Haluanko oikeasti erota vai en?

[Finalisti]

Yksin ollessani pohdin eroa jatkuvasti, haaveilen sinkkuelämästä ja yksin elämisestä. Haaveilen siitä, miten saan päättää kaikesta yksin eikä kukaan ole minua vahtimassa (mies vahtii mua aika tarkkaan). Saisin tehdä kotonani ihan mitä vain, ilman että sitä kukaan paheksuu. Saisin katsoa tv:stä mitä haluan eikä kukaan päätä, että katsotaan rakennus- tai moottoriurheilu-ohjelmaa. Ei tarvitsisi katsoa kun mies menee suoraan sängystä tietokoneelle ja istuu siinä kokopäivän ja jää siihen vielä kun menen nukkumaan. Ei tarvitsisi turhaan toivoa, että koskahan tuo suvaitsisi etsiä työpaikan, jossa oikeasti pysyisi. Kaikissa työpaikoissa on joitain vikaa ja hän luulee, että voi oikeasti valita työpaikkansa. Ei tarvitsisi enää jatkuvasti kieltäytyä "seksistä". Voiko sitä enää edes seksiksi sanoa, kun mies vaan tasaisen tappavaan tahtiin tumputtaa itsensä tyhjäksi minua käyttäen? Ei vois enää vähempää kiinnostaa.

Kirjoitin tuossa itselleni kirjeen, jonka luettuani oivalsin, että tarjoan miehelleni kissanpäivät. Saa pelata kaiketpäivät, tulla valmiiseen ruokapöytään, ottaa kaapista puhtaat vaatteet ja pimppaakin saa pari kertaa viikossa. Suunnilleen päätin jo, että nyt loppu. Annas kun pääsin kotiin, enpä taaskaan saanut suutani auki. Olen sitten aina niinkuin mikään ei olisi vialla. Kuitenkin olen kokoajan kireä ja huonolla tuulella, välttelen miehen kosketusta ja läheisyyttä. Läheisyys ei enää tunnu mukavalta, siinä on aina se vihjaus seksiin, jota en halua.

Miehelle olen puhunut hänen koskettamistavastaan, muutti sitä pariksi päiväksi ja senkin veti ihan äärimmilleen ja vitsiksi. Olen jopa sanonut etten halua enää seksiä hänen kanssaan, ei
vaikuttanut millään tavalla (ainakaan niin että se minulle asti näkyisi). Sanoo vaan, että "älä anna sitten". Jos en anna, niin suuttuu tai alkaa painostavalla tavalla kyselemään. Pääsen helpommalla, jos vaan annan välillä vaikka se tuntuukin niin väärältä. Miehen mielestä tässä suhteessa ei ole muuta vikaa kuin tuo seksielämä; sitä on liian vähän ja minä olen liian passiivinen. Haluan kyllä seksiä ja haaveilen siitä, masturboinkin, mutta oman miehen kanssa ei kiinnosta. Enkä ole ihastunut keneekään muuhun.

Jotenkin en saa miehelle sanottua, että haluaisin ehkä erota. Joskus ehdotin asumiseroa ja mies alkoi itkeä ihan kunnolla ja sanoi ettei sitten ainakaan ryhdistäydy,joten peruin sen. Aina siinä käy noin, jos yritän ottaa puheeksi. Mies joko alkaa itkeä tai raivota. Sitten tunnen itseni aina ihan pahaksi ihmiseksi. Meillä on todella huono keskusteluyhteys, kumpikin mieluummin pitää asiat sisällään. Musta tuntuu usein, että olen talutushihnassa, jota mies pitää tiukalla ja itse yritän tempoilla siitä irti. En ole enää oma iloinen itseni.

Musta tuntuu aina, että mun on pakko olla miehen kanssa kun tähän on alettu (8v oltu yhdessä, yksi 4v lapsi). Musta tuntuu, että jätän miehen pulaan, jos jätän hänet. Miten voin lapseltani
viedä perheen? Jos olisin tarpeeksi paha ihminen niin häipyisin vaan lapsen kanssa joku päivä selittämättä. Muttei niinkään voi tehdä. En pääse tästä irti, syyllisyys vaivaa. Usein perustelen itselleni jäämistä sillä, että kyllä se tosta muuttuu kun saa työpaikan. Entä jos ei saakaan? Taitaa olla tekosyy jäädä minultakin, kun ei ole voimia tehdä eropäätöstä.

