M
medikalisaattori
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja piivi:
jeejee. medikalisaatio jyrää. nykyisin sille, että joskus on vaikeaa ja joskus on kivaa ihan oma tautiluokitus...
jeejee. medikalisaatio jyrää. nykyisin sille, että joskus on vaikeaa ja joskus on kivaa ihan oma tautiluokitus...
H
heh
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja medikalisaattori:
Ja siitä vieläpä jopa maksetaankin. Kyllä vi....tuttaaaaaaa
L
Liljan
Vieras
Nostan vanhan aiheen, koska oon ite tutustunut tänä syksynä hyvin yhteen ihmiseen, joka sairastaa maanisdepressiivisyyttä. Sairaus on tullut mulle vähitellen tutuksi, sillä paitsi että kaveri on kertonut oman sairautensa vaiheita, olen myös selvitellyt sairauden piirteitä netistä.
Pelottavaa tässä on se, että olen jossain määrin ihastunut tyyppiin. Itse olen jossain määrin "henkinen" tyyppi ja psykologiset sairaudet kiinnostavat. Kaverini on nyt ehkäpä maanisessa tai hypomaanisessa tilassa, joten meno on vauhdikasta hänen kanssaan. Nautin suunnattomasti hänen vuolaasta ajatusvirraastaan ja levottomuudestaan. Ollaan dokattu ja rakasteltu muutamia kertoja, ja se on ollut kaunista. Toisaalta mulla on sellainen fiilis, että olenko mä vaan ollu viemässä kaveriani alaspäin, sillä maniaanhaan kuuluu vissiin yleisesti runsas viinankäyttö ja holtiton sekstailu...
Tyyppi on sanonut olevansa ihastunut muhun ja että minä olen "hänen tyttö", mutta mä en oo uskaltanu kauheasti ladella mitään suuria tunnustuksia. Tykkään hänestä kyllä kovasti ja haluan pysyä kaverina, mutta mitähän tapahtuu kun mania laantuu ja arki koittaa? Hänellä on kyllä säännöllinen lääkitys, mutta ei kai se voi täydellisesti estää uutta masennusjaksoakaan...
En oikein tiedä, mitä teen tämän kaverin kanssa. Kannattais vissiin vaan antautua vietäväksi - kun pääsen kuulemma aveciksi Linnan juhliin sitten, kun hänkin saa kutsun.
Pelottavaa tässä on se, että olen jossain määrin ihastunut tyyppiin. Itse olen jossain määrin "henkinen" tyyppi ja psykologiset sairaudet kiinnostavat. Kaverini on nyt ehkäpä maanisessa tai hypomaanisessa tilassa, joten meno on vauhdikasta hänen kanssaan. Nautin suunnattomasti hänen vuolaasta ajatusvirraastaan ja levottomuudestaan. Ollaan dokattu ja rakasteltu muutamia kertoja, ja se on ollut kaunista. Toisaalta mulla on sellainen fiilis, että olenko mä vaan ollu viemässä kaveriani alaspäin, sillä maniaanhaan kuuluu vissiin yleisesti runsas viinankäyttö ja holtiton sekstailu...
Tyyppi on sanonut olevansa ihastunut muhun ja että minä olen "hänen tyttö", mutta mä en oo uskaltanu kauheasti ladella mitään suuria tunnustuksia. Tykkään hänestä kyllä kovasti ja haluan pysyä kaverina, mutta mitähän tapahtuu kun mania laantuu ja arki koittaa? Hänellä on kyllä säännöllinen lääkitys, mutta ei kai se voi täydellisesti estää uutta masennusjaksoakaan...
En oikein tiedä, mitä teen tämän kaverin kanssa. Kannattais vissiin vaan antautua vietäväksi - kun pääsen kuulemma aveciksi Linnan juhliin sitten, kun hänkin saa kutsun.
A
Arki koittaa
Vieras
Odota sitä debressiivistä vaihetta, ei taida olla meno enää hurjaa ja vaatii todella paljon kärsivällisyyttä kumppanilta ja kaikilta läheisiltä.
Harmi, kun en muista mistä luin jokin aika sitten erään vaimon kertomuksen mitä on elää pitkässä liitossa "pipon" kanssa. Oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus.
Harmi, kun en muista mistä luin jokin aika sitten erään vaimon kertomuksen mitä on elää pitkässä liitossa "pipon" kanssa. Oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus.
N
no kertakaikkiaan
Vieras
A
aina paranee
Vieras
Olen aika rauhallinen ja flegmaattinen tyyppi. Olen aina ihaillut reippaita, ripeitä ja eläväisiä ihmisiä.
Jihuu siis nyt kaikki laiskottelemaan ja sylkemään seinille soffalla maaten. Ettei leimauduta biboksi.
