Luin noita lintukuolemia, jotka joissakin ihmisissä herättävät pelkoa ja ne liitetään maailmanlopun enteiksi.
Toki minuakin mietityttää, mistä ne mahtavat johtua. Itse en osaa niitä suorina maailmanlopun merkkeinä tulkita.. joskin olen sitä mieltä, että vaikka kuolemille löytyisikin joku ns, luonnollinen selitys, eiväthän sellaiset syyt tai selitykset poissulje sitä, etteivätkö ne voisi ollakin maailmanlopun enteitä, jos sellaisesta olisi kysymys. Eivät kai maailmanlopun enteet, mitä ne sitten ovatkaan, ole yksinomaan jotenkin yliluonnollisia ilmiöitä?
Mietin tänään, pelkäisinkö maailmanloppua, ja pitäisikö minun jotenkin aktiivisesti ajatella asiaa, vai voinko työntää ajatusta taka-alalle ja keskittyä elämään tätä hetkeä? Mietin pelkäänkö ajatusta maailmanlopusta, sille kysymykselle en saanut itseltäni ihan varmaa vastausta. En aktiivisesti pelkää, mutta jotain pelkoonkin sekottuvia tunneailahduksia ajatus herättää.
Toisaalta mietin, miksi pelätä ja mikä siinä lopussa olisi niin kamalaa. Mietin sitä lähinnä itsekkäistä minäkeskeisestä näkökulmasta, siten, että olenhan saanut elämältä jo niin paljon, ettei sen että kaikki loppusi tarvitsisi olla katastrofi...
Millaisia ajatuksia maaailmanloppu ajatuksena teissä herättää.
En siis tahdo väheksyä kenekään pelkoa, jos sellaista tuntee.
Minusta se on tunteena varsin inhimillinen ja ymmärrettävä.
Mutta silti herättelen kysymystä, miksi se loppu olisi niin kamalaa..
Toki minuakin mietityttää, mistä ne mahtavat johtua. Itse en osaa niitä suorina maailmanlopun merkkeinä tulkita.. joskin olen sitä mieltä, että vaikka kuolemille löytyisikin joku ns, luonnollinen selitys, eiväthän sellaiset syyt tai selitykset poissulje sitä, etteivätkö ne voisi ollakin maailmanlopun enteitä, jos sellaisesta olisi kysymys. Eivät kai maailmanlopun enteet, mitä ne sitten ovatkaan, ole yksinomaan jotenkin yliluonnollisia ilmiöitä?
Mietin tänään, pelkäisinkö maailmanloppua, ja pitäisikö minun jotenkin aktiivisesti ajatella asiaa, vai voinko työntää ajatusta taka-alalle ja keskittyä elämään tätä hetkeä? Mietin pelkäänkö ajatusta maailmanlopusta, sille kysymykselle en saanut itseltäni ihan varmaa vastausta. En aktiivisesti pelkää, mutta jotain pelkoonkin sekottuvia tunneailahduksia ajatus herättää.
Toisaalta mietin, miksi pelätä ja mikä siinä lopussa olisi niin kamalaa. Mietin sitä lähinnä itsekkäistä minäkeskeisestä näkökulmasta, siten, että olenhan saanut elämältä jo niin paljon, ettei sen että kaikki loppusi tarvitsisi olla katastrofi...
Millaisia ajatuksia maaailmanloppu ajatuksena teissä herättää.
En siis tahdo väheksyä kenekään pelkoa, jos sellaista tuntee.
Minusta se on tunteena varsin inhimillinen ja ymmärrettävä.
Mutta silti herättelen kysymystä, miksi se loppu olisi niin kamalaa..