Eniten tässä tällä hetkellä mietityttää se, että siis yksin ollessani ajattelen eroa ja haluan tehdä sen, mutta kun mies on läsnä, niin en saakaan sitä tehtyä. Enkö siis haluakaan erota vai mistä on kyse? Kyllä mä tuosta miehestä tykkään, onhan se ystävä ja läheinen, muttei enää rakastaja enkä välttämättä elämänkumppaniksi enää häntä halua, ei naimisiin eikä omaa taloa. Ja tuntuisi hyvin vaikealta alkaa tästä rakentaa uudelta pohjalta enää mitään, ei jaksa enää yrittää.

 

[Inette]

Ensinnäkin, olette molemmat aikuisia ihmisiä, myös miehesi. Olet omasta ja lapsesi elämästä vastuussa, et miehesi. Toisen aikuisen ihmisen kanssa ei ole "pakko" olla. Mies heittäytyy avuttomaksi juuri siksi ettei halua menettää mukavaa elämäänsä. Ihan varmasti normaali järjellä varustettu ihminen pärjää omillaan, myös miehesi. Se vaan vaatii pientä viitsimistä, jota miehelläsi ei ilmeisesti ole?

Varmasti pärjäät lapsesi kanssa kahdestaankin. Millaisen miehenmallin lapsesi saa isästään?

Vaikutat todella ahdistuneelta ja toisaalta ei mikään ihmekään.

Mitä saat tästä suhteesta? Saat olla äiti ja panokohde miehellesi? Mikä on miehen vastuu suhteessanne? Onko hän lapsensa kanssa yhtään?

Tuollainen suhde ei vaikuta terveeltä eikä tasapainoiselta. Eikä vaikuta siltä että tilanne miehesi osalta olisi muuttumassa mihinkään... ja miksi olisi? Millaisena näet tilanteen 2 tai 5 vuoden kuluttua?

"Ystävyys" ei ole syy tehdä toisen eteen kaikki ja pilata oma elämä siinä samalla.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja heitä mies pihalle tai lähde itse lapsen kanssa. Vai tuollaista elämääkö ihan oikeasti tahdot?

 

[Anskus]

Kuulostaa siltä, että olet päätöksesi tehnyt, mutta et uskalla ottaa viimeistä askelta miehen reaktioiden pelossa. Et voi kuitenkaan kantaa vastuuta kuin itsestäsi ja lapsestasi. Jos mies päättää ettei ryhdistäydy koska olette eronneet niin se on hänen ongelmansa. Luultavasti hän ei myöskään tarkoita sanojaan vaan käyttää niitä vaan kiristämiseesi.
Toki voit jäädä huonoon suhteeseen vielä joksikin aikaa. Ero on aina pitkä prosessi eikä kukaan lähde ensimmäisen eroajatuksen jälkeen. Jos et pysty siihen vielä niin anna ajatuksen kypsyä. Aivan varmasti mittasi tulee jonain päivänä täyteen niin että uskallat myös toteuttaa aikeesi. Toinen vaihtoehto on, että teet lopullisen ratkaisun nyt sen tiedon voimalla, että vaikka miten odottaisit niin tilanne ei tulisi paranemaan.
Tsemppiä! Joissakin tapauksissa sinkkuelämä voittaa suhteen mennen tullen.

 

[Finalisti]

Millaisen miehenmallin lapsesi saa isästään?

Tätä juuri olenkin ajatellut. En halua, että pojasta tulee samanlainen kuin isästään.

Mitä saat tästä suhteesta? Saat olla äiti ja panokohde miehellesi? Mikä on miehen vastuu suhteessanne? Onko hän lapsensa kanssa yhtään?

En kyllä saa tästä suhteesta juuri mitään muuta kuin aikuista seuraa välillä. Nyt kun ajattelen, niin mies ei ole ollut mun tukena silloin, kun sitä olisin eniten tarvinut (loppuraskaus, synnytyksenjälkeinen masennus, sairastumiset) mutta mun pitäisi häntä aina tukea. Mun pitäisi olla tyytyväinen siihen, että mies on käynyt armeijan, ollut yhden kesän töissä, käynyt loppuun yhden koulun neljästä aloittamastaan ja ollut muutamassa työpaikassa muutamia kuukausia. Siitä pitäisi miestä kehua ja olla ylpeä, vähän on vaikeaa.

Mies hoitaa lasta kyllä kun minulla on töitä tai menoja. Usein istuu kuulemma koneella senkin ajan (lapsi kertoo), ruokaa ei hänelle valmista, voi kyllä lämmittää. Usein lapsi ei ole syönyt ruokaansa, koska hänet jätetään yksin syömään. Ei juuri koskaan ulkoile lapsen kanssa.

Millaisena näet tilanteen 2 tai 5 vuoden kuluttua?

