juuri se, että jos mennään naimisiin niin sitten ei tarvi enää huolehtia. Meni maku koko mieheen aika äkkiä kun huomasin sen epävarmuuden ja halun omistaa minut. Nyt olen avoliittossa ollut jo pitkään toisen miehen kanssa, eikä ole mitään kiirettä avioon. Ehkä ei koskaan.

Eikös se muuten mene niin, että nuorena kannattaisi elää avoparina koska silloin ei ole vastuussa sen kumppanin lainoista/veloista (avioliitossa ne kaatuu kumppanin niskaan jos toiselle tapahtuu jotain), ja naimisiin kannattaisi mennä vasta sitten vanhana että saa leskeneläkettä toisen kuollessa... Näin jos järkiperäisesti asioita katsotaan Meillä on avokin kanssa talolaina johon kirjoitettu että talo periytyy toisen kuollessa sille toiselle, mutta esim. jos mieheni olisi ottanut pikavippejä eivät ne tulisi minun maksettavakseni koska emme ole naimisissa.

 

[Zim]

Mitä hyötyä miehelle on avioliitosta? Ei yhtään mitään. Parisuhdetta se ei paranna, eikä se anna varmuutta yhdessä pysymisestä sen enempää kuin avoliitossa oleminen.

Naiselle on se hyöty, että aviomies on avioliiton aikana automaattisesti lasten elättäjä, vaikkei olisikaan syntyvän lapsen biologinen isä. Hieno laki, että pitää jonkun toisen lapsi elättää 18-vuotiaaksi, jos on renkaan laittanut sormeensa.

 

[ei takeita]

Avioliitto on minulle tärkeä, koska se osoittaa minulle juuri tuota varmuutta siitä, että toinen kestää rinnalla juuri niinä huonoinakin hetkinä. Ei lähde kalppimaan, vaan viettää minun kanssa todellakin sen loppuelämän. Naimisiin menon jälkeen haluan joskus lapsia. Haluan vanhanaikaisesti, että lapset syntyy vasta avioliitossa. Tällä hetkellä en lapsia halua, mutta vaikka parin vuoden päästä jo. Lasten jälkeen nautitaan elämästä perheenä ja ollaan yhdessä vielä silloinkin kun lapset on muuttanu kotoa pois ja meillä on harmaat hiukset.

Mutta ei se avioliitto takaa sitä varmuutta, miksi edes osoittaisi sitä? Eron saa helposti, eikä naimisiinmeno yhtäkkiä muuta sitä toista sellaiseksi joka pysyy rinnalla huonoinakin hetkinä. Kyllä sen huomaa jo avoliiton aikana onko siitä toisesta siihen, ja sitä ei naimisiinmeno muuta. Jos toinen ei osaa tukea surussa/masennuksessa/työttömyyyden sattuessa ei sitä tukea avioliitossakaan tipu. Ja harmaat hiukset tulee avoparillekin jossain vaiheessa Tulee kyllä sellainen olo, että olet epävarma puolisostasi ja hänen sitoutumisensa asteesta.

 

[hyvä aihe pohtia]

Tämä ketju on kiinnostava, kiitos kirjoittajille!

En suoraan yhdistäisi että avoliitossa olo on varmuuden merkki ja avioliitto epävarmuuden. Avoliittojahan kuitenkin puretaan hyvinkin paljon, jos kohta on avioerojakin.

Mutta tuo avioon painostaminen on minusta tyhmää enkä ole sitä koskaan käsittänyt. Jos asia olisi minulle tärkeä niin kosisin ja jos mies antaisi rukkaset niin eroaisin.