Kampaajan kaveri; Toi on hauska toi sun nimimerkki, "kampaajan kaveri", eli kampaajan kaveri tietää kaiken siis, mukavaa että sinä ammatti ihminen olet tullut kertomaan minkälaista purkkaa minun hiukseni ovat. Ei ole paljon tultua venyteltyä hiuksia suihkun jälkeen, tukka on vielä pysynyt ihan hyvin päässä ja hyvältä näyttää = se on itselleni ainakin tärkeintä.
Sun tukka meni pilalle, pahoittelen mutta ihmisillä kun on niin erilaista tukkaa päässä. Joidenkin hiukset eivät kestä, joidenkin kestää.
Mun pehkoa on värjätty jo ala-aste ikäisestä saakka, on ollut vaikka kuinka monta kertaa värjätty blondi, mustaa, lilaa, ruskeaa, punasta (siis kaikkea mahdollista) ja edelleen on sama tukka pysynyt päässä, tietenkin välillä pätkitty latvoja. Muttei koskaan ole sen takia jouduttu ottamaan paljoa pois että ois jotenkin huonossa kunnossa.
Ja mä en todellakaan tätä projektia ole kokonaan kotona tehnyt, eli kävin ensin kampaajalla missä tehtiin värinpoisto sekä laitettiin raitoja. Siitä lähti ystäväni raidoittamaan päätäni.
Seuraavaksi olisi taas tarkoitus käydä kampaajalla.
Ja tietenkin hiukset kuivunut enemmän tai vähemmän blondauksen takia, se on ihan itsestään selvyys - mutta nykyään kun on keksitty kaiken maailman tehohoidot ja öljytipat, niillä saadaan hyvä ja kaunis lopputulos.
Kiitos huolenpidostani tukkaa kohtaan, me voimme ihan hyvin.