Jihuu siis nyt kaikki laiskottelemaan ja sylkemään seinille soffalla maaten. Ettei leimauduta biboksi.
N
newer ewer
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Oma mielipiteeni:
Tiedän isipapan, jolla oli vauhti päällä. Toki äiti oli lähtenyt lasten kanssa aikoinaan turvallisimmille vesille, mutta isipappa jaksoi löytää aikuistuneita lapsia. Jotka eivät tiedä mitään sairaudesta. Niin vain yritti keplotella itselleen asunnon, lastensa nimissä. Laskut olisi tosiaan menneet toisaalle, kuin isukkiasujalle. Mutta tämähän on tuttua huttua, kerrankos sitä otetaan henkivakuutuksia pienen lapsen nimiin, aikomatta maksaa senttiäkään. Tutkimattomat ovat tämän isukin tiet, lähestymiskielto pitänee lopusta huolen.
E
ellit on ilkeyden myrkyttämä palsta
Vieras
Sen voin ainakin sanoa, että tietoa ja asiallisia mielipiteitä on täältä elleistä turha etsiä. Tänne hyökkäävät ne kaikkein ilkeimmät, kateellisimmat ja elämälle katkeroituneet haukkumaan toisia.
Eli jos asiallista tietoa haluaa, kehoittaisin tämän sairauden tiimoilta hakemaan tietoa ja apua muualta internetistä, sekä mielenterveystoimistoista. Netissä on erilaisia vertaistukiryhmiä, jotka löytyvät melko helposti. Niistä keskusteluista saa tukea ja ymmärrystä.
Eli jos asiallista tietoa haluaa, kehoittaisin tämän sairauden tiimoilta hakemaan tietoa ja apua muualta internetistä, sekä mielenterveystoimistoista. Netissä on erilaisia vertaistukiryhmiä, jotka löytyvät melko helposti. Niistä keskusteluista saa tukea ja ymmärrystä.
K
Kiltti ihminen
Vieras
E
ellit on ilkeyden myrkyttämä palsta
Vieras
niin, kaikki ei ole ilkeitä, kateellisia ja katkeria. Kaunis kiitos kaikille kilteille elleille, jotka todella haluatte auttaa muita.
Silti joka helvetin palstalle ilmestyy niitä, joiden ainoa tavoite on haukkua lyttyyn se, joka apua pyytää. Kannattaako tänne tulla, kuten eräs elli sanoi, Moraalipoliisien arvosteltavaksi ja halveksittavaksi? Toinen juttu on ne neropatit, jotka keksivät terrorisoida palstaa häirikköviesteillä.
Käväsin lukemassa tämän palstan ihan mielenkiinnosta ja kuinkas ollakkaan: täydet pisteet itsensä munaamisesta mm. nimimerkeille :
medikalisaattori
"jeejee. medikalisaatio jyrää. nykyisin sille, että joskus on vaikeaa ja joskus on kivaa ihan oma tautiluokitus..."
heh (vierailija)
"Ja siitä vieläpä jopa maksetaankin. Kyllä vi....tuttaaaaaaa"
Täällä pyysi monet asiallisesti tietoa ja tämmösiä vastauksia tulee. Sairaita kuin sairaita kannattaa kritisoida sitten vasta, kun sairaudesta todella tietää.
Silti joka helvetin palstalle ilmestyy niitä, joiden ainoa tavoite on haukkua lyttyyn se, joka apua pyytää. Kannattaako tänne tulla, kuten eräs elli sanoi, Moraalipoliisien arvosteltavaksi ja halveksittavaksi? Toinen juttu on ne neropatit, jotka keksivät terrorisoida palstaa häirikköviesteillä.
Käväsin lukemassa tämän palstan ihan mielenkiinnosta ja kuinkas ollakkaan: täydet pisteet itsensä munaamisesta mm. nimimerkeille :
medikalisaattori
"jeejee. medikalisaatio jyrää. nykyisin sille, että joskus on vaikeaa ja joskus on kivaa ihan oma tautiluokitus..."
heh (vierailija)
"Ja siitä vieläpä jopa maksetaankin. Kyllä vi....tuttaaaaaaa"
Täällä pyysi monet asiallisesti tietoa ja tämmösiä vastauksia tulee. Sairaita kuin sairaita kannattaa kritisoida sitten vasta, kun sairaudesta todella tietää.
L
Lääkkeet No I
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ellit on ilkeyden myrkyttämä palsta:
Tuli ja pit antaa aina oikeat kommentit.....kröhöm..(alkoi yskittämään) ja heillä on sitä kokemusta yksinäisyydesttä, tarpeesta olla paras, riippuvuuksista, ilkeydestä. Mutta heillä onkin lääkitys kohallaan.
