Tällainen järjettömän pitkä sepustus meidän tilanteesta. Kommentoikaa mitä mieltä olette. Mitä voisi tehdä, vai kannattaako...
Ollaan 25/27 vuotiaat, avopari, poika nyt 10kk. Avoliitossa 7 vuotta.
Mies ei tee töitä, on pojan kanssa kotona, koska minun oli pakko palata töihin jotta talous pysyy pystyssä.
Mies irtisanoutui 3v sitten itse hyvästä vakituisesta työpaikasta, oli puolivuotta työttömänä (pelasi päivät pokeria ja istui kavereiden kanssa kahvilla yms.) Perusti oman firman, mutta vaivannäkö on ollut hyvin vähäistä, yhtiö pahasti velkaantunut, palkkaa ei voi nostaa eikä siellä enää ole mitään toimintaakaan.
Maku on kallis. Rahaa palaa esim. tolkuttomasti pelkkään perus t-paitaan. Kaiken pitää olla hienompaa kuin muilla, talo kun rakennettiin niin sen tietää mitkä kustannukset olivat lisätöist. Jos huomautan kalliista mausta niin sillä ei ole mitään vaikutusta. Hinta on kuulemma laadun tae. Näin ei kyllä aina ole. Pelaa netissä rahapelejä, hävinnyt ei omien sanojensa mukaan koskaan ole. En jaksa uskoa, sillä joskus olen vahingossa kuullut kun on kavereilleen kännissä selittänyt miten hävisi taas monta sataa tai olisi voinut voittaa tuhansia.
Mitään ei voida tehdä yhdessä, tai jos tehdään, minä maksan. Olen maksanut tuhansien eurojen edestä avokin laskuja kun olen löytänyt paperipinoistaan uhkauksia perintätoimistosta. Kiitos tästä on huuto, etteivät hänen laskunsaan/asiansa kuulu minulle ja että kyllä hän hoitaa.
Mitään ilmaistakaan yhteistä tekemistä meillä ei ole, mies ei edes lähde lenkille (aina särkee selkää, jalkaa, päätä tai on maha ihan täynnä tai ei vain huvita). Mielenkiinnon kohteet on täysin eri, minä pidän eläimistä, matkustelusta, keskusteluista ja mies ei mistään näistä. Leffavalinnoistakin tulee aina kommenttia että on sun leffas ja harvoin leffoja katsotaankaan. Mies kuluttaa paljon iltoja kavereillaan ja hoitamassa urheiluseuran asioita, vaikka pakko ei olisi. Mies ei hoida yhteisiä koiria kuin sen verran että heittää ruokaa kippoihin. Ulkoilutuskin hoituu kätevästi omassa pihassa vaikka ollaan sovittu että näin ei tehdä sillä pihan siivoaminen ei ole kivaa.
Mies lupaa hankkia töitä, mutta ei huoli kuin tiettyjä töitä ja olettaa aina saavansa ne eikä mieti varasuunnitelmia. Luulenpa että kun vanhempainvapaa oikeus päättyy ei meillä ole kuin minun tuloni ja pieni kodihoidontuki. Taloudellisesti pärjättäisiin näinkin, mutta mielestäni on väärin teettää kaikki työ rahan eteen minulla.
Näitä lupauksia paremmasta tulevaisuudesta olen kuunnellut aina. Ärsyttävintä rahaongelmista puhuttaessa on se, että mies aina vetoaa siihen, että saa vanhemmiltaan jos tekee tiukkaa. Kuitenkin ollaan jo aikuisia molemmat ja meillä on lapsikin. Itse ole kouluttautunut työn ohella lähes kokoajan ja kovalla työllä saavuttanut hyvän aseman työmarkkinoilla. Tuloni ovat hyvät verrattuna moneen muuhun. Minua ärsyttää se että mies ei edes näe vaivaa etsiäkseen töitä, ei kouluttaudu jos töitä ei löydy ja ei huoli työtä mitä tarjotaan vaan pitää saada se minkä itse haluaa. En edes tiedä paljonko on velkaa vanhemmilleen tai mihin on rahat käyttänyt. Puolet maksaa laskuista ja lainanlyhennykset huolehtii suurin piirtein. Pojalle ei pysty ostamaan vaatteita, leluja yms. Ei myöskään osallistu yhteisten koirien kuluihin ja ylimääräistä rahaa ei koskaan näy. Joten mitään yhteistä tekemistä, edes leffaa, ei hänen suunnastaan ehdoteta.
Matkusteleminen on kaukainen haave. Itse saisin rahat säästöön matkaa varten, mutta miehen matkaa ei kiinnosta maksaa kun ei edes yritä.
