S
suhnis
Vieras
Ollaan miehen kanssa seurusteltu 3,5v. Asuttu omia talouksia kokoajan. Mies on naapuripaikkakunnalla töissä ja siksi asustelee toisella paikkakunnalla omassa mökissä. Minä asun pienehkössä kaupunkikaksiossa.
Heti ostettuaan mökin mies halusi koiran, ja puoli vuotta asiaa pyöriteltyään sitten minulle ilmotti että ottaa koiran. Jo tuolloin sanoin että koira on sitten miehen koira, ei minun, itse en eläintä talouteeni halua. Mies toki lupaili että joo joo koira pysyy hänen mökillään ja minun ei tarvitse asiaan osallistua sen kummemin.
No pikku hiljaa, koira alkoi tulla mieheni mukana luonani käymään. Öisin koira teurasti suurinpiirtein kaiken minkä hampaisiinsa keksi ottaa. Itse en saanut öisin nukuttua kun piti "vahtia" mitä koir keksii tällä kertaa syödä. Mies autuaasti veteli unia, hän kun ei kovin herkkä uninen ole, toisin kuin minä.
Kesän tultua tilanne taas vähän helpottui miehen viettäessä aikaa enemmän mökillään tai koira oli vanhempiensa luona. Kovasti mies sanoi rakentavansa ulkohäkin koiralle, vaan eipä ole häkkiä mökillä näkynyt. Joten koira kulkee mukana meni minne meni.
Nyt taas tilanne alkaa olla viimeiseen pisteeseen kärjistynyt.
Itse olen etävanhempi ekaluokkalaiselle. Eilen illalla lapseni supatti minulle etteihän mies koiran kanssa ole meillä yötä sillä hän pelkää koiraa että yöllä tunkee sänkyyn tai yön aikana syö hänen lelujaan ja että ei tykkää että koira hyppii vasten aina kun tapaa.
Itselläni myös alkaa hermoja kiristää sillä mies on raahannut pari viime kk joka kerta tänne tullessaan koiran mukanaan. Jälleen on yöunet mennyt kun saa valvoa ja kuulostella mitä koira on tuhoamassa tällä kertaa.
Olen siisti ihminen ja VIHAAN että joka paikka on karvaa täysi. Koira ei meidän läsnä ollessa nouse sohville vaan annappa olla yön tullen. Sohvat on karvassa, nukkamatot on uudelleen nukattu koiran karvoilla. Koira pieree aivan valtavasti ja en voi sietää sitä lemua!! Ennen niin siisti ja hyväntuoksuinen kotini on täynnä karvaa ja haisee märälle koiralle ja pieruille.
Niin moni varmaan tuumaa että sano miehelle että kouluttaa koiran. Olen asiasta ihan muutama miljoona kertaa sanonut vaan ei. "Ei se sohvalle nouse, ei se mitään riko, osaa se olla riehumatta..." Ja kissan hännät sanon minä!!!!
Onko nyt todella pistettävä ultimaattumi joko koira tai minä?
Jotenkin tuntuu kurjalle sillä koira on selvästi miehelle tärkeä, mutta enhän minä koiraa alunperin edes halunnut ja kai minulla on oikeus puhtaaseen ja hyväntuoksuiseen kotiin missä ei lapsen eikä minun tarvitse pelätä mitä koira tuhoaa seuraavan kerran...
Heti ostettuaan mökin mies halusi koiran, ja puoli vuotta asiaa pyöriteltyään sitten minulle ilmotti että ottaa koiran. Jo tuolloin sanoin että koira on sitten miehen koira, ei minun, itse en eläintä talouteeni halua. Mies toki lupaili että joo joo koira pysyy hänen mökillään ja minun ei tarvitse asiaan osallistua sen kummemin.
No pikku hiljaa, koira alkoi tulla mieheni mukana luonani käymään. Öisin koira teurasti suurinpiirtein kaiken minkä hampaisiinsa keksi ottaa. Itse en saanut öisin nukuttua kun piti "vahtia" mitä koir keksii tällä kertaa syödä. Mies autuaasti veteli unia, hän kun ei kovin herkkä uninen ole, toisin kuin minä.
Kesän tultua tilanne taas vähän helpottui miehen viettäessä aikaa enemmän mökillään tai koira oli vanhempiensa luona. Kovasti mies sanoi rakentavansa ulkohäkin koiralle, vaan eipä ole häkkiä mökillä näkynyt. Joten koira kulkee mukana meni minne meni.
Nyt taas tilanne alkaa olla viimeiseen pisteeseen kärjistynyt.
Itse olen etävanhempi ekaluokkalaiselle. Eilen illalla lapseni supatti minulle etteihän mies koiran kanssa ole meillä yötä sillä hän pelkää koiraa että yöllä tunkee sänkyyn tai yön aikana syö hänen lelujaan ja että ei tykkää että koira hyppii vasten aina kun tapaa.
Itselläni myös alkaa hermoja kiristää sillä mies on raahannut pari viime kk joka kerta tänne tullessaan koiran mukanaan. Jälleen on yöunet mennyt kun saa valvoa ja kuulostella mitä koira on tuhoamassa tällä kertaa.
Olen siisti ihminen ja VIHAAN että joka paikka on karvaa täysi. Koira ei meidän läsnä ollessa nouse sohville vaan annappa olla yön tullen. Sohvat on karvassa, nukkamatot on uudelleen nukattu koiran karvoilla. Koira pieree aivan valtavasti ja en voi sietää sitä lemua!! Ennen niin siisti ja hyväntuoksuinen kotini on täynnä karvaa ja haisee märälle koiralle ja pieruille.
Niin moni varmaan tuumaa että sano miehelle että kouluttaa koiran. Olen asiasta ihan muutama miljoona kertaa sanonut vaan ei. "Ei se sohvalle nouse, ei se mitään riko, osaa se olla riehumatta..." Ja kissan hännät sanon minä!!!!
Onko nyt todella pistettävä ultimaattumi joko koira tai minä?
Jotenkin tuntuu kurjalle sillä koira on selvästi miehelle tärkeä, mutta enhän minä koiraa alunperin edes halunnut ja kai minulla on oikeus puhtaaseen ja hyväntuoksuiseen kotiin missä ei lapsen eikä minun tarvitse pelätä mitä koira tuhoaa seuraavan kerran...