M
muutaman kerran kommentoinut
Vieras
"Epäilin aikoinaan exäni sairastavan tätä sairautta. Mutta en ole saanut diagnoosia.
Se salataan minulta visusti. Kyselin sukulaisilta onko suvussa kukaan sairastanut tätä sairautta. Sain vastaukseksi, että ei ole."
Olen kirjoittanut tämän lauseen tämän vuoden alkupuolella.
Tilanne on muuttunut. Sain tietää kesällä, että psykiatri on diagnosoitunut miehen maanis-depressiiviseksi. Vanhin lapsemme oli kiristänyt tiedon miehen uudelta vaimolta.
Nainen oli kuulema pelännyt, että käytän tietoa väärin hyväkseni.
Tiedon jälkeen olen ollut helpottunut. Tämän viestiketjun kuvaukset varsinkin tämän ketjun nostajan kuvaus on tuttua. Linnan juhliin pääsy on ihan normaalia sanahelinää sairastuneen suusta.
On melko rohkea teko kirjoittaa asioistaan näin yleiselle palstalle.
Mutta ei se minua hirvitä.
Sattumalta keskustelin tästä samasta aiheesta aamulla työkaverini kanssa.
Hän kertoi, että sairauslomalle on erittäin helppo päästä. Valittaa vain lääkärille, että minua ahdistaa niin vietävästi.
Kymmenen vuotta sitten olin tyhmä ja pää pyörällä. Nyt tekisin kaikki asiat toisin.
Kuulin, että mies oli lopettanut terapian. Hän soittelee jatkuvasti aikuisille lapsille ulkomaille ja minä saa postista järkyttävän isoja puhelinlaskuja.
En ole ajatellut tätäkään asiaa, mutta nyt on pakko ajatella.
Tarttukaa alan ammattilaiset tähän asiaan. Varottakaa maniavaiheessa olevia isoista puhelinlaskuista. Jos muu ei auta, niin puhelimenkäyttöön kannattaa laitta rajoituksia.
Eipä ihme, että näin viime yönä unta vanhanaikaisista puhelinkopeista.
Netti, kännykkä ym. ovat tehneet sairastuneen omaisille monta uutta ongelmaa.
Joskus minua nolottaa, että kouhotin vuosikausia Al-Anon-ohjelman kanssa. Perustin jopa uuden läheisryhmän sen aikaiseen kotilähiöön. Haukuin väärää puuta.
Mutta sattuuhan sitä virheitä viisaammillekin. Lääkäritkin tekevät hoitovirheitä.
Pahoittelen syvästi sekoilujani Ellien palstoilla. Ajattelen näitä asioita joka päivä vähemmän. Tämän viestiketjun avulla muistin, että minulla oli nikotteleva kotitietokone. Kone lähti kotoa kesällä kierrätykseen enkä uutta hommaa.
Klassinen musiikki on kaunista, mutta kuuntelen sitä erittäin vähän. Minusta siitä tulee jotenkin surullinen olo. Makuja on monenlaisia. Kiitos ajastanne.
Ehkä vuoden päästä joku taas nostaa tämän ketjun. Toivottavasti en enää silloin roiku Elleissä. Minulle tämä asian on loppuunkäsitelty. Vähän kuin erään naiskirjailijan kirjan nimi. Ei samaa asiaa voi vatvoa loputtomiin.
Se salataan minulta visusti. Kyselin sukulaisilta onko suvussa kukaan sairastanut tätä sairautta. Sain vastaukseksi, että ei ole."
Olen kirjoittanut tämän lauseen tämän vuoden alkupuolella.
Tilanne on muuttunut. Sain tietää kesällä, että psykiatri on diagnosoitunut miehen maanis-depressiiviseksi. Vanhin lapsemme oli kiristänyt tiedon miehen uudelta vaimolta.
Nainen oli kuulema pelännyt, että käytän tietoa väärin hyväkseni.
Tiedon jälkeen olen ollut helpottunut. Tämän viestiketjun kuvaukset varsinkin tämän ketjun nostajan kuvaus on tuttua. Linnan juhliin pääsy on ihan normaalia sanahelinää sairastuneen suusta.
On melko rohkea teko kirjoittaa asioistaan näin yleiselle palstalle.
Mutta ei se minua hirvitä.
Sattumalta keskustelin tästä samasta aiheesta aamulla työkaverini kanssa.
Hän kertoi, että sairauslomalle on erittäin helppo päästä. Valittaa vain lääkärille, että minua ahdistaa niin vietävästi.
Kymmenen vuotta sitten olin tyhmä ja pää pyörällä. Nyt tekisin kaikki asiat toisin.