Mies petti minua kerran 2 vuotta sitten (monta kuukautta suhde toisen kanssa) ja jostain syystä olin niin tyhmä, että pyysin takaisin parin kuukauden eron jälkeen. Koskaan asiasta ei olla keskusteltu kunnolla ja seksin suhteen itsetunto on minulta täysin mennyt. Seksi ei muutoinkaan tunnu enää miltään ja mies ei kiehdo, vain seksi itsessään ihan vaan sen seksin takia.
Mies ei puhu vaikka kuinka yrittää, ei kerro edes päivittäisistä asioistaan vaan kuulen kaikki jourut ja jutut aina muilta, vaikka mies ne tietäisikin. Mies on muutenkin jollain tavalla kylmä, ei tukenut minua henkisesti kun siskoni kuoli äkillisesti tai kun poikamme syntyi ennenaikaisesti ja halkiolapsena ja tämä oli minulle aivan kamala paikka. Syytän itseäni molemmista asioista, vaikka eivät varmaankaan syytäni ole. Mies ei koskaan kysy miten jaksan, kun pyöritän omaa yritystä, käyn töissä ja hoidan myös suuren osan kotitöistä ja koirat. Lisäksi opiskelen ja yritän olla hyvä äiti. Aikaa itselleni ei jää lainkaan.
Kun tulen töistä kotiin, sysätään poika heti minulle vaikka mies olisikin kotona. En saa edes hengähtää rauhassa pitkän työpäivän jälkeen. Poikaa rakastan enemmän kuin mitään ja olisin niin toivonut että tilanne olisi ollut toinen ja voisin nauttia hänen seurastaan ja kehityksestään enemmän. Mutta pakko on töitä tehdä kun mies ei tee..
Mies sanoo rakastavansa ja haluavansa tehdä tämän suhteen eteen jotain. Itse luulen että tässä pidetään vaan haavetta yllä. Pojan takia en haluaisi koskaan erota, mutta onko rakkaudeton suhde hyväksi lapselle?
Minä en enää kykene sanomaan että rakastan miestäni. En vaan saa sanoja ulos.
Mies uhkasi kerran kun sanoin että haluan muuttaa erilleen, että poikaa et ikinä saa ja oikeudessa taistellaan jos sitä yrität. En tiedä oliko tosissaan, mutta paha maku jäi. Hän ei suostu muuttamaan edes joksikin aikaa pois, jotta saataisiin hieman etäisyyttä. Minä en voi pois lähteä, sillä työni on osittain kodissamme.
Huhhuh kun tuli pitkä. mutta mielipiteitä.
Ollaan 25/27 vuotiaat, avopari, poika nyt 10kk. Avoliitossa 7 vuotta.
Mies ei tee töitä, on pojan kanssa kotona, koska minun oli pakko palata töihin jotta talous pysyy pystyssä.
Mies irtisanoutui 3v sitten itse hyvästä vakituisesta työpaikasta, oli puolivuotta työttömänä (pelasi päivät pokeria ja istui kavereiden kanssa kahvilla yms.) Perusti oman firman, mutta vaivannäkö on ollut hyvin vähäistä, yhtiö pahasti velkaantunut, palkkaa ei voi nostaa eikä siellä enää ole mitään toimintaakaan.
Maku on kallis. Rahaa palaa esim. tolkuttomasti pelkkään perus t-paitaan. Kaiken pitää olla hienompaa kuin muilla, talo kun rakennettiin niin sen tietää mitkä kustannukset olivat lisätöist. Jos huomautan kalliista mausta niin sillä ei ole mitään vaikutusta. Hinta on kuulemma laadun tae. Näin ei kyllä aina ole. Pelaa netissä rahapelejä, hävinnyt ei omien sanojensa mukaan koskaan ole. En jaksa uskoa, sillä joskus olen vahingossa kuullut kun on kavereilleen kännissä selittänyt miten hävisi taas monta sataa tai olisi voinut voittaa tuhansia.
Mitään ei voida tehdä yhdessä, tai jos tehdään, minä maksan. Olen maksanut tuhansien eurojen edestä avokin laskuja kun olen löytänyt paperipinoistaan uhkauksia perintätoimistosta. Kiitos tästä on huuto, etteivät hänen laskunsaan/asiansa kuulu minulle ja että kyllä hän hoitaa.
Mitään ilmaistakaan yhteistä tekemistä meillä ei ole, mies ei edes lähde lenkille (aina särkee selkää, jalkaa, päätä tai on maha ihan täynnä tai ei vain huvita). Mielenkiinnon kohteet on täysin eri, minä pidän eläimistä, matkustelusta, keskusteluista ja mies ei mistään näistä. Leffavalinnoistakin tulee aina kommenttia että on sun leffas ja harvoin leffoja katsotaankaan. Mies kuluttaa paljon iltoja kavereillaan ja hoitamassa urheiluseuran asioita, vaikka pakko ei olisi. Mies ei hoida yhteisiä koiria kuin sen verran että heittää ruokaa kippoihin. Ulkoilutuskin hoituu kätevästi omassa pihassa vaikka ollaan sovittu että näin ei tehdä sillä pihan siivoaminen ei ole kivaa.