Pelkään, että samanlaisena. Uskon, että mies pakenee myös meidän suhdetta ja omaa lusmuiluaan tuonne virtuaalimaailmaan, en usko, että hänelläkään on hyvä olla. Pelaamisenlopettamiskeskustelut on kyllä mun osaltani käyty, tuloksetta. Miksi haluaisikaan lopettaa, koko hänen elämänsä on siellä koneella, kaverit ja kaikki. Kun sen elämän pitäisi olla lapsi ja minä ja työ ja harrastukset ja... En ole koskaan ollut miehen prioriteeteissa ensimmäisenä, hän oli joskus mun ensimmäiseni, ei ole enää.

Eroajatuksia mulla on ollut tiiviimmin n. 1,5 vuotta, useamman vuoden ajan tullut joskus mieleen. Aina niiden satunnaisten hyvien hetkien voimalla jatkaa ja riitelemme tosi harvoin. Mutta enää en edes halua, että mies lopettaisi pelaamisen ja alkaisi osallistua arkeen täysillä, tuntuisi että hän olisi vaan tiellä kun olen tottunut kaiken tekemään itse.

Ja ikää meillä on molemmilla 28v eli ei olla mitään kakaroita enää.

 

[Inette]

Mutta enää en edes halua, että mies lopettaisi pelaamisen ja alkaisi osallistua arkeen täysillä, tuntuisi että hän olisi vaan tiellä kun olen tottunut kaiken tekemään itse.

Edelleenkin, mitä sä sillä miehellä teet? Aikuisen ihmisen seuraa löytyy ystävistäkin.

 

[voi]

Sie oot ollu ihastunna aikannaa sen ihmemies makekaverin monitaitosuuksiin. Samal ku pelilöittee päiväsä, hää saa aikaseks siu vahtimiseis, paheksumiseis, kanaalien kiäntelyt, lastehoijo, ainaki pualhualimati ja vällee suap siut vällyi vällii, jotta on siin jo palj, mut enäp joutus viel jos vaa suostus.

Nykyseltää oot menettänä kykys nähä näit ja tuntuup tuo ajastaikaa kaksneuvoselt. Samal ko istuupi sehä sieppailoo.

Et sie erota halluu, ko senhä oisit muute tehnä jo. Sie tykkäisit perruu teijä yhteemmeno, mut se ei oo ennää maholliist.

 

[DeepaDeepa]

Joskus on turvallisempaa elää elämäänsä tutussa turtuneisuudessa kuin ottaa askel tuntemattomaan. Jos ei ole mitään selvästi hankalaakaan, minkä vuoksi lähteä.

Miehesi vaikuttaa passiiviselta ja eristäytyneeltä, mikä voi olla oire masennuksesta. Puhuminen on vaikeaa, jos omat ajatukset ovat sekavat ja sen takia koneen ääressä tihrustaminen voi olla enemmän pako itsestään kuin teidän yhteisestä elämästänne.

Totuus on, ettet sinä voi miestäsi pelastaa ja hänestä huolehtia, mutta jos et ole varma, mitä haluat, hakeudu puhumaan terapiaan. Monenlaista ilmaistakin apua löytyy ja näin voit koota ajatuksesi ulkopuolisella avulla.

Eroa ei tehdä hetkessä, vaikka sitä mietitkin useasti. Se on selkeä ja helppo suunnitelmana, mutta käytännössä siihen kuluu paljon energiaa, aikaa ja tunteita. Kun olet valmis lähtö onnistuu vaikka huomisaamuna.

Ongelmatilanteissa ainoa keino on muuttaa ensin itseään. Ero voi siksi olla pakoa myös itsestäsi, joten ennen kuin mihinkään ryhdyt ala ottamaan paikkasi kodissanne. Kokeile, miten käy, kun et annakaan jonkun arjen asian sujuakaan entiseen malliin. Siihen ei tarvita sanoja, ei voimaa, vaan päättäväisyyttä, että näin minä tahdon ja minulla on oikeus tahtoa.

Voimia eteenpäin!

 

[Finalisti]

Joskus on turvallisempaa elää elämäänsä tutussa turtuneisuudessa kuin ottaa askel tuntemattomaan. Jos ei ole mitään selvästi hankalaakaan, minkä vuoksi lähteä.

Miehesi vaikuttaa passiiviselta ja eristäytyneeltä, mikä voi olla oire masennuksesta. Puhuminen on vaikeaa, jos omat ajatukset ovat sekavat ja sen takia koneen ääressä tihrustaminen voi olla enemmän pako itsestään kuin teidän yhteisestä elämästänne.