Kuulin, että mies oli lopettanut terapian. Hän soittelee jatkuvasti aikuisille lapsille ulkomaille ja minä saa postista järkyttävän isoja puhelinlaskuja.
En ole ajatellut tätäkään asiaa, mutta nyt on pakko ajatella.
Tarttukaa alan ammattilaiset tähän asiaan. Varottakaa maniavaiheessa olevia isoista puhelinlaskuista. Jos muu ei auta, niin puhelimenkäyttöön kannattaa laitta rajoituksia.
Eipä ihme, että näin viime yönä unta vanhanaikaisista puhelinkopeista.
Netti, kännykkä ym. ovat tehneet sairastuneen omaisille monta uutta ongelmaa.
Joskus minua nolottaa, että kouhotin vuosikausia Al-Anon-ohjelman kanssa. Perustin jopa uuden läheisryhmän sen aikaiseen kotilähiöön. Haukuin väärää puuta.
Mutta sattuuhan sitä virheitä viisaammillekin. Lääkäritkin tekevät hoitovirheitä.
Pahoittelen syvästi sekoilujani Ellien palstoilla. Ajattelen näitä asioita joka päivä vähemmän. Tämän viestiketjun avulla muistin, että minulla oli nikotteleva kotitietokone. Kone lähti kotoa kesällä kierrätykseen enkä uutta hommaa.
Klassinen musiikki on kaunista, mutta kuuntelen sitä erittäin vähän. Minusta siitä tulee jotenkin surullinen olo. Makuja on monenlaisia. Kiitos ajastanne.
Ehkä vuoden päästä joku taas nostaa tämän ketjun. Toivottavasti en enää silloin roiku Elleissä. Minulle tämä asian on loppuunkäsitelty. Vähän kuin erään naiskirjailijan kirjan nimi. Ei samaa asiaa voi vatvoa loputtomiin.
B
bipo 1 diagnoosi
Vieras
moi
hengenvaarallinen tauti hoitamattomana. itsellä diagnosoitu noin 10 v. sitten. kaksi osastojaksoa takana. ja elämä sekaisin. asuntojen menoa,eroja,työpaikan menetyksiä, rahallisia tappioita,ym. debressiot todella raskaita. päihteet pois ehdottomasti. lääkitys kuntoon,paljon liikuntaa. työkyvyn kanssa on niin ja näin tällä hetkellä.
onko vastaavia kokemuksia? tuntuu väliin ,ettei tahdo jaksaa tämän taudin kanssa, kun elämä käy niin raskaaksi.
hengenvaarallinen tauti hoitamattomana. itsellä diagnosoitu noin 10 v. sitten. kaksi osastojaksoa takana. ja elämä sekaisin. asuntojen menoa,eroja,työpaikan menetyksiä, rahallisia tappioita,ym. debressiot todella raskaita. päihteet pois ehdottomasti. lääkitys kuntoon,paljon liikuntaa. työkyvyn kanssa on niin ja näin tällä hetkellä.
onko vastaavia kokemuksia? tuntuu väliin ,ettei tahdo jaksaa tämän taudin kanssa, kun elämä käy niin raskaaksi.
E
Ex
Vieras
Säännöllinen terapia on erittäin tärkeää, varsinkin jos sinulla ei ole kettään läheistä joka pystyisi seuraamaan sinun mielialojesi vaihteluita. Maanisessa vaiheessa on elämä ihanaa ja kaikkivoipaa, ikävä kyllä niitä seuraa aina rankat masennusjaksot. Mikäli tätä tunteiden vuoristorataa ei saada lääkityksellä kuntoon, on sinun ja läheisiesi elämä aika helvetistä. Sen oikean nappiyhdistelmän löytyminen voi viedä vuosia ja sittenkin se oikea yhdistelmä voi menettää tehonsa.
Bipoja on monen tasoisia, toisille normaali elämä onnistuu helposti ja takapakkeja tulee äärimmäisen harvoin, pahimmillaan se on kaikille helvettiä.
Nimimerkillä bipon ex puoliso
Bipoja on monen tasoisia, toisille normaali elämä onnistuu helposti ja takapakkeja tulee äärimmäisen harvoin, pahimmillaan se on kaikille helvettiä.