Mies lupaa hankkia töitä, mutta ei huoli kuin tiettyjä töitä ja olettaa aina saavansa ne eikä mieti varasuunnitelmia. Luulenpa että kun vanhempainvapaa oikeus päättyy ei meillä ole kuin minun tuloni ja pieni kodihoidontuki. Taloudellisesti pärjättäisiin näinkin, mutta mielestäni on väärin teettää kaikki työ rahan eteen minulla.
Näitä lupauksia paremmasta tulevaisuudesta olen kuunnellut aina. Ärsyttävintä rahaongelmista puhuttaessa on se, että mies aina vetoaa siihen, että saa vanhemmiltaan jos tekee tiukkaa. Kuitenkin ollaan jo aikuisia molemmat ja meillä on lapsikin. Itse ole kouluttautunut työn ohella lähes kokoajan ja kovalla työllä saavuttanut hyvän aseman työmarkkinoilla. Tuloni ovat hyvät verrattuna moneen muuhun. Minua ärsyttää se että mies ei edes näe vaivaa etsiäkseen töitä, ei kouluttaudu jos töitä ei löydy ja ei huoli työtä mitä tarjotaan vaan pitää saada se minkä itse haluaa. En edes tiedä paljonko on velkaa vanhemmilleen tai mihin on rahat käyttänyt. Puolet maksaa laskuista ja lainanlyhennykset huolehtii suurin piirtein. Pojalle ei pysty ostamaan vaatteita, leluja yms. Ei myöskään osallistu yhteisten koirien kuluihin ja ylimääräistä rahaa ei koskaan näy. Joten mitään yhteistä tekemistä, edes leffaa, ei hänen suunnastaan ehdoteta.
Matkusteleminen on kaukainen haave. Itse saisin rahat säästöön matkaa varten, mutta miehen matkaa ei kiinnosta maksaa kun ei edes yritä.
Mies petti minua kerran 2 vuotta sitten (monta kuukautta suhde toisen kanssa) ja jostain syystä olin niin tyhmä, että pyysin takaisin parin kuukauden eron jälkeen. Koskaan asiasta ei olla keskusteltu kunnolla ja seksin suhteen itsetunto on minulta täysin mennyt. Seksi ei muutoinkaan tunnu enää miltään ja mies ei kiehdo, vain seksi itsessään ihan vaan sen seksin takia.
Mies ei puhu vaikka kuinka yrittää, ei kerro edes päivittäisistä asioistaan vaan kuulen kaikki jourut ja jutut aina muilta, vaikka mies ne tietäisikin. Mies on muutenkin jollain tavalla kylmä, ei tukenut minua henkisesti kun siskoni kuoli äkillisesti tai kun poikamme syntyi ennenaikaisesti ja halkiolapsena ja tämä oli minulle aivan kamala paikka. Syytän itseäni molemmista asioista, vaikka eivät varmaankaan syytäni ole. Mies ei koskaan kysy miten jaksan, kun pyöritän omaa yritystä, käyn töissä ja hoidan myös suuren osan kotitöistä ja koirat. Lisäksi opiskelen ja yritän olla hyvä äiti. Aikaa itselleni ei jää lainkaan.
Kun tulen töistä kotiin, sysätään poika heti minulle vaikka mies olisikin kotona. En saa edes hengähtää rauhassa pitkän työpäivän jälkeen. Poikaa rakastan enemmän kuin mitään ja olisin niin toivonut että tilanne olisi ollut toinen ja voisin nauttia hänen seurastaan ja kehityksestään enemmän. Mutta pakko on töitä tehdä kun mies ei tee..
Mies sanoo rakastavansa ja haluavansa tehdä tämän suhteen eteen jotain. Itse luulen että tässä pidetään vaan haavetta yllä. Pojan takia en haluaisi koskaan erota, mutta onko rakkaudeton suhde hyväksi lapselle?
Minä en enää kykene sanomaan että rakastan miestäni. En vaan saa sanoja ulos.
Mies uhkasi kerran kun sanoin että haluan muuttaa erilleen, että poikaa et ikinä saa ja oikeudessa taistellaan jos sitä yrität. En tiedä oliko tosissaan, mutta paha maku jäi. Hän ei suostu muuttamaan edes joksikin aikaa pois, jotta saataisiin hieman etäisyyttä. Minä en voi pois lähteä, sillä työni on osittain kodissamme.
Huhhuh kun tuli pitkä. mutta mielipiteitä.
