[QUOTE="zxz";22086928]Kiitos, tama oli hiukan liian monimutkaista mulle, mutta kiitos kuitenkin.[/QUOTE]
Jehnny on ennenkin lukenut minun paasauksiani aiheesta, joten hän osasi selventää.
Kuvittele nuorta ihmistä, joka liittyy helluntaiseurakuntaan. Hän hävittää entisen syntisen elämänsä levyjä ja kirjoja myöten ja alkaa elää vain Jeesukselle. Kaikissa perhe- ja kaverisuhteissaan hän pyrkii evankelioimaan muita, jotta hekin saisivat kokea jotain niin ihmeellistä kuin hän itse on kokenut. Pari valkoista valhetta toteutumattomista parantumisihmeistäkin tulee kerrottua, mutta nehän ovat vain toisen parhaaksi. Hän menee evankeliomiskurssillekin, jotta osaisi paremmin opastaa lähimmäisiään Jeesuksen luokse. Kurssilla hänelle kerrotaan, että perhetragedian juuri kärsinyt on erityisen otollinen evankelioimiskohde, koska hän on haavoittuvaisessa mielentilassa. Hän kokeilee neuvoa vanhan kaverinsa kohdalla, koska tämän isä on juuri menehtynyt auto-onnettomuudessa. Pian kaveri rukoilee yöt polvillaan ja päivisin kulkee kokouksissa, milloin ei lue hengellistä kirjallisuutta tai kuuntele gospelia. Evankelioimisreissuja tehdään porukalla pitkällekin ja jos auto sattuu hajoamaan, niin siitä manataan pahoja henkiä pois.
Eräänä päivänä hän kuitenkin herää kuin unesta ja huomaa, ettei hänellä oikeastaan ole omaa elämää. Kaikki se kilvoittelu ja ne kieltäymykset... mitä hän niillä oikeasti on saavuttanut? Hänestä ei tunnu uudestisyntyneeltä Jumalan lapselta, eikä hän enää toivo kuolemanjälkeistä paratiisia. Hän luopioituu, entiset ystävät kääntävät hänelle selkänsä ja hän on yksin. Jäljellä on enää opettelu elää oikeaa, normaalia elämää ja loputon määrä ahdistavia muistoja. Miksi hän ei ollut ystävä ystävälleen, vaan käännyttäjä?