Nimimerkillä bipon ex puoliso
B
bipo 1 diagnoosi
Vieras
en käy terapiassa, psykiatrilla tosin aina välillä, ja erityissairaanhoitajan juttusilla.
terapia olisi kait tarpeellinen, muttei ole rahaa käydä työttömänä.
ihmettelen,kun ei ole tehty minkäänlaisia testejä työkyvystäni tän 10 v. aikana. mulla on tämä tauti pahentunut, ja lääkkeiden kanssa on jatkuvaa säätöä. kukaan ei ole ottanut kantaa tuohon työkyvyn selvitykseen. sairasloma loppuu kuun vaihteessa, ja ilmoittaudun työttömäksi ensi kuun alusta. yritän päästä tutkimuksiin asiasta.
tuo on totta, että maaniset jaksot on ihmeellisiä, ja menee kontrolli tekemisiin, ja ideat on huimia.
masennukset on vaikeita,ja pitkiä,lamaannuttavia. turhauttavia.
nuo ennemerkit vauhdin puolelle olisi opittava tuntemaan, jotta vauhdin saisi pysäytettyksi alkuunsa.
myös neurologiset tutkimukset olisivat tarpeen, ja aivojen kuvaus.
suvusta löytyy kaikenlaista, mutten ole saanut kyselemällä oikein mitään irti.
ikävintä on se, että ihmissuhteet on huonossa kunnossa tämän takia,ja käy raskaaksi tämä nollatilanteeseen palaaminen aina väliin.
mä olen väsynyt tähän sairauden aiheuttamaan kaaokseen, joka sotkee koko ajan elämäni, sekä vie itsetuntoni, sekä työkykyni.
rahalliset tappiot on isot, samoin henkiset kärsimykset.
päihteet tän diagnoosin kanssa sotkee lääkityksen, ja nuo mielialat lopullisesti. on tappava yhdistelmä. ainut keino on olla täysin absolutisti.
joku 20 pros. kuolee oman käden kautta. hirveät luvut!
mulla oli kaiketi laukaisevana tekijänä masennuslääkitys, joskus 90-luvulla
tähän vaikuttaa niin moni tekijä.
pahimmillaan ihminen voi mennä varsin nopeasti psykoottiseen maniaan(psykoosi) asti. tietää varmaa sairaalareissua. siinä on pää kovilla. ihmettelen vain, että millaisia vaurioita tuollaiset tilat oikein aivoille aiheuttavat?
maaninen ihminen kun voi olla kiihtynyt , harhainen, nähdä omiaan, ihmeellisiä ajatuksia kelaileva, vainoharhainen, mutta jollain tasolla kuitenkin looginen samaan aikaan.
tutkimusten mukaan jatkuvan stressin kokeminen altistaa, ja lisää tuota sairastumista,sekä alttiutta. samoin unirytmi pitäisi olla kohdallaan. unettomuus toimii varsin usein laukaisevana tekijänä myös sairausjaksoille.
tää sairaus on väliin maanpäällinen helvetti.
terapia olisi kait tarpeellinen, muttei ole rahaa käydä työttömänä.
ihmettelen,kun ei ole tehty minkäänlaisia testejä työkyvystäni tän 10 v. aikana. mulla on tämä tauti pahentunut, ja lääkkeiden kanssa on jatkuvaa säätöä. kukaan ei ole ottanut kantaa tuohon työkyvyn selvitykseen. sairasloma loppuu kuun vaihteessa, ja ilmoittaudun työttömäksi ensi kuun alusta. yritän päästä tutkimuksiin asiasta.
tuo on totta, että maaniset jaksot on ihmeellisiä, ja menee kontrolli tekemisiin, ja ideat on huimia.
masennukset on vaikeita,ja pitkiä,lamaannuttavia. turhauttavia.
nuo ennemerkit vauhdin puolelle olisi opittava tuntemaan, jotta vauhdin saisi pysäytettyksi alkuunsa.
myös neurologiset tutkimukset olisivat tarpeen, ja aivojen kuvaus.
suvusta löytyy kaikenlaista, mutten ole saanut kyselemällä oikein mitään irti.
ikävintä on se, että ihmissuhteet on huonossa kunnossa tämän takia,ja käy raskaaksi tämä nollatilanteeseen palaaminen aina väliin.
mä olen väsynyt tähän sairauden aiheuttamaan kaaokseen, joka sotkee koko ajan elämäni, sekä vie itsetuntoni, sekä työkykyni.
rahalliset tappiot on isot, samoin henkiset kärsimykset.
päihteet tän diagnoosin kanssa sotkee lääkityksen, ja nuo mielialat lopullisesti. on tappava yhdistelmä. ainut keino on olla täysin absolutisti.
joku 20 pros. kuolee oman käden kautta. hirveät luvut!
mulla oli kaiketi laukaisevana tekijänä masennuslääkitys, joskus 90-luvulla
tähän vaikuttaa niin moni tekijä.
pahimmillaan ihminen voi mennä varsin nopeasti psykoottiseen maniaan(psykoosi) asti. tietää varmaa sairaalareissua. siinä on pää kovilla. ihmettelen vain, että millaisia vaurioita tuollaiset tilat oikein aivoille aiheuttavat?
maaninen ihminen kun voi olla kiihtynyt , harhainen, nähdä omiaan, ihmeellisiä ajatuksia kelaileva, vainoharhainen, mutta jollain tasolla kuitenkin looginen samaan aikaan.
tutkimusten mukaan jatkuvan stressin kokeminen altistaa, ja lisää tuota sairastumista,sekä alttiutta. samoin unirytmi pitäisi olla kohdallaan. unettomuus toimii varsin usein laukaisevana tekijänä myös sairausjaksoille.
tää sairaus on väliin maanpäällinen helvetti.
