T
Tyhmä äiti
Vieras
Olemme eronneet, lapsemme täyttää pian neljä vuotta.
Meillä ei ole kirjallista tapaamisoikeus sopimusta. Lapsi on kuitenkin lähes puolet ajastaan isänsä kanssa. Aina silloin tällöin Isä vilauttaa "äidit kiristää lapsella" korttia ja vaatii yhä laajempia tapaamisia vedoten siihen, etten anna Hänen tavata lastamme... Hän siis viettää lähes puolet viikosta lapsemme kanssa.
Isä ottaa jostain isille oikeutta-palstoilta kommentteja ja minä kuuntelen huuli pyöreänä niitä.
Välillä olen joutunut kertomaan, että viikossa on seitsemän päivää kun hän väittää minun omivan lapsemme itselleni. Vastineeksi Hän laittaa sormet korviinsa kuin pikkupoika ja siten kieltäytyy kuuntelemasta minua.
Tapaamisten järjestelyt ovat menneet ihan tyydyttävästi. Nyt kuitenkin Isä on alkanut vaatimaan kirjallisena kaikkea. Kirjallisena myös, että esikoulun alkaessa Hän ottaa päävastuun kasvatuksesta. Vaatii siis kirjallisena, että lapsi viettää enemmän kuin puolet ajastaan Hänen kanssaan. Lapsemme olisi kirjoilla ilmeisesti Hänen luonaan.
Lastenvalvojan luona kertoi, että Hänellä on iso talo, leikkipuisto, hiekkalaatikot ja resursseja opastaa koulunkäynnissä. Hän vie lapsen sanojensa mukaan hiihtolomilla oikeasti hiihtämään ulkomaille (vilkaisi minua ja kommentoi kireästi, että silloin lapsen kuuluu hiihtää!).
Kuuntelin kaiken hiljaa ja lopuksi kysyin rauhallisesti hänen pyrkimyksistään.
Isä on kuulemma oppinut ja lukenut paljon enemmän kuin minä.
Olen siis tyhmä äiti?!
Voi kun teki mieli sanoa Hänelle, että kuulepas Ukko. Sinä olet eläkeiässä kun poikasi aloittaa koulun ja maailmassa on tapahtunut sitä ja tätä kun viimeksi olet istunut siellä koulunpenkillä!!! Enkä iltapäivälehtien lukemisista niin kovin kovaa älämölöä pitäisi......