V
vieras..
Vieras
Sen verran omista taustoista, että meillä on mökki jossa oli hometta. Saatiin aika rajujakin oireita kun oltiin pitempään siellä. Mökki nyt remontoitu jne. Mutta tuosta jäi meille se että reagoidaan todella herkästi kaikkiin "tunkkaisiin" hajuihin. En uskalla sanoa että haistaisin homeen ja tunnistaisin sen.
Nyt jo pidemmän aikaa olen miehelle sanonut että hänen vanhempien luona haisee todella voimakkaalle. Ja nyt viimeisempänä sitten että kun ollaan käyty vain muutama tunti heillä niin joudun kotiin tullessa riisumaan omat ja lasten vaatteet pyykkiin kun haju tarttunut niihinkin. Mies ei silti reagoi mitenkään riisuu omatkin vaatteet pyykkiin.
Nyt sitten anoppi ja appi sairastivat molemmat todella rajun flunssan jonka aikana apelta katosi ääni. Ääni on jo 4 kk poissa. Sanoin sitten miehelle että onko ajatellut sitä home asiaa. Minun yksi oire oli äänen katoaminen sillon kun mökki oli homeessa.
Anoppi on henkisesti sairas eikä aina kovin hyvässä kunnossa lääkityksestä huolimatta. Miehen reaktio tuohon mun viimeiseen kommenttiin oli että voi siellä hometta olla mutta kerroppa se hänen äidilleen. Hän ei ainakaan kerro että ite saan kertoa jos haluan. Sanoin vaan että ootko miettinyt että jos molemmat sairastuu homeen takia. Ei vastannut enää mitään.