P
Pipo hukassa
Vieras
On ollut lohdullista, mutta myös pelottavaa lukea tätä ketjua. Olen kakkostyypin bipo-häiriöinen. Diagnoosi tehtiin puolitoista vuotta sitten, siihen asti minua hoidettiin masentuneena. Olin kaksi kertaa jopa sairaalassa - ja tietenkin väärällä lääkityksellä. Siitähän se riemu alkoi. Ensimmäinen varsinainen hypomaaninen jakso oli jo riittävän pelottava, en osaa kuvitellakaan miten vaikeaa olisi maniassa. Kun vauhti kiihtyy tarpeeksi, koen sen ahdistavana, sillä siihen liittyy jo uhka kuiluun putoamisesta. Pudotus onkin sitten syvä. Kolmilapsisen perheen äitinä minua on estänyt itsemurhalta vain vastuuni lasten tulevaisuudesta ja silloinkin olen ajatellut, että heillä olisi parempi elämä ilman minua.
Nyt olen elänyt vuoden verran tasapainossa ja vahtinut itseäni. Välillä harmittaa vietävästi, en voi elää aivan kuin toiset vailla huolta huomisesta. Pelkään jatkuvasti uutta sairausjaksoa ja stressi pitää minut lievässä masennuksessa. Välillä tulee pahoja depressiivisiä piikkejä, mutta tolkutan itselleni että kohtaus menee pian ohi.
Mieheni ei hyväksy sairauttani alkuunkaan. Hän vihaa heikkoutta ja häpeää tätä. Kun masennun, saan kuulla huutoa ja vähättelyä. Hänen mielestään minun pitäisi kymmenen vuoden liittomme perusteella ymmärtää, että hän huolestuessaan tulee aggressiiviseksi. Tämä vain pahentaa tilaani. Tukea en saa. Sairaalaankin hän tuli vasta kolmen päivän kuluttua sisään joutumisestani, sillä hän ei voinut kuulemma joustaa töistään. Sen lisäksi kyseessä oli jo toinen kerta ja olinhan hoidossa. Mies on asemassa, joka on hyvin vastuullinen ja näkyvä. Pelkään, että hän tosiaan hylkää minut, jos alan taas oireilla. Vastaan koko perheen arjesta, mies ei osallistu kotona mihinkään. Parin viime kuun aikana hänellä on ollut yhteensä viisi vapaapäivää. Ja tarkoitan tosiaan, että kaiken muun ajan hän on töissä, käy kotona nukkumassa.
Mitä ihmettä teen? Odotanko, että murrun, lähdenkö ajoissa, yritänkö saada hänet vielä kerran ymmärtämään, mistä tässä on kyse?
Olen hyvässä hoidossa muuten, lääkitys toimii ja terapia samoin. Stressipisteet ovat silti valtaisat.
Nyt olen elänyt vuoden verran tasapainossa ja vahtinut itseäni. Välillä harmittaa vietävästi, en voi elää aivan kuin toiset vailla huolta huomisesta. Pelkään jatkuvasti uutta sairausjaksoa ja stressi pitää minut lievässä masennuksessa. Välillä tulee pahoja depressiivisiä piikkejä, mutta tolkutan itselleni että kohtaus menee pian ohi.
Mieheni ei hyväksy sairauttani alkuunkaan. Hän vihaa heikkoutta ja häpeää tätä. Kun masennun, saan kuulla huutoa ja vähättelyä. Hänen mielestään minun pitäisi kymmenen vuoden liittomme perusteella ymmärtää, että hän huolestuessaan tulee aggressiiviseksi. Tämä vain pahentaa tilaani. Tukea en saa. Sairaalaankin hän tuli vasta kolmen päivän kuluttua sisään joutumisestani, sillä hän ei voinut kuulemma joustaa töistään. Sen lisäksi kyseessä oli jo toinen kerta ja olinhan hoidossa. Mies on asemassa, joka on hyvin vastuullinen ja näkyvä. Pelkään, että hän tosiaan hylkää minut, jos alan taas oireilla. Vastaan koko perheen arjesta, mies ei osallistu kotona mihinkään. Parin viime kuun aikana hänellä on ollut yhteensä viisi vapaapäivää. Ja tarkoitan tosiaan, että kaiken muun ajan hän on töissä, käy kotona nukkumassa.