Totuus on, ettet sinä voi miestäsi pelastaa ja hänestä huolehtia, mutta jos et ole varma, mitä haluat, hakeudu puhumaan terapiaan. Monenlaista ilmaistakin apua löytyy ja näin voit koota ajatuksesi ulkopuolisella avulla.

Eroa ei tehdä hetkessä, vaikka sitä mietitkin useasti. Se on selkeä ja helppo suunnitelmana, mutta käytännössä siihen kuluu paljon energiaa, aikaa ja tunteita. Kun olet valmis lähtö onnistuu vaikka huomisaamuna.

Ongelmatilanteissa ainoa keino on muuttaa ensin itseään. Ero voi siksi olla pakoa myös itsestäsi, joten ennen kuin mihinkään ryhdyt ala ottamaan paikkasi kodissanne. Kokeile, miten käy, kun et annakaan jonkun arjen asian sujuakaan entiseen malliin. Siihen ei tarvita sanoja, ei voimaa, vaan päättäväisyyttä, että näin minä tahdon ja minulla on oikeus tahtoa.

Voimia eteenpäin!

Tämä oli hyvä viesti ja antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Tuttua turtuneisuutta, sitähän tämä elämä on. Olen miehelle joskus maininnut, josko hän olisi masentunut, ei kuulemma ole. Vaikka eihän sitä välttämättä itse tunnista. Minäkin saatan olla hiukan masentunut ja uskon, että se johtuu tästä tilanteesta.

Mies on oikeastaan aina ollut melko passiivinen ja sulkeutunut, muistan valittaneeni siitä jo suhteen alkuaikoina. Olen ollut niin sokeasti rakastunut häneen aiemmin ettei tuo passiivisuus ole oikeastaan pahemmin haitannut ennen. Raskaus ja vauva-arki kuitenkin pudotti nuo ruusunpunaiset lasit silmiltäni ja miehen käytös alkoi haitata. Nyt minä olen eri ihminen kuin ennen lasta, olen kasvanut ja muuttunut, arvoni ja tavoitteeni ovat muuttuneet, mies taas ei ole muuttunut juuri yhtään.

Olen myöskin tietoisesti muuttanut itseäni. Olen saanut takaisin sitä itsevarmuutta, jota minulla ennen niin paljon oli. Olen alkanut enemmän tehdä asioita niinkuin itse haluan enkä enää väkisin yritä saada miestä mukaan mihinkään touhuihin (ulkoiluun, kyläilyyn, kotitöihin jne.). Ei hän yleensä ole ollut halukas mihinkään. Istukoon siellä koneellaan kun kerran niin haluaa. Mies nyt tuntuu olevan minulle pallo jalassa, en jaksaisi enää raahata häntä perässäni.

Eroa olen miettinyt n. 1,5 vuotta, välillä se ei ole mielessä ollenkaan, mutta nuo "hyvät ajat" ovat kokoajan vaan lyhyempiä. Käytännössä meillä on lapsen kanssa jo oma elämä, omat rutiinit ja miehellä omansa. Seksinkin haluaisin lopettaa jo kokonaan, en vaan tiedä miten. Sen antaminen tuntuu niin pahalta.

Miksen saa tätä asiaa vietyä loppuun?

 

[Joulumuori%%]

"Finalistille"

En katselisi yhtään tuollaista miestä! Miksi et istuta miestä illalla sohvalle ja kerro ettet ole tyytyväinen häneen?

Itselläni oli kerran tuollainen "huono seksissä"-mies. Hän ei välittänyt minun tyydyttämisestäni, hyppäsi vain päälle ja töks, töks, se oli siinä, ei ollut kuullutkaan että ensin naiselle pitäisi orkku tehdä. Jätin hänet alle aikayksikön.

Jos mies on kotona, hänen pitää tehdä kaikki kotityöt, siivota, sekä tehdä ruoat, sekä hoitaa päivisin lasta. Eikö hän tee mitään näistä? Ja sinä vain jaksat katsella häntä?

Tottakai mies itkee kun uhkaat lähteä, ensimmäisenä on mielessä kuka elättää sitten! Miten olet jaksanutkin katsella tuollaista lapsellista luuseria? Ei sinun kuulu aikuista miestä elättää, kyllä sossu sen tekee kun hän jää yksin.

Jos jäät elämään hänen kanssaan, vanhana kadut; olet jäänyt vaille hyvää rakastajaa ja aikuista miestä, joka huolehtisi sinun tavoin perheen tuloista ja kodin hoidosta. Toimi nopeasti, miehiä kyllä löytyy!