Mitä ihmettä teen? Odotanko, että murrun, lähdenkö ajoissa, yritänkö saada hänet vielä kerran ymmärtämään, mistä tässä on kyse?
Olen hyvässä hoidossa muuten, lääkitys toimii ja terapia samoin. Stressipisteet ovat silti valtaisat.
T
tutkiva journalisti
Vieras
Vaihda miestä - nykyinen ei missään nimissä ainakaan edistä terveyttäsi vaan asettaa sinut todella puun ja kuoren väliin.
Ota ja aloita avioliittosi siivoasimisesta ja sen jälkeen voit varmasti paljon paremmin.
Ota ja aloita avioliittosi siivoasimisesta ja sen jälkeen voit varmasti paljon paremmin.
M
md 1
Vieras
M
Maraia
Vieras
Terve!
Sain oman Bipo-diagnoosini kaksi vuotta aiemmin ja yksi mikä ensimmäisenä minua rupesi kaivamaan koko asiassa oli se, ettei bipolaisilla ole omaa paikkaa netissä. Ollaan niin sanotusti ympäri siellä täällä.
Joten yritän tässä pistää pystyyn foorumia pelkästään bipolaisille ja heidän läheisilleen.
Olisi tosi kiva jos kävisitte kääntymässä ja ehkä vihjaisitte paikasta kaverille. Uskon että tarpeen tulee, ainakin minä voisin kaivata samanhenkistä seuraa, kun olen koko ikäni ajatellut että olen pääni kanssa yksin.
Vilkaiskaa, foorumi löytyy osoitteesta http://bipolar.phpbb.fi/
Ja tuo on vielä ihan vaiheessa, siitä tulee tässä lähiaikoina vähemmän masentavan näköinen.
Sain oman Bipo-diagnoosini kaksi vuotta aiemmin ja yksi mikä ensimmäisenä minua rupesi kaivamaan koko asiassa oli se, ettei bipolaisilla ole omaa paikkaa netissä. Ollaan niin sanotusti ympäri siellä täällä.
Joten yritän tässä pistää pystyyn foorumia pelkästään bipolaisille ja heidän läheisilleen.
Olisi tosi kiva jos kävisitte kääntymässä ja ehkä vihjaisitte paikasta kaverille. Uskon että tarpeen tulee, ainakin minä voisin kaivata samanhenkistä seuraa, kun olen koko ikäni ajatellut että olen pääni kanssa yksin.
Vilkaiskaa, foorumi löytyy osoitteesta http://bipolar.phpbb.fi/
Ja tuo on vielä ihan vaiheessa, siitä tulee tässä lähiaikoina vähemmän masentavan näköinen.
T
toinen puolisko
Vieras
Maanisdepressiivisten tai asiasta tietävien mielipiteitä olisi mukava saada aiheesta: miten maanisdepressiivinen pystyy olemaan uskollinen?Entä voiko maanisdepressiiviiseen 100% luottaa näissä asioissa, jos mitään "moraalia" ei ole maanisessa vaiheessa, näin olen käsittänyt, pitääkö paikkansa?Kun vaikea sitä on puolisona oikein jaksaakkaan tukena, että toisella on milloin mikäkin "viritys" (vaikka niitä nyt ei jatkuvasti ole päällä ollut, mutta aina muutaman vuoden välein näin on käynyt) ja on epävarmaa, että milloin ei pysty tarjouksesta kieltäytymään jos sellainen tilanne tulee eteen............En tietysti sitä sano, että vielä olisi tietääkseni ollut tällaista varsinaista "syrjähyppyä" aivan sänkyyn asti, mutta puhelinseksiä, puhelinsuhteita,... ym vastaavia kyllä......ei viitsisi sitä päivää kuitenkaan odottaakkaan ja lyödä päätä seinään vuodesta toiseen, jos tuohon ei mitään apua ole saatavissa niin, että uskaltaisi suunnitella tulevaa, jotenkin tuntuu vaan tosi raskaalta, mutta lääkitystä ei puolisolla vielä ole, kun nyt on ruvennut vasta tätä miettimään, voisiko tällainen olla hänellä, on ollut kyllä vuosia jo todennäköisesti.
Kiitos vastauksista etukäteen........
Kiitos vastauksista etukäteen........
N
Neitinen
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja dirty mind:
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ei muista. Jos muistaisi ja pyytäisi jälkeenpäin anteeksi omaa käytöstään niin luultavasti minulla ja exälläni ei olisi mennyt poikki.
Jos yritin puhua hänelle hänen raivonpurkauksistaan ym niin hän yleensä katsoi minua kuin olisin keksinyt koko asian. Aikas usein hän vain sanoi minulle, että olen hullu ja yliherkkä
P
pipo kireällä
Vieras
Tulin vähän aikaa sitten psykiatrisesta sairaalasta. (Yritin tämän koko elämän helvetiksi muuttaneen sairauden ja juopon mieheni takia itsemurhaa. En jaksanut kumpaakaan enää)
Olen pitkään ollut masentunut. Ei kokonaan, mutta suuri syy masennukseeni, tai siis sen pahenemiseen on mieheni alkoholismi. Hän ei sitä myönnä. Ei hänellä ole mitään ongelmaa, vaikka vetääkin kännit harvase ilta! Minä se ongelma olen, kun olen tälläinen hullu ämmä.
Tänään olen jälleen saanut tarpeekseni kaikesta. Ei. En aijo tehdä itsemurhaa. En tällä kertaa, vaan hankkia paremman elämän. Maanantaina on taas aika mielenterveystoimistoon. Aijon saada suutani sen verran auki, että sieltä tulee sanat "olen masentunut, tarvitsen siihen hoitoa", vaikken muuten juttutuulella olekkaan. Elämäni tuntuu kovin turhalta ja toivottomalta. Juttelu näistä asioista tuntuu vielä turhemmalta, ei se mitään muuta.
Ero miehestä, joka juomisellaan tekee helvetin elämästäni, voi auttaa. Olisi pitänyt erota jo kauan sitten. Molempien vuoksi. Minä saisin tervehtyä raittiissa elämässäni ja hänellä voisi kaikessa rauhassa vaikka juoda itsensä hengiltä, jos haluaisi...
Ei sitä vaan masentuneena jaksa tehdä ratkaisuja suuntaan eikä toiseen. Vaa kun ei ole enää vaihtoehtoja... tämä elämäntilanne jos jatkuu näin, tämä tappaa minut. Melkein tappoi jo.
Elämä on vain omalla vastuullani. Kukaan ei voi erota puolestani. Nyt olis aika tehdä se ratkaisu. (uskaltaisimpa tehdä sen)
Olen pitkään ollut masentunut. Ei kokonaan, mutta suuri syy masennukseeni, tai siis sen pahenemiseen on mieheni alkoholismi. Hän ei sitä myönnä. Ei hänellä ole mitään ongelmaa, vaikka vetääkin kännit harvase ilta! Minä se ongelma olen, kun olen tälläinen hullu ämmä.
Tänään olen jälleen saanut tarpeekseni kaikesta. Ei. En aijo tehdä itsemurhaa. En tällä kertaa, vaan hankkia paremman elämän. Maanantaina on taas aika mielenterveystoimistoon. Aijon saada suutani sen verran auki, että sieltä tulee sanat "olen masentunut, tarvitsen siihen hoitoa", vaikken muuten juttutuulella olekkaan. Elämäni tuntuu kovin turhalta ja toivottomalta. Juttelu näistä asioista tuntuu vielä turhemmalta, ei se mitään muuta.
Ero miehestä, joka juomisellaan tekee helvetin elämästäni, voi auttaa. Olisi pitänyt erota jo kauan sitten. Molempien vuoksi. Minä saisin tervehtyä raittiissa elämässäni ja hänellä voisi kaikessa rauhassa vaikka juoda itsensä hengiltä, jos haluaisi...
Ei sitä vaan masentuneena jaksa tehdä ratkaisuja suuntaan eikä toiseen. Vaa kun ei ole enää vaihtoehtoja... tämä elämäntilanne jos jatkuu näin, tämä tappaa minut. Melkein tappoi jo.
Elämä on vain omalla vastuullani. Kukaan ei voi erota puolestani. Nyt olis aika tehdä se ratkaisu. (uskaltaisimpa tehdä sen)
V
vihainenakka
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja dirty mind:
Maanisdepressiivinen ei tajua toimintansa kummallisuutta. Sehän se sairaus juuri on! Ei kannata olla kateellinen maanisdepressiiviselle ihmiselle. Että hän muka käyttäisi tilaansa hyväkseen. Ymmärtämisen ydin on siinä, että hyväksyy mdeen sairaudeksi siinä missä syövänkin.
V
vihainenakka
Vieras
On kovaa, että nait maden. Hän ei voi kontrolloida sairauttaan, eihän se muuten sairaus olisikaan. Miten voisit parantaa tahdonvoimalla esim. sydäninfarktin? Sinun pitää erota ja ottaa vastuu. Et sitä voi vaatia maanisdepressiiviseltä kumppaniltasi. Hän ei kykene.Alkuperäinen kirjoittaja et sillee niin:
V
